lauantai 19. maaliskuuta 2016

Aarinko aarmas

Plinsessan aamuettonet (kuva Heidi M.)
Aaarinko aarmas on herättänyt meidät tällä viikolla kutakuinkin joka aamu. Tai tarkemmin sanottuna on herätty aurinkoiseen aamuun. Aamuthan ovat jo ihan valoisia, kuka enää muistaa kaamosta? Meni jo ja uusi on tulossa vasta noin kahdeksan kuukauden kuluttua.

Heidi lähetti aamun iloksi whatsAppviestinä kuvan aamiaispöydästä missä muuan Ruusunen uinailee tyytyväisenä ja kylläisenä. Niin ikävä tuota hevosenpätkää, heti kun tästä suinkin kynnelle kykenen, auto liikahtaa kohti naapurikylän vaaransyrjää. Viedään omppuja ja vadelmaveneitä. Voi olla, että Plinsessa ehkä säikähtää, nytkö hänet taas riistetään pois Paratiisista. 

No ei tulla kopin kanssa.

Hippi Huoleton
Pienen terrierin Iso Ego
Pyllyt ei katso pahasti

Nasse ja Leffe kirmailivat jääkovalla hangella ja kuten kuvasta näkee, lunta on. Tuossa nimenomaisessa paikassa vajaa metri kun siihen on lingottu pihatien lumia ja kolattu vielä pienempienkin käytävien lumia. Mutta äkkiä se tuosta sulaa kun vauhtiin pääsee.

Nasse oli kovin tarkka, ettei Leffe vaan vahingossakaan katso pahalla. Eihän se pölhö edes osaa, sama hölmistynyt ilme hällä on aina. Mutta Nasse on kova poika tulkitsemaan ja välillä onkin viisasta kääntää persaukset toiselle, ei ainakaan pahaa silmää näytä tuo pääty.

Kuvista näkyy, että Leffen turkki on turkasen kauhean näköinen, ihan näinä viikkoina pitää viedä Leffe kasvattajalle trimmiin, kaikki pois vaan. Epäilen myös, että trimmin myötä paljastuu Leffen pyöreä talvikroppa ja sitten pitää ryhtyä julmiin ruuanrajoitustoimiin. Leffe parka, koira jolla olisi pohjaton ruokahalu.

Pienen ihmisen suuri hetki

Tämäkin oli viikon hohtohetkiä, kävin tuulettamassa päätä ja autoa isommalla tiellä. En kerro missä kaikkialla käytiin, mutta reissu oli etenkin minulle erittäin tarpeellinen. Tämä kotiaresti on kieltämättä hermoille käypää aikaa mutta pienet irtiotot antavat toivoa paremmasta.

Vielä tästä noustaan.

Ja loppuun viikon pilapiirrosantia. Paikallislehti muuttui tabloidkokoon ja uudistus on ihan oo ja koo. Parasta, että pilapiirtäjä pysyi samana ja saamme näitä väläyksiä hihitellä jatkossakin. Tälle nauroin ääneen.

Nyt valot veks, on Earth Hour. Kynttilät palaa jo.
Hauskaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Oivallus!





keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Päivät päätä käännellessä



Lyhyt ja erilainen hiihtoloma loppui ennen alkuaan ja nyt on taas arki. Se tasainen ja harmaa arki josta pitäisi älytä iloita. Tänään en iloitse. Olkoonkin vaikka miten aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä, ihan oikea, kauan odotettu kevätpäivä.

Linnut käyvät jo kiivasta huutokauppaa kesäkiinteistöjen varauksista, pitäisi siivota kaikki tilusten pöntöt. Homma joka vaatii tikapuille kiipeilyä, eli ei kuulu minun työlistalleni.
Hanget vajuvat niin, että suhina kuuluu. Aurinko tosiaan lämmittää, totesin pihalla seistessäni, että se olisi vain ajan kysymys kun ensimmäiset pisamat poksahtavat nenänpäähän. Tarvitaan vain aurinkoa ja pihalla seisoskelua.

Hanki on edelleen kantava ja niin kova, että jopa iltapäivän sohjotunneilla koirat pystyivät juoksemaan siellä kunnon rallia. Minä en sentään lähtenyt hangelle ja taatusti olisinkin humahtanut läpi kantavan kerroksen enkä olisi päässyt eteen enkä taakse. Ylös en ainakaan. Veikkaan, että kukaan ei olisi kuullut huutojani, puhelihan ei luonnollisesti kulje mukanani noilla pikkureissuilla, niillä joilla ne vahingot ja liukastumiset yleensä sattuvat. Äitikulta ei kuule ja Iso-J kuulee mitä haluaa.

Muuhun en tänään ryhtynyt. Kävin ulkona muutaman kerran, siinä se. Kuluuhan se päivä niinkin, että tarkkailee koirien kyykkäämistä ja keräilee lapiolla pahimmat pökäleet pois. Tunnelmat olivat aivan yhtä synkeät ja tympeät kuin keräämäni tuotokset.

Eilen kävin kylän terveyskeskuksessa fysioterapiassa. Suurin osa ajasta meni siihen, että fyssari takoi tietokonettaan joka oli täysin jumissa. Eli ei päässyt lukemaan tietojani tietokannasta. Lopussa sentään tein pari venytystä kyljille ja selälle. Hänellä oli jokin ennennäkemätön mittatikku jolla merkkasi selkääni taivutusten välisiä mittoja. Vaikka selkä on mitä on, se on ihmeen hyvässä tasapainossa kaikesta huolimatta.

Huomisen varaan on laskettu jo paljon enemmän. Pakko on päästä täältä vähäksi aikaa pois, aion ainakin yrittää päästä vähän jumpille, ihan rauhalliselle venyttelytunnille vain. Alkuhan se on sekin.

Aika menee aatelessa, päivät päätä käännellessä.
Toivottavasti sinulla on mielekkäämpää tekemistä, missä lienetkin!




sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Sydämen asioita




Pikkuisen hiihtoloman (hiihtelin jarrusukissa sisätiloissa ja kepin kanssa ulkona) viimeisenä päivänä olen saanut aikaiseksi purkaa kameraan kertyneet muutamat räpsyt. Sattuneesta syystä hiihtolomaviikko ei ollut ihan perinteisen tyylin lomanen. Vasta perjantaina pakkauduimme autoon ja suuntasimme auton kohti Savonmuata. Poikkesin nykyisiä uusia Kuopioperinteitäni noudattaen sairaalaan, siellä pötkötteli leikkausta odottelemassa huonekaverini kotikaupungin sairaalasta ja muutenkin hän on elävä todiste siitä, miten pieni maailma onkaan. No ei asiasta enempää, hyvää ja nopeaa toipumista sinne!

Seuraava stoppi oli Matkuksen ostosalue. Olin niin täynnä tarmoa, että könkkäsin Ikean molemmat kerrokset läpi. Lounaan jälkeen köpöttelin vielä ostarin täästä päähän, molemmat kerrokset. Välillä piti tietysti lepuuttaa kahvilassa ja yhden kerran piti rotsikin antaa Iso-J:n kantoon kun meinasi hiki tulla ja huimata.

Selvisin kunnialla kierroksista ja autoon istahtaminen oli oikein tervetullutta vaihtelua. Päämääränä oli kertakaikkisen kummallinen paikka, Järvisydän -niminen kohde Rantasalmen ettäänperän takanurkan takana.

Voihan veljet mikä paikka!


Perjantai-iltana kuljeskelimme ympäriinsä ja etenkin minun oli vaikea ymmärtää kaikkea näkemääni. Iso-J oli toki siellä aiemminkin vieraillut joten hän toimi oppaana, ystävällisen renkipojan lisäksi.
Ruoka oli huikeaa, hirvenlihavarras, juureksia ja spelttiä älyttömän huikean kastikkeen kera. Muilta lautasilta löytyi kuhaa ja naudanpihviä, Ja riittävän reilu kaato loistavaa (ranskalaiseksi) punaviiniä. Jäläkimakkeeksi otimme Perikunnan kanssa yhteismaisteluun creme brulén jota höysti aidon ja autenttisen makuinen tyrnikastike, mmmmmmh.

Heti kyllä kohosi mieleen, että juuri tuossa paikassa olisi kiva pitää syksyn puolella jonkinlaiset kokoontumisajot, Ämmäfestit vaikkapa. Tunnen niin hulvatonta naisporukkaa, että olisi huikeaa saada edes osa siitä laumasta hetkeksi samana katon alle. Laitamma idean hautumaan.

Sunnuntaina, ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen käppäilimme pihoja pitkin, Nuorimmainen kävi lenkin järven jäällä. Iso-J:n työtapaamisen jälkeen pakkauduimme autoon ja nokka kohti Savonlinnaa. Siellä totesin marketin vihannesosaston kohdalla, että ei pysty ihminen kävelemään metriäkään. Onneksi oli penkki jossa vanhat ja vaivaiset voivat levähtää jos loppuu kintuista jerkku kesken.

Kotimatkan loppuosuuden pötköttelin vaaterissa, kiitos taittuvien penkkien.  Oikea nivustaive oli kuin tulessa, mikälie rasitus siihen sitten iskikään. Levolla ja panacodilla meni ohi.

Kotiin oli kiva tulla, joskin kohteessa olisi hyvin viihtynyt useamman päivän. Jäälle olisi tehnyt mieli, potkukelkalla näkyivät muutkin painelevan. Moottorikelkkoja katselin kaihoten, ihan tuli taannoinen Islannin mönkkärikurvailu mieleen.


Vähän korkeampi kynnys

Paikka on ketjuihin kuulumaton perheyritys, eli tuolla ei höylätä bonuksia eikä syödä ketjuruokalan listalta Mörköeetun makkaraperunoita. Oikea helmien helmi, menkää ja löytäkää!
Syksyllä sinne avautuu kokonaan uusi Spa-kokonaisuus ja itse päärakennukseenkin tulee aivan uskomattoman hieno systeemi.

Ei oikein voinut ymmärtää, miten hienosti luonnonkivi, kallioseinä, 8000 vuotiaat uppotukit ja muut hakopuut, proomunrunko sekä muu ikiaikaisen vanha materiaali taipuu rakennukseen niin luontevasti.  Poissa olivat halvat muovipaneelit, se mikä oli uutta, oli hillittyä ja sopi ikiaikaisten materiaalien sekaan kuin valettu.

Tähän vielä muutama kuva sisältä, en osannut enkä jaksanut säätää valoja, oli aika haastavaa. Viinikellariin en päässyt, piti kuvata lasin takaa, muita saleja yritin kuvailla edes vähän.



Jättiläisen tuolit, korkeutta noin 3 metriä tai ylikin







Semmoinen reissu se, menkää ja tutkikaa itse, Hirnakka lyö hyväksymisleiman tälle kohteelle ja räpsäyttää täydet viisi tähteä. Erikoismaininta perheyrittäjyydestä.

Tälle päivälle voi antaa arvosanaksi oikeastaan muutenkin viisi tähteä. Nuorimmaisen riparipassi on yhtä leimaa vaille täysi (aikataulussa ollaan kaikesta huolimatta), Ponimies oli ollut oikein sosiaalisella keväthempeilytuulella, aurinko paistoi ja lämmitti ja minä kurvailin rakkaalla Hopianuolellani ympäri pihaa, kikkailin ja pakittelin. Kaikki toimi kuin unelma.
Tarpeetonta kai mainta, että hymy oli muikea.

Tähän loppuun vielä eräänlainen voitonmerkki, V:hän se tämäkin on kun oikein osaa katsoa.
Ja ihan lopuksi norpan muikea ilme.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!