lauantai 21. marraskuuta 2015

Jonkun lapsihan se tämäkin on...

Näin trollaa tosimies

Sain tänään sähköpostia liittyen blogini kuvaan. Kuva on liitetty sangen iljettävään yhteyteen facebookissa.

Siellä tämmöinen pskaläjä nimeltä Rankaisija Jarno Korhonen kehuu koiranmyrkyttämisillä, kissojen tappamisilla ja hevosen ampumisella.  Muutenkin tuon hyypiön profiili on enemmän kuin iljettävä, kuvia ja kommentteja lukiessa lähinnä oksettaa. Tämä hevos/jalkajousikuva on kesyimmästä päästä.

Olen raportoinut FB:n valvomoon, Siskolikka ilmoitti nettipoliisille.
Mitäänhän se ei varmaan auta, nuo trollit tapaavat luoda uuden profiilin ja jatkaa sairasta julkaisutoimintaansa.

Jos joku Torpan Päiväkirjan lukijoista tietää paremmat konstit edes tämän ihmissaastan suun tukkimiseen, kertokaa ystävällisesti tietonne.

Ihan itsehän minä olen kuvani tänne blogiin laittanut ja tiedän, että ne voidaan parilla klikkauksella ladata omalle koneelle. Ja sen jälkeen liittää aivan minkälaiseen julkaisuun tahansa.
Tässä on nyt oikein hieno esimerkki.

Lauantaipäivä on käytetty sisähommiin. Ulkona olen piipahtanut lähinnä sen verran, mitä heinien ja vesien tarjoilukierros hevosten luo ottaa aikaa. Lunta on satanut lisää, nyt sitä on pehmeä kymmensenttinen kerros. Maailma muuttui taas lumen myötä hiljaisemmaksi. Ja valoisaksi.

Lupaan pyhästi (edes yrittää) ulkoiluttaa oikeaa kameraa, huomenna.

Tänään ei muuta, leppoisaa lauantaita, missä lienetkin!

Kedon kaunein kukkanen



perjantai 20. marraskuuta 2015

Savonmuan Tietäjä

Jättiravun pyrstöt

Kuopijon Tietäjän luona on käyty ja kotonakin olen jo useamman tovin saanut hissutella. Ajomatka oli aivan hirveä, lunta ja räntää, loskaa ja roiskeita. Onneksi oli valoisaa kun lähdin, sai edes toisen suunnan ajaa valoisassa.

Joku ihme etiäinen käski himmaamaan kaasua kun yksi paku kökkelehti edessä, onneksi himmasin, se nimittäin teki tulipalopunaisen jarrutuksen ja pakun edessä ajanut henkilöauto teki muutaman sivupiruetin ja kiepsahti tienvarren pusikkoon. Ihmeen nätisti puiden väliin ja nokka tielle päin.

Savonmuan sairaala on kyllä savolaesen kierouden kristallinkirkas ydin, ei juuri hankalampaa reittiä olisi voinut olla parkkitalosta oikealle osastolle. Meillä oli Iso-J:n kanssa treffit pääaulassa. Piti olla ilmoittautumassa 11.50, tasan kl. 12 hölkättiin Iso-J:n kanssa oikeassa kerroksessa oikealle luukulle. Ja sitten saatiin vajaa tunti odotella lääkäriä.

Vaan kyllä kannatti vartoa. Oli mukava, rauhallinen ja empaattinen mies, ilmeisen pätevä ja osasi esittää asiat niin, että potilaskin ymmärsi. Piirteli hienoja selventäviä kuvia ihmisen verisuonistosta. Tässä oli tapahtunut lääkärinvaihdos lennossa, minulle alunperin nimetty lääkäri oli poissa ja tämä heppu tuurasi. Tajusin hänet eri henkilöksi vasta kun katsoin lääkemääräystä. Joku savolaisten kiekaushan se tuokin oli mutta hyvän miehen laittoivat tuuraajaksi. Ei ollut edes valelääkäri, kysyin hoitajalta.

Sitten syynättiin magneettikuviani, siellä se Torpan Armon kovalevy oli kuvattu monesta kulmasta. Paljon harmaata mössöä, verisuonisto kuin purkillinen onkilieroja. Luutkin olivat aika symmetrisesti eli hyvin olin paikoillani pötkötellyt siinä oman kaupungin helvetinkoneessa jota paikalliset reteästi magneettikuvantamislaitteeksi sanovat. Savolaesilla on kuitenkin paremmat vehkeet joten minut on otettu nyt KYS:n neurokirurgian potilaaksi. Paikalliset hoitavat verikokeet sun muut.

Kana-vuohenjuustoburgeri

Semmoinen juttu tässä nyt on diagnoosina, että kaksi vikaa on päässä, kolmoishermon jumittuma yhden suonenmutkan takia ja sentin kokoinen aneurysma. Että saataisiin tarkempi tolkku aneurysman sijainnista ja laadusta ynnä suhteesta kolmoishermoon, pitää tehdä tarkempi varjoainekuvaus. Se tapahtuu samassa sairaalassa noin kuukauden kuluessa. Kuvauksen tulosten jälkeen neurotiimi päättää kokouksessaan hoidon, joka sangen todennäköisesti on leikkaus. Leikkauksessa aneurysmakohdalle survotaan jonkinlainen 'venttiili', suntti taisi olla oikeampi nimitys.

Naamanpuutumiseen ja muihin hermovaivoihin sain uuden lääkkeen, aloittelen sen vähitellen viikonlopun aikana. Tänään en, sillä iltatallin jälkeen aion lorottaa pidemmän kaadon punaviiniä ja huokaista hetkisen.

Elämä siis jatkuu ja nyt eletään Kuopijon keikka kerrallaan. Saan jatkaa liikuntaa, toimia oman vointini rajoissa ja levätä silloin kun päässä sirittää liikaa.

Sairaalalta lähdettiin Iso-J:n kanssa ihan hyvillä mielin. Kyllä tämä tästä. Koska olimme kahdella autolla liikenteessä, Hopianuoli vietiin osulan marketin parkkiin ja jatkettiin keskustaan.
Iso-J:n lapsuudenkaveri on töissä Soitinkaupassa ja siihen yläkertaan on tullut soittoruokala, Gastropub King's Crown, Kuninkaankatu 22.

Lämpimästi suosittelen, menkee ja syökee hyvin. Palvelu on rentoa ja hyvää eikä eväissä ole moittimista. 
Safkaa ja soittopelejä

Kotimatka olikin yhtä sohjorallia mutkaisilla metsäteillä. Onneksi oli jämäkkä auto alla, joten ihan rennolla asenteella kurvailin kotikaupunkia kohti. Ihan sopuisasti ajeltiin, minä Hopianuolella edellä ja Iso-J isolla mustalla perässä. Kumpikin sai ajatella omiaan ihan rauhassa, yhdessä pidettiin purkupalaveri burgereiden äärellä. Ja mikä parasta, ei tullut kinaa musasta. Mulla soi oma soittolista spotifystä ja Iso-J kuunteli tapansa mukaan jotain Aamulypsyn uusinnan uusintaa.

Perikunta sai kotiintuomisiksi pizzaa, me kun syötiin liinapöydässä niin hyvin, että seuraava eväs lienee aamiainen.

Äitikulta on nyt vastuutettu verenpaineen mittaajaksi ja sen viralliseksi valvojaksi, pitää olla vähintään parin viikon lukemat ennen seuraavaa käyntiä. Nythän ne lukemat olivat kolminumeroisia, mutta pannaan jännityksen piikkiin. Tupakointi pitäisi lopettaa viimeistään nyt, mutta sehän ei ole ongelma kun sekin pahe jäi jo vuonna 2009.

Josta teenkin päätelmän, että paheeni ovat vähäiset. Siispä teen nyt reilumman pituisen kaadon punaisia flavonoideja ja otan rennosti.

Päivän sää: lunta on satanut aamusta lähtien, nyt piti jo kolalla ottaa enimmät. Plussalla taitaa vieläkin olla mutta kuulema vähän selkenee ja kylmenee.

Rentoa iltaa sinulle, missä lienetkin!

Possusota

PeeÄäs: Peetu yritti näpistää Leffen terapiapossun ja siitähän tuli ihan vetokisa. Piti puhaltaa peli poikki, sillä possusta ei olisi Peetun suolistamisnäytöksen jälkeen jäljellä kuin pari riekaletta.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Joutavalla jotakin


Siirretty neurologin tapaaminen ja joutoaika on huono yhdistelmä. Kun siihen vielä lisää vähän uteliaisuutta ja tietokoneen, käsissä on nippu termejä ja testamentin teko mielessä.

Tiedän kyllä mitä on lähdekritiikki. Tiedän kyllä, ettei netistä löydy yhtä ainoaa absoluuttisen oikeaa vastausta. Luin Duodecimin julkaisuja aiheesta, kirjoittajana lähes poikkeuksetta kaikissa minua perjantaina puhuttava lääkäri. Silti pikkuisen hyytää.

On ihan ennenaikaista tässä kotona nyt yrittää tietää mitä hoitoa minulle tarjotellaan, ihan ennenaikaista arvailla kauanko mahtaa kestää toipuminen jos (ja kun) leikkaukseen päädytään ja onko toimintakyky kovin pitkän kuntoutuksen takana. Mutta silti. Koska ihminen.


Tämä tiistai siis muuttui ihan erilaiseksi päiväksi kuin mitä odotin. Aamulla on aina pikkuisen pimeämpää, päivä valkenee pikkuisen myöhemmin. Lunta on satanut lähes koko päivän, välillä sakeasti, välillä pilkahti jotain keltaisenkultaista etelätaivaalla. Ehkä se oli vanha kunnon aurinko.

Ponimiehen PT on kipeä joten valmennustunti jäi väliin. Eipä siitä olisi oikein mitään tullut muutenkaan, lumi nuoskaantuu inhottavasti tilsoiksi hevosen kavioihin ja tekee askeltamisesta epämukavaa. Niinpä Ponimies pyörähteli vähän aikaa ympyrällä narunjatkona.

Nuorimmainen ratsasteli Töttistä. Se hupakko oli ollut kauhean touhuissaan ja tohkeissaan. Sitten kun Ponimiehen massiivinen peräsin purjehti tallin oviaukosta sisään, tuli Töttikselle hätä. Silloin kun se elukka hätääntyy, se kulkee vain takaperin. Tai ei kulje ollenkaan.

Niinpä kävin sitten taluttamassa ratsukkoa muutaman kiekuran vielä lisää kentällä. Piti puhua sangen isoin kirjaimin, ei se luupää silti tajunnut, ettei hätää ole. Mutta mielestäni otin kuitenkin jonkinlaisen työvoiton koska tamma tuli talliin vasta kun me ihmiset sallimme sen tapahtua. Eikä taivas todellakaan pudonnut tammankaan niskaan vaikka se hyvin epäluuloisena mulkoilikin yläilmoihin.

Joutava kopukka. Myisin perhanan pois ja laittaisin järkevän ruunan sen tilalle. Mutta koska se on Töttis, ratkaisu ei ole niin yksinkertainen.

Ihmisen on pidettävä hevoselle antamansa sana. Siihen hevonen luottaa.

Aamuksi olin buukannut vähän salipullistelua ja yhden BodyVive -tunnin. Oikein hyvä kombo jossa tuli riittävän rento olo. Huomenna lisää.
Päivät kuluvat, huomenna voi jo puhua ylihuomisesta.

Mukavaa viikon jatkoa, missä lienetkin.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Hiilillä

Tuskanpunaiset hiilet

Huominen Savonmuan Tietäjien tapaaminen siirtyi perjantaiksi. Voin kertoa, että v-tuttaa niin, ettei veri kierrä. No onpahan heillä enemmän tutkimista kun se pahuksen aneurysma oikein kerää painetta.

Ensin tuli ihan tyhjä olo, olin niin psyykannut itseni olemaan turhia hötkyilemättä ja annoin vasta eilen itselleni luvan ajatella koko asiaa. Mitä sitä suotta etukäteen miettimään. No nyt meni koko viikko ihan uusiksi. Äsken varasin joka päivälle jotain liikunnallista aktiviteettia, lähinnä Bodypumppia ja combatia, nekin teen oman kunnon mukaan.

Se siitä tältä erää, homma jatkuu.

Hevoset saivat alivuokralaisiksi talliin kääpiökochkukon ja Vappupillin. Saas nähdä kummalla sirittää päässä enemmän kunhan sen räkäduon 'laulua' aamuyön tunneista alkaen kuuntelevat. Voi olla, että kumpainenkin kipittää häntä suorana tarhaan eivätkä uskalla sieltä pois ennenkuin ne räähkät on siivottu pois nurkista.

Huomenna on Ponimiehellä PT:n valmennustunti, kenttä on lumesta huolimatta superhyvässä kunnossa.

Näillä mennään, talvi pitää otteessaan ja minun puolesta pitäköön. Tuvassa on lämmin ja kaukana on paha maailma.

Kepeitä polkuja viikkoosi, missä lienetkin!


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Maalissa

Pitkätukat riehumassa
Huh mikä viikonloppu!
Perjantaina päästiin Iso-J:n työkiireiden takia matkaan vain 1,5 h myöhässä suunnitellusta. Suunta oli Espooseen saakka. Perille päästyä ehdin hädintuskin juoksemaan suihkun alta, suoriutumaan vaatteisiin ja sutimaan meikkiä vähän sinne sun tänne. Ajattelin käytännöllisesti, että enimmäkseen pimeässä siellä ollaan, joten ei se ole just niin tarkkaa onko kulmakarvat nypitty (ei ole) ja menevätkö meikin häivytyksen pilkulleen symmetrisesti (ei mennyt). Vaatteet oli helppo homma, mustaa alaosaa, mustaa yläosaan.

Pikaisen hölkkälenkin (parkkipaikalta 1 km) jälkeen pääsimme kutsuvierasovelle ja tapasimme muun ryhmän. Siitä oitis baariin ja viihtymään. Alapermannon baarissa oli tarjolla vain panimotuotteita joten rymistelin portaat yläkerrokseen jossa myös viini virtasi ja näkymät lavalle olivat paremmat.
Hirveät oli riistohinnat baarissa, en ymmärrä kenen persaus kestää käydä viihteellä viikottain. Joku 5,40 oluesta ja 8 € viinistä on törkeää rosvousta. Pikkujoulujen piikkiin se kestitys nyt kuitenkin meni, harvoin me ulkona humpataan. Hipsaanian loman kulunkeja ei lasketa, siellä kaikki on niin paljon edullisempaa ja loma on vain kerran vuodessa.

Kovan luokan keikkahan se oli. Minulle aivan turhan monta uutta/ikivanhaa biisiä joita en edes tunnistanut, mutta visuaalisesti nautin suunnattomasti kaikista efekteistä.
Jostain syystä valot ja pyrot eivät käyneet ohimoon, välillä vain käänsin selän hetkeksi pois lavalta ja kovimmasta valotulituksesta.

Keikan jälkeen kirmasimme pienentyneellä porukalla Tapiolan yöelämään. Joku paikallinen baari sieltä löytyikin ja ilta jatkui vielä tovin.
Sitten mittaripirssillä Iso-J:n kotitalolle ja nukkumaan. Oli hauska ilta, kiitos osallisille.

Kaukana Pariisissa eräs toinen konsertti päättyi kaaokseen, sydäntä kylmääviä uutisia. Miten ihminen voi olla niin pahuksen paha? Mitä asiaa edistää viattomien, täysin ulkopuolisten pariisilaisnuorten teloittaminen?

Pessimisti minussa sanoo, että ei tämä vielä tähän lopu. On vain ajan kysymys milloin meillä Suomen lintukodossa posahtaa. Toivottavasti ihmeitä tapahtuu ja koko helkatin fanaatikkolauma seuraajineen ja sotureineen palaa helvetin tulessa. Mahdollisimman pian.

Maratoonari
Kellonsoittajana
Lauantaina kotimatkalle päästiin ihan hyvissä ajoin ja ensimmäinen etappi oli Paloheinässä. Siellä rakas Siskolikkani toi finaaliin kahdeksan kuukauden projektinsa, ensimmäinen täyspitkä maratooni on juostu maaliin saakka. Käsittämättömän hieno suoritus.

Maaliintuloa emme valitettavasti voineet jäädä todistamaan, tässä ensimmäisessä kuvassa hän tulee seitsemänneltä kierrokselta kääntöpaikalle, toisessa kuvassa kello jota sain hänelle kilkuttaa viimeisen kierroksen merkiksi. Ja kyllä kilkutin!

Arvostan valtavasti hänen saavutustaan. Työ, lapset, jääkiekko ja arjen yksin pyöritys vievät tehot. Mutta kun poika on jäällä eikä äidillä ole toimitsijavuoroa, silloin hän painuu kiertämään hallien lähimaastojen lenkkimaastoja. Ja juoksee muuten muulloinkin kuin lätkäiltoina, säällä kuin säällä, Haltialan peltolenkeillä askeltaa yksinäinen hahmo. Ihailtava sitkeys ja tahto, semmoinen on minun sisareni.

Kotona Torpalla olimme ihmisten aikaan lauantaina. Napattiin matkalta pizzat mukaan ja illan ruuanlaitto oli hoidettu.

Olin niin poikki, että saunan jälkeen rojahdin suunnilleen suorilta jaloilta sänkyyn. 
Oli kiva jutella Sudburyyn ja terveisten kerronnan jälkeen Perikunta ryhtyi tutkimaan netistä lentolippujen hintoja Torontoon. Kova olisi heillä into päästä näkemään pieni pala Kanadasta. Toivottavasti jonain päivänä onnistuu.

Kotimatkalla pysähdyttiin vaihtamaan kuskia jossain Juvan ja Savonlinnan välillä. Kurkkasin levähdyspaikan kaiteen yli ja näky oli tämä:

Järjen riemuvoitto
Juu, ei ole ihmisen järjenköyhyydellä mitään rajaa. Onhan se nyt varmaan ihan tosi helppoa ja kätevää kipata turhat roinat ja roskat autosta ulos levähdyspaikalla. Eikä tuo kasa ollut ainoa, koko rinne näytti samalta. Olisi kyllä mukava yllättää tämmöisen tekijä ns. rysän päältä kiinni ja kuulla perustelut miksi näin tekee.

Jotenkin on hirveän vaikea uskoa, että kaatopaikkamaksut olisivat niin huimat, ettei sitä pysty maksamaan. Itsekin jätemaksuja maksavana tiedän, ettei se summa nyt oikeasti ole kova ja ainakin täällä meillä on jäteasemia jossa voi ihan itse, vapaasti valitsemanaan aikana käydä ILMAISEKSI jättämässä roinansa laillisiin ja asiallisiin astioihin. Niitä jäteasemia on isojen markettien takapihoilla, kylien jätepisteissä ja monessa muussakin paikoissa. Ainoa tehtävä on etsiä paikka, ajaa sinne ja nakella roippeet oikeisiin paikkoihin.

Vaan taitaa olla ylivoimaisen vaikeaa rakettitiedettä sekin, aina on näitä pimeäpönttöisiä jotka katsovat olevansa oikeutettuja kippaamaan jätteensä luontoon.

Pimeäpönttöisistä ei tunnetusti ole pitkä matka Torpan koiriin. Tässä muutama puhelinräpsy Leffen ja Peetun tämän päivän lumileikeistä. Leffelle menee Nassen työrotsi mikä sinänsä on ihme. Mutta Nasse on iso borderiksi.

Tollo ja Hönö
Hönö ja saalislapanen
Lumipallo!!

Tänään otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kärräsin sipulipenkin äärelle valikoidut, pulskat valkosipulinkynnet ja nipun työkaluja. Kärryllinen hevosenlantaa ja ämpärillinen tuhkaa, siinä on kasvun takeet.

Iso-J jyryytti jyrsimellä mullan moneen kertaan nurin ja minä kuljin tekemässä vakoja. Kaksi L:n muotoista penkkiä tuli. Kuvanottohetkellä ne ovat vielä ilman katetta. Lunta tuli perinteiseen tyyliin kun Torpan valkosipulit istutetaan, mutta siellä ne nyt ovat. Ihan kaikkia en laittanut, ehkä kilo tai kaksi jäi laittamatta. Loppui valo ja voimat kesken.

Samaan aikaan toisaalla Nuorimmainen oppi juoksuttamaan Ponimiestä ja hienostihan se sujuikin. Ponimiehen liikunta on turvattu myös niinä päivinä kun päivä on lyhyimmillään. Hevosen ilme oli vähän vino kun tajusi, että nyt meitä juoksuttajia on kaksi eikä löhöpäiviä suoda enää huonoon säähän tai kentän puutteeseen vedoten. Nyt on kenttä missä juosta. Toki parasta liikuntaa on ratsastus kentällä tai maastossa, mutta joskus Ponikin joutuu liinan päähän ympyrälle.

Illalle ei ole muuta ohjelmaa, ihan perushommia vaan. 
Sain kuin sainkin täytettyä omakanta -palvelussa esitietolomakkeen Savonmuan tietäjien tapaamista varten. Tiistaista alkaa uusi ajanlasku.

Lunta on tullut koko päivän, nyt sitä on isommin valehtelematta viitisen senttiä. Ihmeesti maisema valaistuu kun on lunta. Lumentulon tajusin myös hevosten jalkoja vilkaisemalla, hirveät tilsat (lumikökkäreet kavioissa). Pakko soitella kengittäjälle heti huomenissa. Saattaa olla pari muutakin hokkikenkien kyselijää linjoilla.

Minun puolestani talvi saa tulla!
Kevyttä viikonalkua, missä lienetkin.

Maahanpanijaiset