lauantai 17. joulukuuta 2016

Kuvittelua

Tämä on nyt oikeasti vähän noloa. Mutta en olisi minä jos en tunnustaisi ajoittaista (köhköh) hönöyttäni. Blogi on ollut vuodesta 2009 ja nyt minä vasta löysin kuva-arkiston. Siis jokainen blogissa julkaistu kuva on hienosti tallessa googlen kuva-arkistossa. OMG! Tämä tieto pelasti satunnaiselta nykyisin krooniselta kuvapulalta.

On nimittäin käynyt niin, että ideat blogin suhteen loppuivat ehkä vuonna 2010 tai 2011, mutta tekstiä ja kuvia on harvakseltaan tullut siitäkin huolimatta. Tämä vuosi on ollut varsinainen katovuosi sekä kuvien, tekstien että varsinkin mielenkiinnon suhteen. Kun ei irtoo niin ei irtoo. Kuvatkin ovat suttuista puhelinkuvalaatua ja järkkäri on saanut köllöttää laukussaan ihan rauhassa.

Mutta nyt minä älysin tuon kuva-arkistohomman ja ainakin yhden kuvakoosteen meinaan tässä julkaista. Tiedä vaikka innostuisin taas a) kuvaamaan b) kirjoittamaan. Tai sit en.

Mutta katsotaan nyt vähän kuvakoosteita sieltä ihan alusta.

Näitä en edes muista...

Perinne elää

Nasse 2009 Joulupäivänä

Tammikuu 2010

Terrierin tarmolla

Pakkastalvi 2010

Väkivalta ei ole ratkaisu


Kesäyö

Pikku-Milton


Europa Champion, Patsymummo



Koska kuvia on yli 3000, näitä kuvakoosteita arvaten juttupulassa seuraa toisenkin kerran.
Nyt on pakko keskittyä jouluhommiin ja viikonlopun agendaan, kaikenlaista suoritetta olisi listalla.

Palataan taas!



perjantai 16. joulukuuta 2016

Se joka läks















Meinasin tähän jotain kirjoittaakin, mutta nuo blogiarkistosta poimitut kuvat kertovat oikeastaan kaiken oleellisen niistä vuosista kun tamma Töttis Torpanmäkeä asutti. Kävi se välillä muuallakin, Tuulikummussa oli ikioma lauma ja sama porukka saatiin viime keväänä vastavierailullekin. Silloin oli komia maisema!

Töttis viihtyy uusvanhassa kodissaan kuulema oikein hyvin, vain iltapuurolle nyrpistelee nokkaansa. Kai siinä on väärä sakeusaste tai väärä omenalajike. Ehkä se ei ole riittävän lämmintä, mene ja tiedä.

Kyllä minä hyvällä tätä tammaa muistan, se opetti paljon sekä hevosesta, että ihmisestä. Ja ystävyydestä.

Kiitos Töttis, sinä ajatusten kurapuro.<3 p="">

torstai 15. joulukuuta 2016

Lähtöportti



Taannoin jäi bloggerin sekoilujen takia pari kuvaa selittämättä. Tässä on lähtöportti.
Homma meni niin, että kaikkina näinä vuosina jotka Töttis Torpanmäellä vietti, se hevonen ei juurikaan tuhonnut mitään. Pysyi langoissa, aidoissa ja muutenkin kurissa ja nuhteessa. Ponimies saattoi epähuomiossa voikukkaa aidan takaa kurkotellessaan rysäyttää alimmat laudat katki, mutta tahallaan sekään ei paikkoja särkenyt.

Kunnes tuli Töttiksen lähtöpäivän aatto.
Tein tallihommia ihan rauhassa ja tulin vähäksi aikaa lämmittelemään tupaan. Vilkaisin ikkunasta tarhaan päin ja totesin Ponimiehen seisovan tallinmäen rinteessä ja yrittävän päättää lähtisikö mihinkään suuntaan vai pyrkisikö heinäkassien säilytystilaan.

Olin salamana pihalla ja tilanne oli tämä:
Töttis seisoo rikotun portin takana tarhassa ja Ponimies oli astunut äkisti madaltuneen kynnyksen yli väljemmälle puolelle. 

Tarkemmin porttia tutkiessamme näkyi selkeästi katkipurtu ylälankku ja Ponimiehen ylikävelyn jäljiltä lyttyyn vääntynyt portti. Jopa saranat, jykevät 60 cm pitkät rautasaranat olivat väännöstä vänkyrällä. Lukkona tässä on lapinsalpa ja varalukkona kahteen kertaan portintolpan ja portin pystylankun ympäri kietaistu vanha riimunnaru. Ne olivat nätisti paikoillaan, portti vain oli kiertynyt maanmyötäiseksi.

Töttiksen ilme oli hassu, vähän hämillään, vähän järkyttynyt ja ehkä vähän tuhma.

No, äkkiähän me tuikattiin hevoset kentän puolelle ja otettiin portinraato pois. Vuodesta 2011 lähtien tuo Iso-J:n värkkäämä portti on vankkumatta paikoillaan ollut, kestänyt kaiken ja enemmän. 
Ja sitten tulee poltergeistilmiö Töttiksen hahmossa ja tuhoaa sen. Hetkessä.

On se perhana metka eläjä.







keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Ulospuhallus

Saunatonttu

Tänään on ollut vaihteeksi sellainen päivä jolloin on saanut hönkäistä ulos ihan sielun pohjasta saakka, semmoisia helpotuksen huokauksia. Nyt saisi tasoittua tämä elämä justiinsa tämmöiseksi kun nyt on. Ei mitään akuutteja vaivoja, ei pahemmin kipujakaan, ihan tasaista jomotusta vaan.
Ja sitä samaa toivon moneen muuhun osoitteeseen myös, hyvät uutiset ovat harvassa näinä ankeina aikoina.

Tallihommien jälkeen oli ainoa oikea ratkaisu tuikata sauna tulille ja seurustella Oscarin kanssa. Katti kipaisi lauteille heti kun saunan ovi aukeni ja siellä se sitten heitti lauteilla pellavaliinoissa kuperkeikkojaan ja keikisteli niin kuin Oscar vain osaa. Joku toinen olisi ehkä nakannut kissan niska-persausotteella pois mutta tänään ei jaksa niuhottaa.

Nyt yksi jakso Netflixiä, vannoutuneena brittirojalistina olen aivan haltioissani The Crown -sarjasta jonka toistaiseksi ainoaa tuotantokautta pihistelen ja pitkitän. Sitten joutaa unille, niiden toivon riittävän tällä kertaa aamuun asti.

Lissee löylyä
Tähän väliin vielä pikainen katsaus alkaneeseen viikkoon.
Pakkasta on pitänyt, ihan reilustikin. Lunta ei ole ihme kyllä isommin satanut, ehkä sentin verran mutta ei se peittänyt edes koirapoikien kellastamia penkanreunoja.

Kengittäjä kävi heti maanantaina. Otto oli kuin enkeli, taas ropisee käytöskukkasia. Ponimieskin sai talvipohjalliset kenkiinsä, loppuu se lumikokkareiden pakkaantuminen tilsoiksi kavionpohjiin. Oli niin ärsyttävää hakata niitä pois taltan ja vasaran kanssa eikä liikkumisesta kentällä tahtonut tulla oikein mitään. Siksi piti oikein hillitä itseään etten olisi kipaissut kengittäjän kaulaan kun hän vääntäytyi ulos autostaan. Tarpeetonta mainita (mainitsen silti), että se naapurikylän mies ei vieläkään ole vastannut viestiini.

Eläinlääkäri kävi eilen, tarkasti Oton silleen päällisin puolin, taivutteli ja tutki. Ja taas sulka Oton päitsiin, on se vaan kiltti ja fiksu. Mikrosirukin löytyi ja numero täsmäsi eli poni on se kuka sen sanotaan olevan. Tähän pitää laittaa merkintä hevosihmisten pohjattomasta uteliaisuudesta. Muuan paikallinen suuruus kantoi 'vilpitöntä' huolta hevoskaupoistamme. Hän sitten muilta kiireiltään päästyään (eli heti) tonki hevosen omistushistorian ja ilmaisi huolensa.

Tästä Neiti Etsivän touhusta hieman nyppiintyneenä soitin hevosen myyntiä hoitavalle ihmiselle ja sain vahvistuksen uskolleni, poni on se mitä pitääkin, kaikkia byrokratian kiemuroita ei ole tehty rekisteröinnin suhteen koska poni on tuotu tänne myyntiin. Kaupat teen henkilön X kanssa ja Oton passin välissä on jo ostajan nimeä vaille valmiiksi täytetty omistajan vaihdosilmoitus. Sillä saadaan ponin omistajatiedot pyhään rekisteriin ajan tasalle. Ja toivottavasti näille uteliaille neitietsiville mielenrauha. Tai siis estetään heidän vahingonilonsa, tällä kertaa.

On se eräillä uteliaisuus ylivoimaisen vahva.

Koirapojat saivat rokotukset ja vielä kun haen matokuurit kaikille jätkille on hommat hoidossa.

Esikoinen oli tänään ensimmäistä päivää koulussa sitten onnettomuuden. 
Iso hivakka joulukortteja on postissa.
Sain Costa Ricasta tuliaisena kahvipaketin. Olen iloinen.

Tästä on hyvä jatkaa.

Pikkaisen parempaa Costa Ricalaista



maanantai 12. joulukuuta 2016

Uusi viikko

Ota löysin rantein, älä jännitä...

Pakkasta -14°, lumensyvyys n. 40 cm, tyyntä ja pilvistä. Sellainen on tämän viikon aloituskeli.
Toivottavasti viikko ei tuo tuimia tuulia eikä muitakaan vastamäkiä eteen, alkaa olla takki tyhjä tämän vuoden osalta.

Tallissa asuu nyt rauha ja tyyneys, ruunaduo ottaa rennosti ja leppoisasti. Otto on puhelias kaveri, hörhöttää ja hirnahtelee mutta ei sillä tietyllä hysteerisellä tavalla joka ainakin minussa aikaansaa välittömän verenpaineen nousuhuipun. Ollakseen kuusivuotias, tämä ponipoika on harvinaisen fiksu ja rauhallinen. Ei jyrää eikä rieku, ei säpsy eikä kuikuile peikkojen perään.

Eilen soviteltiin loimia, kaikki entiset passaavat eli loimikaupoille ei tarvitse pakon edessä lähteä. Yksi toppa toki otettiin kun nettikaupassa oli ihan huipputarjous pyhäillan kunniaksi. Ja taas kerran pääsen pätemään, ei ole Horsewaren loimien voittajaa olemassa.

Tänään haetaan vähän rehuja, nahanhoitoaineita ja muuta pientä. Ja mikäli tuuri käy, uusi kengittäjä tulee tänään laittamaan Otollekin nastakengät alle. Pääsee sitten hankihölkälle ja ehkä pyörähtää kentälläkin jotain kuvioita. Ilman satulaa mennään toistaiseksi, satulansovitusurakka on toki edessä. Tänne saa tarjotella keskileveää, 16,5":n kaarevarunkoista yleissatulaa, ihan vinkiksi lukijoiden keskuuteen.

On yksi asia jota minä hevosihmisenä aidosti kaipaan etelä-Suomesta, se on kengittäjät. Täällä toki on hyviäkin kengittäjiä, mutta ovat kyllä melko tympeitä asiakassuhteiden hoidossa. Se, joka meillä on viimeiset kerrat käynyt, ei vastaa puhelimeen. Se joka kävi aiemmin, on ilmeisesti jättänyt ne hommat toistaiseksi kokonaan. Onneksi kaveripiiristä löytyy hätäapuja. On se vaan silti erikoista, että paikallinen mies ei vaivaudu tähän lähelle mutta naapuripitäjästä, 60 km:n takaa kyllä lähtee ukko taipaleelle.

Esikoinen notkuu vielä kotosalla. Päätä särkee kyllä mutta vähemmällä särkylääkkeellä näyttää pärjäilevän ja liikunta alkaa sujua paremmin, pahin kipu lonkassa on poissa eikä isompia mustelmiakaan enää ole. Henkisen puolen mustelmat ja kolhut pitää vielä työstää, siihen auttaa hevosterapia. Otto on poni paikallaan, rauhallinen ja turvallinen turpaterapeutti.

Töttis on kotiutunut kotiinsa hyvin. Minulla on sen asian suhteen hirveän levollinen olo, näin tämän pitikin mennä.

Ja tämän viikon toivosin menevän nätisti, ilman suurempia tunnekuohuja. Tiedän, että vain yksi puhelu voi muuttaa taas kaiken. Sitä odotellessa,
iloa viikkoosi!

Zzzzzz-Zen