keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

TJ2

Tiimi kävi visiitillä

Tänään on selvästi hyvä päivä.
Parin päivän kahlailut syvissä vesissä on kahlailtu ja nyt taas kellutellaan leppeillä laineilla kohti uutta nousua. Ajopuu seilaa taas!

Aamulla lääkärikierrolla lähti ylimääräiset lääkkeet karsintaan, tänään loppuu Lyrica ja muitakin mömmöjä on vähennetty ilahduttavalla tahdilla. Kun en tarvitse päänsekoituspillereitä niin niitä ei sitten annetakaan. Lisäksi lääkäri veti henkselit sairauskertomukseni ylle sillä tavoin, että mappini siirretään arkistoon ja siviili häämöttää jo perjantaina.

Kävin kuitenkin keskustelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa ja se oli huojentava keskustelu.
Olen kokenut vakavan sairauden ja toivun siitä vielä pitkään. Vaikka kävelen ilman keppiä, askel on vielä lyhyt. Kuntoutus jatkuu ja ennuste on hyvä. Suuri työ tehdään jatkossa henkisellä puolella, se ei ehkä näy missään mutta ottaa aikansa hyväksyä tapahtunut ja kääntää se vahvuudeksi.
Jatkossakin 'hyvää tarkoittavat' möläytykset tilastani ja kunnostani on syytä jättää sanomatta tai ainakin sanoa ne niin etten kuule. Typeryystoleranssi on matala.

Se, että en enää kelaile rullatuolissa tai naama ei enää roiku, ei tarkoita, etteikö kuntoutuminen jatkuisi pitkään. Pää tulee perässä hitaammin ja hyvä niin.  Vaikka olisin päällisin puolin reipas ja pirteä, saatan olla aivan kuolemanväsynyt ja sinnittelen jalkeilla vain pahalla sisulla tai kohteliaisuudesta. Päiväunet ovat osa kotihoitoa, ettäs tiedätte!

Sairauslomaa on aluksi toukokuun loppuun saakka, jatko katsotaan sitten uudelleen. Tarvitaan paljon työtä ja lepoa, ei tässä vielä olla kuukauden takaisessa kunnossa läheskään. Ajokielto on samoin toukokuun loppuun, mutta yritän toipumisen mukaan ruinata Hopianuolen käyttölupaa jo aikaisemmin. Menee aivan hemmetin ahtaaksi maailma jos pitää kotinurkissa kökkiä ja vain toisten kuskaamana pääsen ihmisten ilmoille.


Keskustelun jälkeen askelsin keventynein mielin huoneeseeni ja kuulin ison lähetystön käyneen kyselemässä. Eivät kuulema olleet Veikkauksen edustajia eivätkä minkään lahkon evankelistoja joten jäin rauhassa odottamaan. Eikä aikaakaan kun oven täydeltä huoneeseen marssi huiman saliyhteisömme lähetystö. Kuuden hengen retkueen tapaaminen oli hieno hetki, silmähikeä puski silmäkulmaan ja äänikin taisi vähän vapista. 

Voi että!

*snif*

Kiitos murut kun tulitte, hieno yllätys!
Eilen oli ystävien hyöky puhelimitse, tänään tällä tavalla. Olen valtavan onnekas kun ystäviä, kavereita ja välittäviä ihmisiä on niin paljon. Erityistervehdys Sudburyyn, oli kiva sähköpostiviesti!

Tänään olin jumppailemassa sairaalan kuntosalilla ja kyllä vaan vanha kunnon Pilates on vahva valtti kuntoutumisessa. Sain toki sotkea kuntofillarillaki, mutta kunnon kuumotukset aikaansain jumppapallon ja pienemmän palleron kanssa. 

Tuli taas uutta motivaatiota opiskeluja varten, aion hioa perusliikkeet valmiiksi syksyyn siirtyneitä opintoja varten, omaan laariinhan sekin työ sataa sekä kuntoutuksen, että opiskelun kannalta.
Nyt on hyvä mieli, tänään oli todella hyvä päivä.

Kivaa päivää sinullekin, missä lienetkin!

Nyt on kakku kohdillaan
PeeÄäs:
edelleen korostan sitä, että vaikka minä olen päässyt vähällä ja olen valtavan onnekas kun puhun, kävelen ja velli pysyy suussa, minun tapaustani EI ole reilua eikä oikeutettua verrata kenenkään toisen kokemaan sairauteen. Se, että minä selvisin varsin vähin vaurioin, ei lohduta ketään lyhyemmän tikun vetänyttä ja kovemman kohtalon kokenutta. Eikä myöskään auta jossitella mitä olisi voinut tapahtua. Näin kävi, näillä mennään ja olkoon niin.

Minulle tarttui omaan reppuun omat kantamukseni tästäkin käänteestä eikä sääli tai katkeruus kevennä taakkaa yhtään. Ei ole tarvis.Yritän myöskin olla sairastumatta vahvuuteen ja itken jos itkettää, ilosta ja/tai surusta. Sillekin että nauran, on jatkossa varmasti aina jokin erittäin hyvä syy, elämä on aivan liian lyhyt ja hauras tyhjänlänkyttämiselle.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kehässä ja kentällä

ERI1, SA, PU2, Vara-SERT

Peetu pyörähti kehässä ja rusetin arvoinen kiekkohan se oli. Tosin tuo varaserti on yksi maailman turhimmista ruseteista, sellainen 'lälläslää, hyvä kakkonen' -palkinto. Pitkän tauon jälkeen tuokin on lupaava saavutus. Pikkukoira on pysytellyt näyttelykäyntiä lukuunottamatta tiiviillä tuntumalla koko viikonlopun ajan ja se on ihan kiva.

Töttis nauttii laumaelämästä Heidin luona ja askeltaa ihan ratsuna kentällä, se hevonen tykkää ja nauttii tekemisestä, Heidillä näyttää olevan automaattisesti hyvä tuntuma Töttiksen mielen liikkeisiin, olen niin valtavan iloinen, molempien puolesta. 

Toimiva tiimi

Nuorimmainen kävi jumppauttamassa Ponimiehen perjantaina ja sielläkin on kaikki hyvin, puuttuvaa etukenkää lukuunottamatta.

Minä olen pyörinyt tuvassa ja koettanut olla 'kuin kotonani'. Auttamatta vähän turha ja laitostunut olo.

Ensi viikko tuo eteen pohdittavaa, missä kunnossa voin kotiutua, miten kulkemiset ja jatkokuntoutus järjestetään ja monta muuta kysymystä. Ääh, nyt en jaksa. 

On kiva ollut kotona. Mutta miten tänne kotiutuu, koska tämä pitkäksi venähtänyt reissu on kuitenkin muuttanut minua ja meitä. Ihan koko aikaa ja tauotta en jaksa olla kiitollinen, en vaikka syytä olisi.  Minäkin olen pienisieluinen ihminen jota ihan oikeasti ottaa päähän tämä perhanan takapakki. Voisin toki ottaa tämän tilaisuutena kasvaa ihmisenä, mutta just nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. 

Höh. Pää ämpäriin ja pois tyhmät arvailut. 

'

PeeÄäs, kuvien kanssa minulla ei ole mitään tekemistä, Heidi lähetti kaksi ja ekan otti Esikoinen.