perjantai 20. toukokuuta 2016

Palleroiset



Iltarauhan aika


Aurinkoinen viikko on jo perjantaissa, uskomaton ajanjuoksu!
Tässä loppuvat viikonloput kesken, on nimittäin enää 40 herätystä Hipsaaniaan. Sitten se onkin lepo muutamaksi viikoksi. Enkä kyllä valita, onhan tässä kaikkea kivaa luvassa kotimaassakin, lakkiaisia, rippijuhlia, ystävien tapaamisia ja paljon ajettavia kilometrejä. Ei haittaa, ajetaan kun vielä jaksetaan.

Huomenna startataan het aamusta Iso-J:n kanssa etelän suuntaan, illalla minä tamppaan Nemppakuoman avecina lattiaa Hartwall Arenalla Elastisen tahtiin (paitsi J.Kurkelan kohdalla poistun baariin peltorit korvilla) ja sunnuntaina palataan kanalastin kanssa kotiin.

Kolmessa ensimmäisessä kuvassa rakkaat armaat kanaset, Kääpiökochit kukkoineen. Kukko onkin satumaisen komea pussihousuineen, kanat tuommoisia palleroita. Tulevat jätti kochit ovat muuten samanlaisia, mutta noh... jättejä. Toki pieniä vielä mutta kesän mittaan muhkeutuvat semmoisiin mittoihin, että onkin työ ja tuska survoa niitä kanalan luukusta sisään. Pitää varmaan tehdä maantasalle käyntiaukko, nehän putoilevat nousurampilta ja katkovat koipensa. Semmoisen jötkäleet kun eivät oikein sulavasti lentele. Toista se on nuo maatiaiset, lentelevät kulkuaukosta kuin pääskyset.

Tänään maatiaisparvemme kutistuu entisestään, neljä kanaa ja kaksi kukkoa poistuvat uuteen kotiinsa. Jäljelle jää muutama kana ja jokunen kukko, toivottavasti nekin saavat kotinsa äkkiä. En ole vielä Tori.fi -palstalle niitä laittanut, en nimittäin ehkä jaksa sitä tauotonta puhelimen rallatusta, ihmisillä ON kanakuume. Puskaradion kautta muut ovat kotinsa löytäneet, toivottavasti nuo jämätkin. Eivätkä muuten ole mitään jämiä, hienoja munivia kanoja ovat.

Nyt kaupunkiin, moro!

Pomppufiilis

PeeÄäs: jos on Peetulla pomppufiilis supersoakerin ansiosta, Ponimiehellä oli eilen pomppufiilis estetunnilla. Nuorimmainen suistui kerran satulastakin kun tykinkuula suuntasi vähän laajemmalle kaarelle yläpystyyn. Aamulla sain ihanat varsakuvat, tallin ainoa varsa näki täysikuun ja on pahuksen nätti tamman alku. Jos tilanne olisi toinen, olisin hyvin houkuteltu esittämään omistajalle tarjouksen. Onneksi päässä on vielä hitunen järkeä, aneurysman lisäksi.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Keskiviikko


Jälleen yksi kaunis, keväinen aurinkopäivä. On kyllä harvinaisen mukavat säät ja toukokuu tarjoaa parastaan. Lämmöt olivat tänäänkin +20°, sopivasti tuulta ja riittävästi aurinkoa.

Aamulla totesin olevani aivan puhkiväsynyt ja pikkuisen oikaisin selkääni tuvan soffalle. Heräsin 10.20 puhelimen sointiin. Puhelun jälkeen olin laittanut silmät kiinni, heräsin 11.53 ja puolilta päivin piti jo olla tallilla kengittäjää vartomassa. No en minä montaa minuuttia myöhästynyt, sain Ponimiehen talliin ja silti jäi luppoaikaa odotella.

Kerkesin jo kiroamaan kengittäjää, että näinkö tämänkin pitää asiakasta kouluttaa. Joillakin kun on viheliäinen tapa skipata joku käynti ihan tuosta vaan eikä varsinkaan soittaa ja kertoa aikataulumuutoksista. No, tämä mies tuli kuitenkin ja teki hyvin hommansa. Ponimies sai sopivat kengät jalkoihinsa ja nyt kelpaa taas humpata.

Ponimiehestä riittää puhetta. Kuulin tänään tallinpihalla Ponimiehen edesottamuksista ja olin jokseenkin tyrmistynyt, meille asti tietoa ei kiirinyt yöllisestä karkuretkestä, rikotuista heinäpaaleista ja porteista. Kysyin tallin vastuulliselta ja selvisihän se sitten, huomattavasti vähemmän oli vaurioita kuin mitä minun annettiin ymmärtää. Mieliharmia sen kerran tallivuorolaiselle oli ilmeisesti tullut ylimääräisestä työstä. 

Olen joltisenkin nollatoleranssilla mitä tulee eläinteni edesottamuksiin, jos jotain sattuu, se pitää heti kertoa, jälkeenpäin on turha huudella.



Enkä oikein ymmärrä saati hyväksy sitäkään, että jotain omia antipatioita puretaan eläimen kautta. Jos ihmistä toinen ihminen tai jokin muu korpeaa, sitä ei pidä kanavoida eläimeen. Niin mielelläni minä omat hevoseni hoitaisin täällä kotona, mutta kun asiat meni niinkuin meni... Onneksi tallin vastuullinen on rauhallinen ja vähemmän dramaattinen ihminen. Ja joka ymmärtää vuonohevosen maailmankatsomusta, näkee myös ne harmaan sävyt.

Huoh. 

Peetu sen sijaan rakastaa vesipyssyä ja kaikkea vesiurheilua. Kuvissa pompitaan vappuna ja kuten näkyy, hieno sää oli silloinkin. Melkein tekisi mieli sanoa, että pikkuisen liian kuivaa on nytkin, kasvit kaipaisivat jo vähän vettä. Mutta enpäs sano, sataa vielä monta viikkoa maahan asti. Kostoksi kiittämättömälle.

Tämän viikon hommiin pitäisi sisällyttää yhden kukkapenkin ylöskaivuu, muutama pelastettava kasvi pääsee ruukkuihin epämääräiseksi ajaksi. Koko penkki myllätään multia myöten nurinniskoin. Ja paikalle polkaistaan tarkka lajitelma kasveja. Saas nähdä mitä siitä tulee.  Pikkuisen huvittaa uskollisen Mantsuriankärhöni alituinen muuttoliike, taas tuli lähtö. Mutta sitkeä se on, pinnistää aina vaan yhä korkeammalle.

Nyt minä pinnistän yläkertaan yöpuulle.
Se on sitten jo torstai käsillä, kiivas on viikolla tahti.




tiistai 17. toukokuuta 2016

Koira-kato-kana-kontrolli


Tämmöinen virkeä viisikko piipahti meillä sunnuntaina kääntymässä kameran edessä kukin vuorollaan ja yhdessä.

Kirkas valo, valkeat tassut ja vaihtuvat varjot tekivät kuvauksesta haastavaa. Mutta aina se on yhtä hauskaa yrittää olla vikkelämpi kuin russelinpentu.

Joskus onni on kohdallaan ja penska saadaan hämättyä sen sekunnin kahdeksasosaksi jonka sarjatulella räiskimiseen tarvitaan per yksi kuva.
Saldo oli taas noin 600 kuvaa, raakkauksen jälkeen jäljellä oli noin 60 kuvaa eli noin 10 kuvaa per piski ja ryhmäkuvat päälle. Mutta suloisia ovat, vaarallisen suloisia. Onneksi meidän koirakiintiö on nyt hyvin täysi.

Kuvien jälkeen Leffe ja Nasse saivat juoksuttaa kaupunkilaisneiti Beaa, takapellolla oli hyvä humpata ja Leffe etenkin suorastaan leiskui villiä rakkautta maailmaa ja Beaa kohtaan. Onnellinen spanieli.

Me mennään...

Peetupoloinen pääsi Kasvistädin sipisteltäväksi ja eroon karvoistaan. Nyt se on taas sileä sukkula.
Toivottavati ankara bepanthenilla rasvaaminen ja rasvakapseleiden syöttö auttaa ja Peetua vaivannut paikoittainen karvanlähtö saadaan kuriin ennen loppukuun näyttelyitä. Mikälie talvikapi tullut koiraankin.

Talvikapi... perhana kun uusia talvituhoja vain paljastuu päivittäin. Rakas riuska Taalainmaankoivuni on pystyynkuollut ranka. Ei yhtään elollista silmua. Pionipenkki on synkeän tyhjä, mutta en tiedä uskallanko nykäistä raadot ylös, entäs jos siellä onkin jossain mukulansyrjässä vielä vähän henkeä?
Onneksi muutama harvinaisempi peijooni jaksaa sinnitellä. Jopa viimekesän pitkään harkittu hankinta, kallis Kartanonpioni työntää ilmoille yhtä vihreää sutia. Vuokkopioni rehottaa onneksi upeana ja enin osa vanhimmista.

Kultapallon kuolemakin kirjataan katotalven tihulistalle, samoin kylmänkukat ja ties mitä muita, en edes muista kaikkia multaan kadonneita. Tulee tarpeeseen visiitti pohojammaan rannikolle, Särkällä nähdään paljonko Renkun konttiin mahtuu kasveja. Kanojahan siellä on kyydissä mennen tullen, perinteet velvoittavat nääs.

... ja me tullaan...
Nykyisin Torpan päiväkirja on autuas sekoitus eläinosastoa ja epikriisiä, niin tänäänkin. Tänään ensimmäiset kolme maatiaista muuttivat uuteen kotiinsa. Ympyrä tavallaan sulkeutui kun Tuulikummun tilalta tullut alholainen lähti samoille kylille takaisin ja sai kuulema nimekseen Heidi. Herttainen Heidikananen :D

Kävin myös valkkaamassa Iso-J:n toivomia jättikanoja, meille tulee sussexien lisäksi samaan porukkaan pari jättikochkanaa ja kukko. Ovat ne kyllä aika jötkäleitä, ihan hupaisaa, että on sekä jättejä että kääpiöitä Kocheina. Niistä kuvia tuonnempana, on kiva seurata niiden kehitystä dinosaurusten näköisistä rumiluksista isoiksi ja muhkeiksi kanapalleroiksi. Mietitään niitä Light brahmoja sitten joskus muulloin, ne vaativat kuitenkin tilaa eikä tälle kesälle ole vielä budjetoitu ajallisesti kanalaremppaa.

Kiva kun tässä ihan lähellä asuu intohimoisesti kanojen kasvatukseen suhtautuva naisihminen. Hänellä on paljon lintuja ja hautomakone pöhisee harva se viikko. Suloisia pikkuisia silkkitipuja piipersi akvaariossa ja isommat jo lattiahäkissä. Pitäisi joskus ottaa kamera mukaan ja räpsiä kuvia monensortin tirpoista, valkohunnut ja paduaanit ovat varsinaisia moppitukkia, kunnon pallopäähippejä. Enpä olisi koskaan uskonut, että löydän itseni laskemasta tipujen siipisulkia ja veikkaamassa sukupuolia. Kaikkea sitä.

Leffen Silvia -hymy

Kävin minä tänään kontrollissakin paikallisella sairaalanmäellä. Ensin juttelin kuntoutusohjaajan kanssa nykytilanteesta ja yksimielisesti todettiin, että hyvin on kuntoutuminen lähtenyt käyntiin. Vastahan tässä on kolme kuukautta keikauksesta. Ovatpa muuten elämäni pisimmät kolme kuukautta jos suoraan sanon.

Lääkäri ällisteli toipumisvauhtia myös ja myönsi ajoluvan, oi kiitos!
Puhuimme myös tulevaisuudesta, siitä mitä Savonmualla mahdollisesti vielä pitää tehdä. Ikävä juttu jos uusintakierrokselle mennään, mutta eivät nämä yleensä itsekseen korjaannu ja jos hallitsemattomasti puhkeaa vuotamaan, toipumisennuste on harvoin näin hyvä kuin nyt.

Onhan tässä sulattelemista. Siksi yritänkin kehitellä kaikkea muuta mieluisampaa ajateltavaa. Niinkuin nyt vaikka tuo kanahomma. Ja tulevat reissut, pidemmät ja lyhyemmät. Sääkin on hieno. Tänään tuli hätäinen, seitinohut sadekuuro, vähän rakeita ja se oli taas siinä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämmöt tänään +17°. En valita.

Huomiselle luvassa Ponimiehen kengitys ja laidunkeppien maastoon asennus. Nauhat vedetään lähiaikoina ja sitten vain odotellaan vihreän venähtämistä.

Nyt vielä vähän lätkää, hyvältä vaikuttaa ja kiekko pomppii omilla juuri niin kuin pitikin! Kakkoserä on ollut kiekkojuhlaa, toivottavasti karkelot jatkuvat loppusummeriin saakka.

Hellurei, missä lienetkin!


maanantai 16. toukokuuta 2016

Kevätmaanantai


Pysy skarppina, missä lienetkin!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Tallessa ollaan

Kopallinen kirppuja, siis russeleita

Niin se taas suhahti viikonloppu. Koko elämä tuntuu nyt huitelevan molemmilta puolin ohituskaistaa pitkin ohi niin, ettei liepeestä kiinni saa. Ainakin putosin kyydistä jo aikaa sitten.

Säät ovat mitä selkeimmät. Aurinko paistaa ja kevät etenee, tuomikin kiirehti kukkaan, leskenlehdet ja vuokot menivät jo kukkineen, nyt keltaisena killottava voikukka kisaa kukinnan voitosta narsissien kanssa. Puussa on jo iso lehti, lehtikuusikin värkkää tohkeissaan lilanvärisiä mollukoita, ehkä niistä tulee käpyjä.

Viikonlopun kohokohtiin luetaan ehdottomasti kiva lauantai-ilta kun saatiin S ja O visiitille. Syötiin ja saunottiin ja pari cavalasillistakin kumottiin. Sunnuntaina juhlittiin pitkäksi venähtänyttä rippilasta ja kuittasinpa kaksi hopeanväristä silkkikanatipuakin vastaanotetuksi.

Vettä satoi viimeksi alkuviikosta, pari pilveä on taivaalla näkynyt. Eikä kun nehän olivatkin ylilentäneiden suihkareiden viiruja *hehe*. Lämmöt pyörivät 15-22°C:ssa.

Savonmuan reissu jätti paljon avoimeksi, ehkä jo ensi viikolla pitävät kokouksessaan neuvonpitoa mitä Torpan Armon komentokeskukselle tehdään vai tointaako meisseleitä mokoman pääkopan parissa liata lainkaan.
Ei tämä typerä välitila siis loppunut vielä mihinkään, minä kun jo elättelin toivoa, että saan ns. terveen paperit handuun. Väärin.

Eikä siinä vielä kaikki...

Hevosilla on kaikki hyvin, molemmat mussuttavat välipalakseen tuoretta vihreää (kiitos Heidi narunjatkona seisomisesta) ja odottavat varmasti jo innolla laitumille siirtymistä. Minä yritän heti nousuviikolla hommata lisää laidunkeppejä jotta saadaan polkaistua kattaus valmiiksi.

Kanalian asukkaillakin on kaikki hienosti. Päädyimme tekemään radikaalin ratkaisun isojen kanssa. Koko maatiaissakki lähtee pois, toivottavasti puskaradion kautta löytyy hyvä koti kaikille kotkoille ja mahdollisimman monelle kukolle. Otamme vaihteeksi erilaisia, Sussex -kanoja ja vain yhden kukon niille. Lisäksi Iso-J saa toivomansa jättikanat, taisi olla Brahma se rotu. Isoja valkoisia möllyköitä kuitenkin, sopivat hienosti valkomustien sussexien sekaan. Lisäksi toki pidetään ilolinnut eli silkit ja kääpiökochinit.

Koirapojilla on riittänyt lystiä myös. Leffe riekkuu päivät Nassen kaverina pihanvahtina ja Peetu hoitelee iltavuoron, Nassen jo poistuttua huilaamaan. Tänään pojilla kävi kaupunkilaisfröökynä visiitillä, Peetun kasvistäti toi kopallisen russelikirppuja kuvattavaksi ja samalla nyppi Peetun frisyyrin sileään kuosiin. Samalla neiti ja maalaistollot pääsivät riehumaan hevosten hehtaarille, hauskaa näytti piisaavan.

Kissanroikaleet saavat edelleen tyytyä pyydystämään lasin takaa, västäräkki keikuttelee pihanurmella ja etenin Felixiä harmittaa hirveästi kun ei pääse jahtiin.

Kuviakin minulla on satamäärin, harmi vain, ettei kuvansiirtopiuha enää suostu toimimaan eikä kortinlukijaa löydy. Tai se risa, joka piti heittää pois jo aikaa sitten, toki on tallessa, toimiva kappale piileskelee jossain.  Herra Murphy on voimissaan.

Alkava viikko tuo eteen kaikenlaista juostavaa ja muistettavaa. Kunhan vain olisin suunnilleen oikeissa paikoissa oikeisiin aikoihin. Ja ensi lauantaina toivoakseni isolla kirkolla.

Nyt ei muuta, adios, missä lienetkin!

Dr. Green