tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kaikenlaista savottaa

Yhtenä iltana

Morjestapyttyyn!

Angiina alkaa kääntyä tappion puolelle ja mieliala samassa tahdissa nousuun. Tänään oli ihana lounashetki Vesikioskin herkkujen äärellä. Pitkästä aikaa sain ikikiireisestä ystävästäni seuraa ja pääsin pullavohvelin makuun minäkin. Toki alkuun otettiin täytetyt vesirinkelit, ei tuottanut pettymystä sekään valinta. Ja kahvi oli niin hyvää, että otin kaksi santsimukillistakin. Hitot siitä rantakunnosta, ei kuulu tämän kesän trendeihin omalla kohdallani.

Kotiin ajelin matkahuollon kautta, istutettavien purkkien armeija senkun kasvaa. Niitä on hajasijoitettu vähän sinne sun tänne ja jonkinlainen visio alkaa vähitellen hahmottua.

Ihan ensimmäinen homma on kuitenkin kanalan väen kesäasumusten puhdistus ja siivous. Maalausta tehdään kun joudetaan. Ensimmäiseksi ulos pääsivät Jätit, seuraavaksi ruuvailin auki Sussexien kesäoven ja nyt meinaan kunnostaa Orpingtoneille ja pikkukocheille kesäresidenssit.

Sisätiloihin jäävät vielä tukkapäät ja pienemmät tiput.

Säät ovat kääntyneet vihdoin lämpimämmän puolelle, vaikka on pilvistä ei silti ole jäätävän kylmää.

Eilen sain ihastella Torpan Ponivoimien työskentelyä, Perikunnan vanhin tuuppasi Otolla varsin nättiä kiemuraa ja valmentaja kiipesi Ponimiehen selkään. Melkein itkin onnesta, on se vaan niin hieno, se Ponimies. Ja alkaa olla valmis peli kisoihin, vaikka osaa jo aika vaikeita asioita, toki ekat kisattavoitteet ovat 'kunnialla maaliin' -tasolla. En tahdo jäädä kiinni näistä 'kyllä se kotona veivaa vaikka mitä' -rehvasteluista. Kyllähän se ihan oikeasti veivaa vaikka mitä, olisittepa olleet näkemässä eilen.

Ahkeran työnteon jälkeen Ponimies jäähdytteli suihkussa ja lampsi oikein tyytyväisenä laitumelle illanviettoon.

Heti sopivan tilaisuuden tullen pestään molemmat raparipat munaskuita myöten ja tyrkätään pitkäkestoinen ötökkämyrkky niskaan.

Nyt kanalaan mars!

Tiput tuhka-astiassa





6 kommenttia:

  1. Meillä siirrettiin tänään kanat kesäkukkenheimiin. Melkoista hommaa kantaa vähemmän vapaaehtoiset kotkot kesäasumuksen puolelle. Vaan niin olivat alun kriisin jälkeen tyytyväisiä! Kesä tuli tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen puolihuolestuneena seuraillut ulos kantamaani nuorisoa ja todennut ettei se nuori valkea kukko älyä komentaa pimujaan yömökkiin vaan koko lössi notkuu ulkopuolella vieläkin. Viisas ja viekas Pölypallo kipaisi siskonsa kanssa orrelle ajoissa.

      Kiva kun heitit elonmerkin, arvaan että piha houkuttaa enemmän kuin läppäri. Sama vika täällä, valoisat illat ja mieluisa tekeminen on paha yhdistelmä aikaista aamuherätystä ajatellen.

      Poista
  2. Paranemista!
    Kesää oli eilen, lämpötila päälle kaksikymmentä mutta tänään taas pilvessä ja vettäkin luvattiin mutta eipä ole vielä näkynyt.
    Kyllähän suht leudot talvet ovat ihan oko mutta kyllä sitä soisi kesän sentään olevan kunnon kesä. Kenties turhaa valitusta kun ajatellaan että suuressa osassa maapalloa kärsitään kuivuudesta ja toisaalla taasen valtavista tulvista sun muista...

    Onnea ekoihin kisoihin jo nyt kun en tiedä koska olet ajatellut että menisitte - kaiketi vielä tämän kesän aikana?
    Hevosen kouluttamisesta en tiedä rahtuakaan ja siksipä kysynkin että onko niillä mitään yhteistä koirien kanssa vai ovattenko kovapäisempiä vai helpompia koulutettavia (noin yleisellä tasolla)?

    Jaksamista ja koko porukalle terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvänen aika, Paimen itse !
      Kyllä sitä kesää totisesti sai odotella ja kyllä se onkin aivan huikea nyt kaikessa upeudessaan. Kiva kun on lämmintä ja aurinkoa.

      Kisat on joskus syksyllä ehkä. Katsotaan nyt.
      Hevonen ja koira ovat niin valtavan erityyppisiä, että koulutusta on vähän vaikea vertailla. Mutta kiireellä ja pakottamalla ei tule mitään muuta kuin murhetta.

      Hevonenkin oppii onnistumisen ja kiitoksen (palkitseminen) avulla, pitää teettää töitä kunkin hevosyksilön tarpeiden ja tason mukaan. Temperamenttikin on syytä huomioida.

      Koetahan jaksaa sinäkin, käynkin taas toiveikkaana kurkkaamassa onko Paimentolassa tapahtumia.

      Poista
    2. Kiitos valistuksesta, mulle kun tuo hevosmaailma on suuri tuntematon vaikka ne upeita eläimiä ovatkin.
      Ilman resursseja vaan ei hevosen pitämisestä tule mitään ja siksipä olen jäänyt tämän touhun ulkopuolelle.

      Jaksamista myös sulle!

      Poista
    3. Ole hyvä, hevosiin on kiva tutustua, hankkiudu sinäkin jonkun laitumen aidan ääreen kahvit termarissa ja rentoudu katsomalla, siinä oppii aika paljon ihan vaan katselemalla. Niillä on ihan omat ryhmäsäännöt ja kuviot.

      Kiva kun olet taas kehissä.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com