torstai 17. marraskuuta 2016

Ympyrä sulkeutuu



Tänään se puhelu tuli.
Töttiksen kasvattaja soitti ja kertoi saaneensa asiat siihen malliin, että voidaan hoitaa kaupat finaaliin. Hän järjestelee lähiviikoiksi kyydin ja kuljetuksen, Kauhajoelle vie tamman tie takaisin.

Onhan tämä aika onnellinen lopputulema, melko harvoin kai näin käy, että hevonen palaa takaisin kasvattajansa hoiviin. Minulla on melko luottavainen fiilis tällä hetkellä, näin tämän kai piti mennäkin. Katsotaan sitten miten pitkäksi naamat täällä Torpalla venähtää kun kuljetustraileri kääntyy pihasta pois.

Nimet eivät ole vielä papereissa ja kaikkea voi tapahtua. Meillä on kuitenkin maaliviiva määrättynä ja sitä kohden edetään, päivä kerrallaan.

Tähän asiaan palataan myöhemmin, nyt näyttää melko valoisalta. Ja meidän pitää perehtyä markkinoiden tarjontaan. 

On vähän hassu olo.






Jokapäiväinen leipämme

Paras vaalea

Leipä ihmisen tiellä pitää.
Minulla on vähän kausiluontoinen suhde leipään. Tykkään kyllä leivästä, mutta voin hyvin olla ilmankin. Ja silloin kun leipää syön, siinä pitää olla suutuntumaa. Tehdastekoiset eivät maistu sitten yhtään, niissä kun ei ole makua. Eikä tuntumaa.

Eilen sain tämän hetken parasta vaaleaa leipää, Savonlinnan Kansakoulun (ravintola Kansakoulu) jyväleipää. On se kallis (5,90 €/kpl), mutta kun ei ole ihan jokapäiväinen eväs niin kyllähän sen maksaa. 

Jännä tuote, joka leipä on vähän eri makuinen, riippuu miten jyvät sattuu osumaan, miten suolahiput asettuvat ja miten ronskilla sudilla on vuoka öljytty. Ihan tuoreena en ole tätä herkkua maistanut, pitää ehkä mennä ihan kyseiseen ravintolaan kyselemään syntysijoiltaan josko lämpimäistä saisi.

Tätä pitää hakea Savonlinnasta. Eilen hain. Kun oli muutakin asiaa sinne. Hopianuoli kävi huollossa ja minä sain kampaajalle ajan. Tukasta lähti reilut 10 cm pois ja nyt on kevyttä. Ihan hullu olo.

Niin, tuota leipää ei voi syödä vain yhtä palaa. Vähintään kolme menee ihan samoilta seisomilta. Päälle se ei kaipaa mitään, ehkä siivun juustoa. Ja säilyy syötävänä useamman päivän. Käyttöpäiviä saisi varmasti lisää jos viimeiset palat käyttäisi paahtimessa.

Yksi pala ei riitä
Paras tumma

Ja tummista paras on oman kylän oman leipomon ikiaikaiseen taikinajuureen tehty pitkä ruis. Pitkä juuri siksi, että se on helppo leikata. Parasta tämä on leivontapäivänä (ma, ke, pe), silloin sisus on ihanan tahmeaa ja kuori kovaa. Siitä seuraavina päivinä maku topakoituu. Ja viimeiset palat veistelen hevosille herkuksi. Voi että, on se vaan hyvää. 

Pitää vielä erikseen mainita, että kylän leipomon leipuri ei ole niin estetiikan perään kuin voisi ehkä odottaa. Nämä tuotokset ovat aika rujoja puikeloita, leipomon karjalanpiirakoista puhumattakaan. Siinä on kirkkovene karilla ja pahasti. Vaan maku on kohdallaan ja sehän se on tärkeää. Ruisleipää syo silmillään vain hetken, mutta suussa sitä jäytää kauan. Siksi arvostan maun korkeammalle kuin ulkonäön puutteet. Hiivatonkin tämä on mikä tekee paksun plussan +++

Saattaa mennä viikkojakin, etten näitä leipäherkkuja syö, silloin rouskuttelen Leksandin näkkäriä tai elelen muilla eväillä. Mutta on se vaan aina ilon ja onnen päivä kun jompaakumpaa herkkua löytyy kotoa. Eilen oli Suuri Päivä kun oli molempia. Loppuviikon leipäjuhlat taattu!

Siellä Savonlinnassa piti useampi tunti tuhota ja kävin jopa vapaaehtoisesti Sokoksen tavaratalossa ihmettelemässä joulun esillepanoja. Ostin yhden Pentikin pitkän liinan kun oli niin kiva amarylliskuvio. Sopii tuvan pitkälle pöydälle hienosti. 

Iso-J:n kanssa meillä oli treffit ja juotiin osulassa kahvit. Että yskitti tuplaespresson hinta... ja se oli vielä kylmänhaalea, kylkiäissuklaa ties miten vanhaa (maistui ikävältä) eikä muutenkaan ollut hommassa hurraamista.

Kotiin Torpalle laskeuduin vasta iltakuuden kieppeillä. Kökkö ajoreissu mutta leipähuolto on nyt hetkeksi turvattu.<3 div="">

Ihanan kallista!

PeeÄääs:
tämä postaus sisältää tuotesijoittelua, mutta lanttiakaan en sponssirahoja tästä(kään) saa. Ihan vaan merkitsen muistiin hyviä asioita ja elämän pieniä iloja. Kahvia en kiittele vaikka maksettaisiin.



tiistai 15. marraskuuta 2016

Fylli-täti


Työkaluja

Maanantai oli kiva päivä. Aamusta kun aloittaa, ehtii puoleen päivään mennessä tekemään vaikka mitä, eilen myös erityisen roiman annoksen liikuntaa. Pakko oli ahtaa ne samalle aamulle kun loppuviikko on melkoista mylläkkää siellä sun täällä.

Illan pimettyä nakkasin Ponimiehen satulan Hopianuolen konttiin ja hurautin Esikoisen kanssa eteläiseen naapurikaupunkiin satulan toppauksen merkeissä.

Olipa se mielenkiintoista! Olenhan minä toppauttanut satuloitani, mutta ne on aina lähetetty jonnekin Ypäjän seudulle ja takaisin ovat tulleet viikon, parin päästä topattuna ja lasku kyljessä. Nyt pääsin ihan vierestä kurkkimaan tätä tuikitärkeää toimitusta.

Ensin tutkittiin satulahuopa, sen mahdolliset epätasaiset painaumat. Satulan ongelmana on ollut sen valuminen vasemmalle puolelle.

Seuraavaksi tarkassa tunnustelussa olivat satulan toppaukset. Oli siellä ihan selviä tyhjempiä kohtia  joten ainakin osatoppaus oli tulossa. Sisätilan tarkastelu kertoisi enemmän. Joten ripsraps etukaaren kohdalta ompeleet auki. Jotkut osat (nimet jäi kysymättä) sieltä nykäistiin pois taskuistaan ja satula aukeni nätisti, istuinosa siis nostettiin ylös ja auki. Järkytyin siitä hevosenkarvojen määrästä joka satulan sisälle oli varastoitunut. Keltaisten vuonohevosen karvojen lisäksi sieltä löytyi ainakin punarautiaan karvaa.

Sitten tsekattiin runko, se oli oikein hyvä, kaikki niitit ja naulat paikoillaan, vastinhihnat olivat myös (ne joihin satulavyö kiinnitetään soljillaan) hyvässä kunnossa. Osatoppauksessa voitiin tällä kertaa ujuttaa villat paikoilleen entisistä aukoista, ei tarvinnut avata enempää eikä varsinkaan vaihtaa möykkyyntyneitä ja litistyneitä villoja. Jos vaihdetaan fyllit kokonaan, satula avataan ja toimitus on pidempi. Ja kalliimpi.

Nyt päästiin vähemmällä työllä. Toki tämä toppaus tehdään tarvittaessa uudelleen ja seuraavalla kerralla täällä meillä niin, että voidaan välillä nakata satula Ponimiehen selkään ja katsoa ihan ratsastajan kanssa miten se istuu. 

Villaa ylle -ja alle
Näppituntumalla
Vajaat kaksi tuntia siihen meni. Toki välillä ihasteltiin toppaajan omien hevosten kuvia. Mukava iltapuhde ja ehdottoman hyödyllinen. Hyvillä mielin pakkasimme satulan takaisin kyytiin ja ajelimme lauhtuvassa (pliukasta oli) pakkaskelissä kotiin.

Tänään se maailman pienuus taas nähtiin. Nimittäin tämä toppaaja on sama henkilö jonka valmistamat suitset kuvattiin entisen hevoseni Herra Harmaan jalomuotoisessa kyömynenäisessä päässä joskus kymmenisen vuotta sitten. Emmehän me toisiamme silloin tienneet, hevoseni vain sattui olemaan samalla tallilla kuin kädentaitokilpailujen järjestäjän edustajan hevonen ja kuvausstudio järjestettiin tallin käytävälle. 

Niitä suitsia ei kuulema enää ole alkuperäisessä kokoonpanossaan, mutta otsapanta kuulema pitäisi olla jossain tallessa. Mikäli se löytyy, olen enemmän kuin innokas sen lunastamaan meille. Jonkinlainen kohtalon kiertohan siinäkin on. Ja mitä tulee muihin sulkeutuviin ympyröihin, Töttiksellä taisi käydä vallan peikkomainen flaksi, toivottavasti voin lähipäivinä julkistaa erittäin iloisen asian! Siihen saakka, pitäkää peukkuja niinkuin viimeistä päivää!

Tästä satulantoppauksesta suurkiitos Saranialle, nopeaa ja ystävällistä auttamista!

Nyt tulee heinäkuorma, pitää mennä!

Yksinkertaisen tyylikästä



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Tuontitavaraa

129 min silkkaa iloa. Tai sitten ei.

Otetaan vielä pikakurkistus menneeseen viikonloppuun. Isänpäivä ehti väliin ja tämän julkaiseminen jäi muihin kiireisiin.

Perjantaina hyppäsin siellä 'astetta paremmalla salilla' Keiserin satulaan ja parituntinen maratooni polkaistiin käyntiin. Hirvittävä, korvista verta valuttava kattaus kotimaista iskelmää ja vähän uudempaa ulkolaista poppia (onneksi sitäkin oli). Mutta voi pojat kun me hullut poljettiin! Pikkuisen meinasin hätääntyä kun sadan minuutin kohdalla aikalaskuri nollaantui. Lopulliseen aikaan sai siis lisätä 1:sen eteen, noin 130 minuttia silkkaa liikunnan riemua.

Kilometrejä kertyi ihan mojovasti, vajaat 60. Hurjimmat polkivat yli 70 km, siihen vaikuttaa sekä polkemisnopeus että vastus (gear tuosta vasemmalta alhaalta). Omaan kuntooni nähden olen hyvinkin tyytyväinen tähän suoritukseen. Uuteen maratooniin olen jo ilmoittautunut ja alkukevään ultramatkatkaan eivät ole poissuljettu vaihtoehto. Oikeastaan alan koukuttua.

Sillä aikaa kun minä poljin, Iso-J ohjasti omaa kuljetintaan kotia kohti. Kyydissä oli myös vähän Hakaniemeläisen itämaan kaupan tuliaisia. Piti olla erilaista chilimajoneesia, mutta kun se oli molemmista kaupoista loppu, tuli tuota tuttua srirachaa, eli räksäsoosia. Ei ole räksäsoosikaan pahaa, hyvin menee höystön höystönä.

Tuontitavaraa
Ja kun nyt näihin tuontitavaroihin päästiin, tämä oliiviöljy ansaitsee kehut, kuvan ja kiitoksen.
Sain elokuussa maistaa elämäni parasta oliiviöljyä, kiitos vaan S ja O. Tehtiin itse asiassa pikainen kotikeittiötasting, otettiin kaikkia kotoa löytyviä oliiviöljyjä lusikallinen (joo, vessaan tuli sitten myöhemmin asiaa). Ihan laadukkaana pitämäni öljy maistui aivan kauhean tunkkaiselta ja tahmealta tämän raikkaan ja hapokkaan (!!) öljyn jälkeen. Uskomaton ero.

Onneksi S & O, nuo iloisen Espanjan ystävät ovat jo harjoitelleet tämän herkun rahtausta ja tiesivät mistä ja miten tilaus tehdään. Meillekin tulee 5 tuollaista kahden litran pönikkää, laskeskelin sen riittävän muutaman kuukauden. Litrahinnaksi ei jää rahdin jälkeenkään kuin rapiat 8 euroa. Ja laatuhan on aivan omaa luokkaansa. Meinaan hillota pöntöt sillanaluseen pimeään ja viileään, sieltä sitten pönttö kerrallaan vajuttelen pienempään öljykannuun ja nautin joka lurauksesta.
Nämä parhaat maut näköjään löytyvät aina vähän sattumalta ja kun hyvän makuun pääsee, ei enää muuta kelpuuta.

Öljyjen aatelia, Mestral

Nämä eivät sen sijaan ole tuontitavaraa vaan ihan ehtaa oman paikkakunnan tuotantoa, Äitin pojat!
Lauantaina hevosten aamu-ulkoistuksen jälkeen kipusin vielä toviksi sänkyyn ja tokihan pojat tulivat kaveriksi. Tankkasin unta reilun tunnin ja kun avasin silmäni, näky oli kutakuinkin tämä.
Ovat ne vaan hassut ja kivat. 

Kivaa viikkoa sinulle, missä lienetkin!

Aamunaamat lauantaina
Niin mikä oli ihmisen oma tila?
Me ollaan ne. Äitinpojat.




Isänpäivänä 2016


Leppoisaa Isänpäivää kaikille isille ja isänmielisille, missä lienettekin!

Torpalla mentiin ihan perinteisellä tyylillä, Iso-J sai kahvit sänkyyn hoilotuksen kera ja laiskan aamupäivän lämpimässä tuvassa kruunasivat ensimmäiset luumutortut. 

Päivään kuuluu hevoshommia ja ihan tavallista puuhaa ja askaretta. Sisällä ja ulkona. 

Iloa päivääsi!


PeeÄäs:
kl. 21.06 on vielä pakko tulla vähän editoimaan.
Ensinnäkin, nuo ruusut ovat ihan huikean hauskan näköiset. Ihan pirsman kukkaämpäristä nipun ostin, ovat jotain afrikkalaisia tertturuusuja. Mutta tuo punakeltainen väritys on hieno! Ihan tulee espanjan värit mieleen. Pitää huomenna uhrautua uudelleen ja luikkia kaulukset pystyssä osulan ovesta sisään pari ruusunippua hakemaan. Hintaakaan ei ollut kuin muutama hikinen euro per puntti joten lissee pitää saada. Kaipa siitä hinnasta jokunen euro menee reilun kaupan hengessä sille afrikkalaiselle ruusukasvattajallekin?

Juttu 2. Töttis teki ihan valtavan uutterasti töitä, ei tainnut olla koko elukassa yhtään kuivaa karvaa, semmoiseen hikeen itsensä puksutti ettei ole ennen nähty. Ja millä tyylillä ämmähevonen askelsi! Voihan vieteri, ravisuvusta huolimatta ja ehkä juuri siksi askel oli pitkä ja lennokas.
Esikoinenkin hyppäsi kyytiin ja pääsi herkuttelemaan kunnolla läpiratsastetun hevosen letkeydestä ja kuuliaisuudesta. Kyllä Töttiskin osaa olla kuuliainen vaikka omanlaisensa puksujuna onkin. Hyvä siitä tulee ja ällistyttävän pienellä laitolla! Tästä on hyvä jatkaa.