tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kesä on parasta aikaa

Sotku-Potta

Vaikka maailmalta kantautuu uutisvirrassa aina vaan surkeampia uutisia, yksi asia on varma. Kesä on parasta aikaa. Joka päivä jokin uusi tuoksu tai kukka tai lehti tunkee tajuntaan ja vie ainakin hetkeksi ajatukset pois kiireistä ja murheista. Mansikkakin kukkii jo hienosti, ajatus kesän ensimmäisistä oman maan mansikoista on suloinen. Mieluisampi se on kuin tieto siitä, että kesän muotiasuste ei olekaan vyölaukku vaan pommivyö tai räjähdereppu.

Tänään sain tietää, että Kummipoika sai ajokortin, onnea napero!

Yö on nyt Pohjolassa valoisimmillaan ja toivottavasti lämpeneekin. Meillä yöt pimenevät ja päivät lämpenevät konkreettisesti viimeistään vajaan viikon kuluttua, toivottavasti täällä Suomessakin edes lämpenee.

Tänään oli koleampaa kuin pitkiin aikoihin, mutta ei tainnut sataa isommin. Ainakin meillä pysyi tontti kuivana ihan koko päivän ja lähipäivinä askaroitavien hommien kärkeen kiiruhtikin kasteluletkujen vetäminen maisemaan niin, etteivät vaivalla maahankuokitut taimet vallan kuivetu ja ettei Seniorikansalaisen kesä tärväänny kastelukannujen kantamiseen.

Hevosten suihkupaikaksi on tullut pihan pihlajien alusta tallirakennuksen nurkalla. Siinä on hyvä suihkutella työssä hionnut poni puhtaaksi ja päästää sitten kiiltävin karvoin laitumeen. Katso ylin kuva miltä juuri pesty poni näyttää.

Huomenna on kiva päivä, kesän kunniavieraat istuvat nyt lentokoneessa ja ylittävät yön aikana mm. Grönlannin eteläkärjen. Välilasku on Reykjavikissa ja Suomen maaperälle lento saapuu aamulla. Iltapäivällä haetaan rautatieasemalta. Niin jotta Tervetuloa Suomeen ja meille !

Leffe ja Peetu odottavat myös innolla uusia tuttuja, kumpainenkin suittuna ja kammattuna. Leif kävi parturissa eilen, Peetu tänään. Vielä kun saan ajan Nasselle, on koiratrio taas edustuskelpoinen. Ponimies on aina. Hällä on kesäkarva teflonia, ei tartu lika eikä muta vaikka miten hankautuisi märässä mullassa.

Ja valehtelisin jos väittäisin, ettei huomenna loppuva puhelinkurjuus (vanhan Nokian retrohypetystä en todellakaan ymmärrä) ilahduta. Toivotaan nyt, että rahtirekassa riittää diiseliä ja kuljetus saapuu ajoissa.

Nyt avaan makuuhuoneen ikkunan ja annan yölaulajien hoitaa tuutulaulut. Moikka.




sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Viikonlopun askelmerkeistä



Joo, aasinsilta Oton tahtiin.
Viikonloppu alkaa olla ohi, kohta siirrytään maanantaihin. Iso-J pötköttelee sairaalanmäellä tarkkailussa, ei onneksi mitään hirmuista mutta tutkimisen arvoista kuitenkin. Hyvä kun tutkitaan nyt eikä tarvitse arvailla kotona.

Viikonloppuun mahtui niin hikihellettä kuin vesisadettakin. Ei sentään tulta eikä tulikiveä eikä ukkosta, lunta, räntää tai rakeita. Kirsikka varistelee pikku hiljaa terälehtiään ja onhan se kaunista katsella ikiomaa hanamia.

Edellinen postaus taisi päättyä lauantaisaunaan. Kuokin kaivoksella rivakan iltaurakan ja tänään oli kiva palata työmaalle kun ensimmäinen urakka oli raahata kaikki istutukseen kaavaillut ruukut ja purkit asemiin. Paikalle kuskattiin toki kärryllinen lantaa, turvepaaleja, multasäkkejä ja uskollinen pistolapioni ynnä rautahara. Perikunnan vanhin tarjoutui vapaaehtoisena avuksi, hänellä nimittäin on melko ilmiömäinen avaruudellinen hahmotuskyky ja kyky nähdä kokonaisuuksia.

Homma joutui.
Tehtiin urakka osissa jakamalla alue (se vapaasti hoiperteleva kaivos) pätkiin. Kunnostettiin maaperä ja kuopattiin taimet. Välillä satoi, välillä piti seurata ruunaduon edesottamuksia ja sitten taas istutetiin. Tai siis Pv heilui lapion kanssa ja minä könysin istuttamassa.

Keskeneräistä työtä ei pitäisi esitellä, mutta esittelen kuitenkin. Tästä puuttuu vielä reunukset, katteet ja kiviasetelmat. Synttärilahjaksi saamani aurinkokello tulee tuonne kukkulalle myös, se idea jalostui tänään.

Syksyllä tuonne jemmataan runsaasti laukkoja (tietenkin) ja valkoisia tulppaaneja, se Suomi100 -tulppaani on pakko saada.

Otan kokonaisuudesta kuvia kunhan ruoholaatat on saatu pois, nyt ne on rajattu pois eikä kokokuvaa oikein saa järjellisesti otettua. Pitää ehkä hommata tikapuut kuvaamista varten. Titalle tiedoksi, kasvien etäisyys on reilu, eihän se noissa kuvissa näy.

Kasviluettelon meinasin myös laatia. Olkoon se seuraavan kahden vuoden projektini.

Nyt hyvää yötä.








PeeÄäs: vaikka kukaan ei kysykään, kerron vähän. Tässä on lähdetty siitä, että on muutama iso Hahmo, ne ovat Hopea/Sinikuusi, Mustakuusi ja jotain muuta (en just nyt muista nimiä). Sitten on pari tähtiyksilöä, mm. riippuvaoksainen lehtikuusi Puli. Muutama pensasryhmä joiden arvo on erityisesti vaihtelevanvärinen lehdistö (Kuutamohortensia ja se toinen jota en nyt muista), joitakin ainakauniita kuunliljoja, jaloangervoja, pari hienoa erikoisperennaa ja punalehtinen Hurmehappomarja.

Lisäksi soppaan pääsivät Italiankello, Pallesorvarinpensas ja Mongolianvaahtera.  Kokoavana tekijänä on lamokasvuinen Tuivio, se niputtaa nämä pienemmät ryhmät yhteen.
Kun vielä saan ne laukat (siniset ja valkioiset) tuonne sekaan ynnä jotain lemmikkiä (sinistä ja valkoista) siirtona omista penkeistä, alkaa olla melko kiva kattaus.

Vähän sinivalkoista jonka ruskavärit tekevät revontuleksi. Tai jotain. Mie tykkeen.

Kaivoksella


Tätä se puhelimen sukellus tiesi, somepaastoa ja pakkotyötä. Nyt ei voi päivittää statusta ja sijaintia ja olla online koko ajan, aikaa jää jopa fyysiselle työlle. Niinpä siirryin sille kaivokselle josta on jo hävettävän pitkä aika sitten henkseleitä paukuteltu.

Minun piti kaivaa kuopat valmiiksi ennen hankintareissuun lähtöä, niin että voisin vain tyrkätä ostokset multiin ja toivoa parasta. No se jäi. Taimet ovat saaneet kasvuunlähdön lantalavan seinustalla ja säännöllistä kastelua, sinänsä muutosta taimiston oloihin ei ole tullut.

Tänään iskin kuokan maahan ja polkaisin pistolapioni käyntiin. Jos tuo työmaa olisi miehen, olisi helppo kuvitella minikaivuri hommiin. Mutta koska kyseessä on kevyt puutarhapuuhastelu, pannaan akka asialle. No vitsivitsi. Itsepä aloin suuruudenhulluihin visioihini henkeä puhaltamaan.

Mutta kello ei ollut puolta yötä kun kampesin viimeisen kivenmurikan irti A-katsomon mullikosta. Kaikki ruohotuppaat on pinkattu kahteen kekoon ja kivet kolmeen.

Huomenna pääsen sonnanajoon, turpeen levitykseen ja mullan möyhintään. En tiedä tarvitaanko tuhkaa, sitä ei nyt ole.

Sunnuntaina illalla meinasin istuttaa KAIKKI Särkältä kuskatut puskat ja puut, sitten levittelen katteet ja korkkaan skumpan.




Viimeisestä kaivoskuvasta urakka jatkui vielä viitisen metriä, aina tuon kuvan oikeassa reunassa häämöttävän kivikeon taakse. Siihen lopetin. Uskoisin kaiken asetelmaan hankitun kasviaineiston mahtuvan hyvin istutukseen, jos eivät mahdu, kaivan lisää. Tilaa kyllä on.

Kyseessä on ns. vapaasti hoiperteleva kaivos, ei ole suoria linjoja eikä tarkkoja kulmia. Ihan menee vapaasti ja rennosti kummun takalaitaa pitkin. Illan suoritusta siivitti tieto, että Venlojen viestiä kirmailtiin lapsuusmaisemissa, siellä Hepokallion, Käkimäen ja Helvetinportin haastavissa maastoissa. Siellä on Pikku-Hirnakka lapsuutensa kuntokilometrit hiihtänyt ja suunnistanut ja sienestänyt ja perkele puolukoitakin piti kerätä.

Ponimies vahdissa
Otto suihkussa
Päivän muihin aktiviteetteihin kuului Peetun yökylään lähtö. Se pahuksen kiittämätön piski tepsutti Jumppa-Annelin (nimi muutettu) matkassa tielle ja lähti maarittamaan yökyläkohteeseen. Ei ole pihaustakaan kuulunut, eli jätkä makaa tassut taivasta kohti ja nauttii lellikin osastaan. Jos jäbä pelaa korttinsa oikein, luvassa on kuukauden riemuloma tämän kukkulan toisella kantilla, talon ainoana koirana raskausmahan vahtina. Tiedossa on paljon lettuja, pannukakkuja, pullaa ja rapsutusta, mitäpä ukkoutuva terrieri elämäänsä enempää voisi pyytää? No ehkäpä vähän kävelylenkkejä leppoisaan tahtiin, lehmätilan  haisuja ja joutilaita päiviä. Kaikki hoituu. 

Hyvää yötä, lähden Leffen kanssa kuuntelemaan yölaulajien konserttia.

Peetu, oot tyhmä. t. Leif