torstai 14. heinäkuuta 2016

Onko se Afrikka kaakana?

Liejunakuninkaan vuori?

Ei ole kaakana, tuosta on vajaat 15 km. Ja totta puhuen, tässä maailmantilanteessa tuon lähemmäs kyseistä mannerta en ole valmis menemään. Toivottavasti vielä joskus maailma korjataan ja turvallisuushakuinen maalaisjunttikin pääsee punaisen mantereen ihmeitä katsomaan. 

Eilinen reissu typistyi yhdellä yöllä kun juuri Jereziin saavuttuamme Esikoinen muuttui harmaanvalkeaksi ja kylmännihkeäksi, seuraavan tunnin vietin hänen seuranaan erään kivan kippolan vessassa varjellen hiuksia rötvääntymästä oksennukseen ja pitelemällä jäämurskapussia niskallaan. Lämpö ja alhainen verensokeri ynnä ties mikä ovat hankala yhdistelmä.

Kun Perillinen jaksoi hoippua autoon, jätettiin Jerezin hevoskuvaukset, sherrytastingit ja muut suunnitellut aktiviteetit taaksemme ja suunnattiin kotia kohti Atlantin rantoja pitkin. Conilissa pysähdyttiin toviksi keramiikkaostoksille ja jollain hippisurffarirannalla notkuttiin päiväoluiden ajan. 

Onneksi potilaan vointi koheni tunti tunnilta ja jaksoi jopa syödä Tarifan kalliolla josta tuo kuva on napattu.

Ehdittiin La Canadan ostosparatiisin markettiin noin varttia ennen sulkemisaikaa ja koettiin massiiviset purkuruuhkat kun kaikki änkesivät samasta liikenneympyrästä kuka Marbellan, kuka Malagan kuka Esteponan suuntaan. Kotona oltiin joskus 22.30 jälkeen ja voin kertoa, ettei nukkumatia tarvinnut kauaa houkutella. 

Nyt ollaan kämpillä ja ihmetellään pilvistä päivää. Yksi meistä jahtaa Pokemoneja pitkin kujia ja katuja.

Minä jään yksin kotiin ja aion hyödyntää pilvisen päivän viilennyksen ja leikkoa ruusut. Kivaa vaihtelua sekin.

¡Hasta pronto!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Juzcar, Ronda, Setenil de las Bodegas, Olvera


Tarkenee! Ja on mitä räntäsateessa kaihoten muistella. Matka jatkuu Sevillan kautta Jereziin.
Adios!

MUOKS:
Tuo Juzcarin smurffikylä on ihan hauska kuriositeetti kaikkien andalucian valkeiden kylien joukossa. Aikanaan kun Smurffit elokuvaa kuvattiin, Sony päätti kuvata Juzcarissa. Siellä maalattiin kaikki kirkkoa myöten vaaleansiniseksi. Kuvausten jälkeen yhtiö olisi maksanut valkoiset maalit ja palauttanut kylän ennalleen mutta kyläläiset eivät suostuneet. Olivat nimittäin päässeet turistien rahojen makuun ja totesivat, että sinisenä erottuu. Niinpä kylä on edelleen haalean sininen. 

Reitti sinne on mielenkiintoinen, hetkittäin tielle ei mahdu yhtä autoa enempää, korkeintaan laiha vuohi mahtuu ohittamaan ja sekin saa koukata valkoisen viivan toiselle puolen. Tie on korkealla, mutkainen ja kuten sanottua kapea. Ja mahdottoman kiva.

Kylässä itsessään ei nähty kuin kolme elävää ihmistä joista yksi teini ja pari mummoa.

Rondahan on tuttu jo ennestään, nyt käppäiltiin ns. uudella puolella ja jätettiin se rotkosilta ja historiallinen kaupunginosa sikseen. Syötiin (kallis) ja shopattiin pari matkamuistoa. Jatkettiin Seteniliin. Sekin on ennestään tuttu, huikea luoliin rakennettu kaupunki.

Sinne piti jäädä yöksi, mutta kylän ainoa hotetti oli kiinni. Pari rundia piti ajaa huiman kapeilla kujilla ennenkuin asioiden tilanne selkeentyi ja päästiin ulos. Onneksi seuraava kohde, Olvera oli eläväisempi.

Sieltä löytyi ystävällisten paikallisten avulla hotelli josta saatiin tuplahuone. Osuttiin tuurilla sisään paikallisten olohuoneeseen ja saatiin pöytä täyteen tapaksia ja erilaisia leipiä. Neljä henkeä söi ja joi hyvin, hinta kohtuulliset 28€. Tähän verrattuna Rondassa maksettu tapasruokailu 44 €:n nylkyhintaan oli suoranaista riistoa.

Keskiviikkona hotellin hillovoileipäaamiaisen jälkeen suunnattiin kylän korkeimmalla huipulla oleville nähtävyyksille. Siellä oli hieno arabialainen kivilinnoitus ja käsittämättömän kaunis kirkko. Siellä kiipeillessä ja kirkon lasimaalauksia ällistellessä meni tunti jos toinenkin. Niinpä pakkauduimme tankkausistunnon jälkeen takaisin volkkariin ja suuntasimme Sevillan sijaan suoraan Jereziin jossa tarkoitus oli viipyä tovi ja toinenkin. Mutta kävi sitten niinkuin kävi. 

Lisään kuvia johonkin väliin, juuri nyt motivaationi ei veny satojen kuvien purkuun ja lajitteluun.

Nähdään taas!






tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kesäkunto 2016

El mismo sol, saman auringon alla

Kesäkuntoon,  sehän se on tavoite. Minäkin yritin, tänäkin vuonna.
Mutta tarkemmin kun ajattelin ja tarpeeksi monta nöyryyttävää hikistä sovitussessiota koettuani, opin, että kesäkunto on mielentila, ei se ole rasvaprosentti. Ei edes sukua sille. 

Mieli on nyt juuri otollinen kesän riemuille, loman iloille, hyvälle ruualle, kylmälle juomalle, elämän tarjoomuksille. Se on kyllä oikeastaan ainoa kesäkunto jota kannattaa tavoitella. Mitäpä jos onkin ihan nahkakuiva ruippana jolle ei maistu ruoka ei juoma. Jokainen syöty oliivi pullottaa mahaa ja jokainen nuoltu jäätelö lököttää persnahkoissa. Ja mieli on matala, koko ajan. Senkö takia kannatti pääsiäisen herkuista kieltäytyä, jyystää rahkaa ja näkkäriä, kurlata vesivaahdolla vappuna ja pilata hiton monta kuukautta elämästä koska kesäkunto? 

Mitä siitä jos vähän speedon kaulus kiristääkin, pääasia, ettei korvienvälys kiristä!
Hilpeää heinäkuisen viikon jatkoa, missä lienetkin, saman auringon alla ollaan kuitenkin, el mismo sol!

Maanantaina Malagassa