perjantai 23. joulukuuta 2016

Vähän ajamista

Siinä se töröttää nyt taas

Tämä joulunalusviikko on ollut melkoista haipakkaa ja ajolähtöä, ihan kirjaimellisesti. Ajomatkojen aikana on ehtinyt juuri sopivasti suunnitella reittejä ja tekemisiään niin, että mahdollisimman monta asiaa saisi hoidettua saman kurvailukierroksen aikana.

Nyt on haettu karjalanpiirakkavarastoon mojova lisätäydennys naapurikunnasta, sienisalaatti toisesta pitäjästä, samalla reissulla kyytiin tulivat paistilihat ja Otolle taas yksi satula sovitettavaksi. Kinkut ja kalkkunat haettiin yhdeltä kylältä, glögiliemet toiselta. Ja kaupungin marketista muut eväät. 

Eilen pyöritin ruokatehdasta, nyt on viimeinen satsi laatikoita uunissa. Jokavuotinen kamppailuni perunalaatikon kanssa on finaalissa, uunissa köllöttää nyt kaksi mojovaa vuoallista ruokaa, jota en itse syö enkä siis tiedä miltä sen edes pitäisi maistua. Jo sana imellyttäminen on jotenkin vähän ällö. Herkkunsa kullakin, kaikille onneksi riittää.

Uskollinen uunini ei ehdi viilentyä tänään yhtään, laatikoiden jälkeen Perikunta ryhtyy piparinpaistoon ja kun se savotta on ohi, vuorossa ovat kalkkunat ja possunpersaus. 
Jos illalla vielä löytyy joku turbovaihde, värkkään suklaa-kirsikkakakun. Sitten alkaa olla evästä moneksi päiväksi.

Tämäkin päivä vaatii autossa istumista, haudat on kierrettävä tänään, huomenna ei ehdi kuin kaupunkiin. Että jos ei viilenny uuni, ei sitä tee Hopianuolen konepeltikään.

Illalla saadaan jouluvieraat, tai tuttujahan ne ovat. Turvallista matkaa kaikille kulkijoille!

Ilahtunut ponikansalainen

12 kommenttia:

  1. Oikein hevosvoimaisan leppoisaa joulua!

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua Torpan väelle, niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin! <3

    Otto vaikuttaa ihanalta! :)

    VastaaPoista
  3. Rauhallista joulua ja sormet ristiin loppuvuodeksi! ;)

    VastaaPoista
  4. Kun saa Joulun keittiöpalveluksen tehtyä, niin seuraavat päivät sujuvat entisiä lämmittäessä. Sinänsä siis palkitsevaa ja helppoa.

    Otto näyttää tosi symppikselle tyypille - lähetän virtuaaliporkkanat tallin väelle ja kanalan tyypeille kans jouluterveiset. Sinulle ja muulle perheelle lämmintä joulumieltä sekä rutkasti rentoilua pyhien yli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Työrupeama kyökissä alkaa olla maalissa, kinkku köllöttää uunissa ja aamulla on kalkkunan vuoro. Kakut paistettu ja vieraat toivat mm.saaristolaisleipää tullessaan. Pitää sitten hakea mätipönttö aamulla ;-)

      Poista
  5. Oikein mukavaa ja rauhallista Joulua Torpan väelle!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com