torstai 25. tammikuuta 2018

Ettäs tiedätte, nyt on kevät !


Se on sitten kevät! Muuan Ponimies ilmoitti viime viikonloppuna, että nyt on kevät ja samainen Ponimies aloitti villahousuistaan kuoriutumisen. Otto ei luovu yhdestäkään karvastaan ja näyttää hyvin tyytyväiseltä tallissakin kotitakki päällään.

Juuri tällä hetkellä ulos katsoessa ei kovin keväiseltä näytä. Aamuyöllä alkoi vinha vihuri eteläkaakosta ja lunta satoi sakeasti ja kinosti massiivisesti pihalle aivan uusia valleja ja kinoksia. Traktori kävi aamulla, sen jäljet ovat jo peittyneet uuden, märemmän lumen alle.

Ja nyt asteet ovat plussalla ja tulee puuskissa. Autoa sai pidellä ihan kaksin käsin peltoaukeilla, meinasi puskea väkisin laitaan.

Pitäisi lähteä siivoamaan edes Torpan etuportaiden lumikuorma pois, hiki tulee pelkästä ajatuksesta. Tuo nyt maassa oleva lumi on ihan pahauksen painavaa. Kevyttä pakkaspuuteria kolaa ilokseen, tätä märkää röppöä ei niin vain siirrelläkään. Däääm.

Että onpahan vaan runsasluminen ja työläs talvi, varsin mielenkiintoisen ja runsassateisen vuoden päälle.

Yritin sanoa Ponimiehelle, että ihan turhaan hourii vielä keväästä ja unelmoi laitumesta. Sinne on pitkä aika ja vilu ehtii tulla monta kertaa ennenkuin aitalankoja laidunta varten viritellään.

Villahousut purkautuu

Maistan jo laidunruohon t. Ponimies

Tympii tää kuiva heinä, anna tuoretta!

Viime päivien  kiivaasta lumentulosta johtuen olen harva se päivä kadottanut erään pikkukoiran hankeen. Kun se uppoaa kinokseen päätä myöten, ei valkoista kroppaa niin vain hämärästä näekään.
Peetu on kuitenkin meistä se onnekas jonka aamukammassa piikit harvenevat. Kohta ei tarvitse hankeen hautautua vaan voi kelliskellä lämpimällä terassilla ja nauttia auringosta.

Katson tarpeelliseksi lisätä tähän vielä sen faktan, että näin Paavon päivän aikaan on saatu puolet talven lumista. Hehhehhee, vähän väkinäistä meinaa nauru olla tästä asiasta. No, talvi sentään on puolessa välissä ja aika usein Juhannuksena on sula maa joten toivoa on!

Nyt lapiohommiin.

Terve kroppa ei työtä kaipaa 



8 kommenttia:

  1. Ha, mun poni meni sekaisin, kun kävin taluttamassa sitä kesälaitumella. Siis yritti kaivaa ruohoa lumen alta, sitten piehtaroi, lopulta alkoi riekkumaan ja nousemaan pienesti pystyyn. Oli pakko tuoda se pois ja takaisin tarhaan muiden kanssa. Sielläkin se oli hetken ihan sekaisin ja painui pihaton portille odottamaan, että koska päästetään laitumelle. Haloo, eihän siellä edes ollut mitään! Mutta ei toisen aivotoiminta käsittänyt moista talvista laitumella käyntiä, ei sitten ollenkaan... :D -Marra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pikkuinen. Laidun on varmasti hevosille maanpäällinen taivas ja kaipuu sinne on kova, myös silloin kun laitsa on talvilevosa. Jaksuhali Rohmulle <3

      Poista
  2. Runsas lumi yllätti VR:n ja Tampesterin liikenne oli totaalisessa kaaoksessa eilen. Olikin mukava tulla reissusta kotiin, kun Maestro oli päivän aikana kolmasti lingonnut osuutensa.

    Paljon on lunta meilläkin. Hankien ja penkkojen massat ovat jotain kevättalven luokkaa. Että jos tähän vielä puolet lisää... no hui sentäs! Ikävä kyllä se on hyvinkin mahdollista.

    Eikös vuoden sademäärä pitäisi olla noin suurin piirtein vakio? Minusta vain tuntuu, että noin vuoden verran on satanut jatkuvasti jotain.

    Ponimiehen karvanlähtö ennustaa normaaliin aikaan kevättä. Jos karvanlähtö alkaa tammikuun alkupäivinä, niin silloin tulee aikainen kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se lumi on tänä talvena yllättänyt vähän kaikki. Eilen kun ajelin kotikaupungin siltoja ja katuja (mm. munataksi ja Reko-jakelu), täristi niin, että pelkäsin munataksin ostosten olevan valmista vatkulia jahka kotiin päästään.

      Pakkohan meidän on koettaa suhtautua positiivisesti, jooko? Että vaikka onkin satanut suunnilleen joka päivä jotain viimeisen vuoden, ei tuuperruta taakan alle vaan odotellaan kuivaa kautta. Pitäiskö laittaa chilit lautalle, kuivaa varmasi :D

      Poni suorastaan tupruttaa irtokarvaa nyt. Ihan mahoton pölläkkä. Tulee mieleen Tenavat -sarjakuvan Rapa-Ripa, se pölyinen poika.

      Poista
  3. Juu, keväthän se tullee...ei vielä näy ikkunasta ulos ja vielä on katolla lunta. Eli tulossa on lisää ikkunoiden alle. Vai vielä toinen puoli lisää, huh. Epätoivo valtaa, eilen 10 cm, tänään samanverran kolasin sitä märkää lunta. Vois palkata jonkun työttömän Aktivoimiseks lumitöihin, vaan mistä löytäs sellasen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen rojahti meillä varaston edustalle muutama tonni märkää lunta.

      Minä myös mietin, että voisin palkata talonmiespariskunnan, hommia riittää kyllä kaikille.

      Poista
  4. Voi toista :) Ihana! Rapsuja! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen se on, Ponimies <3
      Viikonloppuja sinnekin!

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com