keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Pojat



Hiphei, sain kuin sainkin aikaiseksi siirtää kameralta kuvia. Vähän se opettelutti kun viime kerrasta on aikaa, mutta läppärin työpöydän Marraskuu -kansiossa niitä nyt on. Mitään kunnianhimoista the photoartist -tuotosta ei ole luvassa.

Marraskuun valo on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen hieno, aurinko on nimittäin paistanut ja se jos mikä on näillä leveysasteilla harvinaista.
Tietysti juuri sillä hetkellä, kun retuutin kameraa ulkona, taivaalla ajelehti jotain pilvihuttua mutta sehän ei haittaa oikeastaan yhtään.  Valkoista koiraa jos yrittää kuvata, liikaa valotehosteita ei tarvita. Otin nimittäin jätkät laidunpellolle juoksemaan. Jäinen, kova maa, rapiseva ruoho ja myyränkolot, sehän on maalaispojille onni ja autuus. Bonuksena jäätyneitä lantapalleroita joita etenkin Leffe rakastaa juoksuttaa paikasta toiseen.


Nättipoika-Leif on aina yhtä hauska, milloin on huuli vinksallaan tai korva nurin, ryhti vähintään on johonkin suuntaan hassusti. Mutta se johtuu vain siitä, että Lefalla on aina niin kova meno päällä, ettei se ehdi poseerata. Poistin kuvaerästä noin 99% Leffekuvista juuri siitä syystä, että kuvassa oli epämääräinen suttu tuommoista vaniljafudgen väristä liikkuvaa kohdetta. Jäljelle jäi näitä stand-by -kuvia joiden ryhtiä ei kasvattaja tahi tuomari kiittelisi. Mutta Leffeä ei haittaa! Sitä ei haittaa muutenkaan ikinä mikään vaan kaikki on aina ihanaa, just great!

Minä tykkään tuosta jenkkispanielin asenteesta, kaikki on niin aidon kivaa ihan koko ajan. Hirveän vaikeaa, käytännössä mahdotonta olisi kuvitella Leffe murisemassa, ärisemässä kiukuissaan tai vihaisena. Leffe on niin innoissaan, kaikesta. Ja se on semmoinen kokovartalokoira, että kun häntä heiluu, posketkin lopsahtelevat ikeniä vasten. 

Osaa se kyllä mököttää. Ainakin muutaman sekunnin. Ja syyllistää, sen se ryökäle osaa. Vetistävät silmät ja vetoava katse.



Pikkukoira Peetu on jo aikamies. Tietynlaista harkitsevuutta on (vihdoin) tullut ja aika on tasinut myös luonteesta terrierille tyypilliset itsestään syttyvät kipinät vähemmäksi. Pinna ei pala enää niin herkästi eikä niin vähästä kuin ennen. Osasyynä on se, että Peetun asema alfauroksena on kiistaton, ei Leffe ymmärrä vallasta taistella, samat raksut ja lihat ropisee kahdesti päivässä kuppiin olipa pomona kuka tahansa. Eli Peetu.

Nasse-pappa asuu mummolassa ja rauha on maassa sielläkin, pois ovat kiistat ja jäpitykset. Liian kovat luonteet eivät saman katon alle mahtuneet, onneksi mummolassa oli juuri Nassen mentävä aukko. Ja Nassehan on pennusta saakka ollut yhteishuoltajuudessa Äitikullan kanssa. 

Peetu ei ole nyt vähään aikaan käynyt näytillä, syytä olisi kyllä taas lähteä kylille sertijahtiin, komia Mieskoira pojasta on kypsynyt. Ja vaikka näytillä ei ole käyty, morsmaikkuja on käynyt. Kolme pentuetta saa kunnian kantaa Peetun nimeä sukutauluissaan isäsarakkeessa, viimeisimmät tassuttelevat Iisalmen suunnalla.

Peetun viimekeväinen anaalirauhastulehdus lääkekuureineen aiheutti paljon murhetta, lääkekuurista tuli nimittäin jonkinlainen outo ihoreaktio ja karvat tipahtelivat pois silmien ja suun ympäriltä. Kesti kauan kasvatella ne takaisin. Nyt karvaa on taas vaikka muille jakaa ja Peetu anteliaasti valkoisia karvojaan ripottelikin kaikkialle. Kunnes Kasvistäti otti koiran kanssa istunnon ja virtaviivaisti koiran sporttisen ulkomuodon taas normaaliksi. Sinne jäivät hapsut ja hipsut.




Viikko on edennyt jo keskiviikkoon ja piti oikein ottaa tuima tuijotus kalenteriin, kaikenlaista sinne on taas kertynyt. Tänään sain nivaskan papereita kirjanpitäjälle ja kurvasin pikakeikan maatalouskauppaan, parin muun vähäisemmän pysähdyksen lisäksi. Huomiselle on bonushommana vuorossa kanalan siivous, sulkasato alkaa olla loppusuoralla ja nyt on jonkinlainen järki siellä siivota.

Voi kun muistaisin kaiken sovitun, satulan toppausta ja auton huoltoakin on luvassa lähipäiville. Ilahduin muuten aidosti kun satulaseppä lupasi katsoa Ponimiehen penkkiä per heti. Koska välimatkaa on vain reilut 50 km, huitaisen keikan alta pois hetimmiten. Jos nyt en ihan väärin muista, tämä samainen toppaaja on tehnyt aikanaan opinnäytetyönään suitset. Ja ne suitset kuvattiin Herra Harmaan päässä. Maailma on pieni, MOT.

Ai niin, ne vaalit. Ne vaalit hyvinkin. Aamulla kurkkasin puhelimen uutisvirtaa jo kuuden aikoihin, silmät lävähtivät renkaiksi otsikot nähtyäni, Mr. T oli ällistyttävässä johdossa. No eipä siinä enää kannattanut unta yritellä. 

Jännäksi menee maailmanmeno, niinkuin jännää ei olisi tarpeeksi joka kolkalle jo nyt. Luotan kuitenkin siihen, että byrokratia toimii tehokkaana jarruna mikäli Mr. T meinaa jotain aivan päätöntä huseerata. Sille, mitä se hyypiö suustaan päästää, ei tietenkään voi mitään. Omaa oksaansa sahaa, uskoisin.

Päivääkään en ole amerikassa asunut, enkä sikäläistä ajatusmaailmaa ole sisäistänyt. Uskallan silti omana mielipiteenäni sanoa, että pettymys tulee olemaan valtava. Suulla suuremmalla on äijä haastellut sitä ja tätä, luvannut ties mitä. Ja samalla ärsyttänyt loukkauksin ja uhkauksin valtavan joukon ihmisiä. Ei tule olemaan helppoa ei.

Pitää vastedes iltarukoukseen lisätä se maailmanrauha. 
Lähden tästä talliin hakemaan oman rauhallisen hetkeni, sieltä se löytyy. Iltafanfaarit töräyttelee Ponimies ja niin on hyvä.



PeeÄääs:

No nyt tuli päivän pelastus!
Puhuin juuri pitkän puhelun Töttiksen kasvattajan kanssa ja hän on -mikäli asiat sujuvat hyvin- halukas hankkimaan hevosen takaisin omistukseensa. Nythän tämä menee todella mielenkiintoiseksi...

tiistai 8. marraskuuta 2016

Pakkaspäivää!




Morjensta pöytään!
Se tuli sitten talvi ja jätti kokonaan väliin (ainakin toistaiseksi) vetisen räntäkauden. Se onkin oikeastaan ainoa asia josta minä tässä nykytilanteessa säätilasta nautin. Iloitsen jokaisesta päivästä jolloin näen sinistä taivasta ja häikäistyn oman erinomaisuuteni (kehukehu) lisäksi auringosta.

Pakkasta on ravakat -8-9° ja hirvittävä koillisen kulmalta puhaltava tuuli tekee siitä sietämättömän purevan. Onneksi, oi onneksi nykyisin en kärsi enää kolmoishermosärystä, se ja viima yhdessä olivat jotain niin kauheaa etten edes välittäisi muistella. Migreenikin voisi ärsyyntyä vinosta valosta ja viimasta, mutta senkin suhteen olen saanut olla rauhassa. Kiitos siitä.

Etelässä kuulema tulee lunta, Iso-J ihmettelee tämän viikon Ison Kirkon rientoja ja nauttii sekä ruuhkista, että lumisateesta. Sinne Helsinginniemelle mahtuvat melko huonosti sekä lumi että ruuhkat, mutta sekaanhan se on survottava kun työt on hoidettava.

Toimettomana ei täälläkään lojuta, puoleen päivään mennessä olin jo käynyt kaupungissa ja siivonnut tallin sekä täyttänyt uuden vesipaljun hevosille pakkasen (ja Ponimiehen) halkaiseman tilalle. Paperityöt säästin iltapäivän puhteeksi ja välillä haen inspiraatiota kanalasta, siellä alkavat munahanat taas aueta, eilisen saalis oli kokonaista kaksi sussexinmunaa! Juuri kun ostin ensimmäiset kaupanmunat moniin vuosiin.



Oli muuten vaikea valita munahyllyn antimista kanaystävällisintä versiota. Riistomunia en halunnut, siksi jätin jo hinnan perusteella halvimmat pois. Luomumunissakaan ei ole mitään takeita muusta kuin kanojen ruuasta, samanlaisissa massahalleissa ne luomukanatkin elävät, nokkivat vain luomustatuksen rehua. Virikekanalassa massahalliin lisätään muutama orsi ja vähän jotain 'virikettä', yhtä stressaava paikka se kanoille on kuin häkkikanalakin.

Ostoskärryyn päätyi loppujen lopuksi Kultamunan Luomumuna jonka infolapussa kerrottiin kanojen pääsevän ulkoilemaankin. Hinnasta (n. 2,50€/ 6 kpl) voisi päätellä, että tuottajakin saa jotain. Ja mitä tulee oman kotikanalan muniin, nehän ne vasta kalliita ovatkin! Mutta ei kotikanalassa mietitä rehukustannuksia kun kanoja on vain parikymmentä ja saavat aivan rauhassa munia ja hautoa kun huvittaa. Joku tietävämpi voisi kertoa mikä olisi kanan kannalta ystävällisin munavalinta kaupan hyllyltä, makuhan näissä ei kuitenkaan ikinä yllä omatuotannon tasolle.

Torpalla tyrkätään pökköä pesään ja iloitaan lämpiävästä uuninkyljestä. Ylemmässä kuvassa Oscar kuumottelee persaustaan uunin kyljessä ja Peetu tullaa korvat.

Ilta ja yö taitaa mennä presidentinvaalien tuloksia seuratessa, pikkuisen kylmäävä ajatus kieltämättä on Herra T:sta pressanvirassa. Olisi edes vähän pienemmästä valtiosta kyse.

Tämmöistä tänään!

Hukkapiilojemmassa Oscar, Felix etsii
PeeÄäs:
piti tilata Ponimiehelle uusi talvitakki. Otin samaa merkkiä kuin kaikki muutkin meillä käytössä olevat loimet, Horsewaren valikoimasta löytyy sopivat ja taatusti meidän epeleiden käytössä kestävät kunnolliset. Se tässä on mainitsemisen arvoista, että kun nuo kunnon loimet eivät mene rikki, uusi pitää hommata kun entinen katoaa! Aivan oikein, meiltä on hukassa yksi kappale toppaloimia.

Loimivarastoa tullatessani totesin, että meillä ovat vain fleeceloimet (2 kpl) ja yksi toppaloimi muuta merkkiä, eivät ne istu ja ovat muuten vain rasittavia ja hankalia.  Siksi niitä ei käytetäkään. Myyn nuokin pois ja hommaan samaa sarjaa uudet tilalle. Nih! Siinä on hevosten joululahjat sitten samalla.

Ja sekin pitää mainita, että tänään Ponimies hirnui tarhassa kun avasin tallinoven ja oltiin niitä ottamassa sisään. Se oli sellainen oli jo aikakin tulla hakemaan -hirnahdus. On se hassu kaveri.


maanantai 7. marraskuuta 2016

Tunnustus


Kiitos, Nollis!

Jo lokakuussa pukkasi tunnustusta, Nollavaimo muisti kauniiden sanojen kera Torpan Päiväkirjoja. Nyt vasta saan aikaiseksi tehdä asialle yhtään mitään.

Tunnustuksen 'säännöt' menevät seuraavasti:

1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen
2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi


Ja nyt sitten näihin sääntöihin:

1. tehty

2. 
Bloggaaminen alkoi jostain tarpeesta kirjata asioita muistiin maallepalaajan elämän uusista käänteistä. Muistoksi itselle ja yleisluonteiseksi tiedottamiseksi ystäville ja tuttaville. Suuri muutosten vuosi oli 2009 jolloin Elämäni Hevonen Herra Harmaa vaihtoi hiippakuntaa, muutimme Espoosta Karjalan kunnaille, menetin ankaran sairastaminen jälkeen sappirakkoni ja lopetin tupakoinnin. Suurten tunteiden vuosi.

3. 
Ole oma itsesi. Kirjoita aidosti omalla tyylilläsi, juuri itsellesi tärkeistä asioista. Ole rehellinen. Jos kyseessä on mielikuvitusblogi, kerro se. Aina on joku joka ottaa tosissaan, koska se on netissä.

4.

5.
Juuri tällä hetkellä luen säännöllisen epäsäännöllisesti muutamia blogeja. Uskollisimmin palaan tällä hetkellä kurkkaamaan näiden veitikoiden kuulumisia:

Unelmia ruusuista
Titamiinin ansiokas ruusuprojekti. Bonuksena hienot kuvat ja jumalattoman vankka tietotaito puutarhuroinnin saralta. Lisäksi hersyvän hauska ulosanti ja ihanan vino huumori.

Tuulikummun tila
Heidin ja Tallimiehen elämänmakuinen blogi perhe- ja maalaiselämän iloista ja suruista. Laajalla skaalalla ja isolla pensselillä. 

Jillan blogi
Hevosaiheinen blogi jossa huikean upeat kuvat (myös muita kuin hevoskuvia).

Ässän hihasta
Ässän mainio blogi jonka erityisbonuksena matkaraportit!

Omalla lukulistallani paljon lisääkin luettavaa, hienoja blogeja kaikki.
Lukeminen kannattaa aina.







sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Nelivedolla


Lauantain kurvailua

Talvi on tullut, ainakin toistaiseksi. Niin jäivät (toistaiseksi ainakin) maahanpanematta valkosipulin istukaskynnet. En kyllä mitenkään jaksa uskoa, että talvi olisi tullut ihan oikeasti, ehkä tämä on vain väliaikainen Luonto-Äidin höyrähdys ja kohta taas rapa roiskuu ja tintit sirkuttaa.

Onhan tämä nyt ihan kummallista, että lokakuu oli kuivista kuivin kuukausi ja marraskuu aurinkoisista aurinkoisin. Joka tapauksessa, viikonloppuna on Torpalla nähty laaja kattaus nelivetoisia  etenijöitä, tässä nyt ensi alkuun Ponimiehen jäkitystä lauantailta ja alla Leffen liehuntaa tältä päivältä.

Ylinopeus
Pöpelikön Dumbo

Leffe oli haljeta onnesta päästessään päästelemään ihan täysillä, Nasse-pappa paineli Esikoisen perässä metsään havuja hevosille hakemaan, Leffe ei osannut päättää jäisikö mammaa vahtimaan vai menisikö havuja hakemaan. Niinpä se pöljä juoksi kahdella työmaalla -ja lujaa juoksikin. Peetu liputettiin varikolle heti aamusta kun laitumella riehuessa etutassusta murtui kynsi. Verta ei näkynyt mutta kynsi repsotti murheellisen näköisenä. Tilanne on nyt seurannassa ja lääkäriin lähdetään oitis jos alkaa oirehtia. Toistaiseksi koiraa on eniten ärsyttänyt tilanteen tuoma pakkolepo ja se, että pitää toisten ilkamointia ikkunalasin takaa kommentoida. Sekin pännii, että tiukassa seurannassa ikkunalasi huurustuu eikä kyyläys onnistu ennenkuin huuru hälvenee. Pikkukoiraa masentaa moinen.

Molemmat hevosetkin ovat liikehtineet hienosti. Ponimies nyt liikkuu muutenkin, mutta Töttis on ollut kevyemmällä koska kaikenlaista epämääräistä käytöshäiriötä ja kurivajetta on ilmennyt. Epäilin jo hammasongelmia (ei ole), jotain piehtarointiruhjetta tai lihasjumia (ei ole), kavionpohjan arkuutta (ei ole), satulan äkillistä sopivuusongelmaa (ei ole) ja tämän päiväisen testiratsastuksen perusteella kyseessä onkin puhtaasti tammamainen asenneongelma. Osaavampi ihminen tämän meille kertoi ja havainnollisti hevosen selästä käsin. Ponimiehen satula tosin lainattiin tänään käyttöön, ihan vaan istunnan vakauttamisen vuoksi.

Siinä kävi nimittäin niin, että aikansa tukkaa heiluteltuaan ja taakse potkittuaan Töttis oivalsikin eteenpäinmenon mielekkyyden taaksepakittelun sijaan ja liikehdintä oli pahuksen hienoa ja letkeää. 

Joopajoo, minähän sanoin alusta asti, että sen hevosen ns. 'ongelmat' ovat korvien välissä, joko hevosen tai ratsastajan. Nyt ilmennyt ämmäily on ihan puhtaasti ämmien juttuja. Ehkä tämä aurinkoinen marraskuu on pistänyt pikku pissishevosen päänupin ja kiimakierron ylikierroksille ja siksikin "eniten ärsyttää kaikki".

Jatkossa edetään nyt niin, että Osaavampi Ihminen käy viikottain hevosen ratsastamassa ja pitää samalla reissulla Esikoiselle opetustuokion. Muina päivinä Töttis liikehtii Esikoisen tahdittamana. Suunnilleen samoina päivinä on myös Nuorimmaisen ja Ponimiehen viikottainen oppitunti. Ponimies on kieltämättä luokkansa priimus ja omasta mielestään ihan kaiken osaava ratsu, kuka muu muka?

Kaikenkaikkiaan, tänään(kin) sain olla iloinen omista karvaisista nelivedoista, kukin tyylillään ja kukin tavallaan, kivoja ne ovat. Ja rakkaita.

Ponimies

Viikonloppuun mahtui myös mukavaa vaihtelua, lauantaina luikahdettiin Iso-J:n kanssa ystäväpariskunnan mökille iltaa viettämään. Raclettepannu kävi kuumana ja vatsanahka soi kireänä. Hirveän myöhään ei kukaan jaksanut valvoa, puolen yön jälkeen kömmittiin jo unille.

Aamulla oli hieno sää ja hiljalleen jäätyvä järvi näytti kauniilta.
Kyllä se talvi on tulossa, haluttiin tai ei.

Mukavaa alkuviikkoa, missä lienetkin!

Winter is coming!


PeeÄäs:
maassa oleva noin 2 sentin lumikerros paljasti rusakoiden ja jänesten öiset kekkaloinnit pihalta. Ja tänään nuoret hedelmäpuut, aremmat koristepuskat ja taistotammi on suojattu yöllisten tihulaisten varalta. Iso-J ja Äitikulta kieputtivat kanaverkkoa ja muovista (järjettömän rumaa) vihreää muoviverkkoa niiden ympärille, Nasse ja Leffe kusivat antaumuksella hökötykset aromirikkaiksi joten ainakin pari yötä rusakot irvistelevät ihan muista syistä kuin vahingonteonilosta. Hähhähhää.