perjantai 22. tammikuuta 2016

Torpan Armo agenttina


Ehheheehehehe... eikös olekin metka kuva? Klikkaapa kuva isommaksi ja katso sitä keskittyneesti pari minuuttia.

Koska olen erittäin salainen vakooja, minun täytyy kaikin tavoin pyrkiä karistamaan mahdolliset vastavakoilijat kannoiltani. Niinpä tänään tein kyttäyskeikkani toisella autolla, Iso-J:n isolla mustalla. Arvaatte varmaan kuka onnekas sai kurvailla Hopianuolella? Niinpä.

Hyvinhän se ratti pyörii Fjoordissakin, pikkuisen heitteli perää kaupunkimme pikkuruisissa liikenneympyröissä (katusuunnitteluvirastossa joku löysi pari vuotta sitten harpin), mutta vahingoitta selvittiin reissusta.

Asiaan.
Koska tulevaisuuden työni on Arvoisasta Karmasta johtuen vielä pikkuisen auki, en uskalla vielä painattaa käyntikortteja (ei mulla niitä nytkään ole). Nyt kuitenkin näyttää ihan tosi hyvältä, jos Karma suo.

Kuha jaksaa innostua

Koska minä pohjimmiltani inhoan ja vihaan yllätyksiä (poislukien lottovoitot ja oikeasti ilmaiset lounaat sekä hauskat jekkujekkujägermeisterkepposet), haluan panostaa asioihin huolellisella ennakkoperehtymisellä. On niin paljon varmempi olo kun on saanut/hankkinut ennakkotietoa riittävästi. Siispä kartoitin kaupunkimme liikuntapalvelutarjonnasta erästä tiettyä palvelua tarjoavat paikat, niitä on seitsemän. Soitin näihin kaikkiin ja varasin itselleni tutustumistunnin kiinnostukseni kohteeseen.

Torstaina kävin ensimmäisellä, tänään oli vuorossa toinen. Teen tunnilla ohjaajan pyytämät asiat ja keskityn. Samalla kuitenkin tarkkailen opettajien ulosantia, osallistumista, ohjaamista ja yleistä olemista. Jälkikäteen kirjaan havaintoni muistiin mustakantiseen vihkooni jonka kannessa lukee hämäävästi 'Nothing but total crap'.

Eilinen ohjaaja pelasi varman päälle, helppo ja harmiton tunti jossa ei juurikaan haasteita ollut. Kuvittelin jopa hetken olevani luontainen lahjakkuus joka omaksuu asiat puolesta sanasta. Väärin. Tänään palasin takaisin todellisuuteen ja jouduin etsimään itsestäni Nöyryysasetukset uudelleen. Valitsemani laji ei todellakaan ole helppo eikä edes monen vuoden muu treenaus tee asioita puolestani, ihan itse pitää rimpuilla.

Huomenna jumppailen rakkaalla kotisalilla, mutta jo sunnuntaina on vuorossa kolmas vakoilureissu.
Tämä on oikeasti hurjan hauskaa ja opettavaista, samalla haen lajiin tuntumaa vuosien tauon jälkeen jotta selviän tulevasta koulutuksesta kunnialla.

Agenttihommat jatkuvat ensi viikollakin ja jämät kuittaan sitä seuraavalla. Sitten tuleekin maakuntamatkailua Savonmuan suuntaan pari eri reissua. Sen jälkeen kääntyy uusi lehti elämässä ja suuntaan ensimmäiseen koulutusviikonloppuun.



Tänään oli Torpalla poikkeustila eli Esikoisen Taksvärkkipäivä. Päivätyökeräys taitaa olla virallinen nimitys. Nuorten psykiatrian osaston hyväksi menee tämän päivätyökeräyksen tuotto, eli hyvällä asialla oltiin.

Suunnittelimme päivän työlistaa nukkumalla aamupäiväpäikkärit ja nauttimalla riittävän monta kupillista Starbucksin Colombiamokkaa. Sitten toimiin. Lennätimme ovista ja ikkunoista mäelle perintöraanun ja painavat villamatot, räsymatot ja tyynyt, lampaankarvat, torkkupeitot ja petivaatteet. Sinne vaan hankeen, roimaan pakkaseen pariksi tunniksi. Kuulkaa oikein näin, kuinka pölypunkkiparvet tuupertuivat kesken pahanteon.

Olipa juhlavaa (ja hiton kylmää) ravistella kaikki rytkyt lumesta puhtaiksi ja kiikuttaa takaisin sisään.
Esikoinen oli tällä välin imuroinut ja mopannut lattiat, minä pyyhin pölyt ja pesin vessat.

Tänä vuonna pelasin ajoituksen kanssa vähän fiksummin, huolehdin nimittäin siitä, että petivaatteet olivat sisällä hyvissä ajoin. Viime talvena unohdin petivaatteet talvipakkaseen (ja lumisateeseen) ja havahduin niitä hakemaan vasta kun perhe oli käymässä nukkumaan. Eivät herenneet ylitsevuotaviin kiitoksiin raikkaista petivaatteista, ne nimittäin olivat todella kylmät kuten nohevampi lukija jo varmasti arvasikin.

Nytpä onkin hyvä pedata punkka puhtain liinavaattein ja nukahtaa kuin pieni porsas, suorin sorkin aamuun saakka.

Kivaa viikonloppua, missä lienetkin!

Terveisiä Takkatuvalta

PS: Sain juuri suruviestin eräältä sosiaalisen media kanavalta. Lämmin osanotto Raijan läheisille ja ystäville tätäkin kautta, tiedän täällä lukijakunnassa muutaman olevan. Koirat yhdistivät <3 p="">


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Ovi

Mahtipulla

Tänään oli kiva päivä.
Ystävä tuli kaupunkiin ja syötiin yhdessä lounasta. Kerubin lounasta voi suositella, on hyvä ja monipuolinen eikä hinta 9,50 € ole paha. Kun ei joka päivä ulkona syö.
Ruoka tuli enemmän kuin tarpeeseen, olinhan jo heti aamusta vetänyt pikkuisen jalkajumppaa uuteen ohjelmaan tutustuen ja tuntumaa ottaen. Huomenna voi olla hieman hitaampaa portaiden nouseminen mutta se asia korjaantuu aamuksi buukatulla Body Pumpilla.

Salin puolelta säntäsin Body Combatiin joka oli aivan ennenkokemattoman mainio miksaus kaikkia suosikkibiisejäni. Ja voin kertoa, että Torpan Armon koipi nousi taka- ja kiertopotkuissa ennätyskorkeuksiin. Jostain tuli hyvä flow, tulikohan jäädäkseen? Toivotaan niin.

Ja tuon fyysisen itsensä kanssa kilvoittelun jälkeen tuntui ansaitulta kasata lounasta lautaselleen ja vaihtaa kuulumiset.

Lounaan jälkeen kurvailtiin peräkanaa Autokauppaan josta Ystävä vuodenvaihteessa auton haki. Siinä odotellessamme tuhottiin ekan kuvan laskiaispullat. Oli muuten iso ja hyvä pulla. Kunnon voipulla oli silpaistu halki ja tursotettu sekä kermaa että hilloa riittävästi. Ja koko komeus tupsuteltu somaksi tomusokerilla. Jota levisi joka hemmetin paikkaan.
Kermavaahtoa oli nenässäkin mutta melko vikkelästi tuon pullarastin selvitimme. Mikäs siinä kun Autokauppa tarjosi.

Treenissä rähjääntynyt

Minä jätin Ystävän Autokauppaan ja kiirehdin Esikoisen koululle josta kiirehdimme tapaamaan Rouva Kirjanpitäjää. Tapaamisesta suurin osa meni hänen labradorinsa uusia temppuja ihastellessa ja koiran huimaa kokoa ihmetellessä. Koirasta koulutetaan hypokoira, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan (googletan kohta jotta sivistyn). Toinen tehtävä on toimia kuulokoirana. Hurjan hienosti ja fiksusti koira jo toimikin vaikka me toimme lahkeissamme pikkukoirien hajua ja muuta ulkopuolista ärsykettä.

Pakkanen panee säänpieksämää maakuntaamme huimilla lukemilla, aamulla tihrustin mittaria ja kun elohopea oli jossain kolmenkymmenen kohdalla, totesin, etten halua tietää tarkemmin. Kylmä siellä on ja taas yöksi kylmenee. Äsken näin revontulia, kauniisti tanssivat.

Sää on kuitenkin loppujen lopuksi aina pukeutumiskysymys, ei sen vaikeampaa. Kovat pakkaset ovat sentään näyttäneet paljon aurinkoa, tänäänkin paistoi todella kirkkaasti ja upeasti. Enemmän minä taidan kuitenkin ehkä pitää näistä pakkasista kuin lumisateesta. Tosin vähempikin pakkanen riittäisi.




Ai niin tuo otsikon ovi -juttu. Minun piti tästä tehdä joku sielukas ja isoja ajatuksia täynnä oleva juttu mutta ei pysty. Pakkanen jumittaa sen mikä jäljellä älystä on.

Eilen päättyi yksi ajanjakso kun kättelimme Nuorimmaisen hoitotiimin naiset ja poistuimme toivottavasti viimeisen kerran siltä osastolta. Case is closed.

Toinen ovi avautuu laskiaistiistaina jolloin Savonmuan Ihmemiehet asentavat jonkinlaisen paineentasausventtiilin Armon keskusyksikön valtimosuoneen, sen pahuksen aneurysman sisään. Kallonporaajaa ei tarvita, toimenpideradiologi hoitaa asennuksen. Minulta meni puolet lääkärin puheista ohi kun oli kaikenlaista häiriöhommaa, mutta pääpointti on se, että homma on periaatteessa nopea ja kivuton toimenpide jonka onnistumisprosentti on korkea.

Mikä tärkeintä, sairauslomaa ei juurikaan tarvita, vaan elämä voi jatkua lähes heti toimenpiteen jälkeen kutakuinkin normaalisti. Passaa hyvin. Minä levollisin mielin odotan toimenpidettä ja odotan, että Ihmemiehet hoitavat homman maaliin.

On nimittäin kaikenlaista kihistävän jännää odotettavissa. Ovia aukeaa tiuhaan tahtiin myös ihan lähiviikkoina kun teen kotikaupungissa liikuntaan liittyvää kartoitus- ja tutkimustyötäni. Seitsemän eri liikuntapaikan oven avaan ja käyn henkilökohtaisesti kokeilemassa yhden liikuntalajin erilaiset tunnit ja ohjaajat. Näin saan melko kattavan käsityksen tarjonnasta. Valitettavasti  tämä salakähmäisyys jatkuu vielä vähän aikaa.

Yksi toinenkin jännitettävä asia aukeni tänään, se ei ole minun käsissäni mutta toivotaan jymypottia, se menee kyllä niin oikealle henkilölle kuin mahdollista!

Juujuu, tiedän olevani ärsyttävä kun tälleen herutan, mutta enempää en nyt voi asiaa avata. Tekeillä on kaikkea huikeaa ja todellakin vanha sanonta pitää paikkansa. Kun yhden oven takanaan sulkee, edessä aukenee uusia. Joskus käsi on jo kahvalla kun vasta tajuaa mahdollisuutensa. Joskus vaatii rohkeutta tarttua ovenkahvaan.

Ei mulla muuta tänään. Oli hyvä päivä. Eikä eilisessäkään moittimista ollut.
Mukavaa loppuviikkoa, missä lienetkin!

Tämä!


maanantai 18. tammikuuta 2016

Talven tuntu ja retroa uunista



Juuei, ei ole epäilystäkään vuodenajasta. Nyt on talvi. Sen näkee katsomalla ikkunasta ulos (valkoista), sen tajuaa kurkkaamalla ovesta (nenä paleltuu) ja kalenterikin kertoo, että tammikuuta eletään. Hyvä puoli tässä on se, että nyt EI ole rapaa, kuraa tai roskaa joka kantautuisi koirien käpälissä Torppaan.

Koirat viettävät nyt syystalveen verrattuna vähemmän aikaa lattialämmitetyssä kylpyhuoneessa ja enemmän aikaa tuvassa.

Hevoset pysyvät puhtaina ja siisteinä koska tarhassa EI ole märkää multakasaa jossa piehtaroida itsensä virtahevon näköiseksi.

Autot pysyvät puhtaina koska ei ole rapaa.

Se niistä hyvistä puolista. Sitten ne toiset, ei niin kivat puolet.
Ulkoilu on lähes mahdotonta koska -27° lukemilla kukaan täysijärkinen ei ulkona reipastele ellei ole ihan välttämätön pakko. Toki on niitäkin, joiden mielestä reippaat ulkoilukelit alkavat -30° lukemista mutta se on heidän ongelmansa.

Tämän päivän olen kiltisti pysynyt Torpassa, rapistellut tositteita ja kuitteja oikeaan järjestykseen Rouva Kirjanpitäjää varten ja koettanut saada jotain tolkkua myyntisaamisiin.
Välillä olen käynyt viemässä hevosille lämmintä vettä ja heinää, hakenut postia ja kurkannut kanalaan. Juuri nyt yritän kiivaasti hätistellä Iso-J:a halonhakuun, iso uuni on tulilla.

Koirat käyvät ulkona vain minimin. Kaikki paitsi Leffe (tietysti) nostelevat viluisina koipiaan jo pissireissulla eikä pitempiä lenkkejä tehdä juuri ollenkaan. Varttitunti maksimissaan ja sitten saa jo kantaa juoksuunjäätyneen terrierin kotiin. Pöljä spanieli ei vähästä hätkähdä vaan pomppii hankeen ja takaisin korvat lepattaen.



Edelliset kuvat ovat sunnuntailta jolloin oli jollain tavoin inhimilliset pakkaslukemat. Peetu ja Leffe riekkuivat takapihalla umpihangessa. Nasse ikääntyvänä herrasmiehenä ei pallejaan kastele hangessa, hän kääntää persposkea mummolan sohvalla ja nauttii takkatulen lämmöstä.

Ulkoilun puute näkyykin sisätiloissa lisääntyneenä riehumisena ja hulttiokäytöksenä. Leffe etenkin purkaa pentuenergiaansa ärsyttämällä kissoja. Eihän se pure eikä pahaa tee, yrittää komentaa niitä leikkimään omalla varsin äänekkäällä ja vauhdikkaalla tavallaan.

Kun koirat nukahtavat riehumisen jälkeen, kissat aloittavat riekkumisen. Ne mätkähtelevät kauhistuttavalla voimalla (massaa nimittäin löytyy) alas portaita, juoksevat rallia yläkerrasta alas ja takaisin, makaavat hetken lattialla läähättämässä (Oscar erityisesti huohottaa suu auki) vain kirmatakseen hetken päästä samaan ralliin. Keskity siinä sitten matkalaskuihin ja tositteisiin.

Ponimies pomppii tasakäpälää koska pakkanen puree perskurkkanoita vaikka on toppatakki päällä. Näillä pakkasilla hevosia ei ratsasteta koska se ei ole oikeastaan kenenkään etu. No toki voisi ajatella, että hevosen kanssa yhdessä vietetty aika ja blaablaa. Liian kylmä. Piste.

Sitten tämä rujo kuva joka oli osa tämän päivän päivällistämme:

Muotopuoli retroeväs

En tiedä teistä muista lukijoista, mutta meillä syötiin usein mökkiruokana (talvella) uunilenkkiä jonka kaverina kypsyi uunissa kuohkea munakas. Jostain syystä tänään tuli pakottava tarve tehdä tätä kyseenalaista herkkua ja niinpä viipaloin kyrsät vuokaan ja nakkasin munaseoksen sekaan. Lopuksi roimasti juustoa päälle ja syömään.

Pikkuisen se kärvähti tuosta lenkin tyylikkään viipaloinnin reunoilta, mutta maku oli ihan niinkuin silloin penskana mökillä. Meillähän oli mökki ympärivuotisessa käytössä koska isävainaan metsät ja maat olivat siinä vierellä ja niitä oli mökiltä käsin kätevä hoitaa. Lisäksi isä oli innokas riistamies.

Tästä syystä lähes ainoa teollinen ruoka jota meillä ikinä syötiin oli jotain jossa oli lenkkimakkaraa. Muuten syötiin hirveä (myös jauhelihana), metsäkanalintuja, jänistä ja joskus jopa karhua.
Kalaakin riitti pöytään, aina oli joku kalasesonki päällä. Muistan erityisesti ne tiskialtaassa  kevättalvisin mötköttäneet mateet jotka olivat mädistä pulleita ja joiden perkaamista oli jännä katsoa.

Minähän asuin lähes koko nuoruuteni isäni kanssa, jos ette sitä vielä tienneet.
Niinpä tämä uunilenkkimunakas on erityisen tuttu ruoka. Ja sitä tänään perheelleni loihdin. Ihan tuurilla. Muuten tuli hyvä, makua myöten, mutta tuo ikävä esteettinen seikka pudotti antamani pisteet kahdeksikkoon.

Minähän en makkaraa syönyt vaan löysin jääkaapista lauantaisen lampaanpihvin joka oli oikein hyvä vaikka sitä pitikin mikrossa vähän elvyttää.

Toki maistoin tätä retroevästä jotta tiedän mistä puhun.
Huomenna onkin aikainen lähtö ja monta hoidettavaa asiaa. Nyt talliin. Sielläkin on raikas talvisää, nollassa suunnilleen ilman hevosia, hevospattereiden lämmittäessä lukema kohoaa jonnekin +5° tienoille. Eivät hevosten keuhkot ainakaan kosteanlämpimästä talli-ilmasta pilaannu.

Viikkoon mahtuu näköjään kaikenlaista kivaakin, keskiviikkona syön lounaan kaupungilla harvinaisen hyvässä seurassa jos Nemppakuoma ja Reddie kurvaavat kulmille.

Pidä pipo päässä ja kesä mielessä, missä lienetkin!




sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Ensimmäinen kokonainen viikko

Aurinko pyörähti nurkalla
Jahas, taas yksi viikko taaperrettu ja viikonloppu tössehditty lökärikalsarityylillä. Tätä viikkoa ei ole pätkitty arkipyhillä vaan ihan maanantaista perjantaihin mentiin aikataulutettua arkea. Iso-J oli torstaihin saakka reissussa ja sehän tiesi rakkaalle Hopianuolelleni paikallisajokilometrejä.

Pakkasta on ollut joko ihan älyttömästi tai sitten vähän maltillisemmin (tänään vain -16°) jolloin ihminen kykenee toimimaan myös ulkosalla. Ainakin hetken. Iso-J on tietysti niin outo ja poikkeava, että rehki koko pihan lumityöt kolansa kanssa. Traktorimies kävi pyörähtämässä pihatiellä ja totesi homman tehdyksi ja jatkoi matkaansa.

Minä olen toimitellut milloin tyhjää milloin asiaa. Eilen oli niin otollinen tilanne, että nukahdin tuvan soffalle. Sinänsä pienoinen ihme, mutta ylimääräinen uni tuli tarpeeseen.

Tutkailin kuluneen viikon liikunnallisia tekemisiäni Heiaheia -palvelusta ja sehän näytti hittovie hyvältä. Yhteensä 13 tuntia, saman verran treenejä ja tässä on mukana myös lumityöt. Yleensä en lumitöitä tai tallihommia ota laskuihin, mutta tämä vuoden eka rutistus oli merkinnän arvoinen.

Sähköpostiin kosahti uusi treeniohjelma ja se on lyhyt mutta ytimekäs. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois, teen vain isoja asioita pikkuisen eri tavalla koostettuna. Tuskin maltan odottaa. 

Outo saattue
Tänään kipaisin kameran kanssa sen verran ulos, että saisin talviauringosta muutaman kuvan. Eli en yhtään. Jotenkin minä jään aina zoomailemaan jotain outoja yksityiskohtia, eikä edes tarvitse sen kummemmin zoomata, yksityiskohdat pompsahtavat esiin ja rääkyvät; kuvaa nyt törppö tätä! Niinpä sitten syntyy näitä Outo saattue - nimisiä otoksia. Ehkä minun tehtäväni 'kuvaajana' on poimia esiin outoja asioita. Tai sitten tuokin räpsy on niitä sokean kanan tuurijyväsiä.

Hevosista en saanut yhtään uutta ja outoa kuvakulmaa irti, siellä ne möllöttivät naamat pitkinä. Edes Ponimies ei osoittanut yhtään mielenkiintoa kuvausta kohtaan ja mökötti nuttunsa alla kuin äksy vanha ukko.

Hevosista on käyty perhepalaveria koskapa Leikkaus on vääjäämättä edessä. On hyvin todennäköistä, että sekä ajokieltoa että muuta toimintarajoitusta pukkaa. Niinpä päädyimme siihen, että etsimme hevosille väliaikaispaikan.  Asiat ovat sen suhteen ihan alussa ja kesken, jotenkin tuokin asia järjestyy.



Mitäpä vielä muuta? Ei juuri mitään uutta eikä mullistavaa joten viikko on ollut hyvä. Turvalliset rutiinit ovat juuri nyt se tekijä, joka pitää mielen tyynenä ja ajatukset oikeissa asioissa eli arjen pyörittämisessä.

Sitä minä joskus joutessani mietin, miltä tuntuisi jos Torpan Päiväkirjoilla olisi satoja tai tuhansia lukijoita. Kirjoittaisinko silloin jotenkin siistimmin tai harkitsisinko pidempään mitä julkaisen? Varmaan. Nyt on päkistetty tarinaa laidasta laitaan, asiasta ja aidanseipäistä. Tietysti on juttuja joita en kirjoita, nimiä joita en mainitse ja asioita joista ei puhuta kuin perhepiirissä.
Ihmeen uskollinen lukijakunta te olette, kaikki 68 virallista lukijaani. Epäviralliset siihen päälle.

Ai helkatti, yksi juttuhan minulta on ihan tyystin unohtunut. Hevosten karkaaminen.

Viime sunnuntaina köllöttelin puhelinta näpyttelemässä kun Iso-J ryntäsi karmit kaulassa tupaan ja hihkui, että hevoset ovat matkalla N:n talolle.
Ryysyä niskaan ja matkaan. Naapuri N olikin jo autoineen pihalla. Hän oli ollut äässimarketissa ostoksilla kun joku tuttu oli kysynyt, onko N karkuuttanut hevosensa kun kaksi kopukkaa oli norkoillut N:lle vievän tien varressa. Naapuri N oli toki heti älynnyt kenen elukat siellä toilailevat ja kurvaili meille niin pian kuin pääsi.

Siitä sitten vain narut käteen ja kyytiin. Hevoset olivat naapuri K:n omenatarhassa, siellä tarkoin vartioitujen ja huolella hoivattujen omppujen seassa, en edes uskalla ajatella mitä tuhoa ne ovat kenties saaneet aikaan.

Vasta naapuri K:n ulkosaunan tienoilla sain Töttiksen kiinni kun se jäi oikein antaumuksella jyrsimään avokompostista löytämäänsä meloonin kantaa. Sieltä sitten marssittiin Iso-J:n ja hevosten kanssa kulkueena kotiin. Samoja reittejä tultiin mitä hevoset olivat kirmailleet, peltojen poikki.

Akku oli ihan mykkä, joten sähkö kun ei kierrä niin sittenhän se ohut nauha ei Ponimiestä pidättele.
Illalla vedettiin talvinauhalla kaksi kierrosta ja vaihdettiin eristimet. Kivasti napsahtelivat pakkasessa eristimet rikki joten sadasta ei montaa jäljelle jäänyt.

Varpaat ja sormet sulivat joskus keskiviikon tienoilla.

Että tämmöistä.
Seuraavaksi vuorossa päivällinen ja tallihommia. Paperitöitäkin on mojova nivaska odottamassa. Mukavaa sunnuntai-iltaa, missä lienetkin!