tiistai 10. lokakuuta 2017

Kanalia armas

Kanalian suurremontti on ollut valmis jo aikaa sitten. Jotain kuviakin olen laitellut homman eri vaiheista mutta nyt täräytän vielä viimeiset.

Tokihan sinne pitää vielä asentaa lämpöpatterit ja uudet valaisimetkin odottelevat asennusaikaa. Mutta noin periaatteessa valmista on ja kanaset ovat asuneet koppihoidossa kohta kuukauden päivät.

Tässä siis vielä kerran muutama kuva, kyllä kelpaa neitien ryhtyä munaamaan.


Tämä on katsaus Hirnakan Torpan kanalian historiaan. Löytyi joskus jostain nurkan rojukasasta. Tokihan taulu asukkaista piti putsata ja ripustaa arvoisalleen paikalle eteiseen.

Kunnossapitovälineinä vallan käteviksi ovat osoittautuneet lasten puutarhavälineet. Niillä on näppärä haravoida ja harjailla. Tallista haen aina tarvittaessa kunnollisen talikon (Aubiose) kuivikkeiden seulomiseen.

Mukavahan tuolla nyt on puuhastella kun kilut ja kalut on järkässä.





Tupa- ja siisteystarkastaja Inspektori Nasse hoitaa hommansa antaumuksella ja säntillisesti. Huomatkaa, että tarkastajaa on kerran kielletty astumasta tassullakaan kanalaan sisään. No, tassut ovat justiinsa kynnyksellä, ei milliäkään yli.



Tähän loppuun vielä viimeinen tuhonäyttämö. Kanala tuli kuntoon (toistaiseksi) mutta pahuksen viitapihlaja-angervo kohtasi pistolapion armottomuuden. Tunnin pieksäjäisten jälkeen taustalla näkyvä alue oli perattu puhtaaksi isommista juurenpätkistä ja mahtijuurakosta. Ryökäleen jämät vietiin piharakennuksen taakse rehutornin kylkeen, kasvakoon siinä ja vallatkoon tilaa nokkosilta jos kykenee. 

Kanalia on valmis talveen, keväällistä munarännien avautumista odotellessa haetaan nöyränä kaupasta mahdollisimman kanaystävällisiä munia ja jalostetaan kärsivällisyyttä. Hyvää kannattaa odottaa, vai miten se nyt meni?




4 kommenttia:

  1. Onpa komea kanojen lukaali! Meillä on hiukan vielä valmisteilla ja siirto kesälaitumilta pian edessä. Onpa Nasse tomera tarkastaja, sellaisia tarvitaan muuten piika voisi lyödä virkansa laimin! Kanasi ovat tosi upeita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Kiva kanaporukka meillä nyt kyllä on, suosikkirodut alkavat nyt olla monien kokeilujen jälkeen tässä. Ehkä vielä luovun tukkakanoista, ovat pikkuisen liian hömelöitä. Kenties otan niiden tilalle wyandotteja ja ehdottomasti otan lisää plymouth rockeja, ne ovat todella kivoja.

      Kanalakin on nyt taas oikein kiva. Kattoremppa vielä ja ehkä ihan pieni laajennus... ;-)

      Poista
  2. Olet saanut mahtumaan monta osastoa yhteen kombinaattiin. Näyttää tosi kodikkaalle ja käytännölliseltä. Vielä siistikin, kuten meilläkin. Vaan kanat eivät ole kovin siivoja otuksia - keväällä elämän jäljet näkyvät yleensä katonrajaa myöten. Sellaista elämä on. Kanalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin seinäneliöt käyttöön, nuo töyhtöhyypät eivät kovin isoa tilaa tarvitse ja muutama lintu menee tuolleen seinälläkin. Isoilla eniten tilaa, niinhän se pitää olla.

      Kun nyt alkaisivat vähitellen munimaan.
      Sotkuja olisi mukavampi siivota kun palkaksi saisi jokusen munan.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com