lauantai 4. helmikuuta 2017

AKK


Osa lukijoista ehkä tietääkin AKK:n eli Anonyymit KotiKiusatut, Veijon ja Paulin. Heillä on radiossa perjantaisin viikkokokous ja aina jos hollille osun, sen yleensä jään kuuntelemaan. Nuo kaksi reppanaa ovat vaimojensa tossun alla ja essun taskussa ja kaikesta jupinasta huolimatta ovat salaa ylpeitä vaimoistaan.

Mutta Veijosta ja Paulista viis, meillä on ihan oikea kotikiusattu täällä Torpalla. On nimittäin päässyt tilanne siihen pisteeseen, että Felix ja Oscar eivät jätä tilaisuutta käyttämättä: Leffeä on huudatettava heti kun mahdollista.

Näennäisesti sopu on olemassa ja kissatkin käyttäytyvät aivan säädyllisesti. Ainakin kun joku meistä kaksijalkaisista on näköetäisyydellä. Leffe toki söisi kissojen ruuat jos voisi, ne on nostettu pesukoneen päälle jo aikoja ennen Leffeä (on täällä muitakin ahneita).

Mutta oitis kun Leffe erehtyy jäämään kahdestaan jommankumman kissakansalaisen kanssa, on taivahan varma, että kynttä ahteriin tulee juuri silloin kun Leffe sitä vähiten osaa odottaa. Seurauksena on peloissaan karkuun loikkiva koira, lisätehosteena kauhistuneet ulvaisut. Ja perään jää katsomaan erittäin tyytyväinen kissan naamanpälli. Usein on nähty sekin, että Lefferaasu ryntää kauhuissaan Äitin selän taakse piiloon ja katti juoksee perässä, häntä pulloharjana ja häijyt kynnet raapimisvalmiudessa. 

Oscar on näistä kahdesta pahempi, suloinen pikku Oscar on ottanut elämäntehtäväkseen spanielin kouluttamisen kovin ottein. Mitään syytä kissoilla ei tähän ole, kunhan vain kiusaavat helpointa kohdetta. Jos Felix kuulee, että Leffe ruikuttaa kauhuissaan ja pakenee tuolit kolisten pöydän alle (Äiti ei juuri silloin saatavilla), Felix säntää apajille ja mätkii tassulla Leffen ahteriin minkä ehtii. 
Yhdenkin kerran näin, kun se 'istumaseisoi' takajaloillaan ja nyrkkeili Leffen kankkuun. Toinen ei edes yritä puolustautua, pakenee vain ja yrittää suojata pyllynsä.

Eivät ole reiluja.



Leffe reppana on niin kiltti. Meillä on yksi takuuvarma koirien houkutuslelu, sellainen vinkuva mulkosilmäinen pinkki kumielukka jota huudattamalla villeinkin juoksuleikki pihalla katkeaa ja koirapojat säntäävät sisään. Peetu tietysti haluaa napata kyseisen lelun ja suolistaa sen armoa tuntematta. Leffe taas haluaa lohduttaa vinkuvaa lelua ja yrittää nuolemalla rauhoittaa sen, ettei vinkuisi enää.

Leffen lempilelut ovat muutamat pehmot, etenkin Islannista tuomani pehmokuutti, espanjalainen Belros -karkkikaupan ananaspukuinen nallepehmo ja Nassen retuuttama muinainen nalle. Näitä kolmea se kanniskelee suussaan, kantaa yöksi petiin ja hoitaa antaumuksella.

Eikä takuuvarmasti tee pahaa millekään muulle, ei se osaa eikä ymmärrä olla tuhma eikä ilkeä etenkään. Ja kissat, nuo roistot häikäilemättä kiusaavat perheen nössöintä. Eivät ne Peetulle uhittele, päinvastoin painivat usein molempien kanssa. Peetu ärisee joskus puolitosissaan kattipainissa, Leffe ei. Ja kuka se onkaan se helpoin saalis kotikiusaajille? No se kiltein tietysti.

Voi että. Äitin poikaa kiusataan säälimättä. Toivottavasti homma ei lähde ihan laukalle eikä tarvitse mennä siihen, että aina kotoa lähtiessä eristetään kissat yhteen tilaan ja koirat toiseen.

Ei ole helppo koiranvirka Leffellä. Onneksi se on aina niin iloinen, eikä pitkään muista kärsimäänsä vääryyttä.


perjantai 3. helmikuuta 2017

Tipuja




Tiput tänään 7 vrk, kuvassa päivää nuorempina. Täyskeltaiset ovat Light Sussexeja, kaksi tummankirjavaa ovat niitä tukkapeikkoja joilla on jo myssyt päässä.

Ruokakipossa grahampaahtista vesimössöytettynä, salaattia ja raejuustoa. Rehukipossa kasvatusrehua. Keitetty kananmunankeltuainen on myös hyvä lisäruoka. Vettä pitää olla myös aina saatavilla, mutta näin pienillä kupin on oltava riittävän matala ettei tipu huku siihen. Joku tyhmä saattaa lyyhistyä veteen eikä älyä pois ja paleltuu sitten siihen. Vaikka olisi lämpöalusta aivan liki.

Viikonloppuna käy tila ahtaaksi ja siirtyvät Nuorisokotiin eli pieneen pupuhäkkiin. Sieltä sitten astetta isompaan ja lopulta kanalaan. Sinnekin pitää rakentaa joku jemma johon mahtuvat livistämään  jos isommilta tulee nokkaa.

Ovat ne sööttejä. Jätän tämän nyt vaan tähän, hauskaa viikonloppua!




torstai 2. helmikuuta 2017

Kanasuunnitelmia

Pieni sussexilainen

Tuossa on toistaiseksi ainoa kuva pikkutipulasta. Loput 6 tirppaa lymyävät kuvanottohetkellä lämpölevyn alla. Nyt päiviä on jo kulunut muutama lisää, tiput kasvavat ja pomppivat yhä pidempiä aikoja poissa keinoemonsa helmoista. Luikahtavat oitis piiloon liikennettä havaitessaan, mutta nopeasti pilkistelevät uudelleen. Kärsivällinen odottaja näkeekin tipujen touhut hyvin, hätäisempi pettyy. Kameraa en ole tuohon pieneen ensikotiin vielä tunkenut, kuvataan sitten kun ovat muuttaneet astetta isompaan, nuorisolaitokseen.

Tämä pikkuinen on siis Light Sussex. Sussex on rotu ja light kertoo värin olevan valkoinen. Muitakin värejä on, Torpalla asuu vain valkoisia, kuvassa taustalla kukko ja pari kanaansa. Tipulassa asuu viisi sussexia lisää ja kanalassa muuan kääpiökochemäntä hautoo helmoissaan sussexin munia, saa nähdä mitä sieltä tulee vai tuleeko mitään.

Kylpylä ja kateelliset

Tykkään kovasti sussexeista, ovat isoja mutta rauhallisia ja hieman pidättyväisiä kanoja. Kukko on komea ja väistää ihmistä olematta silti salakavala. Varmasti näissäkin on yksilöllisiä eroja, meillä on aivan a-luokan porukka. Näistä haukka vei kesällä yhden kanan ja yksi kuoli järkytykseen. Yksi on viimekesäinen kananhautoma, nyt kuoriutuneet ovat siis ensimmäiset konehaudotut omaan kanalaan. Kevään edetessä kanoista joku varmaan lyyhistyy pesään munien päälle, aivan vapaasti saa rouva tahtoaan toteuttaa. Myyn sitten enimmät tiput pois, keväällä menevät varmasti hyvin kaupaksi.

Tipulassa asuu myös kaksi tukkapääkanaa. Tai tipua. Mikäli tuuri on aivan älytön, ne ovat puhdasrotuisia hollannin valkohuntukanoja. Isona ne näyttävät suunnilleen tältä (kuvat netistä):


Kovasti toivoisin tuota alemman kuvan sorttia, se on kana. Ylemmät hipit ovat kukkoja, kuinkas muuten.

Tässä saattaa nyt käydä niin, että hankkiudun vähitellen eroon silkkikanaparvesta ja otan tilalle vallan kokonaan näitä. Ovat juuri sopivan kokoisia talvehtimaan seinähäkissä ja kesäksi näille on pienin ulkotarha aivan onnen omiaan. Pitää vain laittaa kunnollinen kansikin näiden ulkotarhaan, ovat sen verran pieniä, että äkäinen harakka käy äkkiä antamassa tukkapöllyä.

Värejäkin on valittavaksi asti ja omalla koneella voi haudottaa useammankin koe-erän jos valmiita tipusia ei löydy.

Ja sitten tietysti tulevat orpit, Orpington -rotuiset jymykanat. Näitä on pakko saada (kuvat netistä):




Värejä on paljon ja kaikki vallan kauniita. Tykkään kanojen pyöreästä ulkomuodosta. Nämä eivät tarvitse välttämättä kummoistakaan aitausta, mutta kyllä niille pitää aita laittaa jotta Leffe pysyisi erossa kanoista. Eihän se höntti niille pahaa tee, mutta kana tuskin arvostaa koiran suussa saatua kuljetuspalvelua.

Olen alustavasti varannut viisi kananuorikkoa, kaikki eri väriä. Kukon valkkaan myöhemmin.

Näillä talvensydämen puuhasteluilla olen tullut järjestäneeksi itselleni paljon (omaa) aikaa auton ratissa, orpit haen jostain Köyliön perukoilta ja muutenkin kanakyytiä on tiedossa. Eikä Toveri Titan tarvitse edes hippaa huutaa, kun täältä jo lähtee kanakyyti tulemaan. Samalla pitää napata roima havukuorma mukaan Särkältä. Ja jos niitä happomarjoja samalla...

Ihan kiva odotella kevättä ja suunnitella tulevaa. Tämän päivän lumisateet tosin siirsivät kevääntuloa ainakin päivällä, pyh ja höh.

Torpalta ei muuta tänään, adios!


keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kahlaaja


Nasse-sedän lailla kahlataan viikkoa eteenpäin. Kieli keskellä suuta, raskasta (maha)reppua raahaten. Tärkeintä ei ole tyyli vaan päämäärä, tässä tapauksessa hankeen sinkoutunut talipallon puolikas.
Itse toki jätän talipallot tinteille (ja Nasselle) ja vaakalukemista päätellen olisi syytä jättää moni muukin asia suun ulkopuolelle, pysyvästi.

Suun sisäpuolelle sen sijaan päätyvät nykyisin nukahtamislääkkeet, niitä on nyt yöpöydän laatikossa jemmassa. Pari yötä olen nukkunut kemikaaliavusteista unta, sikeäähän semmoinen uni on. Aamun ja päivän olotila ei ole kovinkaan hehkeä, pirteästä puhumattakaan. Jonkinlainen pöhnä päällä koko ajan. Mutta jos minä nyt saan edes katkaistua univelan kertymisen, sehän on jo puoli voittoa.  Lisäksi olen kuulema jonossa ajanvaraukseen, siis ajanvarauksen ajanvarausjonossa. Onneksi oli mahdollisuus kurvata yksityissektorin tarjoamaa ohituskaistaa pitkin. Kehnoksi on mennyt tämä sotehomma, sieltä on tullut tähän saakka lähinnä myötätuntoa. Eihän se ole työntekijöiden vika jos systeemi estää heitä tekemästä töitä täydellä teholla.

Noh, isompiakin murheita maailmassa varmaan on, joten jätän tämän nyt vaan tähän.



Helmikuu on alkanut ja sen huomaa mitä mukavimmalla tavalla lisääntyvästä valosta. Aurinkokin kävi tänään näyttäytymässä. Auringossa melkein kuulin hankien sihisevän vajuessaan. Tämmöistä leutoa talvisäätä on käsittääkseni luvassa pidemmän aikaa, meillä sentään on lunta ja muutama pakkasaste, ei tarvitse peilijäällä liukastella vielä. Se aika on maaliskuussa.

Muilta osin elämä Torpan mäellä sujuu ennallaan, eilen toin kotiin pakillisen tipuja.
Ne kuoriutuivat vajaa viikko sitten kaverin keittiössä, lainasin hänelle hautomakoneen ja vuokraksi pyysin tyrkkäämään pari kennollista munia kyytiin. Seitsemän tipulia sieltä tuli, niistä viisi on Light Sussexeja ja kaksi hollannin valkohuntuja eli semmoisia vinhannäköisiä tukkapääkanoja.
Kuviahan ei tietenkään vielä ole, yritän jo loppuviikosta vähän kuvailla. Nyt tiput kököttävät lämpölevyn alla ja kahlaavat välillä ruokakupissaan, ei ole paljon kuvattavaa.

Seuraavaksi pikkuväki muuttaa kanihäkkiin ja siellä vipeltäessään joku osuu ehkä kameran eteen. Kanalaan ne pääsevät vasta muutaman viikon päästä, vasta kun ovat kunnolla sulkautuneet. Sussexit ovat reippaita ja kestäviä kanoja eivätkä pienestä viileydestä hätkähdä, varttukoot nyt kuitenkin vielä tovin lämpimässä. Tukkapäät menevät silkkikanojen seinähäkkiin paljon myöhemmin, ne ovat sen verran kylmän arkoja, että parempi niiden on olla lämpölevyn helmoissa.

Jossain vaiheessa keväämmällä meinasin hakea muutamia Orpingon -rotuisia, niissä on hienoja värejä ja ovat mukavia, melko raskasrakenteisia kananpylleröitä. Muuten saisivat lyllertää pihalla vapaana, mutta Leffe on noutaja ja harjoittelee kanankantamista aina tilaisuuden tullen. Joten orppirouvatkin päätyvät häkkilinnuiksi sitten aikanaan.

Tälleen täällä kahlataan kohti loppuviikkoa.










sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Huimat humpalla





Tälläkertaa tällä kokoonpanolla, Nasse-setä ja Leffe sunnuntairallilla. Tässä on takana oikeasti vanhuksen virkistäminen, mutta niinhän siinä kävi, että taas kerran Napanderi osoitti oveluutensa ja jallitti nuoren huiman mennentullen ja molempiin suuntiin.

Äitikulta ei kipeän lonkkansa takia pääse lenkille, joten Nassen ulkoilu tarkoittaa lyhyitä koivennostokeikkoja. Silloin tarvitaan Leffen leikityspalvelua. Otin varuilta kamerankin mukaan, tarkoituksena ottaa ällistyttävän upeita toimintakuvia. Laitan tuonne loppuun ne ällistyttävyydet, huoh.

Totesin, että on nyt syytä ihan oikeasti ja ajatuksella palautella muistiin kameran asetuksien kanssa pelaaminen, tietyt valaistukseen liittyvät lainalaisuudet ja katsoa kamerasta jo valmiiksi (huom! lämpimässä) perusasetukset. Että tulisi muutakin kuin hämärää, epäselvää suttua.

Molemmat hevosetkin humppasivat korvansa hikisiksi (ja vähän muutakin) ratsastustunnin tiimellyksessä. Ponimiehen laukanvaihdot sujuvat jo huomattavasti rauhallisemmin ja rynnimättä. Kohtahan se paukuttaa niitä sarjana. Oton hiihtely näyttää hetkittäin oikein hyvältä, toki paljon työtä vielä on, että saadaan viimeisetkin ratsastuskouluponin jolkottelupyrkimykset pois.

Heinämies toi kaksi kuormaa heinää, nyt on taas varastotilanne hyvä. Laskettiin, että semmoinen 12 isoa paalia tarvitaan vielä, sitten alkaa olla laidunkausi hyvällä mallilla. Toki kesäksi pitää olla heinäjemma, eihän sitä tiedä millainen kesä tulee ja kuinka paljon hevoset majoittuvat öisin tallissa kuivan heinän äärellä. Kiva kuitenkin ajatella, että sieltä se laidunkausi taas lähestyy.

Hevoset menevät tulevana kesänä uuteen paikkaan laitumelle, joutuvat molemmat töihinkin joten ihan lomasta ei heidän tapauksessaan ole kyse. Itse toki käännämme kylkeä Hipsaaniassa, nekin aikataulut alkavat vähitellen hahmottua. Ehkä.

Kevättä on rinnassa jos toisessakin eikä tämmöinen plusasteinen sunnuntai ulkoilma-aktiviteetteineen sitä ainakaan vähennä, vaikkei aurinkoa tänään saatukaan. Tirpat sirkuttavat ihan samaa asiaa, kevät on ihan nurkan takana.

Ja tähän loppuun vielä ne ällistyttävän upeat  toimintakuvat. Älä pidätä henkeäsi niitä etsiessäsi :D








PeeÄäs:

Eikä Nasse olisi pesunkestävä tallikoira, ellei se osaisi rentoutua hevosen lailla riehunnan päätteeksi: