perjantai 13. lokakuuta 2017

Nimimerkki "Ihmettelevä"

Oppikirjaa kerrakseen

Ponimiehen alter ego

Miksi, oi miksi?!

Nonnih. Taas yksi lokakuinen viikko alkaa olla paremmalla puolellaan. Ei sillä, että malttamattomana odottaisin seuraavana vaanivaa kuukautta, vaan sillä, että päivä päivältä mennään kohti seuraavaa kevättä.

Tämäkään viikko ei tylsä ollut, Torpalla oltiin naisvahvuudessa kun Iso-J kurvaili jänkillä ja tunthureilla. Eilen saatiin kotiin pussillinen porhonlihhaa ja ukko ite.

Viikkoon mahtui kaikenlaista, listaan tähän jotain ihmetyksen aiheita.
Nykyiset oppikirjat. Paksu kuin entisajan puhelinluettelo, englanniksi. Fysiikkaa. Need to say more? Ihmettelen vaan mistä Perikunnan Nuorin ammentaa kaiken motivaationsa, ei ainakaan minun geeneistäni.

Ponimies onkin Bullmies. Entiset aitapaimenen akut osoittivat ns. elinkaarensa loppusuoran lähestymistä ja aina valpas Ponimies ryykelsi aidoista läpi limboamalla itsensä lankkujen ali. Vähän katkesi lankkuakin mutta sähkönauhasta ei ollut edes hidasteeksi. Ihmettelin aikani akkuhyllyllä ja ihan etiketin perusteella ostin tuommoisen kuvassa näkyvän.

Aitojen korjaushommassa tarvittiin luonnollisesti uskollista Ryobia ja ruuveja. Meidän ruuvikaappi onkin omaa luokkaansa. Kuvassa kaksi VIIDESTÄ hyllystä. Miksi ihmeessä maailmassa tarvitaan niin hemmetin montaa erilaista ruuvinpäätä? Pitäisi olla aina se torxi ja aina samankokoinen pää. Ruuvin pituus saa vaihdella. Se olisi pahuksen kätevää. Mutta ei ilmeisesti käy koska nämä ovat miesten juttuja. My ass.

Ihmettelin myös, miksi en ole aiemmin tajunnut Chalk paint -maalien kätevyyttä. Hommasin pari viikkoa sitten kokeeksi pikkupurkin maalia ja torstaina vihdoin otin vuosien saatossa nuhjaantuneen Posiolta hommatun Pentikin jakkaran käsittelyyn. Alemmassa kuvassa ensimmäinen maalikerros.

Jo vain kirkastui. Viimeiset vuodet tuo jakkaraparka on ollut Iso-J:n työhuoneen nurkassa ylimääräisenä apupöytänä, ei sitä ole voinut tuvassa katsella kun on ollut niin ruma.

Nyt olen houkuteltu hakemaan jakkaran takaisin, liian sievä se on tylsien mappien alustaksi.

Bongasin tuvasta oitis kolme muuta kohdetta, onneksi värikartassa on hienoja sävyjä.


Ja suurin ihmetyksen aihe taas kerran on Perikunnan huolestuttavan nopea ikääntyminen.
Perikunnan Vanhempi pänttää jo autokoulun teoriaopintoja ja minun oli pakko päästää tenava rakkaan Hopianuoleni kuskinpenkille ja antaa avaimet. Hän hyrskäytti moottorin käyntiin ja kokeili vaihdelaatikon toimintaa ja tutustui auton hallintalaitteisiin.

Auto liikkui kolme metriä ja pihaan jäi hienot hyppyjäljet, Nasse ei jäänyt auton alle ja mummokin pelastui. Sain ainakin sata uutta harmaata hiusta. Eikös grannyhair ole vielä ihan ok ja muodikas?

Samaan tuskaan tilasin ja maksoin eilen Peetulle ja ko. tenavalle menoliput Hipsaaniaan. Helmikuussa lähtevät. Iso-J lähtee saattajaksi. Milloin ja kenen luvalla lapset kasvavat niin nopeasti? Vastahan lappasin rennietä kitaani ja manasin vellovaa vatsaani.

Peetusta sen verran, että silmätarkissa löytyi nyt viisivuotiaana kaihi. Se tiesi välitöntä eläköitymistä ja missäs eläkeläiset muualla kuin Espanjassa? Lentohäkki saapuu tänään, sopii nyt harjoitella siinä kököttämistä.

Mitähän sitä viikonloppuna ihmetellään? Ainakin tätä valkomarjapihlajaa joka lykkäsi kokoonsa nähden aivan naurettavan runsaan sadon.

Mukavaa viikonloppua ja pitäviä kumppareita, missä lienetkin!



2 kommenttia:

  1. Ai että, joko se ipana häipyy Hispanjaan kuukausiksi?!? Pian teillä ja meilläkin vanha aviopari tuijottelee toisiaan silmiin vaitonaisina. Kahdestaan. Näin se aika todellakin rientää.

    Teoriani ruuveista: kantoja pitää olla monenlaisia, että voi siitä julmetusta valikoimasta koittaa etsiä kulloinkin sopiva terä jokaiseen ruuvinkantaan. Siksi pitää olla hyvä arsenaali vaihtoteriä siihen samaan ruuvariin. Miesten juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa joo, niin se eka lintu käy pesän ulkopuolella koelennolla. Kohta meitä tosiaan istuu täällä enää kaksi ja ihmetellään sitten mihinköhän sitä ryhtyisi. Jännän äärellä.

      Vaihtoteriä sitä vasta onkin. Pelkästään ruuvinvääntimiä on aina kaksi, molemmissa joku ns. vakiopää. Ja laukussa pelkästään kaksi isoa lootaa vaihtopäitä täynnä. Ihan oikeasti, miesten juttuja?! Kumpikas sortti se putkiaivo olikaan? En ymmärrä en.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com