perjantai 2. lokakuuta 2015

Sanonpa nyt kuitenkin

Kuva netistä hakusanalla syyrialainen äiti

Se on nyt sillä lailla, että minullakin on mielipide tästä maatamme ravisuttavasta turvapaikanhakijapakolaissotaorpowhatever -tilanteesta. En ota kantaa YK:n rooliin, en suurvaltojen keskinäisiin pullisteluihin ja sivuutanpa ihan kylmästi myös arabimaiden keskinäiset ja sisäiset kähinät. Nyt kirjoitan hädästä.

Tornion ja monen muun raja-aseman kautta maahan tulee satoja, lähinnä irakilaisia ja somalialaisia nuoria miehiä hakemaan turvapaikkaa. Se on fakta jonka kuka tahansa voi tarkistaa päivän uutisvirrasta. Syyriasta tulevien sotaa pakenevien ja kiintiöpakolaisten määrä on murto-osa.

Faktoja ovat myös ruokakapinat, patjakapinat ja yleinen nurina olojen ankeudesta, Suomi onkin huono maa, tupakka maksaa paljon ja se pitää maksaa itse, Falafel annos maksaa 7 € ja turvapaikkahakemuksen käsittely kestää kuukausia.

Faktaa ovat myös valitettavat uutiset pakolaisleireillä ja turvamajoituksissa tapahtuvista naisten ja tyttöjen ahdistelusta ja suoranaisesta väkivallasta. Näitä kaikkia asioita ovat kommentoineet poliisit ja viranomaiset. Faktaa ovat myös naisiin ja tyttöihin kohdistuneet katuahdistelut, päällekäymiset ja vonkaamiset. Kahnaukset paikallisväestön kanssa kylän raitin yössä ainoan baarin sulkeuduttua. Faktaa on moni muukin, mm. se, että vaateapulahjoituksina annettuja paketeissa olleita upouusia t-paitoja ja muita vaatteita on käytetty -kyllä- persauksen pyyhintään.

Suoraan sanottuna, minusta tuntuu nyt siltä, että meillä on täällä vähän väärää porukkaa, väärin perustein turvaa anomassa. Ehkä olen skeptinen, omasta mielestä tosin realisti, kun sanon, että tästä porukasta monikaan ei oikeasti halua hankkiutua sisään suomalaiseen yhteiskuntaan vaan napsia rumasti sanoen rusinat pullasta.



Ei minua riso heidän älypuhelimensa tai setelitukkonsa, toki heille on annettu perheen kaikki rahavarat mukaan kun poika on lähetetty petaamaan perheelle parempaa elämää kauas kylmään pohjolaan.

Minua äitinä ja veronmaksajana riipoo aivan luokattomasti tämä ylimielisyys joka on nähtävissä näiden 'pakolaisten' asenteista, eleistä ja ilmeistä, valituksesta ja jonninjoutavasta marinasta. Ei, ei heidän tarvitse vesissä silmin kiitellä suomalaisia saamastaan turvasta, puhtaasta vedestä, lämpimästä ruuasta ja pommittomasta ilmatilasta. Minä vain oikeasti toivon, että poliittisilla neuvotteluilla saadaan pakolaisapu kohdennettua niille, jotka suojaa ja turvaa oikeasti tarvitsevat.

Nuo hyvinsyöneet pojat voivat ehkä asettua asumaan hotellioloihin lähemmäs kotimaataan ja järjestellä sieltä perheelleen parempia oloja. Minä haluan sotaa paenneet perheet, äidit ja pienet lapset turvaan parempiin oloihin.

Hätämajoituksissa ja odottelukeskuksissa on varmasti myös niitä, jotka tulevat pärjäämään maassamme hyvin. Tekevät itse oman bisneksensä, maksavat elämisensä, kouluttavat lapsensa ja nauttivat siitä mitä tämä maa voi tarjota. Siellä on toimittajia, lääkäreitä, opettajia, rakentajia. Heidät pitäisi saada seulottua selville vesille ensin. He lähettävät oikeanlaista viestiä sinne mistä lähtivät, Suomi ei ole Paratiisi. Suomessa pärjää kovalla työllä ja täällä annetaan lapsille tasa-arvoinen mahdollisuus opetella lukemaan, käymään koulua ja elämään osana yhteiskuntaa. Loppu on hyvin pitkälti yksilöstä itsestään kiinni.

Minäkin autan, mutta toivon, että apu menee oikeasti niille, jotka sitä henkensä kaupalla odottavat.

Tämä ei ole vihapuhetta, tämä on minun mielipiteeni.








torstai 1. lokakuuta 2015

Lokakuu



Ulkona kukkivat vielä viimeiset asterit ja daaliat sekä vuosi vuodelta upeammat syysleimut. Syyskuu oli meillä melko vähäsateinen ja lämmin joten kukintakausi venyi, sehän on toki pelkkää positiivisuutta. Sitä kun näinä kaamosta edeltävinä viikkoina ei voi olla liikaa.

Iloa lakastuvaan syksyyn tuovat innolla kukkivat perhosorkideat, ihan tavallisia markettikasveja mutta pari on sinnitellyt syksystä toiseen ja taas pukataan uutta kukkaa.

Mitään pihahommia en ole saanut aikaiseksi, nämä päänsäryt ja naaman puutuminen vievät melko tehokkaasti voimat ja motivaation. Onneksi arkea eletään olosta ja voinnista huolimatta. Nyt aamut alkavat vähän aikaisemmin kun hevoset ovat taas kotona. Siinä saa olla tarkkana, että ehtii ajoissa autolla liikenteeseen ja kaupunkiin kahdeksaksi. Koirien ruokinta ja ulkoilutus sekä hevosten ulkoistus on minuuttipeliä, muut sisähommat ja omat aamutoimet siihen lisäksi eli kipitän kilpaa kellon kanssa.

å´¨ä' (Leffe kävioi90löåä¨ lyömässä omat tassunjälkensä tähän)


Mitäpä muuta? Ei tämän kummempaa. Jotenkin on vähän takki tyhjä kun saatiin se Hirnakka Areena valmiiksi. No aitojahan puuttuu vielä kymmeniä metrejä mutta se tärkein, eli pohja on nyt parin viikon käytön jälkeen todella hyvä. Kertaakaan ei ole vielä lanattu. Olen antanut tiukan ohjeistuksen ratsastaa kaviouran sisäpuolella, että mitään juoksuhautaa ei syntyisi. On muuten ihan hyvä kontrollitehtävä Ponimiehen kuskille. Tiedän tuskallisen hyvin, miten helposti sitä valuu sinne kaviouralle.

Viikonlopuksi on tulossa superkiva juttu. Iso-J:n isä tulee viikonlopuksi ja keikan missiona on saada valmiiksi SISÄSAUNA! Sitähän on värkätty vuoden 2013 likavedenpaisumuksesta lähtien. Viimeistelyt ovat olleet aloittamista vaille valmiina jo pari vuotta. Aina on tullut pari muuttujaa.

Oi että, sitä saunomisen riemua! Sisäsauna on aina ollut minulle kotisampi paikka, ulkosauna on turhan kipakkalöylyinen minun makuuni.

Noh, katsellaan mitä valmiiksi saadaan.
Nyt on pakko siirtyä klapihellan ääreen, meinaan täräyttää sen tulille jotta saadaan lokakuun koleus pois tuvasta. Leffe pahoinpitelee minua häntäruoskallaan, äsken iski silmääni ihan ravakasti ja sitä ennen ruoski jalkaani. Että jos mustelmia tulee niin se oli Leffe.

Peetu kävi eilen parturissa Kasvattajatädin luona ja nyt on niin virtaviivainen ja sileä.

Tämmöistä kivaa tällä kertaa, palataan taas.
Kivaa lokakuun alkua, missä lienetkin!






maanantai 28. syyskuuta 2015

Syyskuun viimeinen maanantai



Laimeahko on Karjalan ruska, mutta selkeästi on nyt syksy päällä.
Hevoset olivat jo yötä tallissa ja olen vienyt laitumelle lisäheinää. Niukanlaisesti tosin annostelen nyt heinää, ettei vaan treenattu sixpack katoaisi Ponimiehen vartalosta.

Jos lauantaina oli iloinen ratsastaja Töttiksellä, sunnuntaina samainen hevonen olisi kuulema joutanut myydä pois, turhana.

Verensokeri taisi olla alhaalla ja pientä turhautumistakin ilmassa. Mutta sen minkä näin, näytti ihan hyvältä. Ottaen huomioon, ettei aktiivista ratsastusta Töttiksen kanssa ole harrastettu hävyttömän pitkään aikaan.

Sovittiin Ponimiehen PT:n kanssa, että lauantaiaamuisin on meillä valmennustunti ja Esikoinen saa tammansa kanssa sinne mennä mukaan jos motivaatio löytyy.

Muuta kummallista tänne ei kuulukaan.
Lauantai-ilta oli kiva naapureiden kanssa eli vielä ollaan väleissä.

Sunnuntai meni muissa hommissa, kentän aitaa ei tehty metriäkään. Tänään olin tavararoudarina ja retuutin matkahuoltoon laatikon toisensa perään. Iltapäivällä kotiin päästyäni oli kivaa puuhaa, postitin asiakkaille laskut tänään lähetetyistä tavaroista. Että samoihin aikoihin on kamat ja lasku perillä. Maksuehtokin on sen verran tiukka, että rahnat kiertää vikkelästi. Eivät ne tosin meilläkään kauaa viivähdä. Mutta euro pyörii ja pienyrittäjä rimpuilee siinä kyydissä minkä voi.

Nyt talliin, karsinat siivoamatta ja yöheinät laittamatta... tässä rutiinissa on nyt vielä vähän hiomista.

Adíos!