lauantai 26. syyskuuta 2015

Elämän hymynaamapäiviä


Tänään oli kiva aurinkoinen lauantai. Onnistuin yllättämään Leffen ja reagoin sen kainoon ulospääsypyyntöön, juurikin kreivin aikaan. Seuraava kyykistys olisi tuonut töräyksen makuuhuoneen matolle. Harmittava tapa aloittaa lauantaiaamu, nyt kävi tsägä ja säästyin mattopyykiltä.

Vein Nuorimmaisen kauneushoitolaan (kyllä!) ja palasin sitten Torpalle jatkamaan kohtuullisen rauhallista aamupäivää. Esikoinen yllätti minut marssimalla alakertaan ratsastushousuissaan ja ilmoittamalla vakaista ratsastusaikeistaan.

Niinpä join aamukahvini väijymällä verhon raosta kentän suuntaan ja niihän se Töttis pääsi hämmästelemään pihaan ilmestynyttä hiekkalaatikkoa. Oli puhinaa ja pöhinää, hirveän jännäähän se tammalle on kun tuttu tarha onkin yhtäkkiä muuttunut hevosia nieleväksi lentohiekaksi.





Hetkittäin Töttis näytti melkein ratsulta, oli hän ainakin kauhean tyytyväinen kun pääsi olemaan ihmisen kanssa ja ihan työvehkeissä. Edellisistä ratsastuskerroista on kuitenkin viikkoja ellei peräti kuukausia. Kun tässä elämässä on aina muutama muuttuja pakkaa sekoittamassa. Oli kuitenkin hurjan kiva nähdä tuo pari yhdessä, tunnustelua ja verryttelyähän se oli, mutta ilmeisen mieluisa kohtaaminen molemmille. Uskon, että jatkoa ei tarvitse viikkokausia odotella.

Nättihän tuo hevonen on, ihan hämmästyin itsekin kuinka sievä osaa Neitihevoinen olla. Tuonne selkään kun saisi vähän lihasta ja persauksiin työntövoimaa niin näyttäisi oikeinkin hyvältä. Kas siinäpä kiva projekti jollekin lähiseudun hevosihmiselle... ;-)

Voiko tammi olla pensas? Taiston mielestä se on ihan ok

Hevoskastanja odottaa kasvupyrähdystään, yhä.

Kun norkoilin kameroineni kentän kulmalla, räpsäisin pari kuvaa projektipuista. Taisto Tammi (ylempi) ei oikein osaa päättää kasvaako pensaaksi vai puuksi. Pituutta hän on hypännyt kesän aikana kymmeniä senttejä, ehkäpä jo ensi talvena latva yltää lumen pinnalle. Pitänee suojata jäniksen kehveleiltä.

Hevoskastanja on ottanut jo niin monena vuotena osumaa jänisten hampaista, että taitaa jäädä bonsaipuuksi. Siellä se kuitenkin päkistää kilpaa mittatikun kanssa, pieni mutta hauska. Mittatikku on lähinnä merkkinä ruohonleikkurille ettei tule yliajetuksi.

Nämä kaksi alempaa ovat ikuiset mysteerit. Toinen on lapun mukaan japanin siipipähkinä (tai jotain), toisen nimeä en muista millään. Tita varmaan kertoo?



Kauniita ovat. Taustalla ruskaväreissään keekoilee taalainmaan koivu, rimpsulehtinen hassutus.

Oikein hyvin näyttävät viihtyvän tallipihalla, maakellarin pohjoispuolella. Aluksi olin kovin epäileväinen sijoituspaikan suhteen, mutta tuulet ovat ilmeisesti suotuisat kun eivät ole mitään suojaa saaneet ja silti kasvavat reippaasti joka vuosi. Jäniksetkin ovat nämä jättäneet rauhaan, outoa.

Iltapäivä meni tiiviisti keittiövuorossa, naapurit pellon takaa olivat tulossa ensimmäistä kertaa (kuuteen vuoteen!!) syömään ja saunomaan. Tokihan olemme yhteyttä pitäneet säännöllisesti, mutta semmoinen rauhallinen illanvietto on jäänyt aina odottamaan aikaa parempaa. Nyt oli ajankohta kirjattu kalentereihin jo viikkoja sitten ja melko tarkalleen viideltä pelmahtivat pihaan. Isommat lapset fillareilla tietä pitkin, pienemmät vanhempiensa kanssa taivalsivat pellon poikki.

Olipa kiva saada pöydän täydeltä väkeä tupaan. Syötiin ja rupateltiin, kerrankin rauhassa. Saunassakin pyörähdettiin ja kotitaipaleelle lähtivät kellon lyötyä kymmenen. Se taisi olla valvomisennätys perheen pienimmille. Mutta Leffen ja Nassen sekä kissojen seurassa aika kului hyvin. Nyt on viimeinenkin koira-arkuus hoidettu pois, Leffe liehui ja typerehti niin, että lapsiakin nauratti.

Kiva kun on niin mutkattomia naapureita, ei olisi tullut kuuloonkaan Espoossa. Päivää sanottiin jos osuttiin postilaatikolle yhtä aikaa, mutta eipä kyllä kertaakaan pihatalkoomakkaroita enempää harrastettu yhteisruokailua.

Oli mukava saada kuulla tämänkin talon historiasta uusia juttuja, naapurin isäntä kun on pikkupoikana Torppaan muuttanut ja täällä nuoruutensa viettänyt. Nyt osaamme katsoa Nuorimmaisen huoneen ikkunan alustikkaita vähän tarkemmin. Niistä kun on kuulema käynyt jatkuva ralli molempiin suuntiin ja rännit olleet täynnä tupakantumppeja. Ei tule onnistumaan enää. Tieto on valtaa.



Meinasin ottaa Nassesta jonkun kivan kuvan mutta ainoa mitä sain, oli koivennosto leimukukille.
Joo, päivän saldo on ehdottomasti positiivinen. Aurinko jaksoi paistaa ja jopa vähän lämmittääkin. Oikein mukava ja vähän rennompi lauantai. Töitä ei juurikaan tehty, huomenna senkin edestä. Ainakin ratsastuskentän tolpat saavat tuta sahan hampaat ja vähitellen siirrytään vaakalaudoituksen pariin. Maalattavaa aitalankkua riittää talkoiksi asti. Se on sitten jonkun toisen viikonlopun teema.
Nyt on hyvä näin.

Mukavaa viikonlopun jatkoa, missä lienetkin!



perjantai 25. syyskuuta 2015

Pullistellaan

Savolaeset papit??

Niin, minä kävin tänään diagnoosin kuuntelussa. Iso-J oli mukana ja hyvä niin. Uutiset eivät yllättäneet, mutta silti tuntui hetken ajan siltä, että tuli iso ja yllättävä isku jonnekin alempien hengitysteiden suunnalle.

Päässä on vähän vikaa. Mitä vikaa, se selviää seuraavalla visiitillä. Ja se visiitti on pahus vieköön savolaesten viäräleukojen piäkaupunkiin, Kuopijjoon. Ihan pääsen KYSin neurokirurgien syyniin. Toisaalta ihan hyvä, ne kelmit jos ketkä osaavat asetella valtimosuoneni ohimon suunnalla sopivasti äkkiviärälle mutkalle, ettei enää paina sen enempää kolmoishermoa kuin kasvohermoakaan. Ja muutamaa muuta hermoa jotka aiheuttavat nämä viheliäiset nonstop -migreenikohtaukset.

Joku valtimosuonen pullistuma siellä nyt on, kesän 2015 mallistoa.
Ei asiasta enempää koska mottoni on, että tulevaa on turha murehtia ja menneitä turha vatuloita. Tulee mitä tulee, meni mikä meni. Ihan jonninjoutavaa ajan ja energian tuhlausta moinen, tätä päivää on elettävä. It's better burn than fade away.

Hirnakan torpasta kun on kyse, palataan vielä vähän hevosasioihin. Oli puhetta Ponimiehen keskivartalossa esiintyneestä pullistumasta. Piinkovat vatsalihaksethan siellä piileskelevät, mutta myös tuommoinen hassu jenkkakahva. Plus lapamakkarat. Kasvaneet selkämuskelit ja tämä köli yhdessä tuottavat lievää suurempaa haastetta satulansovitukseen sekä satulavyön valintaan. Yhtä tarkkaa puuhaa kuin ripulissa piereminen.

Hei laardi laardi laa...
Satula oikein aseteltuna
Se on siinä

Ponimiehen PT tuli eilen ja kokeiltiin kaikki satulavyöt mitä varastoistamme löytyy (kirpparipalsta avataan pian). Uusimmista uusin pääsi koeratsastukseen koska se oli lyhin! Oikeasti, jätkä on kutistunut mahasta 10 cm, mutta kasvanut selästä saman verran. Pitää myös huomioida, että hevonen (Ponimies eritoten) pullistaa mahaansa usein satuloitaessa, ensimmäisten ratsastusminuuttien aikana ilmanpaine tasaantuu ja vyötä saa kiristää reiän, pari.

Tällä atleetilla satulan oikea paikka on tasan ja vain ja ainoastaan näin takana. Liikaa eteen laitettuna satula ottaa lapojen laajoista liikkeistä johtuen osumaa ja liukuu liikaa muuttuen epävakaaksi.
Jossain kehitysvaiheessa nuo jenkkakahvat ja lapojen takaiset pystymakkarat kenties sulavat pois joten nyt ei kannata vaihtaa satulaa, vaan pelata vöiden ja säkätopattujen padien (erikoissatulahuopien) kanssa.

Meillä on siis satulavöitä eri vuodenajoille ja eri kehityskausille. Ihan niinkuin on kesähousut ihmisille, ne missä on joustovyötärö ja talvihousut joissa on vyö... ja jouluhousut joissa on henkselit.

Mikäli lukijoiden joukossa on niitä, joilla on joutavaa hevosroinaa nurkissa, vetoan teihin. Pitäisi löytää anatominen 'mutkavyö' jossa on maksimissaan yhdellä puolella jousto, mieluummin nahkainen vyö. Ja mikäli Wahlstenille on jollakulla erittäin hyviä (ja syviä) suhteita, mittatilausvyö kelpaa kyllä kunhan sen saa sopuhintaan. Pituutta noin 125 cm yhdellä joustolla.

Pätevä meediokin voisi ottaa yhteyttä ja kertoa mihin varautua.

Heprean puhuminen loppuu nyt.

Kukka hattuun

PT ridasi Ponimiehen ja olipa hauskaa katsottavaa. Tungin välillä tuttia vauvelin nauravaiseen suuhun, kutittelin varpaita ja paijasin päätä ja sivusilmällä seurasin ratsukon liikehdintää. Hienosti nousee Ponimies koottuun muotoon, hienosti ottaa takamoottori tulta alleen. Ja puuskutus on kova.

Ponimiesparka oli ihan hiessä treenin lopussa, jopa otsalla helmeili hiki kun aivoluumu joutui kovaan paineeseen. Tyytyväinen ja pikkuisen leuhka hevonen minuun räkänsä pyyhki palautekeskustelun aikana. On se vaan niin hieno. Seuramestaruudet jätetään väliin tänä vuonna, ensi vuonna ollaan viivalla eikä armoa anneta.

Ihana on PT:n pikkuinen perillinen, tottunut hevosenhajuun ja hölskytykseen jo lapsivesiaikoinaan. Niin nauravainen ja söpö, kaikki kaksi hammasta alaleuassa. Isoveli oli mukana ja piti huolta pikkusiskostaan kun säädettiin vöitä ja analysoitiin askeleita.

Isoveli myös hoiti yhteydenpidon eskarista kotiutuneen sisarensa kanssa ja ohjeisti välipalan suhteen. Reipas sukupolvi sieltä on kasvamassa, hevosnaisen lapsi ei nälkään kuole vaikka äiti olisi hevosen selässä, useamman tunnin päivässä. Muistan kyllä hyvin kuinka oma Perikunta istui lampaantaljoilla maneesin katsomossa ja piirtelivät Fisher Pricen piirtotauluille. Pillimehut ja kotona paistetut take-away -makkaraperunat tulivat tutuiksi, ilmankos ei nykyisin kelpaa. Pitää olla lohisalaattia ja muita terveellisyyksiä.

Tänään Ponimies pääsi Nuorimmaisen kanssa ilman satulaa käppäilylle. Hämärän hyssyssä haahuilivat pellolla, kentällä ja pihapiirissä. Töttishottis sai iltahikensä hosuessaan laitumella, hyvä niin.

Huomenna pidetään oikea ensimmäinen illanistujainen naapurien kanssa, syödään ja saunotaan. Aloitetaan toki varhain koska pienin vieras on parivuotias.  Kivaa luvassa, kaiken tämän pullistumien hoidon vastapainoksi.

Äitikullan silmäleikkaus paranee hyvin. Tänään näytti mummo kiipeävän seinille joten Iso-J vei hänelle laatikollisen (n. 1000 kpl) myyntiartikkeleita ja viivakooditarroja yhdistettäväksi. Tunnin kuluttua homma oli pikkuista vaille valmis. Vähän on ollut näemmä tekemisen puute naapurilla... lukea ei voi, painetta ei saa kasata ja silti olisi hyvä tehdä jotain. Onneksi on toinen puuhalaatikko huomiseksi.

Mukavaa illanjatkoa, älä pullistele ainakaan nakkikioskijonossa! Tai missä lienetkin! Paitsi Espanjassa saavat Madridin ACE 2015 -kisaajat pullistella, paikalliset mörötkin siellä ovat, tsemppipeukku!




Kaikki on oolrait 



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Neliveto Torpanmäellä


Hevoshommien dokumentointi jatkuu. Ainakin vielä tämän päiväkirjamerkinnän verran.
Ponimies sai tänään uudet kengät ja Prinsessahevosen kaviot vuoltiin taas söpöiksi poninkavioiksi, olivathan ne kesän riennoissa rispaantuneetkin.

Nuorimmainen hoiti kengittäjälle hevoset työstöön ja autteli missä tarvittiin. Eipä juuri missään, sillä tällä kertaa Ponimies oli ollut oikein rento, lunki ja rauhallinen. Ehkäpä ikä todellakin tuo viisautta jopa ponin luuotsan takaiseen luumunkokoiseen aivohärveliin. Tai sitten se on viimeaikainen työnteko. Kaikki positiivista, kaikki tämmöinen hyvä ja nätti käytös hyvällä muistetaan, leivällä palkitaan ja ilolla kiitellään.

Tarkoitus heillä oli heti kengityksen ja tallin lattian siivouksen (kavionkappaleet aiheuttavat suunnattoman pahanhajuisen kemiallisen reaktion koirien suolistossa) jälkeen ratsastaa Ponimies kentällä.

Minä makoilin ystäväni migreenin moitittavana vaaka-asennossa tuvan soffalla ja havahduin kavioiden klopsutteluun ikkunan takaa. Siellähän ne kaksi köpöttelivät, ympäri pihaa, pitkin tietä. Kävivät katsomassa monta juttua, semmoisia joita Ponimies on poikavuosinaan vähän kavahtanutkin. Nyt semmoisesta ei ollut tietoakaan, rauhallista käppäilyä, ihan oli isäntämiehen elkeet.


Mukava näkyhän se tuommoinen on, omassa pihassa. Piti ihan kamera hakea.
Kyselin, missä satula. No se oli jätetty kentän laitaan kun uusi, kokeilussa oleva satulavyö ei nyt olekaan hyvä ja toimiva ratkaisu. Siinä kun on joustot molemmissa päissä ja tarvitaan sekä voimaa, että tuuria saada vyö kiristettyä Ponimiehen atleettisen vartalon ympärille niin, että satula pysyy pilkulleen oikeassa paikassa. Etenkin selästäkäsin se on tarkkaa puuhaa ja vaatii oikeasti harjoittelua.

Olivat sitten saman tien satulan hylättyään lähteneet tutkimusmatkalle omaan pihaan.
Hevonen näytti tyytyväiseltä ja rennolta kun kentällä ahertaminen vaihtuikin leppoisaksi kävelyksi.
No, huomenna hevosen naama venähtää kun PonyTrainer tulee puolenpäivän aikaan kuntotsekkausta pitämään. Minä pääsen silloin hyssyttämään vaunuja ja etenkin niissä pötköttelevää kääröä. Vähän pelottaa. Ovat niin pieniä, arvaamattomia ja suuttuessaan äänekkäitä ne vauvat. En minä muistakaan niiden kanssa olemista kun oma 'vastahan se oli vauva' ratsastaa näissä kuvissa.


Äitikulta viedään aamulla seitsemäksi silmäklinikalle operaatioon, tavoitteena korjattu näkö ja sitäkautta parempi mieli ynnä elämänlaatu.

Ehditään Esikoisen kanssa aamukahvillekin ennenkuin hänellä alkaa koulu.
Migreenistä riippuen menen joko treeneihin tai suuntaan kirjakaupan kautta kotiin. Espanjan läksyt jäävät tekemättä kun en ole muistanut ostaa kirjaa.

Päivä näyttää mitä siitä kehkeytyy, illalla Iso-J kuitenkin on luvannut ilmiintyä kotiin.

Tämmöistä tänään, huomenna lisää. Tai jotain.
Olen muuten huomannut monen seuraamani blogin hiljentyneen. Toivottavasti blogien hallintojen haltijat ovat kuitenkin kunnossa ja elämässä vain normaalia syyshässäkkää.

Kaikkea kivaa, missä lienetkin!

Sori, oli ihan pakko laittaa tämä

PeeÄäs: vuosi sitten tuossa alatien puurivistössä rötkötti lumen painosta haljennut salava. Oli sekin aamu, voi jösses sentään. Etsin tähän raportin työmaasta; Dagen efter 




tiistai 22. syyskuuta 2015

Vihdoin!


Neljä vuotta sitä on tuumattu ja suunniteltu, nyt se on olemassa. Oma ratsastuskenttä. Hyvää yritettiin tehdä, mutta priimaa pukkasi. Aitalankut toki vielä puuttuvat, mutta pohja on olemassa ja hyväksi testattu.

Eilen Nuorimmainen satuloi Ponimiehen ja marssitti kentälle.
Minä uhmasin magneettikuvauksen jälkeistä migreeniä ja raahustin paikalle katsomaan miltä meno näyttää ja miten askel etenee.

Hyvin eteni ja hyvältä näytti. Migreenikin mykistyi toviksi.

Eilen illalla alkoi rankka sade, satoi koko yön. Ja tänäänkin satoi. Silti kenttä oli kuohkea eikä yhtään lätäkköä näkynyt missään.

Laitan joskus joutessani paremman työselostuksen Hirnakan Talli -sivulle.

Kyllä tässä nyt tuntee itsensä etuoikeutetuksi kun hevosharrastukseen toivotut fasiliteetit alkavat olla kunnossa. Ponimiehen talven ylläpitäjä kävi veivaamassa koekiemurat ja palaute oli kiittävä. Huomenna taitaa Ponimies saada ansaitsemansa vaparin, ehkä yllätämme Töttiksen ja esittelemme uuden lähiliikuntapaikan.

Torstaina Ponimiehen Personal Trainer tulee testaamaan ja katsomaan mikä on kunto. Ensimmäiset kouluratsastuskisat meinaa vielä tänä syksynä käydä kiemurtelemassa. Meidän pitää siedättää Ponimies nyt kaikelle mahdolliselle, sateenvarjoista muovikasseihin. Lastenvaunut saadaankin pihaan kätevästi aina kun Ponimiehen PT tulee käymään, minäkin pääsen lykkimään pitkästä aikaa vaunuja.

Joo, kyllä nyt on ihmisen hyvä olla. Ja hevosen liikkua.

Letkeää askellusta sinulle, missä lienetkin!




sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Hirnakka Areena

Sandstorm

Kauas on tultu siitä, kun tälle alueelle päästettiin naapurin lammaskatras syömään ohdaketta, nokkosta ja muuta ryönää. Se oli kesä 2010.

Ei tullut paha kakku, tuli hyvä kakku!
Meillä on ratsastuskenttä. 
Sillälailla.