lauantai 2. tammikuuta 2016

Onko nyt lauantai?

Kenttämies Leffe
No onhan nyt lauantai, onhan?
Ihan menen sekaisin näistä pyhistä ja päivistä ja kun kaupatkin ovat nykyisin auki miten sattuu, ei vanha enää pysy rattailla.

Tänään oli onneksi apteekki auki, kävi pieni laskuvirhe Lyrican kanssa ja pillerit loppuivat uudenvuodenaattona. Eilen ei kertakaikkiaan jaksanut liikahtaa kaupunkiin päivystävään apteekkiin joten tänään olin jotakuinkin aivokuollut. Unohdin apteekkiin pankkikorttini jonka Iso-J joutui sitten marketista takaisinkurvaten hakemaan. Minulla ei ole suoraan sanoen juurikaan muistikuvaa koko apteekkireissusta, muistona on päädystä aukipurrun näköinen paketti ja se, että yritin saada apteekin vesiautomaatista vesitilkkaa irti. Ilmeisesti siinäkin onnistuin, koska olo helpotti melko pian.

Kipu on muuttunut. Nyt kun oli turha tauko lääkityksessä, tuntui kuin kivikova koura olisi puristanut niskaa, samalla koko oikea puoli kasvoista oli yhtä kihelmöintiä ja ihonalaista kutinaa. Melkein teki mieli pyytää kurvaamaan sairaalanmäelle. Tuli taas todettua, että vain otettu lääke auttaa. Ilmeisesti voisin vieläkin nostaa päiväannosta, mutta koska tässä on enää jokunen viikko aikaa kunnes lääkäri ottaa yhteyttä, en lähde omin päin mitään muuttamaan.



Näillä verenpaineilla ei ehkä pitäisi katsoa näin jänniä telkkariohjelmia, mutta hyvinhän se trilleri päättyi. Se mistä tykkään, on tuo junnuleijonien ketään pelkäämätön asenne. Jokainen matsi lähdetään voittamaan eikä menneisyyden haamut roiku gorillana niskassa. Nyt siellä roikkuu takajeejee.

Minulla roikkuu vähän huono omatunto niskassa, pitäisi kai vähitellen katsastaa kuntosalin jumppatarjontaa ja tehdä hyviä päätöksiä vapaapainopuolella. Eli valita rohkeasti vähän isommat puntit. Minä niin inhoan vipunostoja, mutta kun niillä tehty työ palkitaan niin ihanasti möyhennetyin lihaksin niin pakkohan se on uskaltaa.

Tänään en nosta mitään, korkeintaan jäätelöpurkin pakkasesta. Se olkoon tämän vuoden ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen. Toki jos ns. huutava pula iskee, on jätskiterapia aivan oikeutettua. Pitää kuunnella itseään ja mahdollista jäätelön kutsua myös.

Hauskaa illanjatkoa, missä lienetkin!
Tähän loppuun vielä kysymys, onko tässä jotain outoa? Minä lähetin kuvat repun myyjälle ja odottelen vastausta. Minusta tuo solki on vähän väärin päin. Vai onko??


PeeÄäss:
Säätiedotus; pakkasta oli, enimmillään -16°, yöllä varmasti vielä enemmän. Ratsastustunti peruttiin pakkasen takia mutta ehkä se onnistuu huomenna. Lunta ei ole satanut senttiäkään, ihan on vain koristeeksi vähäsen maassa. Äsken kun taapersin iltatallista kotiin, tuntui paljon lauhemmalta. Ehkä sää todella nyt hieman lauhtuu ja saadaan kasveja suojaavaa lumipeitettä edes pikkuisen.
Puita on saanut kärrätä tupaan ihan urakalla, Torppa lämpenee hitaasti.



perjantai 1. tammikuuta 2016

Susirajan pelastajat 2016

Siinä se on!

Hahhhaaa, kuinka monta turhautunutta sivun päivitystä täällä on tänään käyty klikkaamassa. Ihan kiusallani vetkutin. 
No ei vaiskaan. Unohdin ihan tyystin kun oli niin kivat päivät tässä vuoden vaihteen tienoossa.
Mutta aloitetaan nyt, tässä on Herra Nuoriherra Tammikuu.  Kyllä on hyvä vanheta Susirajalla kun pelastuslaitos on hyvässä kunnossa ja valmiina lähtöön. Harvoinhan sinne 112:een iloisissa asioissa soitellaan mutta koskaanhan ei voi tietää minkänäköistä  pelastajaa sieltä kömpii hädässä rimpuilevaa auttamaan.

Ja hyvällä asialla ovat nämä kalenteripojat, kalenterin tuotto meni johonkin yhteishyvään asiaan joten ilolla vaatimattoman korteni kekoon kannoin. Eikä sovi unohtaa miten montaa ihmistä nämä kuukauden ensimmäisen päivän kuvat ilahduttavat.

Nuori polvi hyvässä nousussa

Vuosi vaihtui mukavasti. Nemppakuoma kurvasi kaupunkiin ja treffit tehtiin sen paikallisen ison autokaupan kalliimmalle kulmalle. Jätän nyt osan vaiheista kertomatta ja kuvatkin on kameralla mutta muutama vannottu asia tuli Nempallakin nyt kumotuksi. Muistaakseni ne olivat tälläkertaa nämä:
1) ei enää ikinä asioi ko. autoliikkeessä (koska leijonalogoisen auton huolto ei toimi missään kaupungissa)
2) ikinä ei itselleen pitkäperäistä autoa osta, sedan sen kuulema olla pitää.
3) automaattivaihteisto on täysin no-no.
Kaikki vannomukset on nyt unohdettu, kaupat teki nätistä ärjyn punaisesta touringista jossa on automaatti ja kukapa muu kaupat saikaan kun paikallinen L:llä alkava yhtiö. Myyjä oli ja on edelleen hyvä perhetuttumme.

Onnea siis vielä kerran uudelle autolle ja tietenkin turvallisia kilometrejä!
Omalla vaatimattomalla panoksellani pidin lyhyen oppimäärän automaattivaihteisella autolla ajamisen iloihin (koeajolla) ja ohjeistin myös muutaman aikaasäästävän oikoreitin pikkuisen kaupunkimme pahimpiin sumppuihin. Sukkelan ajon kursseja saatavilla jatkossakin.

Maljoja monelle tärkeälle

Illalla kohoteltiin maljoja loppuvalle vuodelle, ystävyydelle, uudelle vuodelle, uusille autoille ja monelle muulle.
Pitkästä aikaa valettiin tinaa. Rahaa tuntuu tulevan kuin rännistä joten oikein levollisin mielin tässä uutta vuotta aloittelen. Tosin pitää kai sitä vähän yrittää rimpuilla ansioiden eteen muutenkin, pelkällä tinarahalla ei taideta asuntolainoja kummoisesti maksella.

Mukavaa ja leppoisaa viikonvaihdetta, missä lienetkin!

Nyt otti köyhyys kolmiloikkaa, tina lupasi!



tiistai 29. joulukuuta 2015

Päivä pitenee, askel kevenee





Pakkanen -12° ja aurinko, sellainen on tämä vuoden 2015 viimeinen tiistai. Ponimiehen monipuolinen liikunta jatkui. Ensin juoksutettiin turhat pään sisäiset viserrykset ja siritykset pois.

Pakkaskeli nääs on semmoinen juttu, että ainakin minun vähäisen kokemukseni perusteella hevonen kuin hevonen on vähän höpelö ja höntti pakkasen puraistessa perskurkkanoita. Tokihan ne talven mittaan pakkaseen tottuvat eikä koko talvi ole päätöntä riekkumista, ei tietenkään. Nämä ensimmäiset pakkaset ovat niitä kirpakoimmin puraisevia ja siksi ainakin meidän hevoset hömeltävät.

Eipä silti, kova on luotto Nuorimmaisella Ponimieheensä, juoksutusliina lojuu kiepillä maassa kun hän sitoo ohjia solmulle niskaan... älä tee näin, paitsi jos hevosesi on Ponimies.

Ja kuten alimmista kuvista huomaat, ihana kotikenttämme on ensimmäistä pintasenttiä lukuunottamatta kuiva ja sula. Ehkä vähän jäykempi mutta sula ja hyvä. Edelleen olen enemmän kuin tyytyväinen kenttään. Hittojako tuohon kumirouheita sun muita sotkemaan, hyvä on hyvä semmoisenaan.



Ja kuten jo otsikossa sanoin, päivä todellakin pitenee. Kello oli kolme kun ulkona oli vielä valoisaa, nyt kun on yli neljän, on pimeää. En tiedä montako virallista minuuttia päivä on pidentynyt, minun mielessäni ollaan jo ihan oikeasti kevättä kohti menossa.

Aamutallin aikaan etelätaivaalla näkyy joku planeetta, olisikohan Venus. Siellä se on ollut jo monta viikkoa, tänään huomasin sen painuneen alemmas. Pallo siis pyörii ja täältä noustaan kohti aurinkoa.

Viis siitä mitä säätieteilijät lupailevat ja povailevat. Kylmä tulee kuulema Siperiasta ja lunta työntää minkä ehtii. Ihan vapaasti, mahtuu tulemaan.

Tänään päivä oli kirkas kuin Jeesuksen otsa ja se tekee mielelle paljon. Edes kirpeä tuuli ei haitannut (kasvohermoja) koska aurinko hyvitti ilkeän tuulen. Eihän se aurinko vielä lämmitä, lämpöä kaipaava virittää klapihellaan tulet. Isoa uunia en tänään lämmitä, kun ei ole mitään paistia tai pataruokaa sinne jälkilämpöihin jonottamassa.



Nätisti sujuneen juoksutuksen jälkeen Ponimies ja Nuorimmainen painelivat kävelylle. Ihan rauhassa ja iisisti, nätisti ilmaa nuuhkien kävelivät ensin ladolle ja sieltä jyrkässä kaarrossa metsään.

Valtavat kuuset ovat kuin porttipuina metsätielle jota pitkin pääsee metsäpellolle. Se on ihan sama reitti jota hirvetkin käyttävät joten koskaan ei voi olla varma minkälaiseen kulkijaan tuolla törmää.

Lenkki ei ole järin pitkä, mutta kiva siellä on käydä kävelyllä. Nasse saa lähes aina vainun jäniksestä ja ajaa sitä pienen lenkin verran, Leffe ei tajua ja Peetu ei pääse hihnansa vuoksi ajokoiraksi. Nasse tulee aina takaisin koska tietää, että taskussa on aina leipää hevosta tai ansioitunutta koiraa varten.

Joulupukki toi Ponimiehelle hienon kirkkaanpunaisen fleecenutun kylpytakiksi (kuivatukseen), mutta se on pikkuisen liian lyhyt joten pitää kysellä vaihtoa. Ihme ja kumma,  kaulaosa näyttäisi olevan sopiva. Olin jo ihan varma, ettei mistään löydy sopivaa fullneckloimea johon mahtuu sekä vuonohevosen massiivinen kaula että tönkkö pystyharja. Niinpä vain taisi löytyä eikä ollut hinnan kiroissa, kolme kymppiä ja kiitos.

Samaan aikaan kun Ponimies kävi päiväkävelyllä, Töttis touhotti omiaan. Kas tässä muutama otos näin lopuksi.

Eikä mullakaan mitään järkevää uutisoitavaa ole, kivaa tiistaita, missä lienetkin! Ota lumikola esiin ja pipo valmiiksi.

Kieli poskessa
Tuulitunnelissa viheltää
PeeÄääs:
olihan mulla yksi juttu vielä. Eka Esikoinen toi muassaan paperikassillisen kuivia leipiä hevosille. Muuten ihan hieno homma, mutta kun lähettäjänä on hänen äitinsä, se kalsea mureena. Pitäisikö kuitenkin toimittaa leivät kompostiin ja toivoa Torpan nurkkien hiirikantojen kokevan massiivisen myrkytyksen vai uskaltaako niitä antaa (pieninä annoksina) hevosille?

Epäilyttävä asia, hyvinkin epäilyttävä. Hänellä oli kuulema ollut iso kasa leipäkasseja, josta oli yhden antanut kyytiin, toisaalta hänellä on hyvin paljon vihamiehiä vaikka kuinka yrittäisi vanhoilla päivillään hankkiutua hurskasten piireihin. Peli on jo menetetty, turha edes yrittää parannusta. Etenkin kun sillat vieläkin roihuavat takanaan.


maanantai 28. joulukuuta 2015

Löytöjä matkan varrelta



Meidän aitan keskikammarissa on nyt tämmöinen kulttuurihistoriallinen aarre. Vanha kunnon tuulimylly vanhoista kunnon tarpeista tehty. Nämä hätäiset räpsyt talven pimeimpänä päivänä eivät millään lailla tee oikeutta tälle hienolle esineelle.

Kyseessä on tuulimylly. Korkeutta n. 180 cm ja leveyttä vähän vähemmän. Ihan kaikkia yksityiskohtia en edes tiedä, tekijämies on ikämies ja vielä vanhempaa tavaraa ovat tekotarpeet. Seinälaudat parisataavuotiaat. Paljon hienoja pieniä juttuja, saranat ja oven haat nättejä kuin nukkekodissa, ei mitään uutta hongkongin kamaa vaan ihan aitoja juttuja.

Tälle tulee kuulema asemapaikaksi Torpan nurkan pyöreä perennapenkki, se jossa asustavat kaikkein kalleimmat pionit ja jossa on pyöreä kivi keskellä. Mietin jo kauhukuvissani miten nuo siivet hakkaavat pioninnuput soseeksi, mutta eivät ne yllä, eivät millään yletä. Joten olkoon, jos kivi on tarpeeksi iso ja sileä, tuulimylly olkoon sitten pyöreän penkin keskellä.

Mutta ennen asennusta minä aion mitata myllyn ulottuvuudet ja verrata niitä pionin ulottuvuuksiin. Better safe than sorry.




Iso-J näitä aarteita reissuillaan bongailee ja junailee myös näiden aarteiden kotiinkuljetuksen. Välillä venytetään auton kantokykyä, välillä pitää ottaa peräkärry lainaan ja vyörätä sillä löydöt perille. Onneksi perheen elanto ei tule huutokaupoista, täällä olisi semmoinen keisari joka pitäisi kaikki aarteet itsellään eikä raaskisi myydä mitään.

Kerran oltiin yhdessä huutokaupassa ja melkein piti käyttää ei-niin-perheterapeuttisia-vaimennusotteita, ettei mukaan lähtenyt pari rekeä ja muutamat kärrynpyörät. Painavan maton se ryökäle kerkesi ostamaan. Onneksi oltiin autolla reissussa, fillarilla olisi jo ollut raskaampi polkea, kotiin kun oli sieltä lähestulkoon pelkkää ylämäkeä.

Arki alkoi, vaikka sieltä ei tunnu. Vähän päästä oli pakko tarkistaa mikä päivä on kyseessä ja etenkin, onko kaupat muka auki tänään. Juu oli auki, hirveä tungos niissä ja väkeä käytävät pullollaan.

Matkahuolto oli auki ja sain Nemppakuoman joulurekilähetyksen. Kiitos rakas ystävä, jokaiselle oli jotain mieluisaa ja jopa koiratkin saivat omat nyssäkkänsä.

Peetu sai tänään ikioman mökkinsä, poikamiesboksin johon ei edes kissoilla ole asiaa. Leffe yritti ängetä sisään, mutta sai kipakkaa näädän ärinää tervetuloamenoa toivotuksena joten jätti sikseen ja näpisti sen sijaan Peetun lahjaluun. Oman vinkuporsaansa kierrätti Peetulle, joka tosin viekkaudella ja vääryydellä sen nappasi itselleen ja vingutti sitä mökissään.

Samoilla kaupoilla kun Peetun yksiö ostettiin, piti napata Leffelle hengenraikastinta. Kaikki olivat loppu. Olisikohan tuossa jonkinsortin markkinarako, suunraikastimia koirille? Pitäisikö tuoksun miellyttää ihmistä vai koiraa? Kumman sinä ostaisit, raikkaan mintun, muhineen putkiluun, rosmariinin ja muut villiyrtit vai kenties tunkkaiset pallit?

Näitä ja elämän muita suuria kysymyksia pohtien vetäydyn hetipian makuulle.
Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa, missä lienetkin!




sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Seitsemän



Nyt alkaa olla Joulu 2015 käännetty historiaan. Paljon kivaa yhdessäolemista ja -tekemistä, hyvää ruokaa ja rentoa olemista. Siitähän se meidänlaisemme joulu on tehty. Ei hirveästi suoriteta joulua vaan omalla rutiinilla mennään.

Ajatus kääntyy kuin kiusallaan kohti kevättä, mutta onhan tässä vielä tammikuu ja helmikuu välissä. Ne tapaavat olla yleensä tiukkaa talvea. Vasta maaliskuu maata näyttää ja huhtikuussa kevät repeää täyteen riemuun.

Oikeasti odotan innoissani kevättalveakin, sillä jos nämä minun opintosuunnitelmani toteutuvat ja päänvaiva saadaan kuntoon, tästä on tulossa huisan kiva elämänjakso. Varmaan seilaan tunnetilasta toiseen ja taatusti täällä Torpan päiväkirjassakin asioita pohdin puoliääneen.

Joskus jostain luin, että yleensähän ihmisen elämässä asioita tapahtuu seitsemän vuoden sykleissä. Enkä sano sillä, että kaikkin asioihin voisi ihmiskurja juurikaan itse vaikuttaa. Terveys, oma ja läheisten, on asia jolle ei yleensä ole paljoa tehtävissä. Niinkuin ei moneen muuhunkaan, aina voi toivoa, mutta siihenpä se usein jääkin. Itsestäänselvää on se, että tietoisesti toimimalla tiettyyn suuntaan, asiat ehkä tapahtuvatkin niin. Mutta koskaan ei voi olla varma, että niin jatkuu ikuisesti.

Minulle tämä seitsemän vuoden sääntö on jo monta kertaa osoittanut mahtinsa. Nyt tulee seitsemän vuotta täyteen Torpalla ja nyt alkaa uusi jakso, mitä ilmeisimmin siihenkin mahtuu paljon muutoksia. Perikunta saavuttaa täysi-ikäisyyden, me kaikki vanhenemme. Toivon, että seuraavina seitsemänä vuotena voin liikunnan keinoin auttaa ihmisiä eteenpäin ja aivan varmasti se on minullekin keino pitää pää kirkkaana tulevissa koitoksissa.


Joo, en ehkä ihan itsekään ole varma mitä tuossa edellä yritin selittää, mutta kovasti paljon toivon, että vihdoin alan päästä jäljille siitä, mitä edessä olevina vuosina haluan tehdä, sitten aikuisena, isona.

Tänään tuli eteen pieni pettymys. Ponimiehen kakkoskuski jättää hommat ja etsii oman hevosen. Kysyi toki Ponimiestä ylläpitoon läheiselle tallille kun niin kovasti pitää tästä meidän norjalaisesta kiiturista. No ei lähde Ponimies nyt kotoaan mihinkään kun on kenttä ja systeemit kunnossa. Talven pimeys kun hellittää, harrastaa voi myöhäänkin eikä taatusti ole kentällä ruuhkaa.

Sikäli harmittaa, että tänään(kin) hän perui tulonsa vasta kun ryhdyin kyselemään tuleeko tänään koska pimeä laskeutui jo. Pikkuisen tuli semmoinen tunne, että joku unohti luvanneensa tulla tänään. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Minusta olisi huomattavasti reilumpaa kertoa jo aamulla, ettei jouda tänään. Tai ettei huvita enää. Meillä olisi ollut monta hyvää päivänvalon tuntia ratsastaa.

Nyt on päätetty, että hoidetaan omat hevoset kokonaan itse. Ei lainata eikä lahjoiteta, eikä varsinkaan odoteta, että liikutus tapahtuu toisten toimesta. Itse kun tekee niin tietää mitä tapahtuu. PT käy sentään viikottain pitämässä valmennusta ja kevään myötä päästään harrastamaan estehyppelöitäkin.

Maanantaille on kaavailtu kaupunkireissua, alennusmyynnit houkuttavat Perikuntaa. Peetu lähtee mukaan talokaupoille, Joulupukki ei tuonut Peetun toivomaa iglua, joten koira lähtee mukaan ja valitsee semmoisen mihin mahtuu.

Vielä on onneksi viikko vapaata joten jää hyvin aikaa palautella joulutunnelmista.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.