sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Lauantai, taas

Kuutti sijaistaa

Perinteinen lauantaipostaus, julkaisuun sunnuntaina. Parempaan en nykyjuoksussa pysty. 

Uutena vastuksena on enemmän kuin aiheellista moittia puutteellisia tietoliikenneyhteyksiä Torpanmäellä. Vaikka ollaan ns. ottavalla paikalla, tämä on jostain syystä kaikkien mahdollisten yhteyksien katveessa ja sekä kuuluvuus että nettiyhteydet ovat edistyneen pohjois-Korean tasolla. Lisäksi kotiverkkomme ei kykene levittäytymään Torpan kaikkiin kolkkiin vaan törmää vahvistimesta huolimatta vanhaan hirteen. Koska läppärin kannatteleminen ja heristeleminen kohti yläilmoja on sekä turhauttavaa, että typerää, jätän läppärin mieluummin pölyttymään työpöydän kerrostumiin ja netittelen puhelimen kautta sen minkä netittelen.

Puhelimella julkaistut blogipostaukset ovat kai muuten ihan ok, mutta kuvat tulevat jättikokoisina ja tekstin näpytys puhelimeen on aika työlästä.

Viikko on ollut vauhdikas, pitänyt sisällään sekä liikuntaa että lihashuoltoa ja paljon juoksevia ja juostavia asioita. Iso-J oli perjantai-iltaan saakka reissumiehenä ja pakkaa tätä näpyttäessä autoaan, tie vie taas. Seuraavan kerran nähdään alkavan viikon perjantaina. 

Silloin kun Torpan arki jää minun hoitoon ja vastuuseen, hoidetaan vain asialliset hommat. Muuten ollaan kuin ne kuuluisat Ellun kanat.

Ensimmäisessä kuvassa Peetu vahtii etupihaa ja Leffeä sijaistaa lempipehmo kuutti, se on näköjään aseteltu Leffen toimesta aitiopaikalle kurkkimaan.


Kommee ja ylväs

Otto sai kinttunsa kuntoon eikä hierontakäsittely paljastanut oikeastaan mitään. Paitsi että hampaat pitää raspata pikimmiten, aristeli poskeaan erityisesti vasemmalta puolelta.

Juuri nyt Esikoinen jumppaa Oton kanssa jokasunnuntaista ratsastustuntiaan, aamulla jo kävi viisivuotissynttäreitään juhlinut pikkuneiti ratsastus'tunnilla'. Ponimieskin on ahertanut otsa hiessä jumpilla, mukavaa nähdä kentän käyttöaste nykytasolla eli korkealla. Valoisan aikakin on lisääntynyt huimasti joten iltaisinkin siellä tanner tömisee.

Viikon juoksuilta tarttui mukaan hamppua kahdessa muodossa, hevosille siemeninä, kanoille kuivikkeena. On se kyllä kumma miten kaikki loppuu yhtä aikaa, kauralastikin piti hakea, kananrehu ja hevosten puurotarpeet myös vaativat täydennystä. Tänään loppui hevosten kivennäinen ja seuraavaksi valkosipulirouhe. Heinäkuorma tulee ensi viikolla.

Hamppua kanalaan ja puuroon
Viikon lihashuoltokategoriaan kuului sekä hevosten, että kokovartalokoira Peetun hieronnat. Viimeksimainittu osasi jo rentoutuakin ja nyt on niin letkeä rekku, ettei uutta aikaa edes varattu. Katsotaan tarpeen mukaan. Hevosillekin riitti kertakäsittely toistaiseksi, sitten kun kevättreenit alkavat täydellä teholla (kentän sulamisen jälkeen), tarvitaan säännöllisempää lihashuoltoa ainakin Otolle.

Esikoinen kävi taikanäpillä ja sepä ei ollutkaan mikään turha reissu, kahdeksan fasettilukkoa aukeni, muista jumeista puhumattakaan. Päänsäryt ja huimauksetkin vähenivät lähelle nollatasoa.

Itseni sain bodypumpissa niin jumiin, että kintut olivat kuin kaksi ratapölkkyä, yhtä joustavat. Loppuviikosta vasta alkoi vertyä, pilates- ja spinningtreeneistä huolimatta. Tai niistä johtuen. Minulla on itsellenikin varattu aika taikanäpille, mutta nyt vaikuttaa siltä, että se aika on siirrettävä koska en pysty jakautumaan kahteen paikkaan samanaikaisesti. Hivenen harmittaa, mutta edelle kirii tärkeämpi asia.

Leffe pääsi myös osalliseksi ajohommista, käytiin kasvattajatädillä kammattavana. Kotiin tuotiin nätti ja sileäksi ajeltu spanieli. Homman viimeisteli lauantaisauna. Turkkiin ja ihoon jää ajelusta karvasilppua ja pölyä joka kutittaa kauheasti. Saunatuokion jälkeen meillä oli puhdas ja mustikkamuffinsilta tuoksuva puhdas koira.

Vauhdikas viikko jää nyt taakse ja uudesta odottelen vähintään yhtä puuhakasta. 
Nähdään taas!

Lauantain saunaseura



7 kommenttia:

  1. Vauhtia siis piisaa. Olipa hyvä kuulla, että Esikoinen sai nyt päänsärkyihin apua. Helpottaa elämää ihan tosissaan. Jos päänsärky ja huimaus palaavat, niin ilman muuta uusi reissu samaan osoitteeseen.

    Meidän koiranhankinta etenee harkitusti. Tarjolla olisi huippuluokan narttupentu, mutta vain sijoitukseen. En taida lähteä, monenlaisia tarinoita on noista sijoitushommista. Alkuperäinen vaatimus oli kaksi pentuetta, mikä on aivan liikaa. Lopulta äänestettiin, että koiran pitää olla aivan oma. Keväällä syntyy lisää pentueita, joten taidamme odottaa ja katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoisen lihashuolto olkoon jatkossa säännöllistä, heti tarvittaessa -periaatteella.

      Pitääpä nyt seuraavaksi siirtyä niitä teidän kuonolaisasioita tutkimaan, ihan on tuntemattomia rotuja sikäli, että kenelläkään tutulla ei ole moisia.

      Minulla on ollut sijoitusnarttu (kaikki meni todella hyvin), Peetu on sijoitusuros (kaikki mennyt todella hyvin). Kannattaa luottaa vaistoonsa kasvattajan suhteen. Suuret puheet ja tuhat rautaa tulessa -tyypit kierrä kaukaa.

      Poista
    2. Luotin vaistoon ja jätin välistä. Haisi hankaluuksille pahasti. Etsitään ihan omaa koiraa.

      Poista
  2. Kiva kuva Ottomaanista! Lieneekö kalenterissa joku valuvika, kun viikonloput ovat ikäänkuin kutistettuja ja viikot venytettyjä... Tänään askarreltu Powerpointia ja etsitty asianmukaisia termejä...pakolliset poissulkuperusteet vaikkapa sunnuntain sulostajina. Huomenna Isolle Kirkolle, ke pitstop ja loppuviikoksi Länteen! Yritetään päästä koodiin jossain kohtaa...Hugs from Nemppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan poissulkuperuste, viikosta saisi poissulkea maanantain nyt aluksi.

      Aah, hotellielämän glamouria. Koeta jaksaa!

      Poista
  3. Tämän maanantain voisi soveltaa pakollista poissulkuperustetta. Aikataulut sukeltaneet täydellisesti, turhia kokouksia, tutustuminen Ruoholahden parkkiin jäätävässä kiireessä...Bokserineitojen Emännän kanssa tapaaminenkin piti siirtää huomiseen. Onneksi Radisson-koti pelastaa - kiva hotelli, tuttu lounge- parempi mieli! Glamour on kyllä tästä kaukana vaikka puitteet on kunnossa. Kotona paras- haikein mielin Nemppa, joka taapertaa kohti uusia hankaluuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi persaus kun nyt kyntää syvällä. Koeta kestää, etenkin se 'glamour' 😕

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com