tiistai 16. toukokuuta 2017

Lämpenee

Äitienpäivä 2017

Muistiin on syytä merkitä; tänään tiistaina 16. toukokuuta, paistaa aurinko lähes pilvettömältä taivaalta, tuuli on maltillinen ja aurinko lämmittää muuallakin kuin muistoissa. Mielestäni nurmikko on vihertynyt muutaman aamupäivän tunnin aikana huomattavasti ja aivan tuotapikaa alkavat silmut poksahdella auki joka puussa ja puskassa. Se taitaa meinata vihdoinkin kevättä !

Olen jo kertaalleen pessyt pipot ja lapaset, sittemmin niitä on otettu uudelleen käyttöön arktisten tuulten ja lumimytereiden takia. Tänään voisin uhmata Luontoäidin oikkuja ja myllyttää ensimmäisen koneellisen toppatakkeja ja -housuja. Eivätköhän nuo nyt jo jouda kesän ajaksi varastoon.

Kevätflunssa asiaankuuluvine yskineen ja muine vaivoineen saattaa sekin kääntyä jo lopuilleen. Hurjan vähän tänä talvena on räkätauteja sairastettu, siksi tämä ainokainen tuntuukin niin vaivalloiselta. Apteekissa on syytä piipahtaa päivän rehuostosten lomassa, yskänlääkepullo on syytä olla käden ulottuvilla etenkin öisin. Hakkaavaan yskään on inhottava herätä ja vielä inhottavampi yrittää nukkua sen kanssa.

Muilta osin viikko on lähtenyt käyntiin ihan perinteiseen tapaan. Muutama pakollinen kuvio olisi veivattava, muuten on kohtuullisen vapaata. Seuraavana pilvisenä päivänä pesen edes tuvan ikkunat, toivottavasti se päivä ei ole huomenna, ei nimittäin nappaa yhtään mokoma urakka.

Tämmöistä tänne, antaa kevään tulla nyt !



PeeÄäs: alitajunta taitaa tehdä töitään, yllätyin nimittäin itse eniten kun huomasin ostaneeni itselleni ratsastuskypärän. Mitähän sen kanssa pitäisi tehdä?

4 kommenttia:

  1. Sovita sitä varovasti päähän ja tunnustele de-ja-vu ilmiötä :D

    Kevättä täälläkin odotellaan. Taisi olla toistaiseksi viimeinen pakkasyö. Tulkoon kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ties mitä ilmiöitä tuo ostos nyt aikaansaa, lumipalloefekti, kolera ja veronkorotukset, ehkä? Kokeilen varovasti :D

      Ihan outoa kun on niin lämmin.

      Poista
    2. Mittari valehteli tänään +9 asetetta, jonka hyytävä viima sai tuntumaan heti paljon kylmemmälle. Kirosin kun olin ottanut töihin lippalakin pipon sijasta.

      Poista
    3. Täällä oli aidosti lämmin päivä. Auton mittari näytti iltapäivällä +17°. Pitkästä aikaa tallista ulos tullessa ulkona oli lämpimämpi kuin sisällä. Siistiä.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!