torstai 22. syyskuuta 2016

Syyspäiväntasaus


Tänään voi kai sanoa, että kesä on mennyt ja syksykin tekee jo jonkinlaista viivytystaistelua,  tänään on käsittääkseni syyspäiväntasaus. Ja kamala kaamos väijyy ihan kulman takana. Jo huomenna se alkaa hivuttaa otettaan vallankahvassa yhä ylöspäin. Voihan rähmä sentään, vielä olisin jaksanut kesää ja syksyä pitkittää, en ole vielä ensinkään valmis räntään, pimeyteen ja kylmyyteen. Käsi ylös jos joku on?!

Eikä muuten lohduta yhtään että jouluun on alle 100 päivää aikaa. Taidanpa ostaa mielenpiritykseksi  lomalennot Hipsaaniaan ensi kesäksi, laitan siitä sitten laskurin päälle ja herkuttelen ajatuksella... mmmmm, muy bien!

Koska tänään on jo torstai (se toivojuttu nääs), otin itseäni niskasta kiinni ja puskin kaikki vähäisen bisnekseni tositteet päiväntasalle, rouva Kirjanpitelijä ehkä ilahtuu, etenkin jos vien hyvät paakelsit kylän leipomosta lahjuksena. Toivottavasti auttaa. Tilinpäätöskin olisi samassa rytäkässä eikä siitä taida selvitä ihan pullapitkolla, tarvitaan ehkä liuottimiakin paakelsien kyytipojaksi.

Mutta koska työpöytäni pintakerros näkyy jo (osittain), tiedän että siellä on herkkuna pohjalla koulutusmateriaali. Siksi jaksan reijittää, nitoa ja aikajärjestää, selvittää ja selittää kuitteja, tositteita, tulevia ja meneviä laskuja ja ottaa sen seitsemänkymmentä kopiota. Jospa tämä tilinpäätös menisi ihan puhtaasti ilon kautta, seuraavaan on vielä vuosi ja siinäkin kesä välissä.

Just. My ass. Onneksi on se koulutusmateriaali odottamassa. Ja kurssit.

Vuotuinen pähkinäkysymys Titalle

Sitten vuotuiseen tunnistamispähkinään, ettei peräti olisi joku pahuksen pähkinä tämä ihan kirjaimellisesti. Mikä on tämä pieni puu? Sen juurella kököttää Prunus tenella (mikälie) mutta tämä on ihan huimaksi herennyt ja kasvaa kuin viimeistä päivää. Toiselta puolelta nääntyi magnolia mutta tämä rehottaa.

Huolestunut puutarhuri tiedustelee kasvin toimittaneelta Titalta onko kenties kyseessä isoksikin puuksi kasvava tapaus?  Tuossa vieressä nimittäin asustaa penkillinen pioneja ja muita ihanuuksia eikä ole millään tavalla suotavaa, että ne jäävät ihan paitsioon tämän karahkan rehotuksessa.

Japanin siipipähkinä tämä ei ole, se asustaa tallipihalla maakellarin takalaidalla jonkun toisen viuhokkeen kanssa.

Eihän se nimi autuaaksi tee, tämä on minusta oikein nätti tapaus nimettömänäkin. Ja jos oikein muistan, kysyn tämän saman kysymyksen vuosittain.

Tämän minä tunnen ja tätä minä rakastan. Tämä on ihana ja iso (ainakin kolmimetrinen) ja olen ikuisesti Titalle kiitollinen siitä, että voimakkaasti vihjailit tämän olevan must -hankinta Särkän ihmeellisestä perennataimistosta. Niin onkin, aivan ihana ja upea Purppuraheisiangervo:


Pihalla on ilahduttavan paljon kauniita kukkijoita ja jonkinlaisissa ruskaväreissään keimailevia kasveja. Varsinainen ruska on tänä vuonna mitätön, koivut ovat likimain kaljuja, ruostuneen ruskeita ja rumia. Olisikohan ensi talvi kohtalokas koivuille, niitä nimittäin piinaa useampikin sienitauti tänä vuonna?

Nyt kun seitsemän vuotta on Torppaa asuttu, piha alkaa olla sitä mistä joskus haaveksin. Runsautta ja näyttäviä kasvustoja. Ainakin etäältä katsoen. Lähempi tarkastelu kertoo kyllä kuinka rikkakasvien kitkijä on ollut laiska ja kuinka viime talvi teki kamalaa tuhoa monivuotisiin. Edelleen on paikkaistuttamatta monta kasvinpaikkaa, jätän sovinnolla ensi vuoteen.

Ainakaan en hirveästi enää kitke ja revi, ihan kohtahan ne jäätyvät kuitenkin ja kuolo korjaa myös rikat. Se on hetkellinen voitto!

Tallin siivouksen jälkeen meinaan kuitenkin pari ruusua istuttaa, nyt niille on se asuinsijakin kirkastunut ja myöhemmin saavat turvakseen pari sinikuusta, katajaa ja jotain havuhommelia, riippuu vähän siitä, mitä taimistolta löytyy jahka sinne saakka ennätän.

Hankintalistalla on myös paljon jättilaukan sipuleita ja toki muutama muukin keväänkukkija, niitä on niin hauska istuttaa ja sitten unohtaa. Kevät sitten aikanaan kertoo ja näyttää mitä tuli laitetuksi.

Tämmöistä tällä kertaa, nyt hommiin kun on vauhti päällä!

Taiston latva, reilussa metrissä huojumassa



keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ei se aina nukuta

Aina ei jaksa ilahtua aamukiekaisuista t. kana

Vaikka olen valvonut nykyisen tapani mukaan aamun viidenneltä tunnilta lähtien, olo ei ole oikeastaan ihan niin kehno kuin voisi kuvitella. Silloin aamuvarhaisella äänimaailma on jännä. Ensin pimeästä viheltää kaihoisa kiekaisu, jättikochinkukko se siellä pimeässä harjoittelee kiekumista.  Olevinaan salaa, ettei vain kämppiksenä elävä kääpiökochinkukko hermostu. Valon lisääntyessä kukot heräävät ja yksi toisensa jälkeen ja kajauttavat ääninäytteensä. Minä tunnistan niistä jokaisen, pirulaisen.

Viiden jälkeen meijerin tankkiautot aloittavat jyräämisen, Torpan ohi jymistelevät parille maitotilalle ja osa palailee reiteiltään. Ensimmäinen kaupunkiin menevä bussikin liikennöi silloin.

Liikenteen kohina, kyllä vaan meillä maallakin on liikennettä, kiihtyy aamun tuntien vanhetessa. Tästä suhaa ohi melkoinen työmatkaliikenne molempiin suuntiin. Kyläpahasemme tosin ei ole mikään varsinainen piilaakso, mutta on siellä kuitenkin vielä jotain elämää ja työpaikkojakin.

Moporalli koululle alkaa paljon myöhemmin, silloin aamusta pahimmat moponänisyttäjät kääntävät vielä toisenkin teiniaxen lemuisen tuoksuisen poskensa tyynyllään ja jatkavat uniaan.

Niin että nuku siinä sitten. Enkä suoraan sanoen muista milloin olisin laittanut viimeksi puhelimen herätyksen päälle, kun ei tarvitse.

Leffe oikoutuu jaloissa autuaasti ja herää vasta kun herätän, ei se luojanluoma kyllä mikään tarkkakorva vahtikoira ole. Ihan saavat rauhassa kukot rääkyä ja maailma herätä, Lefa herää vasta kun äiti herättää.

On se iso
Onhan siinä aikaisessa heräämisessä puolensa, ehtii ehkä vähän enemmän ennen kuin on pakko hypätä Hopianuoleen ja liittyä kaupunkiin taivaltavien letkaan. Mutta kun minä ihan suoraan sanon, eivät nuo 4.49 herätykset kyllä tälle ruumiinrakenteelle sovi. Ihan ovat penaalista. Mieluummin nukkuisin vielä pari tuntia ja kömpisin kaikessa rauhassa talliin ulkoistamaan hevoset. Ne ovat muuten aivan ihanan unisia ja tokkuraisia aamulla, ainakin ennen seitsemää.

Onko se sitten lisääntynyt ikä vai huono omatunto kun ei enää osaa nukkua? Toisaalta, nykyisen terve ja reipas ynnä raitis elämäni usuttaa nukkumaan ällistyttävän aikaisin ja ehkä ne unitunnit kuitenkin yön aikana tulevat täyteen kun viideltä on jo ihan pirteä. Omituista.

Ja onhan se kai niin, että tämmöinen puolisalaa muodostunut 'kierre' ruokkii itseään ja aikainen aamu vaatii tolkullisen nukkumaanmenoajan. Mene ja tiedä.

Nyt on mentävä tallia siivoamaan, siihen hommaan en aamun hetkinä ryhdy kun ei ole pakko.

Kasvaa se parta pahaäänisillekin



tiistai 20. syyskuuta 2016

Ladataan....

Tässä on yli viikko vierähtänyt, saman aikaa olen kiristellyt hampaitani erittäin jumisen ja hitaan nettiyhteyden kanssa.

Vaikka meillä miten olisi wifit ja tukiasemat Torpan sisällä ja periaatteessa kaikenlaiset mahdolliset nopeutta lisäävät viritelmät, ei tämä meidän netti vain toimi. Toimii jos jaksaa, yleensä ei.

Puhelimessa sama juttu. Kaikki kanssani haloota huutaneet tietävät, että kuuluvuus Torpalla on äärimmäisen huono. Sijaintihan on mahtava eikä edes maastoesteitä tai -katveita ole, silti puhelut pätkivät. Ja yleensä puhelut menevät vastaajalle vain siksi, ettei yhteyttä saada.

Vaihtaisimme operaattoria kyllä JOS jollakulla toisella olisi paremmat systeemit tarjolla. Sitä odotellessa.

Mitä tulee Torpan Päiväkirjaan, pelkkä kuvien lataaminen on niin hidasta, ettei aika tai hermot riitä moiseen. Nytkin olisi mukavia räpsyjä varastossa mutta lataaminen ei onnistu. Kun jo pelkästään tämän tekstin näpyttelyssä on kokoajan hälytystila päällä Bloggerin väliaikatallennusten virheilmoitusten kanssa. Argh!!

---

Säät ovat olleet upeat. Aurinko, sininen taivas ja raikas syksyinen ilma. Aamut ovat viileitä ja ruoholla on häivähdys yön kylmää. Illat olemme rymynneet Iso-J:n kanssa hevostarhan ja ratsastuskentän laidoilla, nyt on jokainen pahuksen pystytolppa vaihdettu viraltapantuihin puhelintolppiin ja seuraavaksi pitäisi sutia puuöljytervasotkulla kentän tolpat. Sitä seuraava askel on kentän vaakalautojen ruuvaus, se on onneksi nopeaa kun on ihan tasainen työmaa. Iso urakka oli eilen melkein maaliin tuotu tarhan lankkujen korjaus. Sieltä löytyi useampi poistumisreikä josta Ponimies oli piipahtanut vihreämmän ruohon perässä... ja noin miljardibiljardi ruuvinkantaa lankusta poisotettavaksi. Uutta lautaa meni taas jokunen kymmenen metriä.

Juuri nyt en jaksa miettiä tarhan sähköistyksen vaatimien eristimien ruuvaamista. Sekin on vielä tehtävänä.

---

Syksy etenee ja paljon on hommaa. Arki ja arjen aikataulut tietysti sanelevat päivien rytmiä ja rytkettä, sinne sekaan pitää mahduttaa paljon liikkuvia osia, muuttujia ja muita kierteitä. Iltaisin kun päänsä tyynyyn jysäyttää, tietää tehneensä ja eläneensä.

Saikku jatkui taas, jalkojen oireet ovat viheliäiset. Mustelmaa pukkaa hillitöntä tahtia lääkkeen takia ja vielä pitäisi marraskuulle asti sitä vaivaa sietää. Onneksi on vain kosmeettinen haitta enkä toistaiseksi ole kolhinut pärstääni. Iso ja mojova mustelma kintussa tai käsivarressa ei nyt ole niin iso katastrofi kuin musta poskipää tai silmä.

Töttis ei ole vielä mennyt kaupaksi ja Ponimies on pikkuisen liian täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan. Sillä rintamalla kaikki siis hienosti.
Koerapojat voivat hyvin ja Nassea piinanneet vatsavaivat ovat historiaa. Ainakin äsken Pappa veti semmoista rallia, että Leffe oli aivan vastaantulijana.
Killinpillit laiskottelevat sisäkissoina ja tällä hetkellä jätkien suurin työmaa on lojua sisäsaunan lauteilla ja tarkkailla chilipalkojen kuivumista.

Kanalassakin kaikki hyvin. Silkkiparven pistin myyntiin, ei nyt ehdi eikä kykene rakentamaan talvilaajennusta mihinkään. Pahus.

Palaan toivottavasti pian, kaikkea kauheen kivaa, missä lienetkin!