perjantai 11. joulukuuta 2015

Perjantai



Tuo kuva on oikeastaan aika hauska. Olkoonkin, että en ole korjannut vaakaviivaa. Tuo on nimittäin testikuva koiranpentujen kuvauksien säätöjä varten.

Simppelisti appelsiini trimmauspöydän sinisellä kumimatolla, valkoinen reunaviiva ja vaalea tapetti. Ainoana valona tuossa on yksi kattospotti ja kameran oma salama. Tuosta oli melko hyvä lähteä nostamaan lisäsalamalla apuja valkoisten koirien kuvaamista varten. Etenkin kun valkoinen väri niin helposti ylivalottuu eli 'palaa puhki'. Valittiin punainen (koska joulu) paksu vakosamettinen tyynynpäällinen alustaksi, se oli nappivalinta. Pennut seisoivat oikein hyvin sen päällä ja punaisessa tuubissa ollut maksapasteija sulautui hyvin kun sitä sohittiin pentujen suuhun alaviistosta. Naamakuvissa pitelin tuubia pääni vieressä (että pentu katsoisi ahneuksissaan kohti) ja kotimatkalla totesin hiuksissani olevan aimo kokkareita maksapasteijaa. Ainakin Leffe ilahtui kauheasti kun mamma olikin muuttunut tikkariksi.

---

Joulukuun toinen viikko on takana. Miten aika voikaan juosta näin lujaa, aina joulukuussa ja aina lomalla? Maaliskuussa ja lokakuussa se mataa, marraskuussa makaa paikallaan.

Nyt on kuitenkin jo perjantai, sunnuntaina syttyy kolmas adventtikynttilä ja siitä alkaa sitten viimeinen arkiviikko ennen joulua. Huh, kiirettä luvassa.

Tosin hirveästi en ole paineita joulusta kerännyt, ihan menen sillä tahdilla kuin lääkärit määräävät ja nyt pitää sitten nostaa sitä keskushermostolääkettä yhdellä pillerillä (aamuisin). En pärjää enää iltapäivää pidemälle yhdellä aamulääkkeellä.

Ensi viikolla raivaan sen verran tilaa pakkaseen, että saan tehtyä muutaman satsin lanttu- ja porkkanalaatikoita, ehkäpä jopa villiinnyn imelletyn perunalaatikonkin tekemään. Se on kyllä outo ruoka. Itse en sitä vapaaehtoisesti syö, mutta joka joulu sitä teen ja aina loppuu kesken. Ehkä minussa kuitenkin kytee jossain joku hämäläinen geeni jonka avuin pystyn tekemään niinkin outoa kuin imellettyä pottuhuttua. Mie oonkin idän ihme.



Jouluksi tänne tulee sama porukka kuin edellisinäkin vuosina. Pöydän ääreen katetaan 11 lautasta. Vähän joudutaan nyt soveltamaan kun pidempi pirtinpöytä on poissa (huoltotauolla) ja juuri nyt pöydän ääressä vain 6 tuolia. Ehkä tehdäänkin vähän viihteellisempi jouluruokailu, ne saavat syödä istualteen jotka valtaavat tuolin ajoissa. Ei vaineskaan, meillä on toinen samanlainen pöytä varastossa ja pari pienempien keittiöiden versiota, tuoleja on vaikka rykmentille joten hyvin mahdutaan ja ihan jokaikinen on tervetullut.

Sitä paitsi ennen sai pari tenavaa istumaan pöydän päähän rinnakkain, nyt tenavien hartiat ovat jo niin leveät, etteivät mahdu päähän kuin yksittäin.

Sää jatkuu leutona, +5° ilmoitti auton mittari päivällä. Illemmalla vähän jäähtyi, mutta yöksi taas muuttui leudommaksi. Kanalan maatiaiset puskevat ulkoilemaan joka päivä ja aina joku huima nuorison edustaja kokeilee siipien kantavuutta ja lentelee pihanurmea nokkimaan.

Munaa pukkaa niin, että kohta toimitan munakiertueella kennon jos toisenkin. Varokaa portaitanne, siellä voi olla munaylläri te paikalliset ystävät.

Klapit ovat riihessä pinoissa ja huomenna on yhtä sun toista ohjelmaa. Maalausta, sähkötöitä, joulumarkkinoita ja siivousta. Noin aluksi.

Nyt kuitenkin unta pikkuisen pidemmän kaavan mukaan, meinaan aamulla tallihommien jälkeen kellahtaa vielä toviksi soffaan ja lepuuttaa yhden ylimääräisen tunnin. Tai siihen saakka kunnes tuoreen kahvin tuoksu herättää. Se on ehkä ihanin tapa herätä. Äkkiä ainakaan en muuta keksi...

Kivaa viikonloppua, missä lienetkin!



torstai 10. joulukuuta 2015

Savonmua kutsuu, kuuleeko Karjala?

Tuo katse, koiranpentukatse

Tänään se tuli, soitto Savonmuan tietäjien piäpesäkkeestä. Hurjan ujon ja aran ja epävarman tuntuinen nuori nainen soitteli ja kertoi, että varjoainekuvauksen aika on tullut. Yritin olla ystävällinen ja kohtelias enkä säikytellä reppanaa heti alkuunsa. Teitittelytkin häneltä sujuivat mallikkaasti.

Ensi viikon torstaina pitää olla ilmoittautumassa kl. 06.45 ja sehän meinaa aivan jäätävän aikaista aamuherätystä. Tähän jo kommentoin, että pitää sitten tulla edellisenä päivänä Puijolle yöksi kun taival on pitkä ja aamu aikainen. Hoitaja hätääntyi ja alkoi selittää jotain potilashotellista tai vuodeosastomajoituksesta. Yritin pitää pokkani, yksi hotelliyö kunnon aamiaisineen olisi nimittäin erittäin tervetullutta vaihtelua tähän leppoisaan rouvanelämään.

Sain seuraavaksi numeron kimppataksille joka kuskaa ovelta ovelle ja omavastuu on kokonaiset 16 €. Kyllä minä mersun takapenkillä köllöttelen mennentullen mukavasti, etenkin kun omalla autolla ei saa ajaa kotiin. Samana päivänä pääsen kotiin mikäli mitään ihmeitä valtimokanyylin menoreijässä ei tapahdu. Ja mikäli ihmeitä ilmenee, yövyn lasaretissa ja kurvailen taksilla kotiin seuraavana päivänä. Hoitaja vielä varmisti moneen kertaan oliko vielä jotain kysyttävää. Kutsu on kuulema tulossa postissakin mutta hän halusi soittaa ja varmistaa, että ymmärrän asian. Huoh. Mitenköhän vaikeita tapauksia he työssään tapaavat jos minullekin (suhteellisen normaalille ihmiselle) jankataan kuin pienelle lapselle?

Hoitaja kysyi vielä haluanko että luen Teille kuvauksen toimenpiteestä? Minä yritin pitää pokkani ja sanoin, että kyllä minä sen verran savolaisiin liäkäreihin luotan, että uskon heidän tietävän mitä ovat tekemässä eivätkä ole asialla ensimmäistä kertaa.

Enkä kysy tohtori Googlelta yhtään mitään, tehkööt temppunsa ja seuraavan maanantain neurotiimin kokous sitten pohtii ja hyväksi päättää miten asiassa edetään. Tokkopa nuo jouluviikolla leikkaavat, eiköhän tuo siirry tammikuun puolelle. Aika näyttää.

Ja tänään minä sitten juhlallisesti aloitin verenpainelääkityksen. Illalla jo vtutti sihen malliin, että pinosin taas pari pinomottia polttopuita. Iso-J:lle jäi vielä sipistelyksi pari mottia ja lattian lakaisu.

Yksi katkennut kynsi kirjataan tappioiksi tämän päivän mottisodassa.

Hyvää yötä, missä lienetkin! Huomenna ostan dosetin.




keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hush puppies !

Riiviöitä
Voi miten ihanasti kädet ja hihat tuoksuivat koiranpennulle kun keskiviikkona ajelin kaupungista kotiinpäin. Viisi suloista näätäkoiraeläintä eli russelinpentua saavat aikaan pientä pentukuumetta mutta kuume kyllä laskee kun joukko pentuja lyö naskalihampaansa yhtä aikaa kiinni pohkeeseen, varpaaseen, kantapäähän ja yksi roikkuu lahkeessa. Sitä viimeistä yrität kuvata.

Ja mikä hassu ärinä niistä lähtee kun sisarusten kesken leikitään koiraa. Pitää kyllä olla ihan oma ihmislajinsa joka terrieriryhmän koirat kokee omakseen. Eivät ole jokaisen hiihtäjän otuksia ensinkään, onneksi.

Mutta ei niin kilipäistä koirarotua olekaan, josta ei jämäkällä kasvatuksella, kurilla ja nuhteella kasvaisi ihan kelpoisia kotikoiria. Yksilöitä on, se on selvä. Tuossakin pentueessa oli yksi 'ukkona syntynyt' uros joka oli heti ihan oman tuntuinen. Ihan niinkuin Nasse pienenä. 

Nassemies pääsi hieman ennenaikaisesti trimmiin, tuli peruutusaika ja tein kaikki inhimilliset ja lähes lainsallimat muuvit, että sain koiran trimmaajan pöydälle puolen tunnin kuluttua puhelusta. Puhelun tullessa olin kaupungin Lidlissä jossa suoritin ostokset pikamarssilla, kurvailin kotiin, nappasin pultsarinnäköisen koiran kyytiin ja kurvailin takaisin kaupunkiinpäin. 

Kotiintuomisena oli näin tyylikäs herrasmieskoira joka pääsi etuoikeutetusti istumaan Torpan pojista ainoana autoni etupenkille. Toki minä penkille virittelin pyyhkeen suojaksi mutta se ei Nassen autoilun iloa latistanut.

Jossain vaiheessa penkin sensorit älysivät, jotta nyt on pikkuisen painavampi käsväsky penkissä ja auto aloitti rasittavan kiinnitä turvavyö -plinkutuksen. Onneksi matkaa oli vain pari kilometriä joten väänsin musat kovemmalle ja ajelin kotiin.

El Jefe, Nasseman

Iltapuhteina sain 466 kuvattua ruutua siivottua niin, että Kasvistäti sai viitisenkymmentä kuvaa pennuista. Hirveä määrä suttua ja hukkatavaraa noissa pentukuvauksissa aina tulee, mutta onneksi digikameralla pelatessa muistitila on ilmaista ja hutilaukausten deletoiminen on ainoa vaivaa vaativa toimenpide.

Nyt onnistuin säätämään lisäsalaman niin, ettei pentujen eteen/alle tullut tyhmiä varjoja, valkoista koiraa kuvatessa on aina omat haasteensa. Säästetyt kuvat on vesileimattu joten en niitä sen isommin täällä esittele.

Keskiviikko oli siitäkin kiva päivä, että aurinko paistoi koko lyhyen näkösällä oloaikansa. Autolla ajaminen oli pikkuisen tuskallista kun valo oli niin kirkas ja viisto. Aurinkolasit taisivat jäädä Hipsaaniaan eikä juuri nyt ole mitään kaamosale aurinkolaseista yhdessäkään optikkoliikkeessä. Ihme niuhotusta.

Maanantaina ennen reissuunlähtöään Iso-J haki pihaan kaksi mottia polttopuuta. Muuten ihan jees mutta aivan likomärkiä. Se kaveri möi puut kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Tänään luottotoimittaja toi seitsemän irtokuution häkillisen josta noin puolet olen jo lastannut riiheen. Niiden märkien lisäksi.

Nyt tuntuu jo vähän tehneeltä joten taidan hilppaista sänkyyn. Viime yö jäi turhan lyhyeksi, toivottavasti Nukku-Matti ei tee ohareita tänä yönä.

Ai joo, kävin tänään lääkärillä esittelemässä verenpainemittausten lukemia. Tuli lääkkeet. Mie tarviin kohta dosetin, alkaa olla aamuraksuja jo kourallinen. No okei, on siinä vitamiinit ja hivenaineet mukana. Mutta silti. 

Hyvää yötä, missä lienetkin!

Good housekeeping
Eikä siinä vielä kaikki
Ettei totuus unohtuisi

PeeÄäs: Kanadaan kiitos joulupostista, tässä sinne tämä kuvaterveiset nykymenosta Suomessa.


maanantai 7. joulukuuta 2015

FORD

Ruuvit talteen
Duunarilook

Otsikkoa EI pidä tulkita millään tasolla Iso-J:n auton halventamiseksi kommentoinniksi. Tuli vaan tuossa illan tiimellyksessä mieleen vanha sanonta, Ford kuulema on lyhennelmä sanoista Fix or repair daily.

Minulle tuo fiksailu tuli mieleen ollessani tapahtumien aluksi ihan muissa puuhissa. Olin juuri saanut pinotuksi riiheen yhden motillisen saunapuita ja arvoin mielessäni heittelenkö toisenkin motin samoilla ärräpäillä kun hevostarhan suunnasta kuului pahaenteinen rrrrääääätttsssss. Ponimieshän se siellä jahtasi tuulen viemää heinätuppoa ja epähuomiossa tuli särkeneeksi yhden aitalankun.

Särkynyt osa on semmoisesta sataan kertaan parsitusta kohdasta, joka meidän on pitänyt noin sata kertaa uusia eli vaihtaa uudet lankut. Sähköjähän ei ole tarhaan vedetty vielä kun on pitänyt ensin vaihtaa muutama vaakalankku ja pari pystytolppaa jykevämpiin. Selkeetä? Hyvä.

Niinpä otin pikapuhelun Iso-J:lle joka (luonnollisesti juuri tälläisellä hetkellä) loittonee hyvää vauhtia etelän suuntaan. Päätin vaihtaa parsitun kohdan lankut kokonaan uusiin. Niinpä kätevänä tyttönä käänsin uskollisen Ryobin ruuvinpoistoasetuksille ja surauttelin kaikki sovulla lähteneet ruuvit pois paikatuista kohdista. Sitä ennen olin tietysti sahannut yhden tolpanvälin matkalta lankut katkipoikki ja pois. Käsisahalla nitkuttelin. Ylemmissä kuvissa Perikunnan todisteeksi ottamat räpsyt.

Kuten huomaatte, näitä hommia paiskitaan ehdottoman eleganteissa vaatteissa. Svean pipo sojottaa pitkänä kuin tonttulakki, otsalamppu repsottaa vasemman korvan päällä ja muu asustus on onneksi mustaa eikä näy pimeässä.

Valmiiksi tuli, hämmästyin vähän itsekin miten nopeasti se tapahtui. Kyllä tämä nyt kelpaa väliaikaiseksi, niin paljon kuin väliaikaisia ratkaisuja vihaankin.

Ei huano
Ihan itse...
Tuossa edeltävässä kuvassa näkyy nerokas tuplalankutus, uudet menee alla, vanha lankkukerros ylempänä. Sen ylemmän siis sahasin pois tuosta tolpanvälistä.

Ja kun en tohtinut hyvää pitkää puutavaraa lähteä pätkimään sahalla enää mihinkään, tein luovan ratkaisun eli ns. oman hiihdon. Yksi risa lankunpätkä sai kunnian toimia väliaikaisena, ylimääräisenä pystytolppana. Ruuvasin uudet vaakalankut kiinni tuohon, etteivät heilu tuulessa eikä Ponimies keksi niille mitään uutta käyttöä kuten vaikka leuanvetovälineinä.

Susirumahan tuo on ja takaa sen, ettei todellakaan vanhene tuossa kauaa. Ihan ite tein. Eikä kynsikään katkennut. Hyvä minä! Tämmöistä se on, maalaisunelman eläminen, fix or repair daily!
Reipasta viikonalkua, missä lienetkin!

Luova ratkaisu




sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Kaksi itsenäisyydelle
Kaksi adventille
Kolme perheelle
Työväen marssi