maanantai 18. joulukuuta 2017

Hetki ennen pimeää





Jouluviikon kunniaksi luonto pisti värit päälle. Sattui vielä niin, että muun Outo Paimen kehotti aiemmissa kommenteissa ottamaan kuvia iltahämäristä ja tästä innostuneena tyrkkäsin muistikortin kameraan ja lähdin löntystelemään pihalle.

Asteen verran pakkasta, tyyntä ja puolipilvistä. Sehän meinaa vallan nättiä auringonlaskua ja se on pienoinen ihme näinä alati lyhentyvinä päivinä. Vielä se muutaman päivän pimenee, sitten on aurinko pesässä pesäpäivien ajan ja tadaa, sen jälkeen alkaa valo taas lisääntyä.

Heikki Tarman (paikallinen ansioitunut historioitsija) kirjoittamaa:

Tuomaan päivänä 21.12 piti vanhan kansan mukaan joulun valmistelut olla päätöksessä. Eräjärvellä sanottiin: ”Tuomaasta housut naulaan, alkaa joulurauha.” Säkkijärvellä puolestaan sanottiin: ”Tohutuomas joulun tuopi,  paha Nuutti (7.1) pois sen viepi.”  Tohu- eli Noki-Tuomas tarkoitti sitä, että nokiset savupiiput koristeltiin jouluksi kauniilla petäjäpäreillä. Tällä lailla joulusiivous sai ikään kuin viimeisen silauksen ja tupa oli puhdas.
Tuomaan päivä toi mukanaan hyvät ruoat ja juomat. Syötiin siansorkkia ja juotiin olutta. Olut pantiin tynnyreihin kypsymään jouluksi mutta Tuomaan päivänä sitä päästiin jo maistelemaan: ”Tuomas tulloo tuoppi käes koettelemaan kaljan makua,”
Tuomaan päivänä Karjalassa oli tapana vuolla nimikkopäreet. Ne laitettiin hankeen pystyyn odottamaan joulua tai uutta vuotta. Kun ne sitten poltettiin, palamisnopeudesta pystyi ennustamaan tulevaisuutta. Niistä näkyi muun muassa naimisiin pääsyä, kuoleman tuloa ja elämää yleensä. 
Tuomaan päivänä on talvipäivän tasaus ja on yleisesti sanottu, että aurinko on kolme päivää pesässään, ennen kuin se lähtee uudelle kierrokselleen. On sanottu, että vähäinenkin auringonpaiste pesäpäivinä tietää hyvää kesää. 
Kevättalven säästä ennustettiin Liperissä pesäpäivästä: ”Päivän kun pesäänsä kylmää, turkki joutaa myydä.” Siis jos pesäpäivät ovat kylmät, lopputalvesta tulee leuto. Nyt näyttäisi siltä, että tammi- ja helmikuu ja vieläpä maaliskuukin ovat kylmiä. Tätä ovat vanhan kansan ennustukset povanneet koko syksyn. Saas nähdä, kuinka kylmää meillä on talvikuukausina?  
Sysmästä löytyy pesäpäivänennustus; ”Kun talvipäivänseisauksena on sumuinen ilma, niin kesäpäivänseisauksena on halla.” Nyt voi siis pitää jo lähes varmana, että juhannuksena on hallan vaara. Kesäsuunnitelmia voi tämän mukaan ryhtyä tekemään. 
”Jos aurinko ei pesäpäivänä näyttäydy edes sen vertaa, että hevosen ennättää valjastaa, tulee huono ja sateinen kesä,” sanottiin Liperissä.





Tässä sitä nyt sitten silmä kovana kytätään ja vahditaan luonnon tekemisiä ja ennustellaan tulevaa kesää. Se on vissi & varma, että noin puolen vuoden kuluttua veikkaillaan juhannussäätä.
Aurinkokin on varmistettu ensi vuodelle, selasin skyscannerista järkevänhintaisia lentoja Hipsaaniaan (ja takaisin). Parikin reissua on luvassa, ensimmäinen heti helmi-maaliskuun vaihteessa.
Illalla pitää laittaa Perikunnan vanhimman passihakemus netissä eteenpäin ja hoitaa eläinlääkärin kanssa Peetun passi kuntoon.
Pikkuisen nyt oudoksuttaa jo ihan oikeasti, että mitä minä oikein olen unohtanut tehdä kun alkaa kohta käymään päivät pitkäveteisiksi. Ostoslistalla lukee kaikki tarvittaja kinkkupussista manteleihin ja kinkkukin on jo sulamassa. En minä montaa päivää meinannut tuhrata ruokien kanssa. Ehkä minä sitten vaan istuksin, vietän leppoisia rouvanpäiviä ja siemailen glögiä. Tai veistelin niitä Tuomaanpäivänä hankeen tökättäviä nimikkopäreitä koko lössille.
Huomenna pitää hankkitua sairaalanmäelle, Iso-J lähtee messiin, en minä kuitenkaan saa suutani auki oikeasti tärkeistä asioista. Tarkemmin kun ajattelee, onhan tässä jokaiselle päivälle jotain aikataulutettua hommaakin, kaikenlaista piirakoiden hakureissusta kynttilöiden vientikeikkoihin.
Kohtuullisen sopuisaa säätä on luvattu, se on kiva, sillä autoilu maakunnan teillä on enemmän kuin viheliäistä hommaa luokattoman väärin mitoitetun tienpidon takia.
Se on kuitenkin selvä, että meillä on valkoinen joulu. Elämän pieniä suuria iloja.
Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin.








11 kommenttia:

  1. Kiitos Hirnakka! ♥

    Ihan mielettömän hienoja kuvia!
    Esim. tuo viidenneksi alimmainen olisi kannattanut/kannattaa lähettää suomi 100 - valokuvauskilpailuun (luin että jossain on menossa sellainen) koska kaikessa yksinkertaisuudessaan mutta uskomattoman hienojen värien ja kontrastin takia se on tosi upea kuva - sinivalkoisuutta parhaimmillaan.

    Noista alun neljästä otoksesta - ja miksei muistakin - saisi tosi upeat julisteet ja mua itseasiassa harmittaa kun hukkasin yhden hyvän firman saittiosoitteen, ne tekevät valokuvista isoja kangasjulisteita eikä hintakaan ollut paha. Mielestäni kangasjulisteet ovat, silloin kun niissä on hyvät värit, parempia kuin kiiltäväpintaiset paperiset jotka ovat liian keinotekoisen näköisiä.

    Hevoskuva (sori kun on nimi hukassa mutta sä tiedät tämän mun pääni) on upea sillä siinä on se iltahämärä - sininen hetki - kenties parhaiten esillä ja kuvasta tekee erityisen hevosen loimi (onko oikea termi?) koska kuvaa katsoessa havahtuu siihen että missäs loput hevosesta on.

    Paimentola kiittää ja kumartaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo olla avuksi ja kiva jos tykkäsit. Oli ihan hauska pitkästä aikaa ottaa kuvia oikealla valokuvauskoneella. Joskin taidot -sikälimikäli niitä koskaan on ollutkaan -ovat täysin hukassa.

      Loimi on aivan oikea termi ja ponin nimi on Otto. Se toinen jullikka ei halunnut esitellä nättiä naamaansa, ahteria survoi linssiin kiinni.

      Minähän oikein tykkään näistä pimeimmistä päivistä sillä kohta mennään valoa kohti ! Ostin lisäksi äsken lennot Hipsaaniaan, helmikuun lopussa otetaan juniorin kanssa turbokiihdytys valoa kohti.

      Poista
  2. Upeat kuvat, ne saisi isommiksikin klikkaamalla kuvan kohdalla, ja valitsemalla näkyviin tulevasta palkista "suuri". On meinaa niin hienot otokset, että piti kahtoa kahteen kertaan hartaudella.

    Minä en laske päiviä jouluun, vaan talvipäivän seisaukseen. Siitä se kevään kulku alkaa tipuaskelin pesäpäivien jälkeen.

    Kanat muuten ovat olleet kunnolla koko sakki. Uhkailu auttaa ihan selvästi!

    Voimia huomiseen lääkärireissuun. Iso-J on oivallinen kaveri matkaan. Puhumalla se myy vaikka Paaville pallit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, ainahan se mieltä lämmittää.

      Mulla ihan sama juttu, talvipäivän seisaus on loppuvuoden paras juttu koska siitä se alkaa sitten kevään odotus.

      No okei, joulukin on ihana pysähdyshetki.

      Liäkärillä käytiin ja saikkua, sitä näemmä riittää äärettömiin. Iso-J oli avuksi.

      Poista
  3. Voimia lääkäriin ja hyviä uutisia toivotaan, kahmalokaupalla, täältäkin.

    Meillä on suvussa hautajaiset joulun aikaan, joten vedetään vähän hiljaisemmalla sordiinolla pyhät. Itse lopettelen vanhoja kirjallisia töitä, kunnes sitten 16. ja 17. tammikuuta pidämme oman joulumme - silloin loppuu kaamos Utsjoellakin, ja se on oikein hyvä aika viettää valon juhlaa.

    Meillä on ollut tapana siirtää joulua vähän sinne tänne riippuen siitä, olenko Suomessa vai en, tai onko mitään muuta akuuttia, jonka vuoksi ei haluta juhlia - liian usein on ollut. Meille sopii näin vallan hyvin. Lievittää myös joulustressiä.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi OP, hautajaiset vetää mielen hiljaiseksi, jaksamista !

      Lääkärillä oli sikäli hyviä uutisia, että mitään uusia vikoja ei tällä kertaa löytynyt. Entisissä on vähän pureskeltavaa useammallekin spesialistille. Ja minut pidetään sairauslomalla sekä poissa auton ratista (hmmm) maaliskuulle saakka.

      Oi että, toivottavasti netistä voi taas katsoa sen ensisarastuksen säteet Utsjoelta. Se on aika juhlallinen näky.

      Poista
  4. Kiitos muistutuksesta, täytyykin heti huomenissa kaivaa kinkku pakkasesta ulkosalle sulamaan!
    Tsemppiä elämään!
    Hispania kutsuu meitäkin, justiinsa viikolla 42 pyörähdettiin siellä, maaliskuussa pitkä viikonloppu ja taas ensi syksynä uudelleen. Löydettiin kiva uima-altaallinen kahden asunnon talo muutaman minuutin kävelymatkan päästä meren rannasta - avot, mennään ensi syksynä takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarkennus vielä, että vuokralukaalihan tuo on, ja perin sopiva kahdelle kahjolle kaveriperheelle :)

      Poista
    2. Kiitos, tsemppiä tässä tarvitaankin.

      Samalla rannikollako majaillaan? Meiltä on mäen päältä pari kilometria rantaan mutta vuorella asumisessakin on puolensa.

      Poista
    3. Torreviejassa on tää Villa, nytpä ei tähän hataraan päähän muistu missä te aikaanne vietätte...

      Poista
    4. Etelämmässä, Los Pacosin mäellä on talo. Lähin kaupunki Fuengirola, lähin kenttä Malaga.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!