torstai 26. tammikuuta 2017

Nämä jätkät



Tuli vaan tässä mieleen, että nämä jätkät jäävät aina blogijulkisuudessa vähimmälle huomiolle. Ponikaksikko tai rekut esiintyvät huomattavasti useammin kuin vähänlännät kissat.

Kuvassa siis Torpan kissat, Oscar ja veljensä Felix (tuo punainen joka vetää vatsaa sisään) ja teemana ruuan ainainen ja kestämätön odotus.

Nämä sisäsimpsetit eivät hae eväitään riihen nurkista tai metsästä tallissa, siellä kököttää uskollinen hiiribaari jonka punaisiin jyviin ahnaat jyrsijät haksahtavat säälittävän helposti. Ikävä vain, että ne kuolevat hiirenpällit ryömivät kuolemaan aina mahdollisimman epätoivottuihin paikkoihin, kuten varastoituihin kenkiin, kukkaruukkuihin ja rehuvateihin. Suosisin tietysti myrkytöntä vaihtoehtoa eli kissoja. 

Mutta minkäs teet kun tie on liki ja nopeudet siinä ruokottomat. Kissat pysyvät sisällä ja nälkiintyvät ruokakuppiensa eteen. Meillä on jo surullinen rivi kissojen hautoja eikä yhtään ennenaikaista laattaa sinne tarvita. 

Juuri nyt hermoja raastava määkiminen kuuluu tutusta suunnasta, Felix havaitsi, että kupissa on murojen hälytysraja alittunut ja siitähän pitää mölytä voimalla. Tiedän näkemättäkin, kuinka sen pissankeltaiset silmät leimuavat, koska nälkä, hätä ja huoli ruuan loppumisesta on totinen.

Oscar kelliskelee saunan lauteilla, siellä on hyvä ja lämmin eikä Oscar jaksa keuhkota pienistä.

Nämä velikullat ovat omanlaisiaan, mukavia ja seurallisia. Kyllä joka torpassa katti pitää olla. Mieluummin monta.





keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Mitä hevonen syö?



Tässä taannoin juttelin eläinlääkärin kanssa aiheesta 'hevosen ruuansulatus'.
Meidän pullaponeilla ei ole ruuansulatusongelmia eikä ravitsemuskaan ole salatiedettä. Olen kuitenkin Oton tultua pohtinut hieman tavallista analyyttisemmin hevostemme ruokintaa.

Yksinkertaisena ihmisenä tykkään pitää niinkin vaikeaksi tiedetyn asian kuin hevosten ruokinta mahdollisimman yksinkertaisena. Ne eivät ole siitos- tai kisahevosia joten ruokinta ei ole grammalleen tarkkaa. Heinää, kivennäistä ja ruuansulatukselle hyväksi todettua (tai ainakin harmitonta) pellavarouhepuuroa saavat päivittäin. Talvikaudella valkosipulirouhe, karvanlähtöaikaan ADE-vitamiinilisä ja maun vuoksi puuroon liraus melassisiirappia. Omenoita, porkkanaa ja kuivattua ruisleipää herkuiksi. Himalajakivet kummallakin livottavana karsinoissaan. Kauraa nuo meidän otukset eivät tarvitse tämänhetkisellä työmäärällään yhtään, muitakaan väkirehuja ei kuulu ruokalistalle. Toki tilanteen mukaan harkitaan asiaa uudelleen.

Otolle kuitenkin aloitettiin Greenline -mössökuuri. Mennään säkki kerrallaan ja katsotaan mitä ponin kroppaan tarttuu liikunnan avustuksella, tuleeko niitä lihaksia vai onko jätkä tuomittu olemaan ns. kynäniska.



Ponimies on äärimmäisen hyvä rehunkäyttäjä ja voi hyvin näillä varsin vaatimattomilla eväillä.
Oton karva oli mielestäni kumman kiilloton ja karhea ja sontakin haisi tavanomaista tympeämmälle, jotenkin happamalle. Otto lisäksi syö lantaa. Tästä juttelin eläinlääkärin kanssa ja kyselin, olisiko syytä syöttää hevoselle kolikuuri. Semmoinen jossa se saa tervettä, elinvoimaista kolibakteerikantaa suolistoflooraansa.

Hän vallan hämmästyi ja sanoi, ettei muista milloin olisi viimeksi kuullut kysyttävän kolibakteerikuurista. Se ei kuulema ole muodikasta, vaan lähes kaikilla hevosilla on hänen näppituntumansa mukaan jonkinasteinen vatsahaava tai ainakin hiekkaa mahassa. Tai siis omistajalla on tämmöinen googletettu diagnoosi jo valmiina kun hän menee paikalle. Ja niitä diagnooseja sitten hoidetaan kalliilla erikoisrehuilla, rahaa, vaivaa ja eläinlääkäriä säästämättä. Sanoi tämän osittain huvittuneesti hymähdellen, osittain kai tosissaankin.

Voihan se olla tottakin, stressaavammissa ympäristöissä asuvien hevosten vatsaa voi vaikka vääntääkin, ehkä liikaa väkirehua, liian vähän liikuntaa, vähän heinää (ja sekin usein huonolaatuista) ja hädintuskin tarpeeksi vettä vuorokauden ympäri. Pienet hiekkatarhat saattavat pitkästyttää ja ajankuluksi hevonen imuroi maasta, myös hiekkaa.

Vatsahaava on hevosella hengenvaarallinen tila. Ähkyt ja muut yleiset hevosten ruuansulatusmurheet ovat niin ikään vaivalloisia ja pelottavan usein kohtalokkaita. Kroonisina vähintään tuskallisia hoidettavia.

Niinpä tuntuu pikkuisen hurjalta, että nuo hevosen ruokinnan ja hoidon perusasiat saattavat olla  hukassa tai ainakin vähemmällä huomiolla ja apua haetaan purkista, jo ennenkuin se olisi oikeasti tarpeenkaan.

Ei, minä en ole millään tavalla hevosen ruokinnan ekspertti, en edes valistunut arvaaja. Onnekashan minä olen, että hoidostani huolimatta hevosemme ovat olleet terveitä ja hyvinvoivia.






No mitä me sitten eläinlääkärin kanssa päätimme Oton suhteen?
Ihan ensiksi madotus ja toinen madotus sonta-analyysin jälkeen tarvittaessa. Sitten hampaiden raspaus. Edes AB-piimäkuuria ei kannata tähän alkuun nyt laittaa, nättiä lantapalleroa kun tekee eikä ole ruikulla, ei ollut kertaakaan, syö ja juo hyvin.

Karvapeite on jo vähän kiiltävämpi ja tuuheampi, puuroon lisätään päivittäin ripsaus ruusunmarjaa ja kotimaista hampunsiementä. Näillä mennään kevättä ja laidunkautta kohti.

Jäin kuitenkin miettimään näitä ruokahommia ja googlettelinkin vähäsen. Hevostarvikeliikkeen rehuhyllyn valikoima ja etenkin lisäravinteiden määrä on mykistävä, tarvitaanko niitä kaikkia oikeasti? Hoidetaanko osittain omistajan epävarmuutta vai mihin ihmeeseen tavalliset, perusterveet harrastehevoset tarvitsevat pullo/pussi/purkki/pönttötolkulla erilaisia tasapainottavia ainesosia ruokavalioonsa?

Kaikilla rehuvalmistajilla on erikoisruokansa, myslit ja mashit, väkirehut ja lisukkeensa. Yksi suosii kotimaista, toiselle kelpaa vain saksalainen tai amerikkalainen hevosrehu. Toivottavasti jokainen löytää sielunrauhan ruokaviidakossa ja muistaa sen tärkeimmän, ruokinnan kohteen. Että hevonen ei hautautuisi pussien ja purkkien alle. Että ei tehtäisi hommaa turhan monimutkaiseksi ja unohdettaisi perusasioita, heinää, vettä ja kivennäisiä. Että meillä olisi vähemmän ruuansulatusongelmaisia hevosia ja kroonisesta (henkisestä) närästyksestä kärsiviä omistajia.

Hyvävointista kevättä kaikille hevosille! t. Otto ja Ponimies

Pierufanfaarikorvat

PeeÄäs:

se on muuten taivahan tosi, että mittaapa ne hevosen eväät vaikka kultapölymitalla, huonon tuurin vaikutus hevosen kanssa elämiseen on järkyttävän suuri. Ja arvaamaton. Tänään perusterve hevonen voi olla huomenna hengettä. Harva asia on nimittäin niin huonosti suunniteltu kuin hevosen ruuansulatuselimistö. Seuraavaksi huonoiten tuumailtu on hevosen mahanalus, ne jalat :-)









tiistai 24. tammikuuta 2017

Talvi parhaimmillaan



No nyt on talvi upeimmillaan. Tämä on sitä talvea, jota alan kaivata syyskuun kuulaiden päivien yhä kylmetessä. Jättäisin oikein mielläni väliin lo(s)kakuun, masentavan pimeän marraskuun ja ison osan joulukuustakin. Tammikuussa, kun on yleensä lunta maassa ja vähän puussakin, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja on raikas pikkupakkanen, tykkään pienen hetken talvesta.

Parasta tässä pysähtyneessä sydäntalvessa on lisääntyvä valo. Aamutalliin löntystelen jo kivassa hiljalleen valoistuvassa hämärässä, kohta ei tarvita edes tallin ulkovaloa eikä hevosten tarvitse jäädä sysipimeään talviaamuun.

Eikä aikaa tee huonommaksi sekään tosiseikka, että ensi kuun jälkeen on jo maaliskuu. Se tietää kevättä.

Saatiin maanantain kunniaksi reilut 10 cm uutta lunta. Eikä vanha fakta pettänyt nytkään. Mitä kauempana ja pidemmän aikaa Iso-J on poissa, sitä enemmän ja raskaampana lumi sataa. Kärsimyksen kruunuun kirkkaimmaksi kiveksi mätkähti katolta taas kerran isompi laatta raskasta lunta.

Traktori ei ole vielä käynyt lumitöitä tekemässä joten nyt piha näyttää kutakuinkin tältä:


Ja kentällä näyttää tältä, aura olisi tervetullut tekemään kuvionsa tuollakin.

Maisemassa ei ole moittimista, onhan puhtaus ja kirkkaus aivan pakahduttavan kaunista. Lisäksi rakentaminen on vielä täällä syrjemmällä maltillista ja näitä klassisia sinivalkoisia #Suomi100 -räpsyjä voi ottaa melko vähällä sommittelulla.

Sommittelusta puheenollen. Muistin, että minullahan on kohtuullisen järeä kamerakin. Niinpä tänään puhaltelin siitä enimmät pölyt pois ja otin kameran mukaan pihalle.

Ihan tuurilla muutama taisi onnistuakin, tiedä vaikka yrittäisin nyt  pitää kameraa mukana enemmänkin, ei se nyt niin painava ole.
Jotenkin vain tuntuu, että olen nämä kaikki maisemat katsonut etsimen läpi niin monta kertaa, että uusia näkökulmia ei kertakaikkiaan enää ole. Saattaa niitä nyt kuitenkin olla.

Tähän loppuun muutama otos, on tuossa valossa jo aavistus kevättä. Mukavaa päivänjatkoa!





PeeÄäs:
olen värkkäillyt blogin kanssa ja koska olen täysin kädetön Bloggerin kanssa, osa ajoitetuista on livahtanut hetkeksi julki ennen aikojaan. Ja Hirnakan tallin teksti luikahti sekin väärälle sivulle. Sori siitä.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Lauantai, taas

Kuutti sijaistaa

Perinteinen lauantaipostaus, julkaisuun sunnuntaina. Parempaan en nykyjuoksussa pysty. 

Uutena vastuksena on enemmän kuin aiheellista moittia puutteellisia tietoliikenneyhteyksiä Torpanmäellä. Vaikka ollaan ns. ottavalla paikalla, tämä on jostain syystä kaikkien mahdollisten yhteyksien katveessa ja sekä kuuluvuus että nettiyhteydet ovat edistyneen pohjois-Korean tasolla. Lisäksi kotiverkkomme ei kykene levittäytymään Torpan kaikkiin kolkkiin vaan törmää vahvistimesta huolimatta vanhaan hirteen. Koska läppärin kannatteleminen ja heristeleminen kohti yläilmoja on sekä turhauttavaa, että typerää, jätän läppärin mieluummin pölyttymään työpöydän kerrostumiin ja netittelen puhelimen kautta sen minkä netittelen.

Puhelimella julkaistut blogipostaukset ovat kai muuten ihan ok, mutta kuvat tulevat jättikokoisina ja tekstin näpytys puhelimeen on aika työlästä.

Viikko on ollut vauhdikas, pitänyt sisällään sekä liikuntaa että lihashuoltoa ja paljon juoksevia ja juostavia asioita. Iso-J oli perjantai-iltaan saakka reissumiehenä ja pakkaa tätä näpyttäessä autoaan, tie vie taas. Seuraavan kerran nähdään alkavan viikon perjantaina. 

Silloin kun Torpan arki jää minun hoitoon ja vastuuseen, hoidetaan vain asialliset hommat. Muuten ollaan kuin ne kuuluisat Ellun kanat.

Ensimmäisessä kuvassa Peetu vahtii etupihaa ja Leffeä sijaistaa lempipehmo kuutti, se on näköjään aseteltu Leffen toimesta aitiopaikalle kurkkimaan.


Kommee ja ylväs

Otto sai kinttunsa kuntoon eikä hierontakäsittely paljastanut oikeastaan mitään. Paitsi että hampaat pitää raspata pikimmiten, aristeli poskeaan erityisesti vasemmalta puolelta.

Juuri nyt Esikoinen jumppaa Oton kanssa jokasunnuntaista ratsastustuntiaan, aamulla jo kävi viisivuotissynttäreitään juhlinut pikkuneiti ratsastus'tunnilla'. Ponimieskin on ahertanut otsa hiessä jumpilla, mukavaa nähdä kentän käyttöaste nykytasolla eli korkealla. Valoisan aikakin on lisääntynyt huimasti joten iltaisinkin siellä tanner tömisee.

Viikon juoksuilta tarttui mukaan hamppua kahdessa muodossa, hevosille siemeninä, kanoille kuivikkeena. On se kyllä kumma miten kaikki loppuu yhtä aikaa, kauralastikin piti hakea, kananrehu ja hevosten puurotarpeet myös vaativat täydennystä. Tänään loppui hevosten kivennäinen ja seuraavaksi valkosipulirouhe. Heinäkuorma tulee ensi viikolla.

Hamppua kanalaan ja puuroon
Viikon lihashuoltokategoriaan kuului sekä hevosten, että kokovartalokoira Peetun hieronnat. Viimeksimainittu osasi jo rentoutuakin ja nyt on niin letkeä rekku, ettei uutta aikaa edes varattu. Katsotaan tarpeen mukaan. Hevosillekin riitti kertakäsittely toistaiseksi, sitten kun kevättreenit alkavat täydellä teholla (kentän sulamisen jälkeen), tarvitaan säännöllisempää lihashuoltoa ainakin Otolle.

Esikoinen kävi taikanäpillä ja sepä ei ollutkaan mikään turha reissu, kahdeksan fasettilukkoa aukeni, muista jumeista puhumattakaan. Päänsäryt ja huimauksetkin vähenivät lähelle nollatasoa.

Itseni sain bodypumpissa niin jumiin, että kintut olivat kuin kaksi ratapölkkyä, yhtä joustavat. Loppuviikosta vasta alkoi vertyä, pilates- ja spinningtreeneistä huolimatta. Tai niistä johtuen. Minulla on itsellenikin varattu aika taikanäpille, mutta nyt vaikuttaa siltä, että se aika on siirrettävä koska en pysty jakautumaan kahteen paikkaan samanaikaisesti. Hivenen harmittaa, mutta edelle kirii tärkeämpi asia.

Leffe pääsi myös osalliseksi ajohommista, käytiin kasvattajatädillä kammattavana. Kotiin tuotiin nätti ja sileäksi ajeltu spanieli. Homman viimeisteli lauantaisauna. Turkkiin ja ihoon jää ajelusta karvasilppua ja pölyä joka kutittaa kauheasti. Saunatuokion jälkeen meillä oli puhdas ja mustikkamuffinsilta tuoksuva puhdas koira.

Vauhdikas viikko jää nyt taakse ja uudesta odottelen vähintään yhtä puuhakasta. 
Nähdään taas!

Lauantain saunaseura