sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulunaikaa Hirnakalle ja koko Torpan väelle!

Tietomurrot ovat vakava asia. Blogger on tällä kertaa tehnyt entistä hakalammaksi kaapata käyttöoikeus, mutta onnistuihan se pienillä virityksillä. Näkösällä on Hirnakan blogiin tehty tuunaus blogiluettelon osalta. Näet sen kun kelaat alaspäin naulaten silmäsi oikeaan palkkiin. Tässä olis niinkus mun joululahja Hirnakalle - tuolle mainiolle monien sotien ja taisteluiden weteraadolle.

Täsä vielä jouluksi ruusutkin... 😄 ei sitte oo jouluruusuja. Niillehän sinoot allerginen.
Jätin vielä oikean sivupalkin häntään entiset linkkilistat, mutta kuvittelisin että tuo tuunaus palvelisi himpun paremmin Torpan Armon blogia. Saa ihan vapaasti valita kumpi on paree omasta mielestä. Yhdestä ruksista saa poistettua tarpeettoman osion bloggerin Ulkoasussa.

Röyhkeän tietomurron ja ajatuksellisen ulkoasun nujakoinnin jälkeen toivotan lämpimästi Torpan koko henkilökunnalle rauhaisaa Joulun aikaa ja aivan ehdottomasti huomattavasti tasaisempaa Uutta Vuotta 2017!! Muuta joulukorttia tai lahjaa meiltä ei vain tule 😄

💗 Tita 💗

6 kommenttia:

  1. Rattoisaa ja rauhallista Joulunaikaa toivottelen minäkin, olkoonkin että olen hieman pihalla...
    Tuunaus on Tita kuules oikein hyvä - kiitos siitä - mutta eihän meikäläiseltä ole mennyt mitään ohi kun en ole ollut hetkeen täällä? Luin kyllä edellisen postauksen jossa ei mitään eli tämä oli vaan tuunausjuttu eikä mitään ikävää ole sattunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hakkeri-Titan lahja. Ja hyvä olikin <3

      Poista
    2. Jahas - aamuyön tuntien salapuuhani sai sitten suopean vastaanoton :) Otanko tuon linkkilistan sieltä ihan alta pois? Jonkun blogin jätin pois, kun ei ole vuoteen päivitetty. Silloin blogi alkaa olla kuollut.

      Poista
    3. Jatka vaan, listan voi nyt poistaa kun tuo on niin hyvä.

      Kiitos.

      Poista
    4. Done. Voit hallintapaneelin ulkoasu-kohdassa raahata noita oikean laidan elementtejä haluamaasi järjestykseen. Muista tallentaa muutokset.

      Ja yhdellä täpällä saat tuohon blogiluetteloon otsikon lisäksi alkuosan tekstiäkin. Jätin pois, kun se veisi enempi tilaa.

      Lupsakkaa viikonlopun loppua Torpalle!

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!