keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Mitä hevonen syö?



Tässä taannoin juttelin eläinlääkärin kanssa aiheesta 'hevosen ruuansulatus'.
Meidän pullaponeilla ei ole ruuansulatusongelmia eikä ravitsemuskaan ole salatiedettä. Olen kuitenkin Oton tultua pohtinut hieman tavallista analyyttisemmin hevostemme ruokintaa.

Yksinkertaisena ihmisenä tykkään pitää niinkin vaikeaksi tiedetyn asian kuin hevosten ruokinta mahdollisimman yksinkertaisena. Ne eivät ole siitos- tai kisahevosia joten ruokinta ei ole grammalleen tarkkaa. Heinää, kivennäistä ja ruuansulatukselle hyväksi todettua (tai ainakin harmitonta) pellavarouhepuuroa saavat päivittäin. Talvikaudella valkosipulirouhe, karvanlähtöaikaan ADE-vitamiinilisä ja maun vuoksi puuroon liraus melassisiirappia. Omenoita, porkkanaa ja kuivattua ruisleipää herkuiksi. Himalajakivet kummallakin livottavana karsinoissaan. Kauraa nuo meidän otukset eivät tarvitse tämänhetkisellä työmäärällään yhtään, muitakaan väkirehuja ei kuulu ruokalistalle. Toki tilanteen mukaan harkitaan asiaa uudelleen.

Otolle kuitenkin aloitettiin Greenline -mössökuuri. Mennään säkki kerrallaan ja katsotaan mitä ponin kroppaan tarttuu liikunnan avustuksella, tuleeko niitä lihaksia vai onko jätkä tuomittu olemaan ns. kynäniska.



Ponimies on äärimmäisen hyvä rehunkäyttäjä ja voi hyvin näillä varsin vaatimattomilla eväillä.
Oton karva oli mielestäni kumman kiilloton ja karhea ja sontakin haisi tavanomaista tympeämmälle, jotenkin happamalle. Otto lisäksi syö lantaa. Tästä juttelin eläinlääkärin kanssa ja kyselin, olisiko syytä syöttää hevoselle kolikuuri. Semmoinen jossa se saa tervettä, elinvoimaista kolibakteerikantaa suolistoflooraansa.

Hän vallan hämmästyi ja sanoi, ettei muista milloin olisi viimeksi kuullut kysyttävän kolibakteerikuurista. Se ei kuulema ole muodikasta, vaan lähes kaikilla hevosilla on hänen näppituntumansa mukaan jonkinasteinen vatsahaava tai ainakin hiekkaa mahassa. Tai siis omistajalla on tämmöinen googletettu diagnoosi jo valmiina kun hän menee paikalle. Ja niitä diagnooseja sitten hoidetaan kalliilla erikoisrehuilla, rahaa, vaivaa ja eläinlääkäriä säästämättä. Sanoi tämän osittain huvittuneesti hymähdellen, osittain kai tosissaankin.

Voihan se olla tottakin, stressaavammissa ympäristöissä asuvien hevosten vatsaa voi vaikka vääntääkin, ehkä liikaa väkirehua, liian vähän liikuntaa, vähän heinää (ja sekin usein huonolaatuista) ja hädintuskin tarpeeksi vettä vuorokauden ympäri. Pienet hiekkatarhat saattavat pitkästyttää ja ajankuluksi hevonen imuroi maasta, myös hiekkaa.

Vatsahaava on hevosella hengenvaarallinen tila. Ähkyt ja muut yleiset hevosten ruuansulatusmurheet ovat niin ikään vaivalloisia ja pelottavan usein kohtalokkaita. Kroonisina vähintään tuskallisia hoidettavia.

Niinpä tuntuu pikkuisen hurjalta, että nuo hevosen ruokinnan ja hoidon perusasiat saattavat olla  hukassa tai ainakin vähemmällä huomiolla ja apua haetaan purkista, jo ennenkuin se olisi oikeasti tarpeenkaan.

Ei, minä en ole millään tavalla hevosen ruokinnan ekspertti, en edes valistunut arvaaja. Onnekashan minä olen, että hoidostani huolimatta hevosemme ovat olleet terveitä ja hyvinvoivia.






No mitä me sitten eläinlääkärin kanssa päätimme Oton suhteen?
Ihan ensiksi madotus ja toinen madotus sonta-analyysin jälkeen tarvittaessa. Sitten hampaiden raspaus. Edes AB-piimäkuuria ei kannata tähän alkuun nyt laittaa, nättiä lantapalleroa kun tekee eikä ole ruikulla, ei ollut kertaakaan, syö ja juo hyvin.

Karvapeite on jo vähän kiiltävämpi ja tuuheampi, puuroon lisätään päivittäin ripsaus ruusunmarjaa ja kotimaista hampunsiementä. Näillä mennään kevättä ja laidunkautta kohti.

Jäin kuitenkin miettimään näitä ruokahommia ja googlettelinkin vähäsen. Hevostarvikeliikkeen rehuhyllyn valikoima ja etenkin lisäravinteiden määrä on mykistävä, tarvitaanko niitä kaikkia oikeasti? Hoidetaanko osittain omistajan epävarmuutta vai mihin ihmeeseen tavalliset, perusterveet harrastehevoset tarvitsevat pullo/pussi/purkki/pönttötolkulla erilaisia tasapainottavia ainesosia ruokavalioonsa?

Kaikilla rehuvalmistajilla on erikoisruokansa, myslit ja mashit, väkirehut ja lisukkeensa. Yksi suosii kotimaista, toiselle kelpaa vain saksalainen tai amerikkalainen hevosrehu. Toivottavasti jokainen löytää sielunrauhan ruokaviidakossa ja muistaa sen tärkeimmän, ruokinnan kohteen. Että hevonen ei hautautuisi pussien ja purkkien alle. Että ei tehtäisi hommaa turhan monimutkaiseksi ja unohdettaisi perusasioita, heinää, vettä ja kivennäisiä. Että meillä olisi vähemmän ruuansulatusongelmaisia hevosia ja kroonisesta (henkisestä) närästyksestä kärsiviä omistajia.

Hyvävointista kevättä kaikille hevosille! t. Otto ja Ponimies

Pierufanfaarikorvat

PeeÄäs:

se on muuten taivahan tosi, että mittaapa ne hevosen eväät vaikka kultapölymitalla, huonon tuurin vaikutus hevosen kanssa elämiseen on järkyttävän suuri. Ja arvaamaton. Tänään perusterve hevonen voi olla huomenna hengettä. Harva asia on nimittäin niin huonosti suunniteltu kuin hevosen ruuansulatuselimistö. Seuraavaksi huonoiten tuumailtu on hevosen mahanalus, ne jalat :-)









2 kommenttia:

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!