maanantai 23. toukokuuta 2016

Aamusta iltaan

Kukkeus jumpalla
Turha kai arvuutellakaan, mihin suuntaan tämän päivän kulku kävi useimmiten? No Kanaliaan tietysti.

Heti kun kotiuduin aamulla kaupungilta takaisin, kipaisin kiireesti grahamleipäpussin kanssa kanalaan. Isojen puolella oli tarha tyhjänä ja Kääpiökochin kukko seistä tönötti mökkinsä katolla odottelemassa turhaan kilvanlaulajia aamumittelöön. Niillä oli maatiaiskukkojen kanssa raivoisa suohonlaulanta joka ikinen aamu, alkaen kolmen jälkeen. Nyt oli hiljaista ja kukonpätkä hyvin hämmentynyt.

Kävin yksi kerrallaan nostelemassa sussexrouvat ulos, kyllä ne luukusta mahtuivat mutta eivät heti älynneet. Pikkuisen piti persauksesta pukata ja sitten ne jo pomppasivat maahan. Kukko on niin kunnioitustaherättävää kokoluokkaa, että pitkään arvailin mistä suunnasta mokomaan pitää tarrata kiinni. Päädyin vanhaan taktiikaan ottaa siipien ympäriltä kiinni ja painaa lintu rintaa vasten. Niin se meni nytkin. Vähän piti tunkea ja survoa, että kukko putkahti luukusta ulos. Kyllä se mahtuu, mutta eka kerta oli opettelua hänellekin. Ja nimi on sitten Kukkeus, ihan koska on niin mahdottoman kukkea ja komea.

Samalla nostettiin pienet silkkitipuset, ne uudet hopeiset, ulos ja valkea 'hautova' kana sekä vanha Gaddafi. Nyt on koko lössi ulkona. Koko kesän.


Monta tovia sitä hengailtiin kanatarhan aidalla ja ihmeteltiin uutuuksien upeutta.
Kaksi munaakin löysin jo isojen puolelta kanalasta, siitä se ränni aukenee.

Tänään oli hyvä päivä hyökätä etupihan ruusurydön kimppuun. Aloitin nostamalla ylös pelastettavat kasvit, niitä oli talven tuhojen jäljiltä vähän, yksi päivänliljan sintti, mantsuriankärhö, ternivuokko, joku jonka nimeä en muista ja kottikärryllinen akileijaa. Ja sitten ruusun kimppuun.

Onneksi Esikoinen tuli hätiin ja käytti äärimmäisen paljon sinnikkyyttään repiessään ruusunjuuria irti maasta. Sitkeässä istui vaan Teini oli sitkeämpi ja niin saimme kärrätä ison rytökärryllisen tallinpäätyyn, sinne A-katsomon takarinteeseen ne ruusut dumpataan, kasvavat minkä kasvavat. Ja kyllähän ne kasvavat.

Sitten riivittiin rautaharalla ja kuokalla multapenkki puhtaaksi niin ruusunjuurista kuin rönsyleinikistä. Lopuksi levittelin parisataa litraa uutta pussimultaa pinnalle ja voilá, pari neliötä uutta kuohkeaa istutuspintaa oli valmiina palvelukseen. Polkaisin multiin säälittävän näköiset taimenruippanat jotka Viherpeukalot toimitti teemalla 'Purppurapenkki' (tai joku semmoinen). Siinä on periaatteessa täysi istutussetti kasveja jotka ehkä kukkivat keväästä kesään, sammalleimusta ajuruohoon ja pikkuliljasta syysleimuun. Well, nähtäväksi jää mihin peukalo pannaan muutaman viikon päästä kun jotain pitäisi penkissä vihertää.

Pitää kuitenkin ensi lauantaina napata Särkältä mukaan riittävä arsenaali syysleimuja, talven tuska tuhosi nekin lähes täysin.

Sitten vielä piti pyörähtää parin istutusalueen äärellä kitkemässä, vuohenputkea ja rönsyleinikkiä ei kyllä mikään routa tai jääpolte tuhoa. Ne talvehtivat aina. Jotain pieniä lentäviä öppiäisiä oli jo niin paljon, että ne ampuivat hikisen nihkeään ihoon kiinni kuin pedot ja oli pakko poistua sisätiloihin. Korvassakin rahisi multa ja kädet ovat kipeänä ruusunpiikeistä (oli hanskat kädessä).

Onpahan nyt sekin savotta tehty, vasta sitä on sen kuusi vuotta suunniteltu.

Ansaittuun lepoon!


8 kommenttia:

  1. Siellähän on nujakoitu ihan tosissaan! Otahan silleen kohtuullisesti. Itse olen siinä kunnossa, että pohtii istuessaan että voiko vielä kävellä. Ihan tosi hakattu olo. Mutta talvipottu on pantu ja valkkaripenkit kitketty & katettu nurmisilpulla. Sieltä löytyi myyrän käytäväkin, joten myyrä ei karta valkolöökiä. Maailmankuvani romahti. Mihinkään ei voi enää uskoa!

    Maestro parturoi ekaa kertaa nurmet. On kuin golfgreenillä teputtaisi. Tervetuloa Pohjanmaalle - ensi perjantainako tulette?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilisen nujakoinnin jäljiltä oikea ranne on ihan juminen. Menin siis aitaamaan laidunta. Kepit loppui kesken, tulee iso läntti syötävää.
      Ja piti tietenkin hellepäivän aamu valita peltohommiin...

      Siedättynyt myyrä, voihan kehnon kehno!
      Perjantaina ollaan siellä joskus kahdeksan aikoihin!

      Poista
  2. Onhan se kauheeta, kun laulukaveri viedää pois. Toivottavasti tästä uudesta Kukkeasta on laulukaveriksi. Kyl on niin hassun näköisiä noi kanat, et :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvä on pätkän rehennellä aidan takaa Kukkeudelle. Nyt taas laulattaa.
      Ovat ne kyllä mainioita kanasia.

      Poista
  3. Meiltäkin löytyy pakkaamisen tässä vaiheessa samanlaiia kuin nuo harmaat pallerot - sängyn alta.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän ne viihtyvät, sängyn alla.
      Sisua pakkaamiseen, joko se lähtö nyt lähenee?

      Poista
    2. Laitoin sähköpostia, tuli niin pitkä sepustus siitä, miksi minä olen vielä täällä.

      OP

      Poista
    3. Juu kiitos. Ihan hengästytti lukiessa, ei käänteitä puutu. Ja ihan pari muuttujaakin on kuviossa mukana. Toivottavasti asiat, ihan kaikki, loksahtavat jotenkin kohdilleen ja erityisesti sairaudet jäävät historiaan.

      Omalla kohdalla se ensimmäinen aneurysman hoitoyritys oli epäonninen ja lisäksi turha. Siellä se klöntti möllöttää edelleen ja jatkohoito arvioidaan neurotiimin kokouksissa.

      Ennen Hipsaanian matkaa tuskin hoputtavat hoidettavaksi ja sitten syksyllä harkitaan tilanteet uusiksi. Juuri nyt kaipaan taukoa koko asiasta. Menen aitaamaan laidunta! Töttis tulee huomenna kotiin vähäksi aikaa.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!