tiistai 21. marraskuuta 2017

Keltaisia eläimiä ihan pihalla




Torpalle on päätynyt kolme keltaista nelijalkaista eläintä. Ovat kyllä niin omanlaistaan porukkaa, että tietyn lapsenomaisuuden on pakko liittyä keltaiseen väriin.

Felix loikkasi tapansa mukaan längistä läpi ja tupsahti vastasataneeseen lumeen. Ensin tuli nauku ja toinen, sitten lensi tintti yli ja suurta saalistajaa vietiin. Tintti parkkeerasi itsensä puskaan eikä Felix oikein keksinyt miten sen sieltä saisi. Niinpä se antautui hivenen helpottuneen oloisena kiinni ja tuli sylikyydillä takaisin kotiin.

Kotona on kivempi (ja lämpimämpi) saalistaa, tätä kirjoitettaessa pikkuinen pinkki princettiani on Felixin ruokalistalla. Uskoakseni se ei ole kovinkaan myrkyllinen vaikka ilmiselvästi kuuluukin joulutähtien sukuun. Kukkaparka pitää kohta siirtää jonnekin syrjään, ei ole enää ehjää lehteä.

Felix on erittäin määrätietoinen kaveri ja jääräpäisesti pyrkii nukkumaan työhuoneen työtuolilla vaikka saakin lähdöt harva se päivä. Ja joskus, kun kukaan muu ei näe, Felix heittäytyy selälleen, tekee söpöjä ilmeitä ja kehrää. Se on ihan mammanpoika.



Lellu, on heppu huoleton. Ensin touhuttiin tallihommissa ja sitten muuten vaan pihalla. Muoviroskapussista se kelpotteli ulos jonkun tuommoisen suojakäären ja sitä oli jännittävää kiikuttaa ympäri pihaa. Ja tokihan se kääre hautautui jonnekin lumeen. Kyllä se sitten lumien sulettua tulee taas esiin ja päätyy lopulta sinne minne oli matkallakin.

Leffe tuo hyvää mieltä pelkällä olemuksellaan. Häntä heiluu ja ilme on iloinen. Ja aina pitää olla jotain suussa. Mieluiten ruokaa mutta pehmolelukin käy. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta jenkkicockereista, mutta hauskempaa ja hyväntuulisempaa koiraa on vaikea löytää. Lellu ei jaksa mököttää, kaikki on ihanaa. Aina.





Sitten tietysti suurin ja tätä nykyä vanhin Torpan keltaisista pojista, Ponimies. Minä eilisessä kirjoituksessa häntä ikävästi solvasin mameroksi. Tänään tarhassa itseänsä liikutti hienosti kurvaileva karvaferrari, nopea ja ketterä kapistus.

Hevoset mököttivät minulle ensin koska jompikumpi sai sähkötällin kurkotellessaan porkkanaa aidan välistä. Vähän ajan päästä keltainen salama laukkasi ja puhkui ympäri tarhaa eikä tainnut enää muistaa kokemaansa kurjuutta.

Kai se on tämä satanut lumi joka tuo hulluutta päähän ja vipinää mahan alle, rapa vain roiskui kun Ponimies kiihdytteli ja jarrutteli. Minulle tuo hevonen on ikuisesti varsa, se sama Skogspojke joka talvisesta metsätarhasta löydettiin ja jonka ilkikurisiin silmiin rakastuin välittömästi.

Nuo kolme huimaa keltaista ovat, kuten sanottua, omanlaisiaan. Ja jokaiselle sanon vähintään mielessäni useamman kerran päivässä; älä koskaan ikinä muutu, pysy just sellaisena kuin nyt oot.


Puihin jääneet omenat alkavat olla kypsää tavaraa, noista saa tilhiparvi kohta hyvät hutikat.

Maisema raikastui ja kirkastui paljon sataneen lumen myötä ja mielialakin kohosi nollasta sataan yhtä nopeasti kun Ponimies spurttasi.

Saa nyt nähdä tuleeko lumimyrskyä tänne meille vai jääkö länteen. Pitää kuitenkin varata polttopuita sisään vähän reilummin, onpahan sitten kiva köllötellä pirtissä ja odotella mahdollisen myrskyn laantumista.

Nyt kuitenkin heinää hevosille ja ruokaa kanalaan!

Nähdään taas.


10 kommenttia:

  1. No onpa teidän Felix meidän Nöpön kaksonen, ihan on väritys samanlainen, häntäkin, paitsi luonne. Olen vahvasti sitä mieltä, että ikuinen lapsuudenoloisuus on harmaiden taipumus, niin kissojen kuin harmaantuvien miesten, olen siitä satavarma!

    Ihania karvakavereita sinulla. Noiden kanssa kuluu aika ja huolet tippuvat polkujen varrelle! Tuo poni on ekstrasuloinen. Toivottavasti sairaalakäynneiltä kuuluu vain hyvää. Eilen mulla tyhjennettiin toinen polvi ja tankattiin molemmat kortisonilla. Eiköhän tässä mamma taas saa puhtia talveen. Lunta on tulossa, vaikka en sitä odota yhtään, no kai valoisammalta näyttää, mutta talvella saa olla pimeää :D.

    Kaikkea hyvää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, kaksonen?
      Minun tuntemani harmaat eläimet ovat enimmäkseen ukkona syntyneitä, tietysti nykyisistä Torpan harmaista Elmo on pentuikänsä vuoksi poikkeus, vielä.

      Ja kyllä, karvakaverit ovat ihania, niin nämä nyt esitellyt kolme kuin muutkin. Onneksi pystyn pitämään eläimiä kotona, kovin olisi tylsää ja tyhjää ilman tassukansalaisia, kainalossa kuorsaavaa spanielia ja tallin asukkaita. Allergia olisi aivan kauhea asia tapahtuvaksi.

      No on sinunkin polveasi ronkittu, hrrrrr *puistattaa*
      Ketterää talvenjatkoa sinullekin, valoa ja iloa vaikka kynttilöillä :D

      Poista
  2. Kolmen keltaisen suora on ihan voittajia kaikki! Leffe tuntuu ihan tosi hauskalle veijarille, kun vertaa omaan mustaan salamaan. Aina jotain työn alla - jos ei ole luuta/palloa/tmv, niin kynnykset ja ovenpielet saa kyytiä. Ostan sukkelaan kaikenlaisia luita ja aktivointileluja. On hampaat sen aikaa pois talon järsimisestä. On tuo pirulainen! Hetkittäin pilkahtaa se hemmetin hyvä käyttökoira näkösälle - sieltä se riivön alta kasvaa esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trio Keltainen on ihan huippusakkia, Leffe hoitaa oman tonttinsa hyvin.

      Sulla on pelottavan fiksu koira siellä kasvamassa, itse en tohtisi. Mulla pitää olla simppeliä seuraa ;-) Joskus haaveilin bordercolliesta mutta totesin, ettei minusta ole siihen. Mopsit ja muut hönöt, ne on mun juttu <3

      Poista
    2. Mopsi olis kyllä aika nasta juttu! Oikeasti olen joskus harkinnut asiaa. Mutta nää touhuiinenkset on enempi mun juttu. Mopsi sitten, kun olen eläkkeellä ja puolirampa.

      Poista
    3. Sitten kun minä asun talvet Espanjassa, minulla on mopsi. Sen nimi on Edgar. Näin on unessa nähty ja perheen kesken sovittu. Vielä pitäisi päättää minkä rotuinen on tuleva koirani Amos.

      Poista
  3. Isolla kirkolla ahertamassaja vähän jännänkin äärellä- huh! Toivottavasti Holter-mittausjakso meni hyvin, 72 h antaa ainakin erittäin hyvän kuvan ja on avuksia tarvittaessa lääkkeiden optimointiin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Iltapäivässä odottaa vielä kokous ns. Isojen Poikien kanssa vierailta mailta, huh- ne aiba vähän jänskättää. Myrsky näyttäisi täältä jo laantuneen, harmaata ja märkää. Terkkusia ja Iso J.lle trurvallisia kilmetrejä- Pohjanmaa lienee kaikkein pahin sään suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, vai tämmöisiä jännäjuttuja, taidanpa arvatakin.

      Päästin tänään itseni piuhoista irti, kyllä teki mieli raapia ja kutittaa niitä lätkien kiinnityskohtia.

      Meillä ei vielä edes myrskyä, se myräkkä on kuulema tuon meidän vesistön länsirannalla, Iso-J kurvailee kotia kohti ankarassa tuiskussa, meillä vasta tuulee. Otetaan silti ponit vähän etuajassa sisään, mitähän lisäarvoa niiden elämään tuo tuulessa seisominen?

      Poista
  4. Kyllä on ihania kellavia elikoita siellä Teillä:)

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com