lauantai 7. huhtikuuta 2018

Boltsi-Polle-Pallero-Pätkämies





Torpalla kipsuttelee nykyään Polle, Boltsiksi välittömästi ristitty poninpallukka.
Äitikulta oli kysynyt onko tuo joku angoraponi, siltähän se kieltämättä näyttää huisanpörröisen talvikarvansa ansiosta. Kyseessä on kuitenkin ihan ehta shetlanninponi ja poni toimittaa huipputärkeää seurustelu-upseerin virkaansa notkumalla päivät tarhassa Ponimiehen völjyssä. Työsuhdeasuntona on Oton 12 m2:n yksiö täysihoidolla, naapuriyksiössä Ponimies.

Tämä Polle on hirmuisen kiva ja fiksu 6-vuotias poniruuna. Tarkempaa sukuselvitystä en lähde tekemään. Naapurin pikku-Silja on muutaman kerran käynyt ratsastamassa ja siihen hommaan Polle on justiinsa passeli. Se, että saatiin Polle tänne Ponimiehen kaveriksi oli ihan silkkaa tuuria. Kaverin luona tämä ihana otus notkui ihan tyhjänpanttina yksikseen pihatossa. Keräsi pölhöenergiaa ja viihdytti itseään millon milläkin kepposella. Täällä se saa juosta luvan kanssa tarhassa ja välillä myös kentällä. Kunhan piha joskus sulaa, vien Pollen pihakävelylle tarkastamaan tiluksia.

Juuri nyt pihalla ei paljoa liikuta:





Vaikka kevät alkoikin torstaina, lunta on vielä ihan riittävästi. Alkaa jo winter wonderlandia tulla yliannostuksella, palataan asiaan joulun alla.

Eipä tuolla paljoa ponin kanssa kirmailla. Kenttä onneksi näyttää sulavan hyvää tahtia ja toivottavasti kuivaa käyttökuntoon nopeasti. Odotan mielenkiinnolla Pollen kurvailuja juoksutuksessa. Vaikuttaa olevan niin täysipäinen poni, että pääsee varmasti seuraksi juoksemaan kun Ponimies jumppailee.

Toki pikkuisen on pojilla kinaa heinäkasoista, niinpä päiväheinät ripotellaan ympäri tarhaa. Eikä poikien kahinat ole mitään vakavia, ainakaan toistaiseksi. Lähinnä Ponimies parkkeeraa isoimmalle kasalle Pollen eteen ja pikkuäijä poistuu pukitellen paikalta. Eikä edes yritä osua, kunhan voimistelee viskomalla persaustaan ylös.

Otan minä kuitenkin pikkuisena haasteena Pollen kuntouttamisen, onhan takkuturkkinen, huonosti juova poniini vähän surkea näky. Kaviot on jo vuoltu, ne olivatkin aikamoiset sukset. Juomisesta kannan oikeastaan eniten huolta, olen niin tottunut siihen, että vesisaaveja saa täyttää aika tiuhaan tahtiin. Polle juo hätinä litran päivässä.  Tänään tein pikkuisen vellimäisemmän iltamössön ja ripottelin vähän mashia sekaan, kelpasi. Ensiviikolle on jo uusia ponin vesittämissuunnitelmia, toivottavasti saadaan poni piinkovaan kesäkondikseen.




Joo, kevät on nyt ottanut jättiharppauksen. Perjantaina satoi vettä, oikeastaan koko päivän. Kävin tarkistamassa kevättilanteen savonpuolellakin (sori Heidi, oli the Aikataulu) ja samalla tavalla sielläkin satoi. Sumut olivat pelloilla massiiviset, lumi lähtee haihtumalla savuna ilmaan, näköjään.

Ei tässä kuitenkaan kannata vielä lumikolaa viedä varastoon eikä jäähakkua vaihtaa haravaan. Helmihyasintti kukkii vasta sisällä ruukussa. Onneksi kaikki kevätkukkien ihanuus on vielä edessä. Parempi myöhään.

Mutta ensimmäiset silmut on kuitenkin bongattu ! Kasvihuoneen nurkkaan unohtunut 'jokin' puskee pontevaa silmua. Titalta tämä on lähtöisin ja tunnistaminen jääkin hänen vastuulleen.



Tähän loppuun vielä pari räpsyä puhelimelta, Polle on maailman monin poni !


Ottomuru viihtyy hyvin työhevosena





PeeÄääs: koska talli on hevoskokoisille eläimille mitoitettu, Pollen takia on tehty vähän erikoisjärjestelyjä. Tuo aukko mistä Polle kurkkii, on oikeasti vesiämpärin luukku. Otettiin luukku pois. Meillä on semmoiset vesiämpärit, että ne ovat omassa pidikkeessään kiinni luukussa ja avataan käytävälle täyttöä ja irroitusta varten. Ei tarvitse lutrata vesien kanssa karsinassa.

Luukku on kuitenkin ihan kuin suunniteltu shettiksen kurkistusaukoksi. Tätä minä EN todellakaan osannut ajatella tallia suunniteltaessa, ihan aloittelijan tuuria, että näin peikkomainen tuuri kävi.

Pollen vesiämpäri on karsinan nurkassa ja suolakivikin on ihan alhaalla.
Hän näyttää viihtyvän työsuhdeasunnossaan, on tilaa piehtaroida ja köllötellä kintut oikosenaan. Tämän totean joka aamu kun poni on kaikkialta Rutimixissä, ympäri on menty ja useamman kerran.
 Tämäkin pitää jakaa: https://www.facebook.com/ilja.teppo/videos/1818862204832744/UzpfSTE0MjMwMTQ2MzM6MTAyMTY0NDQzMTU4NDY3Nzg/

8 kommenttia:

  1. Kyllä nyt mieleni pahoitin. Mutta, sulla on nyt tuo poni, niin voit salakuljettaa Hänet meille hyvityksenä aiheuttamastasi mielipahasta 😂😂😂 Näppärän kokoisena mahtuu hyvin takakonttiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että Polle vaihtuu kanelipullaan?

      On niin mainio poni, että sopisi kyllä Vaahteramäkeen mainiosti. Otto varmaan piirtäisi sen tietyn kuvion ponin kankkuun ja karauttaisi suuriin seikkailuihin, niihin joista palataan kuhmu päässä ja monta kokemusta rikkaampana <3

      Minä ihan oikeasti aion kysyä mikä on Pollen hintalappu ja sinä olet kyllä eka jolle sen tiedon välitän.

      Poista
    2. Kysäsepä, koska, meillä olisi ihan oikeasti tarve tämmöiselle poniinille.

      Poista
  2. Jo on pörröä kerrakseen! Tuon karvan alta voi löytyä ihan mitä vaan :)
    Ja vaahterahan tuo näyttäis olevan. Ennenkö sanon sen olevan viinivaahtera, niin pitää nähdä lehden muoto. Tulevaa postausta odotellessa.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörröä riittää, ihan mahdoton pallukka.

      Vaateraksi minäkin sitä muistelin, en vain millään muista minkäsorttinen. Laitan kuvaa kunhan lehti vähän paremmin paljastaa muotojaan.

      Kivaa viikonloppua sinnekin.

      Poista
    2. Ei viini- vaan viitavaahtera! Siis Acer barbinerve. Olen talviterässä...

      Poista
    3. Barbinerve kuulostaa hauskalta, vähän niinkuin Barbinuken hermoromahdus.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!