torstai 31. maaliskuuta 2016

Visiitti Tuulikummun tilalle

Valmiina kasvamaan isoiksi
Voi miten kiva hyvän mielen päivä!
Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen levänneenä. Toki olisin voinut uinailla toiset 8 tuntia, mutta jätin vajetta varastoon, tiedä vaikka heti ensi yönä saisin tankata lisää.

Aamulla kävin salilla etsimässä tasapainoani ja ehkä se vähän kerrallaan palautuu. Kroppa on ihan vino ja entistäkin toispuoleisempi. Tosin nyt se entinen vahva puoli on ihan klesa. Vähän kerrallaan balanssi löytyy ja sitä odotellessa pitää treenata.

Kävin kotona pyörähtämässä suihkun alla ja tankkaamassa kaurapuurolounaan. Älkää herrantähden kysykö miksi kukaan syö kaurapuuroa lounaaksi. Minä syön koska tekee sitä mieli. Minulla on Elovenavajaus.

Sitten ajoin leipomon kautta Heidin luo ja kamerakin kulki kyydissä.
Pikkuinen Kirppu nukkui käsittämättömän sikeää unta. Sain pikaopastuksen dinosaurusten maailmaan ja muitakin poikien juttuja tuli tiettäväksi. Yhdellä viikarilla oli komea patti otsassa, se oli vähän kuin kirkkovene, tosin ilman tikkejä. Tahtia se ei yhtään hidastanut, nelivuotias nuorimies on vauhdikas -ja äänekäs. Ihania epeleitä, ei kahta sanaa siihen vastaväitteiksi. Heidi tosin voi olla toista mieltä, ainakin ajoittain.

Hilma-koira kävi nuuhkimassa pitkään ja hartaasti koirien viestit punteistani ja sitten tietysti oli ne kissat. Voi hyvä ihme mitä katteja! Tässä on ihan ekaksi Harmi, katti joka vei palan sydäntäni ja joka saisi minun puolestani muuttaa meille vaikka heti.  Tämä herra hurmaava etsii oikeastikin uutta kotia, leikattu aikuinen Mieskissa. Erittäin seurallinen hyrrittäjä. Voi viikset miten charmantti kissa!



Olihan siellä sitten Hurjakin, tyylikäs pyörehkö Herrakissa. Siis aivan jäätävän kokoinen jötkäle. Onkohan se ihan oikeasti totta, että keltaisuusgeeni tekee kaikista kissoista Garfieldin kaltaisia jättejä? Vaikka meidän Felix on iso, se on ihan riisitautinen ruippana Hurjaan verrattuna.

Mahdottoman kiva ja seurallinen katti tämäkin, nimi ei ihan tee oikeutta tälle sohvachampionille.

Leevi jäi näkemättä, ehkä jo ensi kerralla osutan kohdakkain.



Sitten juotiin kahvit, syötettiin Kirppu ja pakkauduttiin pihalle. Remonttityömaa on kunnioitusta herättävä, voin vain kuvitella miten kiva siitä tulee -sitten joskus. Soodapuhallus kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta, sen tuloksia pitää käydä syynäämässä jos talonväki sallii keskeneräisen työmaan kuikuilun.

Lammaskatras oli komea ja ihmeen hiljainen. Meidän kolmesta päkätistä lähti sata kertaa enemmän metakkaa kuin Tuulikummun tusinasta. Hetken jo mietin vakavasti kesälampaita... mutta ei, käyn rapsuttelemassa niitä tuolla missä ovat toisten hoidossa.

Ja sitten hevoset. Siellä ne möllöttivät heinäpaalin äärellä, muhkeita ahtereita ja pörheitä jouhia. Yksi erilainen eläjä lymysi rinteessä, oikeastaan aika luonteva paikka vuonohevoselle. Kyseessä ei ole enää ihan nuori kaveri, mutta näille vuonoihmeille parinkympin ikä ei tunnu missään, varsavuosien huimuus alkaa  vasta vähitellen tasoittua.



Heidi kävi hakemassa Töttiksen laumasta ja toi bonuksena pari muuta liinaharjaa, Usva etenkin oli sinnikäs ja piti puolensa tunkemalla mukaan makuutilaan. Töttis pääsi pesupaikalle ja minä pääsin raastamaan karvaa. Hyvä ihme sentään miten paljon sitä irtosi ihan vähällä vaivalla. Että osaa olla karvainen elukka.

Pikkuisen minä leivällä lahjoin ensin, mutta sitten jo hevonenkin leppyi ja oltiin taas ihan kavereita. Olihan se varmasti outoa hevosille päiväseltään lähteä kotoa kyläilemään ja kun vielä tallihenkilökuntakin vaihtui ihan lennossa. On siinä blondihevonen pähkäillyt heinäkasalla vaihtuneita tilanteita. Olot on kyllä hevosilla ihanat ja hyvät joten kyllähän tuolla passaa hevosen tuumailla.

Usva oli hassu, se protestoi makuuhallin ja pesupaikan välisellä ovella, välillä tuijotti minua erittäin syyllistävästi ja välillä kolkitti ovea, kihnutti siihen ahteriaan ja taisi pari herättelevää potkuakin kajauttaa. Toivottavasti ei kostanut Töttikselle tämän saamia ekstraleipiä ja rapsutuksia. Ensi kerralla lupaan rapsutella Usvaakin. Nyt en tasapainon huteruuden vuoksi uskalla vielä vieraisiin hevoskavereihin tunkea kylkituntumalle.

Suu täynnä hevosenkarvaa kurvasin kotimatkalle. Kädet tuoksuivat hevoselle ja mieli oli hyvä. Oli niin kiva nähdä ympäristoon erittäin liioitellen reagoiva hevoseni niin rentona ja tyynenä. Kiitos Heidi kun pidät murusestani huolta!

Kiitos vielä kerran kahviseurasta, Kirpun nuuhkimistilaisuudesta ja pojille tietysti erikoiskiitos dinoperehdytyksestä. Nähdään pian.

Minä siirryn ihan kohta väijymään Nukku-Mattia sillä en aio karkuuttaa sitä kehnoa nyt kun olen liepeestä kiinni saanut.

Kivaa perjantaita, missä lienetkin!



keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Lintulorut uusiksi

Vahtikukko, hangesta noussut

Niitä kevään lintuloruja on rallateltu hamasta muinaishistoriasta saakka, tiedäthän sen iänikuisen puoli kuuta peipposesta -jutun? Nyt olisi aika laittaa ainakin meidän osalta lorut uusiksi sillä Torpallahan tottavie rallatellaan kukon tahtiin. Bongasin minä tänään mustarastaankin, mutta laulua ei vielä kuulu, hiljainen kaveri oli. Peippoja ja kiuruja ei näy vielä vähään aikaan, eiväthän nekään niin hulluja ole, että tänne änkeävät nyt jo munansa palelluttamaan.

Tämä meidän Torpan päädyn vahtikukko oli talven kurimuksessa niin syvällä, että vain tuo heltan ylin kiehkura näkyi. Nyt näkyy jo kohta varpaatkin. Ihan on reilussa viikossa vajunut niin paljon, että kukko alkaa olla kuivilla tästäkin talvesta.

Odotan innolla huomiseksi luvattua vesisadetta, se tekee hyvää (huutia) lumille, mutta toisaalta surkeuttaa sorateitä ja kelirikkoalueita entisestään. Tänään viedessäni Nuorimmaista tallille totesin, että se tie alkaa kohta olla ajamaton paikka, niin on pahana jo nyt vaikka kelirikko on vasta aluillaan, edes liikennemerkkejä ei ole vielä laitettu asiasta varoittamaan. Viimeiset sata metriä tallin pihaan on jatkossa syytä kävellä, jos ei ole ihan välttämätön pakko ajaa ovelle saakka.

Mutta takaisin niihin lintuloruihin. Tässä kuvat, keksikää joku nokkelampi riimit. Minulla ei viime yön parituntisen torkunnan jälkeen oikein runosuoni sytkyttele.

Siellä ne retaleet hyppelivät kanalian katolla kuin tintit konsanaan. En tiennytkään, että meillä on näin hitollisen hieno musta kukko, kanana minä olen kaikkia mustia pitänyt, mutta tämä epeli onkin talven hämyssä kasvatellut hienon heltan ja komiat sulat. Heti sai pari mustaa kanaa kaverikseen rohkelikkoretkilleen.

Lumipalloilla hätyyteltiin siipikarjaa takaisin maan pinnalle, eivät piitanneet. Vasta kun älysin hakea leipäpussin ja rapistella sitä, alkoi laskeutuminen vaikuttaa kanoistakin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Nyt ovat kömpineet jo kanalan orsille yötä viettämään. Aamulla armo uus. Ja kieku.

Armo tosin alkaa käydä vähiin, kukkopoikia on vähennettävä ja viikonloppuna on tappoon ryhdyttävä sillä kukot alkavat käydä toistensa rinnuksiin kiinni.


Tälle päivälle oli lintutiimellyksen jälkeen vielä kakkuakin luvassa. Iso-J täyttää vuosia ja siksi meillä syödään kakkua, Prinsessatorttua tietenkin. Kenestäkään ei ollut tänään leipojaksi joten ihan ostopakasteella mentiin. Hyvää oli ja onnea vaan!

Kivaa loppuviikkoa, missä lienetkin!





tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kissalle kiitos



Pääsiäisruoho ehti kuin ihmeen kaupalla parahiksi pääsiäiseksi. Laitoin saman astiaan sekä ohraa että perinteistä rairuohoa. Ohra ehti ensin. Olin tietysti varmuuden vuoksi hyvin skeptinen ruohon eliniän suhteen, ruoholla on kokemukseni perusteella varsin lyhyt elinkaari Torpan sisätiloissa.

Jo muinainen Justiina jäysti oraalle noussutta vihreää -ja oksensi irronneet karvapallot ja ruohomytyt sievästi ruohovadin viereen.

Niinpä olin aivan ällikällä päähän lyöty kun Felix, tuo suursyömäri ei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa ruohokasvustoa kohtaan. Tuskin kävi edes haistamassa. Eilen, toisen pääsiäispäivän iltana se sitten iski. Täydellä tarmolla ja hurjalla himolla suoraan mehevän vihreän tuppaan kimppuun. Rouske ja mässytys kuuluivat hiljaisessa tuvassa kun Felix syventyi herkuttelemaan.

Minä kyllä kuulin, valvoin koko yön. Jossain armahtavalla varhaisaamun hetkellä kl 04-05.30 välillä torkahdin hetkeksi. Eipä ollut puhettakaan, että olisin lähtenyt 7.30 kaupunkiin. Kahdeksan jälkeen kiipesin portaat ylös omaan sänkyyn. Ja nukuin kuin tukki yhteentoista saakka. Oman sängyn taika!

Heti kun luotan itseeni niin paljon, että tiedän pystyväni laskeutumaan portaat turvallisesti kesken unienkin pakolliselle vessareissulle, siirryn oitis takaisin omaan sänkyyni nukkumaan. Siellä se uni on.

Nyt yritän sinnitellä hereillä vielä muutaman tunnin ja kokeilen sitten uutta lähestymistä Nukku-Mattiin. Jospa se kuitenkin löytäisi minut ensi yönä.

Muilta osin tiistai oli ihan tavallinen. Ostin uusia patalappuja ja heitin pari vanhaa ja karrelle kärähtänyttä roskiin. Öljypohjainen tomaattikastike ei sitten lähde millään tahranpoistoaineella pois patalapuista, kokeiltu on käsittääkseni kaikkia sallittuja aineita. Nyt hoitona oli roskis ja uudet kauniit lappuset saivat paikan laatikosta. Ihme juttu, noin vähäinen homma mutta kesti pari vuotta hoitaa homma maaliin.

Terkkuja Felixiltä, eat your greens. Missä lienetkin!


maanantai 28. maaliskuuta 2016

Auringossa


Pääsiäinen tuli ja meni, auringossa enimmäkseen.

Kevät etenee isoin loikin, tänään on viety ensimmäinen lakanapyykki ulos naruille kuivamaan.
Kanalan takaluukku on auki, kukot seisovat hangessa heltta tutisten. Kanalassa on huomattavan hiljaista kun vanha kehno Vappupilli ei ole rääkymässä, tähän ei oikein meinaa tottua ollenkaan.

Ei yhtään hassumpi tapa viettää maanantaita. Näitä viikkoja lisää.

Tiskikone on asennettu ja koeponnistettu, tehokas ja hiljainen vehje. Huomattavasti hiljaisempi kuin minä ja tiskiharja -yhdistelmä. Eteisen kaappi sai uudet ovet ja vanha talo pistää määrämittaovien asentajan kärsivällisyyden koetukselle. Ihan vaateriin kun ei osu, ei millään. Niinpä meillä on kaappi ilman ovia.

Vielä kun saisi yönsä nukkua niin tässähän olisi hyvyys vikana. Nyt ei tule öistä muuta kuin heittelehtimistä puolelta toiselle ja kintut kutisevat kahta kauheammin. Kynnys lääkkeiden aloittamiseen on korkea, juurihan olen niistä vieroittautunut.

Ilolla panin merkille, että kyykyt uppoavat sinne minne pitääkin, persaus on ollut ilahduttavan hyvin tuntumalla. Ehkä se tästä, vielä joskus.

Iloa viikkooosi, missä lienetkin!

niin... huoh.