perjantai 27. marraskuuta 2015

Black Friday


Mustana 'valkeni' tämä perjantai, eilen illalla satanut ohut lumihuttu oli sulanut vedeksi. Takaovelta koiria aamurynnäkköpissille päästäessäni tossu lipesi yläportaalle ilmestyneellä jäällä ja tulin portaat alas persmäkeä, päätyen koko ahterin leveydeltä lätäkköön. Ei kiva. Onneksi näkyvät vauriot jäivät yhteen rispaantuneeseen kynsinauhaan, repeytyneeseen kynsilakkaan, märkiin pyjamanhousuihin ja pieneen rokamaan vasemman kyynärvarren sisäpuolella.

Korvien välissä kiehui, jopa niin, että unohdin hetkeksi päänsäryn. Se toki palasi samantien kun sain kuivat vaatteet päälleni.

Perhanan talvi kun ei osaa tulla ja syksy joka ei osaa lopettaa. Ohut, pikkuinen lumikerros ja kuiva -2° on oikein passeli keli.

Onneksi tänään oli kauan kaivattu kampaaja-aika, nyt on taas pikkuisen lyhyempi frisyyri (polkkapituus on just hyvä) ja tyvikasvu raidoitettu pois. Oikein hyvä.

Sitten pitikin jo palata kipinkapin sohvalle huilaamaan, meinasi nimittäin horisontti heittää ja olo oli todella kehno.

Nyt kun sain vähän huilattua, on lähdettävä uudelleen kaupunkiin. Onneksi on Äitikulta apukuskina joka kärppänä vahtii jokaista tilannetta. Oli siitä hänen silmäleikkauksesta näemmä todellista hyötyä. Villasukkatehdaskin pyörii lähes tauotta ja lapasiakin syntyy sivutuotteena pari per päivä.

Kivaa perjantaita, toivottavasti se ei ole musta missään muussa mielessä kuin maan värissä ja kauppojen aleilmoitusten sävyissä.

Älä tonttuile pikkujouluissa, missä lienetkin!





keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Lumipallona luokses pompin vain





Leffe oli ihmeissään kun Peetu heitti leijumisvaihteen päälle. On ollut liikuttavaa nähdä Leffen lumiriemu. Ei haittaa jalkakarvat, senkun vaan loikkii lumessa huoletta. Mikä mukavinta, piskit kuivavat samaan aikaan ja pääsevät tupaan ilman pitkää istumista penaltyboxissa eli kylpyhuoneessa.
Lattialämmitys on loistojuttu, etenkin koirataloudessa. Kissatkin sitä rakastavat, onhan saunan lattialla pehmeässä hämärässä kiva köllötellä vatsa valtoimenaan lämpimillä lattialaatoilla. Eikä se ikävä ole ihmisenkään jalalle.

Noh, koirat siis nauttivat lumikelistä ja tiistaihan olikin ihmeellinen päivä kun vanha rakas ystäväni aurinko näytti kultaisen naamansa. Pikkusen vilautti vain, mutta se riitti. Nyt minä jaksan taas raahustaa tätä kaamostunnelia eteenpäin.

En ole vielä laittanut puhelimeeni lomalaskuria, aamukamman aika on joskus ensi keväänä.



Tänään oli taas aikainen aamulähtö, pakkauduttiin koko Torpan naisväki Jebukkaan. Ensin vietiin Esikoinen koululle, raukka oli päntännyt kemian koealuetta vielä myöhään yöhön. Siitä sitten ajan tappamiseksi keskustan isoon markettiin pyörimään. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta ainahan sieltä jotain tarttuu mukaan. Tällä kertaa perunamuusijauhetta (kyllä, meillä syödään joskus mummonmuusia) ja kosmetiikkaosastolta Nuorimmaiselle pari juttua.

Seuraavaksi heitin keikan Sairaalanmäelle, sinne jäivät Äitikulta ja Nuorimmainen. Kummallakin omat käyntinsä. Minä livistin raukkamaisesti perheterapeutin tapaamisesta ja kurvailin aamujumpille. Nyt kun terapiakäynnit alkavat olla viimeisiä, voin vihdoin tunnustaa, etten ole kokenut perheterapeutin tapaamisia ainakaan voimaannuttavina. Bodycombat sen sijaan oli todella voimaannuttavaa ja kyllä minä taas yhden vastustajani pieksin maan rakoon.

Nuorimmainen hankkiutui tapaamisestaan kaupungille ja söi itsenäisen lounaan. Muu luokka tuli perästä bussilla ja koko ryhmä vietti museovierailupäivän. Hienoa, että saavat tutustua paikallisiin museoihin ja moniin paikallisiin kohteisiin jonne ei ikinä tule lähdetyksi. Ainakaan vapaa-ajalla.

Äitikulta sai myös käyntinsä valmiiksi ja koukkasin hänet kyytiin.

Skippasin muutaman näpyttelyä vaativan konehomman ja oikaisin soffaan. Se eilen aloittamani lääke on ihan kauhea. Meinasin nukahtaa noustessani portaita ylös. Ja aamulla olo oli kuin merisairaalla, keinutti ja jokaisen askeleen sai asetella varoen. I´m not drunk, I just try to walk like Jack Sparrow.

Iltapalalla lueskelin lääkkeen sivuvaikutusluetteloa ja se on todella karmaiseva. Joka kymmenes potilas voi saada mm. mielialanmuutoksia, väsymystä, agressiivisuutta, huimausta, päänsärkyä ja noin kaksikymmentä muuta oiretta.




Toivotaan nyt, että kolminumeroiseksi muuttuneet verenpaineet tasaantuvat ja tuo uusi lääke korjaa tilannetta edes vähän. Muuten pitää ottaa yhteys Savonmuan Tietäjiin ja kysellä uutta ohjeistusta. Tuo verenpainehomma on ihan turha yllätys. Jotenkin tuntuu, että ei enää sitä olisi tarvittu. Ja asia on hoidettava kuntoon ennen mahdollista leikkausta.

Kaikkea sitä.

Mutta vielä tuohon koirien liehuntaan. Peetu riehuu ja Leffe liehuu. Peetun huumori riittää mainiosti Leffen kanssa pelehtimiseen, Nassen kanssa Peetu ei voi leikkiä, terrierit ottavat asiat aina niin kauhean tosissaan. Aamuisin ne kaikki kolme ovat sulassa sovussa ulkona yhtä aikaa, kaikilla on niin kiire omien aamuhommiensa kanssa, että eivät ehdi toisiaan mulkoilemaan tai kinaamaan.

Nasse ja Leffe tulevat myös erittäin hyvin toimeen. Eli se on se terrierimiesten välinen kitka joka hiertää. Asia on onneksi järjestettävissä ja vuoroparein ulkoillaan.

Leffe on sairaan nopea. Se loikkii mennen tullen Peetun yli ja ohi, Peetu tosin on ketterämpi ja pomppaa korkeammalle. Onhan Leffellä tosin noita koipiakin vähän enemmän kuin tappijalkaärrierillä.

Leffen ns. pureminen on hupaisaa sekin. Sillähän ei ole terrierin saksipurentaa vaan semmoista avutonta klohmintaa on spanielin leukojen käyttö.




Kyllä se on tämän syksyn aikana toteennäytetty, että mitä Leffeen tulee, iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn. Ei ole koira järjellä raskautettu, mutta iloista mieltä ja paljonpaljon rakkautta mahtuu yhteen spanieliin kotitarpeiksi isommallekin porukalle.

Hassuinta on se, ettei Leffe tajua omaa kokoaan. Se hyppää sohvalta Nuorimmaisen syliin, itsehän tuo on tempun koiralleen opettanut ja Leffe hyppää. Ihan saman se tekee kun istun koneella nojatuolissa, yhtä äkkiä koko syli on täynnä keltaista äheltävää koiraa. Varjele siinä sitten hengentuotoksiasi kun spanielin tassu lävähtää näpppikselle tai koko hiton koira parkkeeraa ahterinsa näytön eteen.

Reipasta askellusta viikkoosi, marraskuu on ihan kohta ohi ja ekasta adventista voi aloittaa jouluun valmistautumisen. Tämän vuoden glögeissä on muuten vallan mainio vadelmaglögi. Tykkäsin tosi paljon. Muut tastingit on pakko sen lääkkeen takia jättää tuota tuonnemmaksi. Ehkä se on ihan hyväkin pitää pientä viinipaastoa.

Vi hörs, missä lienetkin!





tiistai 24. marraskuuta 2015

Hyvis ja pahis

Felix the Fatso

Nyt on sen verran takkuisia ongelmia tämän tietotekniikan kanssa, että taidan vain länttäistä tänne muutamat kuvat ja klikata koneen kiinni jonka jälkeen kulautan kurkkuuni uuden hermosärkylääkkeen. Sitten se on herran haltuun ja hyvää yötä. 

Sivuvaikutusluettelo on vaikuttava, vähimpänä ehkä huimaus. Saa siis olla tarkkana, että osuu oikeista portaista alas, oikeinpäin ja hallitulla alastulolla (telemark?) jos yöllä tulee tarvetta liikehtiä. esimerkiksi vessan suuntaan.

Oli niistä Torpan kissoista puhetta. Osuivat kerrankin kameran linssin eteen ja tämmöisiä roikaleita ne nykyisin ovat. Puhdasverisiä laiskureita, tupakissojen aatelia. Myyrät ja hiiret mellastavat vapaasti riihen ja kanalan liepeillä. En oikein tiedä mitä tämän kissa-asian kanssa pitäisi oikein tehdä. Nämä kaksi pallinaamaa viihtyvät hyvin raksukuppinsa ääressä, toisaalla tarjoillaan myrkkyä rotille. Kun kuitenkin myrkytön vaihtoehto rotille olisi kissa. Mutta koska vilkas tie, meillä on kaksi ahnetta tupakattia ja myrkkysyötit jyrsijöille.

Näin se vaan menee.
Rinnakkain tai yhteiskuvaan en tällä kertaa saanut jätkiä ahdistettua, kokoero näillä kahdella on nimittäin valtava. Oscar on pieni tappijalka, Felix iso reteä roikale. Pikku-Pete ja Iso-Pat vai miten ne nyt oli?

Osama, Massa-Ossi Oscar

Oscar on se kiltti kissa. Hyppää aina olkapäälle tai selkään jos tilanne sallii. Sanoo purrrr ja tykkää silittelyistä. Viihtyy veljeään paremmin sylissä ja tulee jopa vapaaehtoisesti jalkojen päälle makaamaan jos joku laiskuri vetelehtii päiväsaikaan torkkupeiton alla.

Oscarilla on kopiseva varvas, se on juurikin tämä tassu joka kuvassa näkyy. Varvas on jotenkin rustottunut niin, että se osuu luu edellä lattiaan ja kopina kuuluu. Yhtään ei näytä kissaa haittaavan joten Oscar on prosenttijengiläinen, 1% invalidi.

Sitten se toinen kelmi, Felix keltainen. Siinä on viimeisen päälle kovanaama. Keikistelee ja yrittää söpöillä, yleensä ruokapöydällä. Sallii silloin silittelyt ja rapsuttelut mutta syliin otettuna on rento kuin rautakanki. Ihan outo kissa jolla on hyvin leijonamaiset keltaiset silmät. Oscarilla on tuommoiset animehahmon pyöretä mollukkasilmät.

Felix on ihan varmasti semmoinen kissa jonka nahkoissa asuu leijona. Tai joku muu kissapeto.

Hakusessa on edelleen mustavalkea kiltti kollipentu josta saa koulittua rennon sylikissan. Veljeksiä Hulluudessa (RIP) ei voi kukaan koskaan korvata, eikä tarvitse. Mutta Torpalla on selkeästi yhden mustavalkoisen peräkammarin poikakissan vajaus. Yritin sieltä etelän suunnalta saada, mutta ei ole vieläkään vastausta sähköpostikyselyyn kuulunut ja kun ei ollut numeroa johon soitella niin sitten jäi sekin kissa hakematta.

Mutta kyllä se vielä löytyy. Nyt ihmetellään näiden kahden huiman edesottamuksia. Felixhän ei voi kulkea ovista normaalisti, sen pitää aina ottaa kova vauhti ja ponkaista oven kautta, ihan siis kunnon parkourkimmokkeella. Räminä ja kolina on siis melkoinen.




Nyt sitten se iltapilleri ja petiä kohti. Toivottavasti näkyy edes mielenkiintoisia unia, se edellinen  "Kissanäyttelymatkalla Islannissa" uni oli vallan vinha. Mielelläni jatko-osan katselisin.

Huomenna viikko on jo puolessa ja Marraskuu melkein selätetty!
Kivaa viikonjatkoa, missä lienetkin.








sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kuka sammutti valot?

Kuvia ei ole, koska joku sammutti valot ulkoa.
Saimme kuitenkin hevoset talvitarhaan. Pika-aitaratkaisulla mennään ainakin niin kauan, että talvi ottaa takapakkia ja maa sulaa, sitten vaihdetaan vielä muutama pystypaalu ja vedetään lankulla kentän ympärys. Plus sähköt kaikkiin osiin.

Nyt sähköistettynä on vain kentän puoleiset kaksi sivua, älkää kertoko hevosille.
Talvitarhalle jäi vielä ruhtinaallisen kokoinen ala, L-kirjaimen muotoinen iso alue jossa mahtuu pukittelemaan ja piehtaroimaan oikein mainiosti.

Huomenna haen syyslaitumelta nauhat ja kepit. Keppejä tarvitaan seuraavaksi sodassa rusakoita vastaan. Rakennamme tänä vuonna eräänlaiset tiipiit suojattavien puskien ympärille. Laidunkepeistä siis pystysalot ja varastoon kertyneistä verkoista seinät. Rumiahan ne ovat, mutta toivottavasti pitävät jänekset loitolla. Myyrille ei voi mitään. Olen koiranpökäleitä nakellut kirsikkapuiden juurille, ehkä edes vähän aikaa myyrääkin tympii lihansyöjän köntsän haju.

---

Eiliseen postaukseeni viitaten, nettipoliisi on ottanut asiaan kantaa. Pikkuisen minua tökkäsi asenne, joka hänen vastauksestaan huokui. On kuulema vanha vitsi tuo tyyppi, ei pitäisi ottaa vakavasti eikä huomioida mitenkään.

Ei pitäisi ei. Mutta jos jo vuosi sitten on samanlaisista jutuista tätä hyypiötä ilmiannettu, eikö se kerro mitään? Kukaan tervejärkinen ihminen ei suolla moista saastaa (tänään monta uutta postausta) ja fantasioi koirien tassujen katkomiselta, elävältä hautaamiselta ja nylkemiseltä.

Jonain päivänä se tyyppi feikkiprofiilin takana haluaa vähän isommat kicksit ja tekee ... niin, ties mitä. En haluaisi ajatella.

Ja niin kauan, kun minun kuviani käytetään noin iljettävässä yhteydessä, aion pitää meteliä asiasta.
Kiitos siis vielä kerran Roosa joka laitoit meiliä asiasta.

---

Viime yönä lunta oli tullut vajaat kymmenen senttiä lisää. Tänä aamuna kävi auramies.
Ulkona on kaunista ja hiljaista. Olisi melko houkuttelevaa hautautua talviunille, mutta nyt on vähän vielä hommaa rästissä, ei pysty uinailemaan.

Iso-J lähtee aamulla reissuun useammaksi päiväksi ja kalenterissa on yhtä sun toista. Vauhdikas viikko edessä, tankkasin tänään auton valmiiksi viikon koitoksiin.

Antoisaa viikkoa, missä lienetkin!