maanantai 10. huhtikuuta 2017

Pääsiäisviikko

Kevätväsymys

Minä ja Koirapojat kansoitamme sohvanpohjaa, enempi vähempi unten mailla. Nyt toki tiedostan, että on Pääsiäisviikko ja pitäisi aikaansaada yhtä sun toista ja ikkunatkin pestä. Katsotaan sitten Kiirastorstain iltana mihin suorituksiin kykenin. Pääsiäiseksi meille tulee taas porukkaa eikä silloin ainakaan ikkunoita pestä. Ellen sitten järjestä aivan uuttaa aktiivista maalaislomaa vieraillemme.

Ulkona on sumu ja muutenkin hyvin nuhjuinen sää. Hanget vajuvat huikeaa vauhtia ja ensimmäiset haravoinnitkin on jo tehty. Koirankakkakeskustelu on tänä keväänä ollut varsin maltillinen, olenhan koko talven ahkeroinut koirien perässä lapion kanssa ja ripotellut täsmälannoitteet puskien alle.

Iso-J lähti aamuyöllä vielä muutamaksi päiväksi reissuun, suunta taisi olla länteen. Tämä meidän arki on nykyään tätä, että naisvoimin pidetään Torpan mainetta pystyssä viikolla ja eletään perhe-elämää viikonloppuisin ja lomilla.

Lukiolaisella alkoi viimeinen jakso, koulua on pari tuntia päivässä. Ihmeellinen keräilyerä tämä jakso hänellä, eipähän pääse koeviikollakaan rasittumaan kun on vain kolmet kokeet. Nuoremmalla on tällä viikolla pääsykokeet IB-linjalle, pienoista hermoilua on havaittavissa mutta yritän kovasti pitää rauhallista ja luottavaista ilmapiiriä yllä. Hyvin se koe menee ja ainakin se on varma, että jonkin lukion ovet aukenevat automaattisesti. Toki mahdollinen pettymys on valtava, suorittajaluonteelle etenkin. Ei kuitenkaan ajatella sitä nyt.

Tähän loppuun vielä kuva meidän tulevasta kanalasta. Entinen toki jää ja sitä pitää ehostaa, mutta tämä pitäisi saada kainuusta tänne meille. Vähänkö hieno!

Iloa viikkoosi!

Kuva: S.V.

4 kommenttia:

  1. Kovasti kevättunnelmissa ja tuo kanala on kyllä hieno, tuo kelpaisi mulle vaikka vierasmökiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättunnelmat on vähän matalalla just nyt kun harmaat pilvet roikkuu taivaalta maahan asti (sumua). Mutta lumet sulaa ja se on hieno juttu.

      Toi kanala on tosi hieno, olen itse nähnyt ko. mökkerön ja tiedän sen olevan hyvä. Somempaa ei voi olla. Enää pitäisi kuljetus järjestää, se on ihan senttipeliä meneekö leveäksi kuljetukseksi.

      Poista
  2. Upea kanala - toivottavasti sentit mahtuu määräyksiin. Kustannukset siirrolle nousee muuten ihan hurjiksi. Ennemmin ottaisin vaikka räystäistä matkan ajaksi pois ja korjaisin kotona.

    Täällä on lojottanut koko päivän selvää vettä. En ole tykännyt yhtään huonoa, sillä hankien määrä on ikävän runsas. Juuri vesisadetta ne on kaivanneetkin niskaansa. Ekat esikon piipat näkyvyät jo jäisestä penkistä - on ne sissejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, otetaan katto irti jos tarvis, onhan sitä sitten täällä aikaa kitostella paikalleen.

      Meillä ei näy esikoita eikä muitakaan piippoja vielä, helleboruksetkin vielä hangen alla.

      Mutta vajuu se hanki, joka vuosi on kaikki hävinnyt!

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com