lauantai 19. joulukuuta 2015

#loma #happy #talvi #jekkujekku

Nätit sarjat, etsi kauneusvirhe

Aamuvarhaisella kurvailin Esikoisen kanssa aivan hirveässä lumipyryssä kaupunkiin todistusta hakemaan ja joulupuuroa syömään. No en minä saanut puuroa enkä todistusta, mutta läpäisin pari vaikeaa tasoa Farm Heroes Sagassa siinä parkkiksella odotellessani.

Kotiin ajellessa sää oli muuttunut ja vasta pyryttänyt lumi oli muuttunut hervottomaksi loskaksi. Yritin yhdestä alinopeutta jurnuttaneesta Hondasta ohi, mutta eihän se piru päästänyt vaan kiihdytti. Totesin, että kohta käy köpsästi sohjovellissä velloessani ja palasin sohjoiselta ohituskaistalta takaisin Hondamiehen perään.

Takanani tuli Audimies joka ohitteli kaikki muut ja lähti sitten  minua ohittamaan vaikka ohituskaista oli ihan just loppumassa. Sivupeilistä näin kun auto lähestyi Hopianuolen ahteria jyrkässä sivuluisussa ja sai juuri hetki ennen rysäystä oikaistua kulkusuunnan oikeaksi. Siinä se sitten hampaitaan kiristellen ajeli ihan kontissa kiinni. Ei toiminut hänellä vilkku kun ryhmittyi samalle poistumiskaistalle, ei toiminut vilkku risteyksessä jossa käännyttiin peräkanaa kylätielle ja roikkui ahterissa ihan siihen saakka kun pistin vilkun päälle kotipihaan päästäkseni.  Varsinainen molopää.

Kotona oli aikaa ottaa silmäys Perikunnan syyslukukausitodistuksiin ja kyllähän nuo aika yksitoikkoista luettavaa ovat. Nuorimmaisella oli rivissään kauneusvirhe, jekkukepposena matikasta kuutonen. Mutta teki isänsä kanssa diilin, että numero kääntyy ympäri kevätlukukaudella eli palaa siihen totuttuun numeroon. 

Ei taida polynomilaskut kiinnostaa teinihuuruissaan kihistelevää Perillistä.

Good housekeeping

Minä annoin itselleni kiitettävän arvosanan tämän päivän huushollauksesta. Pesin ja kuurasin kaksi vessan viikkosiivousta ja samaan hurmokseen hinkkasin lieden ja uunin vuosihuollon. Tuli kirkasta ja tuli puhdasta. Minä en kyllä tajua miten uuni voi mennä niin likaiseksi, kun ei siellä yleensä mikään roisku tai räisky, uunin pohjalle varsinkaan. Kaipa se on joku kotitontun pahissukulainen joka käy roiskimassa ruokaa uuneihin.

Minulle uunin putsaus on yksi jouluun liittyvä homma. Toki se yritetään pitää siistinä ympäri vuoden, mutta erityisputsaus kuuluu joulun juttuihin.  Seuraavaksi on aika kaivella reseptikirjat esiin ja tullata jauho- ja maustevarastot. Kirjaan ylös mitä tarvitaan lanttu- ja porkkanalaatikoihin, pipareihin sun muihin ja haen kaiken seuraavalla kauppareissulla. 

Jotenkin on ihan (oudon) levollinen mieli jouluruokien suhteen, kinkku ja kalkkuna on tilattu ja aikaa valmisteluille on vielä monta päivää. Kun puuro on aattona lusikoitu joulurauhan julistamisen jälkeen, alkaa viimeinen rypistys ruokien kanssa. Sitten syödäänkin pari päivää tähteitä. Ja konvehteja. Parasta joulunpyhissä.


Mitä tulee siihen 'isona minusta tulee' -projektiin, mulkkasin kuvion uudeksi. Aloitankin lempeämmästä puolesta eli pilatesohjaajan pätevyyden hankkimisesta. Perustelin itselleni asian niin, että kevättalvi on kenties kuitenkin henkisesti melko raskas, koska leikkaus, koska toipuminen. Ihan turha valehdella itselleen, etteikö asia jollain tasolla huolestuttaisi, edes vähän. Kyllä se sitä tekee.

PT-koulutusohjelma on tiivis ja rankka, pitää olla itse uskottavassa tikissä ja panostaa myös istumalihaksilla tehtävään työhön. Aloitan sen sitten syksyllä tai vuoden 2017 alussa.

Lisäksi ihana koutsini lupasi aloittaa pilateksen harrastajana jahka minä saan ensimmäisen näyttöni läpi ja pääsen pitämään harjoitustunteja.

PT-koulutuksen yritän sijoittaa Jypinkylään ja Kuopioon koska ne ovat säädyllisen ajomatkan päässä. Ihana Nemppakuoma tarjosi asuntoaan opiskelijakämpäksi, hänhän itse omien sanojensa mukaan asuu välillä Koti-E4 Hki-Jkl-Radisson. Kenties ja toivottavasti osumme samaan asuntoon joskus yhtä aikaakin. Aivan parhautta luvassa siis tuollakin saralla. Pilateskoulutus on Helsigissä, muutama keväinen viikonloppu siihen menee ja syksyllä on viimeinen rutistus.

Nyt keskityn lauantai-illan ohjelmaan. Ruokaa, saunaa ja silkkaa laiskottelua. Torstaina ropeloitu nivustaive estää saunomisen, mutta ei takkatuvassa suoritettavaa viininsärpimistä Iso-J:n saunakaverina.

Rentoa iltaa, missä lienetkin!

Tyhjennä pää, tyhjennä mieli

PeeÄääs: tuohon otsikon #jekkujekku -juttuun piti tietysti ympätä tämä talven jekkuilu. Tietysti unohdin kun oli kiire saada teksti valmiiksi ja tuli monta keskeytystä.

Niin on monta kertaa jo antanut ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Talvea. Hitto kun tässä sielu märkänee samassa tahdissa kun villasukat kastuu sohjossa kahlatessa (en luovu crocseista). Tämä nykyinen 'talvi' on ihan yhtä tympeä kuin sohjomärkä villasukka reikäisessä kumisaappaassa. Tai crocsissa. Ihan sama. 

torstai 17. joulukuuta 2015

Kotona

Käpälä aamulla ennen kahdeksaa

Hei te kaikki ihanat. Ihan ekaksi kiitos hurjasti paljon kaikista tsemppiviesteistä ja kommenteista joita olen saanut puhelimen välityksellä lukea niin täältä blogista kuin muistakin sosiaalisen median kanavista. Mieltä lämmitti kun ihan lähes tuntemattomat ihmiset lähettivät viestejä ja kommentteja. Kiitos kaikille, teitte tästä vähän jännästä päivästä helpomman.

Olen jo kotona ja mieletön tuuri kävi kyllä sekä kyytien että huonekaverien suhteen.
Kuten jo kerroin, aamun kyytimiehenä oli oman kylän taksi ja matka sujui rattoisasti kun oli niin mukavan leppoisa jutustelija se kuski. En minä sitten kuitenkaan saanut nukutuksi kun kahvimukissa oli useampi desi vähän parempaa mokkaa (sitä Starbucksin Colombiaa), olin virkku kuin tikka.

Huonekaveri oli rauhallinen täti-ihminen. Joskin paljastui, että hän oli minua 13 vuotta nuorempi... voisin vaikka vannoa, että lukemat olisivat voineet olla toisin päin.
Puhui vain hoitajien kanssa, me vaihdoimme huomenet ja heippaheit. Kuulin kerran kuinka hän puhui puhelimessa poikansa kanssa, perheen koiralla oli jotain peräpään vaivaa ilmeisesti leikkauksen jäljiltä ja koira ei istunut. 

Kotimatkan kyytimies oli nuorempi mutta oikein mukava ja fiksu kaveri, juttua riitti ja hyvillä mielin könysin mersun penkiltä kotipihassa. Jossa Iso-J mellasti joulukuusiostostensa kanssa. Komeat näreet on taas hommattu, vähän lyhyeltä kyllä näyttivät mutta ehkä se leveydessä korvaantuu.

Jatkoa tämän päivän keikkaan seuraa viimeistään 1.2. jolloin hoitava lääkärini soittelee minulle. Toivotaan, että soittaa vasta silloin, aikaisempi yhteydenotto meinaa totisempaa paikkaa. Mutta päivä kerrallaanhan tässä on taaperrettava.

Olen kyllä hurjan tyytyväinen päivän kokemuksiini, eivät ne meidän veromarkat ihan oikeasti kaikki mene jonninjoutavien kekkeruusien kinkereihin, kyllä niillä tehdään paljon hyvääkin. Kuten korkealaatuista tiedettä ja hoitotyötä.

Annoin putkilollisen verta tutkimuskäyttöön ja osallistuin myös hammastutkimuksen avulla toisen tutkimuksen potilasaineiston keruuseen.

Aivan käsittämättömiä ovat nämä huippulaitteet joilla aivoparkojani ja verisuonistoani syynättiin. Hienoja 3D-kuvakulmiakin näkyi, isolta screeniltä sain itsekin seurata missä katetri milloinkin matkasi. Lääkäri oli ihan huippu, kertoi koko ajan mitä tekee, mitä tuntemuksia on luvassa ja missä vaiheessa kuvausta ollaan. 

Aiemmista kokeista sen verran tietoa, että veriarvoni ovat ihan huippuluokkaa, kolesteroli ihanteellinen ja muutenkin olen periaatteessa täysin terve ihminen.

Jos.

Mutta ei mietitä sitä tänään, eikä huomenna. Koska ei nyt jaksa. Nyt on yöunien aika.
Hyvää yötä, missä lienetkin!


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Uuden edessä


Kas niin. Nassen juhlaviikko on jo keskiviikossa. Sauna on lämmin ja Iso-J on tulossa kotiin. Viikko kääntyy paremmalle puoliskolleen. Lauantaina koululaiset pokkaavat välitodistukset ja heittäytyvät lomasäädöille. Se meinaa sitä, että soffan nurkka on varattu ja Netflix on ylikuormittunut.

Sitä ennen on kuitenkin edessä vielä monta jännää. Nuorimmaisella on perjantaina koulussa Kaamosbileet ja juhlakostyymiä on tarkoin harkittu. Tänään oli päätettävä kynsilakan väri (vaalea mattapinkki). Kampaajalla on käyty ja kavaljeerikin tuntuu olevan käskynkässä. Kaikki siis hyvin. Paremmin kuin hyvin.

Tämä viikko on ollut aikamoista ajatustyön myllerrystä, vaikka mitään näkyvää en ole perusarkihommien lisäksi aikaan saanutkaan. Luulen, että minulle kristallisoitui nyt se, mitä ehkä teen loppuelämäni päivien ratoksi. Minä hommaan itselleni nyt tavalla tai toisella yhden tutkinnon ja varaan viikoistani päiviä  (kokonaisia tai puolikkaita) ihan omiin hommiin. Liikunnasta nyt on kyse, mutta koska homma on levällään kuin entisen enon eväät (vai oliko se vene josta eno putosi?), ei tässä vielä passaa hehkutella mitään. Eikä varsinkaan paukutella henkseleitään. Eli ei tehrä tästä ny numeroo. Vielä.

Eräs suuresti arvostamani taho liputti ideani puolesta joten täysillä vaan eteen päin! Iso-J:kin suhtautui asiaan puoltavasti.

Hyasintit ja sytykeruusu

Kuten lukija oitis huomaa, tämä edelläselostamani ajattelutyö on ollut selkeä sijaistoiminto eli jonkinlainen avuton väistely-yritys sen ajattelulle, mikä on edessä ihan huomisesta alkaen. Taisteluni aneurysmaa vastaan. Huomenna tutkitaan vihollinen tarkemmin, paikallistetaan sen sijainti ja asema suhteessa muihin olosuhteisiin. Operointialuehan on varsin pieni (etenkin kun minun aivoistani on kyse) eikä virheliikkeisiin käsittääkseni ole isommin varaa.

Huomenna siis varjoainekuvataan ja operaatioon pitää ilmoittautua kl. 06.45. Koska välimatkaa Torpan ja Savonmuan Tietäjien piäpesäkkeen välillä on kuitenkin roimat 150 km, matkaan pitää lähteä ajoissa.

Taksi kurvaa pihaan kello 04.25 tasan eikä passaa nukkua rokuliin. Kotiin tulen jahka lähtöluvan saan, toivottavasti kuitenkin jo torstaina. Kassiin on pakattu parin viikon lukemattomat annat ja menaiset, kuulokkeet heitän sinne perään seuraavaksi ja aamulla yöllä tekaisen jotkut vähäiset eväät. Ruokaa ei saa suuhunsa laittaa kello kuuden jälkeen, mutta onneksi vettä (ja kirkkaita nesteitä, hihhii) saa juoda rajoituksetta.

Kuulokkeet pakkaan mukaan ihan sen takia, että joudun pötköttelemään vuodeosastolla ennen ja jälkeen toimenpiteen. Ja kun on minun tuuristani kyse, huonekaveriksi osuu savon suulain emäntä. Siksi kuulokkeet ja paksu nippu lehtiä. Ja puhelimen laturi, se pitää muistaa myös, ettei luurista lopu henki kesken päivän.

Taksiseuraani en voi valita, joten voi olla joko sangen hiljainen nuokkumismatka tai sitten se savon suulain emäntä ahtautuu pirssin takapenkille heti seuraavasta pysähdyspaikasta. Vaan eipä sitä voi 16 €:n taksikyydille kummoisia vaatimuksia esittää, seura on mitä on ja siinä kyydissä istutaan.

Paljon mieluumminhan minä olisin mennyt Puijolle jo tänään ja aamulla lasetellut alamäkeä tutkimuksiin, mutta kun omalla autolla ei saa itse ajaa kotimatkaa niin näin se vaan nyt on.

Tervehdys naapureilta
Ihana naapurimme kävi alkuviikosta toimittamassa perinteisen kukkatervehdyksensä. Tuo astia on kiertänyt meiltä heille ja heiltä meille useampana vuotena, kierrätystä parhaimmillaan. Minä toimitan astian heille kera munakennon, takaisin saan aina yhtä ihania jouluasetelmia. Nyt osui niin nappiin kuin ikinä voi. 

Asetelmassa on valkea jouluruusu, helleborus. Ehdoton lempikukkani joulukukista eikä se top-5 listalta tipu kesälläkään. Kaverina hällä on pari valkoista hyasinttia ja vähän varpuja lähimetsästä. Hauskana yksityiskohtana ovat sytykeruusut, ne ruusuista käyttökelpoisimmat.

Minä olen itse diagnosoinut itseni allergiseksi jouluruusulle, me kaksi emme mahdu samaan huoneeseen. Silmät valuvat ja kurkku turpoaa niin, että hengitys on hankalaa. Mutta tuo asetelma on nyt ollut muutaman päivän Herrasväen eteisen pikkupöydällä eikä minulla ole ollut mitään oireita. Se on hyvä ihmisen asua hatarassa hirsitorpassa, ilma kiertää muuallakin kuin vatsassa ja helleborus saa kukkia silmänilona kaikessa rauhassa. 

Vahtivuoro
Näin sitä mennään, tässä viikon toistaiseksi tärkeimmät.
Ai joo, meinasi unohtua. Meillä on lunta. Ja pakkasta. Vähän vain molempia mutta kuitenkin just passelisti. Ei ole loskaa, ei rapaa eikä tarvitse lykätä kolaa ympräri pihaa.

Nyt käyn sammuttelemassa tallista valot ja lisään yöheinät. Ponimieheltä on tullut noottia, että heinää tarjoillaan nykyisin aivan liian vähän eivätkä karsinoihin laitetut kuusenhavut millään muotoa korvaa kunnon heinäkasaa. On se niitä havuja vähän napostellut, henki haiskahtaa havulle. Pääasiassa kuitenkin ripottelee havut mahdollisimman pieneksi pilputtuna ympäri karsinaa, vesiastiaan ja suolakivelle myös. Eli havukaudella karsinan siivoukseen menee entisen viisiminuuttisen sijasta vähintään vartti. Koska havusulju.

Tamma on niin hönö, että se syö kaikki havutkin.

Tässä kaikki tällä haavaa, ilmoittaudun kyllä jahka tokenen. Jotenkin tänään Suomen ensi-iltansa saanut Star wars -leffa lukuisine meemeineen osuu ja uppoaa, nimeä myöten.

Viihtyisää illanjatkoa ja toiveikasta torstaita, missä lienetkin!

Herätys 03.45





maanantai 14. joulukuuta 2015

Kymmenen vuotta


Mahtavan upeaa syntymäpäivää Torpan Nasseäijälle!
Kymmenen vuotta täyttä elämää.

Älä koskaan ikinä muutu!


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Hevosurheilua



Kuvien ns. laadusta ei nyt sitten puhuta. Kohmeisin näpein yritin suuntia kameraa siihen suuntaan jossa ratsukko temmelsi, vasta myöhemmin tajusin säätöjen olleen ihan muita juttuja varten. No, ei voi mitään, taidan myydä yhden canonjärkkärin halvalla osaavalle kuvaajalle.

Ponimiehen PT tuli tunninpitoon ja vaikkei kuvista näykään, meno oli vallan mallikasta ja vauhdikasta. Silti hallittua. Ponimiehen edistymisen ratsuna on ollut huimaa. Laukka nousee ja pysyy ja vaikka kunto jo välillä lopahtaisikin, työmoraali on korkea ja homma jatkuu.

Hurjan hyvillä mielin tuota menoa katselin. Ihan kun suoraan sanon, en itse pysyisi kyydissä. Ponimies on hyvä ratsu, mutta vaatii rohkean ratsastajan. Nuorimmainen ja Ponimies ovat yhdessä kasvaneet joten sopivat täydellisesti toisilleen.

 

Meillä oli Iso-J:n kanssa työmaa aitatolppien parissa, vaihdettiin taas muutama ohuempi tolppa kunnon pylväisiin. Mikäs on vaihtaessa kun maa on sula eikä lunta ole tuon enempää kuin mitä kuvista näkyy. Eli vähän. Tässä ollaan niin jännän äärellä tuleeko joulukuvista lumisia vai rapaisia. Toisaalta, kuvaajan ns. kyvyt nykytasolla eivät kummoisia joulukuvia lupaile.

Huomenna haen maatalouskaupasta piuhat ja eristimet ja sitten saadaan tarha säädylliseen kuntoon talveksi. Kenttä jää vielä ilman vaakalaudoitusta, tässä loppuu nyt aika ja valoisan tunnit kesken. Mikäli talvi jatkuu tämmöisenä, voidaan aita lankuttaa vaikka myöhemmin, kunhan nyt niistä Savonmuan reissuista tokenen.

Eikä niin pientä työmaata, etteikö siellä paria pomoa tarvittaisi, tässä Töttis tarkkailee homman edistymistä. Turvallisen välimatkan päässä kuitenkin. Kuvaa kun katsoo, huomaa, että tamman häntää saisi vähän tasoitella, on melko pitkäksi virahtanut.

Kun Ponimies tokeni ratsuntöistään ja sai loimet niskaansa, se tietysti kipaisi katsomaan aitatyömaata. Sehän on juurikin tämä tietty keltainen kehveli joka aitoja ryskyttää nurin ja vinoon joten luonnollisesti tuli syynäämään mitä värkätään. Ja Ryobin surina kiinostaa tietysti ihan hurjasti.

Ja mikäs on tämän toiminnan tarkoitus?

Tältä sunnuntailta ei oikein irtoa mitään tämän kummempaa. Tuplasin sen hermokipulääkkeen aamuannostuksen ja kieltämättä vähän hirvittää lähteä aamulla liikenteeseen. Katsotaan nyt uskallanko huomenaamulla doupata tuplana vai otanko lääkkeen vaikka myöhemmin päivällä.

Eilen lauantaina käytiin joulumarkkinoilla, etsin yhtä tiettyä keramiikan tekijää, mutta eipä häntä näkynyt. Koska netti ja etenkin some on valtava voima, täytyy ottaa kuva ja laittaa etsintäkuulutus päälle, kyllä se oikea tekijä löytyy vielä.

Molemmat hevoset liikehtivät eilenkin ratsuina, Ponimies ylläpitäjäystävänsä kanssa ja Töttis terapiaratsu vähän rauhallisemmalla tahdilla mutta ah, niin innokkaana.

Sää on ollut viilenevään suuntaan, mutta myrskyjä tai sateita ei juurikaan ole saatu niskaamme.  Olisihan se kiva saada vähän uutta lunta, maisema on melko ankean harmaa. 

Ensi viikko onkin viimeinen kouluviikko, Perikunta pokkaa joulutodistukset ensi lauantaina ja siitä alkaakin joululoma. Sinne on kuitenkin vielä matkaa, aloitetaan nyt vaikka niiden tämänpäiväisten kolmen adventtikynttilän sytyttämisellä.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa, missä lienetkin.