keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kelluvat puutarhat

Selluliittipakara?
 
Minä olen auttamatta yksi maailmankaikkeuden kurjimmista siemenkylvökasvattajista ikinä. Joka ikinen siemenkylvökokeiluni on päätynyt ennemmin tai myöhemmin enemmän tai vähemmän homeisena/pölyävänä multana kompostiin. Joku kurja taimenruippana on päässyt purkkiin saakka, vain lyyhistyäkseen sinne.  Olenkin oikein hyvä ja uskollinen asiakas paikallisille kauppapuutarhoille, vuodesta toiseen kurvailen alkukesällä niiden väliä ja raahaan taimiostoskasseja ja -laatikoita autosta Torpanmäelle.

Vaan joka kevät armo uus ja niinpä muutaman vuoden tauon jälkeen ryhdyin jälleen kylvöihin. Äitikulta on aiempina vuosina onnistunut kasvattamaan sen verran chiliä, että niillä on pärjätty talven yli. Tänä vuonna häneltäkin homehtui ensimmäinen kylvös.

Nyt onkin uudet metkut. Kylvö aloitetaan styroksipalalla ja muovikupilla, ne kaksi sovitellaan toisilleen passeleiksi. Muovikuppiin laitetaan vettä ja näin kelluva kylvölautta on valmis. 
Halkaisin suodatinpussin jonka päälle ripottelin omatuotantochilien siemeniä. Peittelin kylvöksen suodatinpussin toisella puoliskolla. Sitten puutarha ikkunalaudalle ja kantta päälle sekä kättä ristiin.
Ensin siellä ei tapahtunut mitään, sitten ne siemenet turposivat, näyttää aivan selluliitilta tuossa ekassa kuvassa. 

Muutaman päivän päästä kurkkasin paperin alle ja siellä lötkötti kalpeankelmeitä luikeroita. Seuraavina päivinä ne pyrkivät pystyyn. Toveri Tita ohjeisti poistamaan päällimmäisen paperin ja kas, siellä alkoikin vihertää! Eikä se ollut home:

... ei, vaan chilit itämässä

Jos noista chilinaluista edes 10% jaksaa taimiruukkuihin saakka ja jos niistä edes 10% päätyy multiin kasvilavalle on chilisato 2016 periaatteessa hyvällä mallilla. Sitten tarvitaankin vain lämpöä ja valoa, jotta kasvu jatkuisi ja saataisiin satoa. Voihan se olla, että olen jo toivottoman myöhässä, ansiokkaammilla viljelijöillä chili on jo nupulla.  Meillä vasta vedestä nousevia pieniä itusia.

Näistä itusista ilahtuneena heittäydyin liidelissä höveliksi ja nakkasin rehvakkaasti vetokärryyni kaksi minikasvihuonetta, á 1,49 €. Tämä on se ihan perinteinen multahomma eivätkä odotukseni ole kovinkaan korkealla. Lisähaastetta tuo se, että minä ja laventeli olemme tuhoontuomittu pari. Tai kyllähän laventeli hengissä täällä pysyy, kunhan taimen kasvattaja on alusta alkaen ollut joku muu, yleensä paikallinen puutarhuri. Harjaneilikan suhteen odotukseni ovat tasan 0. Kaikki sen päälle on ansiota. Tai tuuria.

Tuossa ne nyt kuitenkin konttuurini ylätasolla nököttävät, pikkutuokkoselliset multaa ja siemeniä. Hyvää elämää heille, odotellaan ihan rauhassa vielä pari viikkoa.

Jotkut ei ikinä usko

Muilta osin tämä viikko on ollut hillittömien aivastusten viikko. On kuulkaa todella tuskallista kun aivastuksia tulee 4-5, sarjatulella. Juuri kun on selvinnyt jotenkin tajuissaan yhdestä aivastuspuuskasta, nenää alkaa kutitella uusi ja kymmenessä minuutissa se on jo yltynyt täyteen raivoonsa. 

Öihini on tullut aivan uusia haasteita. Enää kutiseva ja vuoronperään paleleva/kuumottava kinttu ei riitä, nyt on nämä aivastukset joista en saa rauhaa iltaöisinkään. Viime yönä 00.39 oli käsittääkseni viimeinen isompi puuska ja sitten havahduinkin vasta kuudelta, aivastelemaan.

Onneksi Leffe ei yömetelistä näytä häiriintyvän, se kuorsaa autuaana. Peetu sen sijaan näki tänään parhaimmaksi kaivautua tyynypoteroon. Viisas koira.

Aivastuksia piilossa

Viisasta hevosta en tänään nähnyt, Töttis käyttäytyi erittäin idioottimaisesti eläinlääkärin kanssa. Seuraava hampaidenraspaus tehdään ihan sovulla rauhoittavien aineiden avustuksella, tämä muistiin merkittäköön tässä ja nyt.

Heidin talliin jäi kaksi krapulaista hevosta, Vallu ja Usva. Joista Vallulla näytti olevan todella ankea kohmelo, hiki helmeili otsalla. Nuorempi huima oli paljon touhukkaampi. Töttis lönkytti persnahkat lököttäen takaisin paalille, pikkuisen saattoi olla verenmaku suussaan mutta mitäs oli niin pönttöblondi.

Muilta osin tämä alkuviikko on ollut periaatteessa ihan tavallinen. Aivastusten lomassa olen saanut toimitetuksi kirjanpitoaineiston tilitoimistoon aivan säädetyssä ajassa ja riittävässä laajuudessa. Vain pari matkalaskua puuttuu.
Nuorimmainen oli tänään osuuskaupan työhaastattelussa, olisipa kiva jos tänäkin kesänä osuisi työnakki kohdalle. Esikoinen ei mene osuuskaupalle, pyrkii K-kauppiaan leipiin ja sähköpostitti hakemuksensa hetki sitten. Nyt sitten vaan peukut pystyyn.

Tämmöistä tällä kertaa, terveydeksi! Missä lienetkin!




sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Escaperoomista pussihuuleen

Tiimi

Eilen illalla pääsin viettämään harvinaista aikaa, jumppapirkkojen kanssa touhuttiin huonepakopelissä. Aika jäi harmillisesti lyhyeksi, ihan oltiin loppusuoraa tekemässä kun valot lävähtivät päälle ja peli jäi kesken. 

Siirryimme jälkipeleihin kokoussaunalle ja siellä ilta vierähtikin lähelle puolta yötä ennenkuin löysimme ulko-oven ja hissin. Kotiin Torpalle pyörähdin mittaripirssin kyydissä Tuhkimon tunnilla eli oikeastaan hyvin asialliseen aikaan. Kuntokaan ei ollut huono joten hyvässä järjestyksessä poistuin nukkumaan, kauhisteltuani ensin Leffen kynittyä ananaskampausta. Iso-J löysi sakset ja vapautti sisäisen hiusmuotoilijansa... 

Peetu: tuo on niin outo, niin outo!
Leffe pussihuuli ei kadonneita karvojaan surrut vaan kieri huolettomana ja onnellisena sunnuntaiaamun aurinkoisessa läntissä. Viime yön se nukku jaloissani samassa asennossa ja kuorsasi. Huulet vain läpättivät ja pitivät ärsyttävää florp-florp-floooorp -ääntä. Sain silti nukuttua ihan kohtuullisesti ja taannoinen univelka alkaa olla nyt kuitattu. 

Sää kirkastuu koko ajan ja sinistä taivastakin näkyy joten ulkoilu ei ole yhtään huono idea. Itse asiassa, pitäisi ne kukot ottaa hengiltä ja asentaa muutama virattomaksi jäänyt parvekekukkalaatikko kanoille jyväkipoksi. Ne saa ruuveilla seinään ja ovat siellä sateensuojassa ja pysyvät siistimpinä kuin nykyiset kulhot ja kipot.

Tässä on nyt kuitenkin semmoinen pieni mutta. Iso-J on edelleen toipilas, ei enää niin kauhean kipeä (miesflunssa) kuin pari päivää sitten, mutta ankaran (nuha)taudin jälkeen toipilasaikakin on rankka. Voipi olla, että kukot saavat pitää vielä päänsä mutta ruokailuasema asennetaan kyllä.

Leffe änkesi tänäänkin kanalaan ja aiheutti silkkikanojen osastolla hälinää. Tällä kertaa se ei onnistunut nappaamaan kanaa suuhunsa, onneksi. Eihän se viimeksikään sille mitään tehnyt, seisoi onnellisena kana suussa ja heilutti vimmatusti häntäänsä. Kana luonnollisesti huusi kuin .. noh.. syötävä ja Peetu kiritti vieressä: Nirri pois! Nirri pois! Ei tullut kanavainaata silloinkaan, eikä silkkikanan henkinen hyvinvointi juurikaan vaarantunut. Leffe ja silkkikana ovat kieltämättä hieman samankaltaisia järjen jättiläisiä.

Alkava viikko on sääennusteiden mukaan keväinen, lumet sulavat hurjaa vauhtia ja haravointi alkaa tuntua ihan järkevältä ulkohommalta. Äitikulta näkyy hääräävän pihatien alaosassa, tekee taas jokavuotista kanavointihommaansa.

Mukavaa ja valoisaa viikkoa, missä lienetkin!

Oououou, olen outo, ououou
Happyface