lauantai 9. tammikuuta 2016

Torpan Koirapojat

Nasse ja Veli Milton (R.I.P.)

Torpan koiravahvuuteen kuuluu kolme koiraa.

Alussa oli Nasse, borderterrieri jonka hommasin Iso-J:lle synttärilahjaksi ja josta tuli minulle uskollinen kaveri pitkille tallimatkoille. Se hölkkäsi Herra Harmaan perässä maneesissa ja kentällä, kelillä kuin kelillä. Kun juoksutin Herra Harmaata liinassa, Nasse istua napotti ympyrän keskellä tai juuri kaviouran ulkopuolella. Äärimmäisen viisas tallikoira, paitsi teki yhden kohtalokkaan virheen. Kusi hevosen heiniin. Sitä ei Herra Harmaa hyvällä katsonut, vaan iski kavionsa lattiaan niin, että kenkä löi kipinää. Onneksi ei koira jäänyt väliin, kuiviketurpeet eivät syttyneet kipinästä eikä koiralla sen koommin ollut hevosen karsinaan asiaa jos hevonen oli sisällä.

Nasse on ukkona syntynyttä sorttia, viisas ja välillä pelottavan hyvin ajatuksialukeva kaveri. Ei tarvitse kuin osoittaa sormella suuntaa ja Nassehan siirtyy. Se ei astu tupaan vaikka portti olisi auki, kutsusta vasta tulee.

Nasse on myös toiminut koko ikänsä seurustelu-upseerina hurmaten ihmisiä niin, että ainakin kaksi tuttua on hommannut oman borderin juurikin Nassen ansiosta. Onpa Nasse pentukesänään änkenyt istuvan presidenttimme kylkeenkin, minä istuin tupakilla rantakallion yläosassa ja Nasse puuhasi omiaan siinä edessä. Etualhaalle istahti tämä rullaluisteleva herrahenkilö samoihin puuhiin ja Nassehan porhalsi hieromaan tuttavuutta. Tarpeeksi usein kun tätä tapahtui, totesimme herrahenkilön kanssa, että kohtahan ihmiset jo alkavat puhumaan ties mitä.

Se pitää vielä koiralle ansioksi lukea, että Nasse on raittiusmiehiä, ollut alusta saakka. Ei yhtään perso oluelle niinkuin aiemmat koirani. Eipä sillä, en minä edes olutta juo, mutta Iso-J on särpinyt tölkin jos toisenkin terrieriseurueessa ja Nassen myötä se traditio jäi historiaan.

Nasse täytti joulukuussa kymmenen vuotta. Ikä näkyy harmaantuneina partakarvoina ja pienoisena ukkomahana jota nyt kovasti laihdutellaan pois. Nahkan kiristyminen vatsan kohdalta näköjään vaikuttaa myös niin, että persaus viheltää hengityksen tahtiin ja tämä ilmiö on tuonut Nasselle uuden lempinimen; Kemikaali-Ali.

Ruokahalu tällä tyypillä on ollut aina pohjaton, kaikki menee eikä piisaa. Onneksi mitään tolkutonta ylensyöntiä ei ole tapahtunut eikä eläinlääkärireissuja ole tarvinnut kuin rokotuksiin. Ja pari kertaa on eturauhasvaivoja käyty hoidattamassa.

Toivotaan tälle hurmuriherralle vielä monia terveitä vuosia, en pysty edes ajattelemaan elämää ilman Nassea.



Seuraavana Torpan Koirapoikien triossa tulee Peetu, jackrusselinterrieri. Harvinaisempaa mustavalkeaa sorttia. Tyyppi oli pentuna näyttelykehissä varsinainen tenavatähti, mutta jonka riesaksi on tullut kehässä aavistuksen verran köyryyn menevä selkä. Suorahan se on kehän ulkopuolella, mutta pöydällä tuomarin käpälöitävänä köyristyy. Monta sertiä on mennyt sivu suun tämän köyristelyn takia. 

Peetu on kunnostautunut suvunjatkamisen saralla, koirien tinderissä jäbä on kovaa valuuttaa. Tätä kirjoittaessa Norjassa on kolme pentua ja näillä näkymillä syntyy ultran mukaan viisi uutta ipanaa. Onneksi eivät tule ruokkoja hakemaan täältä, Peetu ei ole kovinkaan kauaa morsiantensa perään ulvonut. Eli ei yhtään.

Peetu muutti käsitykseni russeleista. Aiemmin talleilla näkemäni rasittavat, räkyttävät ja kaikkialle kuseskelevat tappijalat saivat minut vannomaan 'ei ikinä russelia minulle'. Kun sitten muutama kesä sitten seisoimme kasvattajan pihalla ja lauma valkoruskeita pikkukoiria pyöri ympärillä, mietin mikä tässä on outoa. Yksikään ei haukkunut, yksikään ei hyppinyt vasten, yksikään ei näykkinyt kinttuja.
Jouduin perumaan vannomiseni (taas kerran) ja niin syyskesällä meille muutti Peetu pikkukoira.

Peetu on temperamenttinen kaveri ja Torpan päiväkirjaa lukeneet muistavat ehkä sen parin vuoden takaisen joulukuisen Messukeskusreissun jolta palasin tikattu ja tulehtunut keskisormi mukana. Menin ihan itse, omaa tyhmyyttäni erottamaan keskenään rähistelevät terrierit toisistaan ja vetäisin Peetun pois tilanteesta kaulapannasta. Kun olisi pitänyt vetää hännästä tai takajaloista. Juu, siitä seurasi helkatinmoinen tulehduskierre ja kaikkea muuta vaivaa.

Peetu on kuitenkin aikuistunut ja nythän äijä on ihan setämies. Sen verran on metsästysvaistojakin, ettei pyöri pihalla irti oikeastaan koskaan. Paitsi silloin jos mennään pellon puolelle ja mukana on vinkuva kumipossu.  Hevosia ei oikein osaa kunnioittaa, siksipä ei pyöri tallin kulmilla vapaana ollenkaan. Ponimies on Peetua pari kertaa jahdannut mutta onneksi piski on ketterä ja sujahtaa aidan ali turvaan ennenkuin Ponimies nappaa niskasta kiinni ja sinkoaa sinne, missä päiväkään ei isommin paista.

Silloin kun Peetu miehistyi alkoivat valtataistelut Nassen kanssa. Josta aiheutui se, että tuvan ovella on portti. Nasse on vapaasti muualla talossa mutta Peetu asuttaa tupaa ja takaeteistä. Ja tietysti viettää yönsä Esikoisen huoneessa emäntänsä unta vahtien. 

Peetun setääntyminen alkoi kun taloon tuli epäkoira Leffe.



Leffellä on nimi pitkä kuin mikä joten se lyhentyi erään vaalean lageroluen mukaan Leffeksi.
Tämä otus on amerikan cockerspanieli ja tänään on ensimmäinen syntymän vuosipäivä. Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn, ei Leffeltä voi vaatia paljoa, ei oikeastaan mitään. Leffe vain on. Se liehuu ja lakastaa, riehuu ja rakastaa. Se on loisto ja valas, roisto ja varas (huitaisi eilen Iso-J:n huikopalamakkarat kitaansa). 

Se vaan on niin leffemäinen, omituinen karvalulla, ettei oikein osaa koiraksi käsittää. Peetu ja Nasse eivät selvästi pidä Leffeä koirana, kilpailevana uroksena ainakaan. Molemmat ovat todenneet, että Leffe on holtiton, mutta harmiton. Ja sitähän se on. Noutajakoira joka retuuttaa milloin nallea, milloin villasukkaa.  On irroiteltu pesupalloa leuasta, on väännetty putkiluurengasta irti. Aina tapahtuu kun Lefa touhuaa.

Koska Leffellä on alapurenta, sen näyttelyura oli lyhyt eli olematon. Kasvattaja piti sitä kuitenkin ihmeparantumisen toivossa pitkälti yli luovutusiän. Pentuna se käväisi jonkun ihmisen luona jossain etelässä, mutta siellä laukesi perhekriisit ja synnytyksen jälkeiset masennukset joista ihminen syytti pentua.  Niinpä kasvattaja osti pennun takaisin. Se lähti sosiaalistumaan Ponimiehen silloisen ylläpitäjän perheeseen jossa tiemme kohtasivat. Nuorimmainen ihastui ikihyviksi raisuun raikulipoikaan ja Espanjasta palattuamme haimme Leffen kotiin. 

Jostain syystä Nuorimmaisella on tämä kolmen keltaisen eläimen trio; Ponimies, Felix ja Leffe. Juuri ne yksilöt jotka antavat eniten puheenaihetta, joiden ansiosta aina on jonkinlainen tilanne päällä ja joilta voi odottaa ihan mitä vaan. 

Ei ole Torppa entisensä kun täällä liehuu tämmöinen hippi. Täällä on ehkä vielä vähän enemmän naurua, vilpitontä iloa ja yksi syntymäonnellinen koira. Hyvää 1-vuotispäivää Leffe, älä koskaan ikinä muutu.

Loisto ja valas, liehuva lakastaja, Leffe


PeeÄääs:
pakkanen oli tänä aamuna maltillinen, vain -16° kello 06.30 kun ensimmäisen kerran kurkkasin mittariin.  Pääsin myös Body Stepiin (jo vain ottivat kintut ja ahteri osumaa), Nuorimmainen kävi Team Gym -treeneissä ja todettiin, että tästähän voisi tulla hyvä lauantaiaamurutiini. Hiki pintaan heti aamusta ja päivä lähtee hyvin käyntiin.

Ponimies liikkui enimmät hörhöenergiansa pois liinajuoksutuksessa ja huomenna on sitten jotain muuta ohjelmaa. Oli ihan viisas veto juoksuttaa tänään, sen verran teräviä kierrepukituksia Ponimies esitteli. Huomenna vähän rauhallisemmassa tahdissa, toivottavasti.

Nyt vuorossa saunaa ja lauantai-illan rentoilua. Joulu on raivattu valoja lukuunottamatta pois, viimeiset neulasetkin taisivat jo päätyä imurin kitaan. Arki alkaa. Hevosilla on huomenna jymy-yllätys tarhassa kun siellä tönöttää kaksi joulukuusta jatkojalostusta odottamassa.


28 kommenttia:

  1. Tuo kuva Leffestä pesupallo suussa on ehkä huvittavin koirakuva, mitä olen ikinä nähnyt. Eikä vain ehkä, vaan on se. Nauroin sitä taaskin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoinen se on. Arvaapa miksi on niin vaikea olla pitkään kiukkuinen? Koska Leffe. Sitä pitäisi saada lääkemääräyksenä jakeluun :D

      Poista
    2. Nyt minä tiedän, mitä tuo pesupallokuva tuo mulle mieleen. Jotkut Amazonin intiaanit ja muut vastaavat alkuperäiskansat Afrikassa tai Tyynen valtameren saarilla, en oikein muuista ketkä ja missä, venyttävät alahuultaan, ja joskus siihen laitetaan jotain, jotta se pysyisi muodossaan....OP

      Poista
    3. Niin ne heimot jotka tosiaan venyttävät huultaan, korvanlehtiään tai kasvattavat kaulaansa lisäämällä niitä renkaita kasvavan tytön kaulaan. Leffe muovisine pesupalloineen on ihan höntsä. Tuokin pallo juuttui sen alaleukaan :O

      Poista
  2. Oi, mikä hyvän mielen päivitys! Kiitos Hirnakka ja Hyvää Alkanutta Vuotta. Sekä koiruksille rapsuja, Leffen ihanat tuhvelotassut ovat niin mutisteltavaa mallia, että naurattaa vieläkin.

    Ps. Ajoin teidän ohi eräänä päivänä kun olin menossa toisaalle, siellä torppa kauniina jouluvalojen loisteessa näytti niin idylliseltä :)

    Ps2. Vallulta terkkuja. Vallu oli viime yönä kuoritunut ulkona toppaloimesta niin, että kaikki lukotkin oli loimessa kiinni ja loimi ehjänä. Loimi löytyi mytystä keskeltä tarhaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä. Olisit nyt pysähtynyt etkä ohi ajanut. Kyllä meiltä kahvia janoisille heruu eikä pullaa tyrkytetä (kun ei sitä ikinä ole).
      Jahka keksin jonkin hyvän kutittamattoman kommandopipon, änkeän teille hevoskyytiin. Joko ratsain tai rattain, ihan sama.

      Vallupappa se keksii ;-) Voin oikein hyvin kuvitella tuon kuoriutumisen. Kyllähän se täälläkin jotain samansuuntaista akrobatiaa harrasti, enää pitäisi muistaa mitä. Muistaakseni jotkut päitset se oli ainakin irroittanut itse. Lukko oli kiinni tietenkin.

      Poista
  3. En ole ihan varma, mutta luulen, että tuo merkkailupissaaminen ja jatkuva haukku pienillä koirilla liittyy jotenkin liian pieneen reviiriin tai epävarmuuteen omasta reviiristä. Tiedän vastaavan tapauksen tai kaksi, toinen oli pieni sekarotuinen, jossa oli jotain terrieriä ja toinen oli kiinan palatsikoira, joka joutui kaupassa paljon tekemisiin vieraiden (tunkeilijoiden) kanssa, ja molemmat olivat rasittavia.

    Ihania ovat.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa päätelmässäsi on vinhasti perää. Lisäksi tuota reviirihommaa tukee se, että samalla tyypillä saattaa olla monta rekkua eikä niiden keskinäinen lauma ole mitenkään järjestynyt. Lauman vanhin puuttuu. Kaikki yhtä kurittomia kiusankappaleita.

      Terrierit eivät ole laiskan ihmisen koiria siinä mielessä, että pentuaikana niille on pidettävä ihan mahdottoman johdonmukainen kasvatus. Kerran kun lipsut niin se on sitten siinä se. Toki kun ekan vuoden niiden kanssa jaksaa niuhottaa, seuraavat ovat huomattavasti helpompia. Nassesta tuli ihan superhyvä kun se sai kasvaa ainoana koirana perheessä jossa kissat olivat lauman päälliköitä (heti ihmisten jälkeen). Oli aikaa kouluttaa.

      Monet ottavat pieniä koiria ja jättävät koulutuksen kokonaan koska eihän pienestä vaaraa ole. Riesaa kyllä senkin edestä jos eivät mitään usko eivätkä ketään tottele.

      Olen ylpeä meidän pojista.

      Poista
  4. Kiitos oikein paljon tästä postauksesta!
    Hienot on koiruudet teillä ja mikäs siinä kun on reilu meininki ja rakastava/koiria ymmärtävä porukka antamassa ruokaa, ulkoilua ja katon pään päälle.
    Kaikki ovat omalla tavallaan persoonia mutta ainoa mitä jäin pidemmäksi ajaksi tuijottamaan, on toinen ylhäältä eli Nassen "selfie". Jumaliste mutta miten on yhteen kuvaan saatu vangittua noin intensiivinen katse joka edustaa niitä kaikkia hienoja piirteitä joista kerroit? Koiran ilme nimittäin kertoo kaiken oleellisen ja sitä katsellessa tulee (ihan oikeasti) sellainen olo että mulla mitään kysyttävää olisi ollutkaan. On se sen verran tiukan näköinen kaveri ja osa siitä menee luonnollisesti iän piikkiin mutta kaikki ei selity sillä.

    Peetu, tuo torpan ADHD on oma lukunsa samoin Leffe joka muuten on kuin älykköhippi joka aina pikku aineissaan mutta tarpeen vaatien hyvinkin tarkkaavainen (oik.alakulma, viimeinen kuvasarja) :D
    Peetu on muuten todella symppis niissä lähiotoksissa joita tässä postaus, pari sitten nähtiinkin.

    Kiitos vielä kerran ja onnittelut Leffelle!
    Kais leffe sai Torpan tapaan tehdyn "kakun" vai onnistuiko tuo washballcollie varastamaan kaikki raaka-aineet? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, tämä oli ihan sinulle omistettu postaus.
      Tuo samainen kuva Nassesta on oma suosikkini. Kännykkäräpsy koirasta kun tultiin trimmaajalta ja piski pääsi ainoana koirana ikinä Hopianuolen etupenkille. Koira jolla on karisma, aina mukana. Ei sitä tarvitse koiran korostaa, se vaan on.

      Peetusta on ihan älyttöän kivoja kuvia, mutta en niitä tähän hätään löytänyt. Se on niin tarkkana ja särmänä, toisaalla ihan lelukoirana joka makaa lattialla kaikki neljä tappijalkaa kohti taivasta.

      Leffe ei ole ikinä tarkkana, se vaan on, oma hömelö itsensä. Hetkeksi se saattaa pysähtyä pohtimaan jotain mutta sitten taas virta vie ja pitää liehua. Koira jota tassut kuljettaa.

      Lefa sai synttärinakkeja, ei käätyinä kaulaan (vrt. Nasse) vaan ihan semmoisenaan. Taisi olla jotain Snellmanin olutnakkeja :D Ja se kyllä söisi vaikka pussillisen jauhoja, ihan kaikki uppoaa.

      Poista
  5. Onnea Leffen synttäreille! Koirat ovat elämän suola ja sokeri.

    Sitten joskus isompana (ja kun allerginen esikoinen elää omaa elämäänsä) hankin taas koiran. Jotain riesaa ihmisellä pitää olla. Kanoista kun ei ole ollenkaan riesaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sankari simahti jo, nalle kainalossa kuten aina.
      Onhan se kyllä aika orpo tunne kun EI ole koiraa, semmoisiakin elämänvaiheita on ollut ja niin onkin ollut sillä hetkellä parempi.

      Niin, sinullahan ei ole Tinkan (?muistinko?) jälkeen ollut koiraa? Outoa, olen aina ajatellut että tottahan toki teillä on koira tai kaksi siellä vaeltelemassa. En vain ole koirien puuttumista koskaan huomannut. Ehkä teillä on vahva koiranhenki kuitenkin.

      Poista
    2. Tinkahan se viimeinen koira oli. Jo monta koiratonta vuotta on takana. Esikoinen on pahasti koira-allerginen, mutta kissat (!) eivät aiheuta oireita. Maestro on vakavasti koiravastainen. Minä ja kuopus haluttais koira, joten äänet on 2-2. Allergia on painavin ääni, joten olemme (toistaiseksi) nujerretut.

      Mukava kuitenkin rapsutella edes muiden koiria. Ja Nasse on mun ehdoton suosikkini. Se todella on hienoviritteinen seurustelu-upseeri - istui teidän pirtissä kaffella ollessa viereen aivan gentlemannina. Ei kerjäämään, vaan hienostuneesti olemaan läsnä. Ihan huippu - tai sitten aivan käsittämättömän ovela...

      Poista
    3. Ei Nasse alennu kerjuulle, hän vain on läsnä. Hyvin vaativasti. Olen myös monta kertaa herännyt Nassen tuijotukseen. Joku muu näkisi vain paikoillaan istuvan koiran, minä tunsin sen tuijotuksen unenkin läpi.

      Allergian kanssa ei voi neuvotella eikä sotia. Ja kaikenlaiset kokeilutkin voivat kääntyä todella surullisiksi. Ehkä joskus vielä teilläkin kirmaa bordercollie tai pari...

      Poista
  6. Aah Blogger teki temput...Leffelle anyway Happy Birthday, paketti toimitetaan heti kun pääsen visiitille kulmille sekä paikalliseem L- liikkeseen ja DickDockHillille. Pemppuselle rapsutuksia ja the Nasse, Kummikoirien aatelia voi aina pakata muropurkkinsa ja tulla Nempan sohvalle köllöttelemään. Täällä taistellaan nuhakuumetta vastaan, edessä ylipitkä kokousviikko. Warm hugs from Nemppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger temppuilee :(
      Leffen puolesta kiitän ja kuittaan. Sankari koisaa niin että röhkinä kuuluu. Se koira oikeasti kuorsaa kuin porsas.

      Arvaanpa mitä L-kulmalta haet, ettei vaan golfbagitaistelu kääntynyt voitoksesi?

      Nyt et kyllä tiennyt mitä lupasit, Kummikoira nimittäin tulee visiteeraamaan soffallasi tulevaisuudessa useinkin, kunhan se koulutusruljanssi alkaa, kurssiviikonloppuina pakkaan Hopianuoleen treenivehkeet ja muropurkit ja Kemikaali-Alin kaasuineen.

      Koeta väistellä nuhakuumetta, sinkkiä nyt äkkiä tuplasetti nassuun ja tuoretta inkivääriä kuumaan juomaan.
      Hali <3

      Poista
  7. No olipa siinä koiruuksia ja tarinoita jotkaisesta, hellyttävin oli kuitenkin ensimmäinen kuva ja hassuin "lentävä" robottikoira:) Oliko se nyt Leffe, mulla menee helposti nimet sekaisin omissakin koirissa, vaikka niitä on ollut vain pari kerrallaan tai yksi:).. nyt on enää vain Pinkku mamselli eli kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Ekassa kuvassa pötköttelee Nasse ja edesmennyt kissamme Milton. Lentävä hörhökoira on Leffe.

      Minulla on käytössä kissoista yhteisnimitys: Roistot. Koirien nimet vielä muistan.

      Poista
  8. On se tuo Leffe omanlaisensa :) Tulee hyvä mieli kun sen koiranelämän kuvia katsoo. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se. Kiva jos kuvien kautta tulee iloa ja hyvää mieltä, kiitos itsellesi.

      Poista
  9. Nemppalassa karautetaan huomenna aamuyöstä Isolle Kirkolle VR:n voimin lumimyrskyvaroitusta kunnioittaen. The Red on ihana ajella, tänään huristeltiin n. 600 km, varotoimenpiteenä Reddie huilaa parkkiruudussaan aina lauantaihin saakka. Pian tulen taas huudeille, kera Valkotassun kesäkenkien ja sen golfbäginkin tiimoilta....tilanne etenee ja toivottavasti myönteisesti. Mukavaa viikkoa Torpalle, Nemppa pyörii Isolla Kirkolla! Nasselle, Pemppuselle, Leffelle rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti VR puskee läpi tuulen ja tuiskun, pahaa keliä luvattu.
      Minä sain Hopianuolen tänään korjaamolta, maahantuojalle lähti noottia jostain huohottimen putkesta ja jostain säiliöstä, ovat muovia ja keräävät kondensiovettä. Tod.näk. vaihtuu metalliseen.

      Ilo on taas ajella, täytyy kyllä jättää kelivaraa liikenteeseen ettei käy köpsästi.
      Mukavaa kokousviikkoa, koeta jaksaa! Terkut täältä.

      Poista
  10. Huippua että Hopianuoli on kotiutunut! Ajele varovasti, kelit ovat kurjia ja toivottele JT:lle myös turvallisia kilometrejä! Perillisille paljon terkkusia ja pian nähdään taas<3! Warm hugs Kuomaseni!

    VastaaPoista
  11. Voi Kuomaseni, Helsinki on valkoinen helvetti. Täällä tarvitsisi lumikengät, reen ja nopsajalkaisen ponniinin reen eteen. En todella olisi uskonut kuinka paljon tänne on jo satanut lunta. Sinänsä uskottelen pitäväni myös talvesta, joskaan juuri nyt ei tunnu siltä. Kömpiessäni VR:n kyytiin kukon pieremän aikoihin, Vappupillikin varmaan vetää silloin vielä unta helttaan...ei Jkylässä ollut lumesta tietoakaan. Avasin silmät Tikkurilassa ja hupskeikkaa...oli junasta taksiin aika taistelemista. Nemppa taitaa suunnata kenkä-, käsine- ja pipo-ostoksille kokouspäivän jälkeen...pidä Torppa lämpimänä, kietoudu vilttiin ja ota hyvä kirka käteen. P.S täällä Lisbeth Salanderin. uusin viikkolainana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuulee ihan kiitettävästi mutta uutta lunta ei ole vielä. Saa nähdä miltä maailma näyttää huomenna. Lähdetään tästä keräilemään hevosvoimat talliin, sitten voi taas vähän aikaa lymytä peiton alla.

      Nythän osuit hyvään aikaan pipokaupoille, alet ja kaikki.

      Poista
  12. Himskatti, en huomannut vilkasta keskustelua täällä kommenteissä - luulin jo että mun meilin seuranta on taas tehnyt oharit, kun ei blogipäivitystä ole moneeeeeeeeen päivään tullut, mutta täälläpä turisette :) Kiva, ettei ihan kuollutta ollutkaan. Väriä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä postaus on varmaan Torpan päiväkirjan vilkkain kommentoinnin osalta. Pääosa kunniasta menee sinne minne kuuluukin, Torpan Koirapojille. Mutta kyseenalaisen osan otan minä, mitäs en ole päivittänyt.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com