torstai 15. joulukuuta 2016

Lähtöportti



Taannoin jäi bloggerin sekoilujen takia pari kuvaa selittämättä. Tässä on lähtöportti.
Homma meni niin, että kaikkina näinä vuosina jotka Töttis Torpanmäellä vietti, se hevonen ei juurikaan tuhonnut mitään. Pysyi langoissa, aidoissa ja muutenkin kurissa ja nuhteessa. Ponimies saattoi epähuomiossa voikukkaa aidan takaa kurkotellessaan rysäyttää alimmat laudat katki, mutta tahallaan sekään ei paikkoja särkenyt.

Kunnes tuli Töttiksen lähtöpäivän aatto.
Tein tallihommia ihan rauhassa ja tulin vähäksi aikaa lämmittelemään tupaan. Vilkaisin ikkunasta tarhaan päin ja totesin Ponimiehen seisovan tallinmäen rinteessä ja yrittävän päättää lähtisikö mihinkään suuntaan vai pyrkisikö heinäkassien säilytystilaan.

Olin salamana pihalla ja tilanne oli tämä:
Töttis seisoo rikotun portin takana tarhassa ja Ponimies oli astunut äkisti madaltuneen kynnyksen yli väljemmälle puolelle. 

Tarkemmin porttia tutkiessamme näkyi selkeästi katkipurtu ylälankku ja Ponimiehen ylikävelyn jäljiltä lyttyyn vääntynyt portti. Jopa saranat, jykevät 60 cm pitkät rautasaranat olivat väännöstä vänkyrällä. Lukkona tässä on lapinsalpa ja varalukkona kahteen kertaan portintolpan ja portin pystylankun ympäri kietaistu vanha riimunnaru. Ne olivat nätisti paikoillaan, portti vain oli kiertynyt maanmyötäiseksi.

Töttiksen ilme oli hassu, vähän hämillään, vähän järkyttynyt ja ehkä vähän tuhma.

No, äkkiähän me tuikattiin hevoset kentän puolelle ja otettiin portinraato pois. Vuodesta 2011 lähtien tuo Iso-J:n värkkäämä portti on vankkumatta paikoillaan ollut, kestänyt kaiken ja enemmän. 
Ja sitten tulee poltergeistilmiö Töttiksen hahmossa ja tuhoaa sen. Hetkessä.

On se perhana metka eläjä.







6 kommenttia:

  1. Ehkäpä Plinsessa Tössenilläkin oli/on ns. Dark side, kuten lähes kaikilla naisilla. Taapersin kotiin halki pimeyden ja voin todeta että piit...källe tuntui taival. Vaikka joulu on aina varsin mukavaa aikaa, toivoisin kalenteriin yhden pienen lisäviikon... Joulupukki kiltti, jos kuulet tämän, lisäisitkö kalenteriini yhden viikon, toivoo Nemppa! Kuoma, yritetään soitella viikonloppuna, Otolle ja Esikoiselle suotuisia tuulia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pimeä puoli tosiaan. Siitä saatiin news flasheja aina kun eläinlääkäri astui talliin ;-) Onneksi harvoin.

      Minäkin vähän lisäpäiviä kaipaisin jouluviikkoon, toisaalta tämä vuosi saisi jo loppua.

      Poista
  2. Hah - Töttiksen sisäinen Darth Vader iski. Tammassa on selkeästi potentiaalia... öh... vaikka mihin. Jätti näytteen.

    Hui hai ja hugs!

    VastaaPoista
  3. Se oli tamman etiäinen lähdöstä.
    OP

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com