keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Postia

Teesukka ja terveiset OP:lta

Postipate toi kivan yllärin, OP oli lähettänyt vinhan näköisen teesukan ja rustannut terveiset mukaan. Suurkiitos. Sukka vaikuttaa todella tiiviiltä mutta kuitenkin huokoiselta, joten se varmasti blokkaa enimmät teelehtipartikkelit ujuttautumasta teehen. Kiitos kiitos kiitos!

Sukka pääsee testiin heti, kun yksi teekuuri on ryystetty loppuun ja se on pussiteetä. Pahaa kuin mikä. Jos ette usko, niin ostakee Lifestä Pukka Cleanse -yrttilitkua. Harmittaa rahan meno niin paljon, että sitä ryystää ihan urakalla päästäkseen mokomasta mörköliemestä eroon. 

Kiirettä on pitänyt. Ja vähän on iltaisin väsyttänyt. 
Iso-J singahti reissuun maanantaiaamuna neljän jälkeen ja me perään muutama tunti myöhemmin.
Viikko on ollut vaihteleva. Säät etenkin ovat vaihdelleet kovastikin. Maanantaina pakkasta ja kylmää, tiistaina lauhtui ja tuuli nousi navakaksi. Tänään tuli lunta vaatimattomalla mittatikulla mitaten 20 cm plus puolen metrin kinostukset sinne sun tänne. Yleensä vaikeimmin kolattaviin kulmiin ja etuportaille.

Tänä aamuna yksi kaupungin vilkkaimmista risteyksistä näytti tältä:

Kello  07.58

Eipä ollut kulkijoita. Ei autoja, ei busseja, ei jalankulkijoita ja vain muutama kamikazefillaristi.
Aura-autoja oli kyllä ja kadut kuin kynnöspeltoja. Muutama kovaonnisempi taisteli omaa talvisotaansa autoineen penkkaan juuttuneena, minä ja Hopianuoli kurvailimme huolettomasti ja helposti yli töyssyjen ja kinosten. Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa riittävä maavara, ymmärrän leveiden renkaiden edut ja osaan taas vähän enemmän nauttia rakkaan Hopianuoleni moninaisista ominaisuuksista. Töyssyissä ajettaessa mukavuus on omaa luokkaansa, pointsit siitä.

Ei paljoa Torpan Armon kahvimuki läikkynyt kun kurvailin aamukeikkaani heräilevässä kaupungissa.
Kotiinpaluu oli kauhea. Lunta tuli viistoon ja vaakasuoraan, sitä pöllysi ja tuprusi. Eikä tullut mieleenkään lähteä ohituskaistalla kenestäkään ohi. Ihan nätisti ajelin, tuossa kohtaa nopeutta oli huimat 60 km/h koska näkyvyys oli suorastaan loistava. Sitä se ei ollut koko aikaa, enimmäkseen tunsin ajavani valkoisessa pussissa, kuin teesukassa konsanaan.

Tarpeetonta kai sanoa, että kotipihassa oli auran pikakäynnin jäljiltä infernaalinen kaaos. Ja kuinka ollakaan, eräs tuurihaukka on taas reissussa kun kotona tarvittaisiin riuskaa työntekijää. No, joskus naisen on tehtävä mitä naisen on tehtävä... sonnustauduin kutakuinkin asianmukaisesti ja lähdin omaan talvisotaani. Kolasin tärkeimmät huoltokäytävät ja väylät, semmoiset jonne aura ei mahdu.

Kiittelin kaukonäköisyyttäni, hyvin osasin laskelmoida sään muutokset ja heinämies toi maanantaina kaksi kuormaa heinäpaaleja. Niillä pärjätään muuten hyvinkin huhtikuulle ja silloin on jo KEVÄT!!! *tralalalaa*

Auramies tuli äsken uudemman kerran ja teki nyt vähän tarkempaa työtä. Huomiselle jäi lumitöiksi pikkuisen sipistellä sieltä sun täältä. Tai sitten aloittaa koko revohka alusta, riippuu aivan siitä mitä höyrähtänyt Luontoäiti keksii ensi yöksi.

Tämä äiti (joka on vähän väsynyt) raahustaa saunaan ja sen jälkeen unille. Ansaituille.
Kivaa torstaita, missä lienetkin!

Valkoinen pussi


10 kommenttia:

  1. Onneksi huomenna kelin pitäisi vaihtua ainakin näillä selkosilla. Lunta on tullut kiitos ihan riittävästi ja kiitos mielettömän tuulen, se on myös eksynyt paikkoihin joissa sitä harvemmin näkee ja jossa se näin ollen myös aiheuttaa eniten haittaa. Sinänsä helpotus että kyseessä on kevyttä pakkaslunta koska jos sitä olisi tullut tuo määrä samanlaisena räntälumena kuin taannoin, niin tämä maa olisi stopissa useamman päivän ja puolella ihmisistä sähköt poikki.

    Jaksamista rakas Hirnakka ja vaikka mä tiedän että ne lumityöt on tehtävä, niin lupaathan ottaa rauhallisesti?
    Ihan sillä että mä nyt satun pitämään teikäläisestä enkä halua että mitään ikävää tapahtuu.

    Antoisaa saunaa ja mukavaa keskiviikkoiltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sauna teki tehtävänsä ja Nukku-Matti korjasi väsyneen matkaansa todella nopsaan. Aamu tuli taas äkkiä ja yllättäen, kieltämättä odotan jo semmoista aamua kun saisi vaan kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Hipsaaniassa sitten viimeistään.

      Pakkanen kiristyy, sekään ei ole kiva jos pitkään ollaan jossain siperian peräarojen lukemissa.
      Toivotaan kohtuullisuutta Luontoäidiltäkin.

      Kiitos ja samoin, mukavaa illanjatkoa!

      Poista
  2. Olepa hyvä. Postikuorta kasatessa mietin, että se on mukiin aika syvä. Että jos toimisi kannussa paremmin.

    Ajatuskin teestä saati jostain puhdistavasta teestä pistää vatsan kiertämään. Täällä juodaan nyt kaakaota.
    Yritän ajaa alkavaa flunssaa pois. Ei nyt, olisi niin paljon tekemistä, ettei nyt...
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukiin on syvä, kannuversio taitaa olla. Testaus jatkuu, hyvä se on.

      Flunssat on syvältä ja niin ovat cleanserjuomatkin. Onneksi joku detoxtee maksaa vain muutaman euron, ei mitään hiton kalliita detoxlitkuja juo pirukaan. Paitsi pakkohan ne on juoda jos on niin kalliiseen rahansa työntänyt.

      Toivottavasti et sairastu!

      Poista
  3. Huhhuh, työviikko puoli välin krouvissa Isolla Kirkolla...! Award tuli kotiin...Ison veden takaa! Nemppaa hymyilyttää, onneksi tuli Reddie hankittua jo etukäteen. Lunta on edelleen ja paljon. Rapsutuksia eläinosastolle ja terkkusia kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wautsi! Minkälainen awardi? Lähdetäänkö Grönlantiin? Färsaarille? Huippuvuorille?

      Koeta jaksaa vielä lipputikistys, tsemppiä, onnittelut ja hali!

      Poista
  4. Lumimyräkkä tuli viimein tänne rantamaillekin! Kunnon tuulenmyteri pyörittää irtolunta sakeasti.

    Sitten voipi olla, että meiltäkin löytyy vastaisuudessa hevosenhajuisia kamppeita... ottotyttö soitti ostaneensa Eestihobusen. Ja minua velvoitetaan (!) ratsastamaan kerran viikossa, koska ottotytöllä on kolmivuorotyö.

    Siitäpä tuli mieleen, että vieläkö Hirnakalla on tallessa se "lätkäsatula", jonka sulle muinoin lähetin? Jos on ja jos on tarpeeton, niin sille vois olla käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas, hevosta pukkaa elämään vaikka kiertotietä. Lätkäsatulasta ei ole hajuakaan, mikäli se on meillä, se on jossain tallinvintillä. Silat ja suitset on ainakin hyvässä tallessa.

      Meillä kiristyi pakkanen. Ja sen jälkeenhän tulee lunta....

      Poista
  5. Nemppa laskeutui kotiin, junan rungon sekä veturin vaihdon kautta. Kotona on kiva olla! Voi olla että Reddie karauttaa Joen kaupunkiin ti illalla, selvinnee huomenna. Awardista tarkemmin privaatisti, ensi viikko tärkeä jatkon kannalta mutta jos hyvin käy...päätepiste on Hispaniassa...Sevillassa!!! How about<3??? P.S soitellaan jos tulen huudeille tiistaina. Ja L-liikkeessähän jo pyyhitään pölystä Nempan uutta B..-golfbägiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Home sweet home <3
      Olen pelkkänä korvana, nähdään viikolla!

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com