lauantai 6. helmikuuta 2016

Sötnosar

Liha, tule lähemmäs, mie maistan

Peetukin tuli katsomaan kun Ponimies ja uusi tiiminjäsen liikehtivät kentällä.
Kenttä oli pehmeä ja raskas, linkouksen jälkeen on satanut kuitenkin liki 20 cm uutta, pehmeää lunta. Koska kenttä on aivan sula lumen alla, se on nyt todella raskas pohja tehdä juuri mitään, hevonen jolla on järkyttävä talvikarva (Ponimies liioittelee aina) on hyvin hikinen hyvin äkkiä.

Olen todella vaikuttunut uudesta tiiminjäsenestä, saakoon hän nimen Ässä, etunimensä ensimmäisen kirjaimen mukaan. Hän katsoi ensin kuinka Nuorimmainen ratsasti, antoi muutamia toimivia ohjeita ja sitten vaihtoivat lennosta kuskia. Ponimies on niin hyvin koulittu (pisteet meille ja meidän tiimille), että hänen oli helppo löytää ne oikeat, hyvin herkät ja pienet avut joilla Ponimies liikkuu parhaiten. Tähän on kyllä myönnettävä, että minulla ei ole mitään tekemistä Ponimiehen ratsastettavuuden kanssa. Olen vain kantanut heinää eteen ja kuskannut hevosia talliin ja takaisin.

Samaan aikaan Peetu teki nenätuttavuutta Töttiksen kanssa, yritti tietysti heti näykätä nenästä palasen maisteltavakseen. Töttis oli hyvin lempeällä tuulella ja antoi pikkukoiran haistella. Mutta rajahan se on hevosenkin huumorilla, Peetu sai tyytyä nuuhkimaan kauempaa kun yritti uudelleen kajota Töttiksen turpakarvoihin.

Älä pikkurekku jaksa

Niinpä Peetu keskittyi kaivelemaan lantakikkareita lumen alta. Töttis nojaili Esikoiseen ja oli niin tyytyväinen, että haukotteli mojovasti ja melkein nukkui ihmistyynyynsä nojaten. Lämmin ja unisen rento hevonen on muuten valtavan hellyttävän näköinen tapaus.

Kun Ponimies oli asianmukaisesti hoidettu ja loimitettu, me siirryimme tupaan lämmittelemään kahvimukillisten äärelle.

Koska Ässä piti näkemästään ja me vastavuoroisesti koimme hänet oikeaksi tyypiksi tiimiimme, sovittiin seuraavaa. Hän käy näillä näkymin (sääolojen salliessa) aluksi joka sunnuntai pitämässä tunnin Nuorimmaiselle ja Ponimiehelle ja tarvittaessa ratsastaa Ponimiehen 'läpi' ennen tai jälkeen opetustuokion.

Kevään ajan jatkamme näin, sitten ratsukko jää kesätauolle kun hevoset siirtyvät laitumelle lähitallille, sille tutulle ja turvalliselle ja me lehahdamme Hipsaaniaan. Syksyn lukujärjestys pohditaan sitten myöhemmin. Kesällä harkitaan mitä pikkukisoja voisi käydä nypyttämässä tai hoppaloikkaamassa.

Edelleen jatkamme hyväksi havaitulla rennolla tekemisellä niin, että se on mukavaa ja mielekästä kaikille osapuolille. Kun kysymys on kuitenkin harrastuksesta. Ikävää ja epäreilua on saattaa hevonen niin nyppiintyneeseen tilaan, että se protestoi kaikkea vastaan. Ei ole kuskillekaan kiva hammasta purren ratsastaa. Ne harvat hohtohetket jossa sekä ratsastajalla, että hevosella on hyvä päivä ja biorytmit kohdallaan, ovat tämän harrastuksen suola. Niiden takia jaksaa hiertää perustreeniä.

Jännä nähdä miltä estekorkeudelta jäädään ensi syksynä talvitreenijaksolle eli chillailemaan.

Jos ei saa hevosenlihaa, syön hevosenlantaa

Muiltakin osin lauantai on ollut rento ja kiva. Aamulla kurvailin Nuorimmaisen teamgym -harkkoihin ja kipitin itse salille, aamu alkoi rivakalla askeltamisella BodyStep -tunnin merkeissä, teemana taas kerran syvät kyykyt. Voipi olla huomenna pohjelihas lyhkäisen tuntuinen. Eipä se kyllä järin pitkä ole muutenkaan.

Olen tuntenut itseni BodyStep -tunneilla kauhean kömpelöksi, hitaaksi ja kaksi vasenta jalkaa omistavaksi. Ihana koutsi kertoi, että minulla on sen verran lihasta jo kertynyt kinttuun, että se ei voikaan olla yhtä nopea kuin rimppakinttuisemmalla kanssajumpparilla. Ihanasti lohdutettu, kiitos.

Huomiseksi kalenterissa olisi kirkonmenoja Taizemessun merkeissä sekä BodyBalancetunti Perikunnan kanssa. Jotenkin kaipaan molempia, toivottavasti ehditään kirkosta salille ajoissa.
Siitä onkin hyvä laskeutua huiliin ja pakkolepoon muutamaksi päiväksi.

Tänään on vuorossa iltatallin lisäksi sauna. Vetäisin just pikkupussillisen karkkia, nyt tuntui ansaitulta.

Hyvää lauantai-iltaa, missä lienetkin!
Tämä loppukaneetti tässä alla pätee muuten myös ihmisiin...

Amen to that!



4 kommenttia:

  1. Argh, tämän lentsun vuoksi jää mullakin hevoshommat välistä. Ei ole kuumetta, mutta nokka valuu räkää ja olo on suorastaan kehno. Whaaatzchoo- karjahdukset vähemmän naisellisella volyymillä saa kissatkin katoamaan sohvien alle.

    Viimeinen kuva teksteineen on niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Toveriparkaa. Kun ajattelen voimallista aivastustasi joka saa kissankin pakenemaan, alkaa korvissa armoton tinnitus :D
      Toivottavasti et saa sitä kauheaa influenssaa, osaa olla todella häijy ja pitkäaikainen seuralainen.

      Niin totta, niin oikein. Tuo viimeisen kuvan ajatus.

      Poista
    2. No problemos - ei ole edes kuumetta. Vain klyyvarin järjetön vuoto ja armottomat aivastukset. Saan jopa talon kaikumaan ja lapset valittavat että pitääkö oikeasti karjua? No kun ei vaan ehdi puristaa sievää kissan aivastusta millään... Mitenkä kissat siihen pystyy?

      Poista
    3. Kissan aivastus on ehkä pikkusievin ääni maailmassa.

      Ihan tosissani touvon, että ei ole influenssaa vaan menee äkkiä ohi. Nenän alus punaisena oletkin varsinainen sötnos ;-)

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!