lauantai 12. syyskuuta 2015

Eräänä kauniina aamuna



Perjantaina, 11. syyskuuta meillä oli kaunis, unenomainen, utuinen aamu. Kun katsoi oikeassa vinkkelissä vastavaloon, näki kuinka hento kosteus leijui ilmassa. Kameralla en osannut näkyä taltioida mutta aikani räpellettyä sain sentään jotain talteen. Kaunis ja rauhallinen aamu se oli.

Näissä loppukesän ja alkusyksyn aamuissa on parhaimmillaan paljon tunnetta, iloa menneestä kesästä, haikeutta, hyvästejä kesälle ja viimeiset auringonsäteet ennen kaiken pimentävää pitkää kaamosta. Nyt aurinko vielä lämmittää, kohta se on kaukainen pallo joka hädintuskin jaksaa pinnistää näkyviin. Kunnes sitten vuoden vaihduttua valoisan aika jatkuu, kohta harppoo pitkin askelin kohti uutta kesää.

Tämä kesä oli hyvä kesä. Säät olivat sitä yhtä Hipsaanian kuukautta lukuunottamatta likimain luokattoman huonot mutta kaikkihan se on otettava mikä annetaan. Myös sää. Ja se on kaikille sama.
Hipsaanian kuumuuden jälkeen iho oli kananlihalla viikon kunnes karaistui.

Niin paljon iloa, hyviä hetkiä ja kivoja muistoja. Yleensä suurinta iloa minulle tuottavat yhteiset ruokahetket joko ihan perheen tai isomman joukon kanssa. Nyt eritoten ymmärrän iloita, koska vuosi sitten jokainen ruokahetki oli jännitystä täynnä.



Perjantain aamussa huomasin, kuinka yövuorossa oli seitinkutoja ollut ahkerana. Hienoja kudelmia, välillä silkkaa syheröä ja sitten taas kaunista kuviota. Siinä on ehkä joutunut kutoja improvisoimaan tai sitten on ollut langassa syöttövirhe. Ihmettelin pitkään noita kuvioita, kauniita.



En ottanut edes koiria mukaan, ne ryökäleet olisivat juosseet huimina ympäriinsä aiheuttaen pelkkää kaaosta ja epäjärjestystä. Ja vähintään joku tolloista olisi photobombannut kuvan kyykkimällä köntsällä taustalla tai tunkemalla märän kuononsa kameran linssiin kiinni.

Sitä paitsi, ennen kuvien ottamista ne olivat jo olleet ulkona ja kuvien ottohetkellä kuivattelivat koipiaan lattialämmityksessä. Se on kyllä aivan mahtihyvä keksintö, rekut kuivavat salonkikelpoisiksi nopeasti.




Kuvat räpsittyäni olikin aika nakata kassiin vähän vaihtovaatteita ja muuta reissukampetta, lähdettiin sujuttelemaan kohti etelän kaupunkeja. Esikoinen jäi kotiin potemaan räkätautiaan, tavoitteena sunnuntaiaamuun kuntopiikki jolloin reissubussi kohti Tukholmaa starttaa Norssin pihalta. Nuorimmainen ja Leffe valloittivat takapenkin, Nuorimmainen sai luvallani omaa lomaa koulusta ja Leffe lähti muuten vaan sivistymään.

Mielelläni olisin viipynyt puutarhassa vielä hetken, nämä ovat näitä viimeisiä aamuja jolloin ilmassa on ihastuttava sekoitus kesää ja syksyä.

Jatkukoon tämä lämmin, kuiva ja kaunis sää vielä hyvän aikaa. Hevoset tulevat huomenna kotiin ja mikäpä olisi sen mukavampaa kuin jatkaa laidunkautta kotimäellä.

Etelänreissusta tuonnempana, ehkä. Tässä on erikoinen viikko edessä kun yksi reissaa Tukholmassa, Iso-J poistuu työmatkalle ja me Nuorimmaisen kanssa pidetään Torpasta huolta.

Siskolikalla on vielä oudompaa, hänen Perikuntansa esikoinen matkustaa sunnuntaina Skotlantiin, yliopistoelämä fuksiviikkoineen alkaa heti maanantaina. Justiinsahan me pönötettiin ristiäisissä... nyt jo lähtee maailmalle. Onneksi sinne lähtee ihan hemmetin fiksu ja skarppi nuorimies jolla on selkeät päämäärät ja tavoitteet. Ja sopivasti pilkettä silmäkulmassa että muistaa ottaa ilon irti myös opiskelijaelämän rennommastakin puolesta.

Nämä kauniit aamut kiitävät vuosi vuodelta vinhempaa vauhtia. Siirryn pohtimaan asiaa ja hetkessä elämistä pihasaunaan. Ulkona on jo pimeää, taivaan nappikauppa näyttäisi olevan auki ja elämässä on muutenkin kaikki hurjan hyvin.

Olkoon sinullakin, missä lienetkin!


MUOKS: 
aprillia, eivät ne hevoset tänään kotiin tulleet, maanantaina ehkä. Laidun on valmiina, akku vain kiinni paimeneen ja aitaan niin sitten passaa tulla.
Nuorimmainen oli tänään valkussa Ponimiehen kanssa ja voi veljet miten hyvännäköistä menoa oli! Huomenna vielä yksi valkkutunti ja sitten kotiin.




keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kaksitoista plus yksi

Nälkää näkemässä

Leffe, oi Leffe. Rakas pieni Leif, liehuva rakkauden lähettiläs. Lefa, pohjaton kaivo joka on sikäli tyhjä, että ruokaa sinne uppoaa tolkuton määrä. Tyhjästähän ei voi myöskään ammentaa. Ei ole annettu lusikalla, kauhasta puhumattakaan. Ei loista järjenvalo tässä eläimessä ei.

Mutta Lefan lahjakkuus, jos sellaista ylipäätään on, piilee pienissä jutuissa. Niin pienissä, ettei olla reilussa kuukaudessa löydetty ensimmäistäkään. 

Hyvä puoli tässä blondissa on sen pentumainen hyväntuulisuus. Se ei ole ruuan suhteen ronkeli. Se on niin vietävissä, uunotettavissa, ukotettavissa, ettei mitään järkeä. Se nukahtaa (ja kuorsaa) mitä ihmeellisimmissä asennoissa eikä sillä näytä olevan minkäänlaisia niveliä. Karvamato, karvakääryle, semmoinen on Leffe.

Tänään tapahtui taas yksi leffeismin perusesimerkki. Eiliset putkiluukiekot oli terrierien toimesta kuiviin imeskelty. Ne piti heittää roskiin. Koska Peetun hampaat pystyvät murskaamaan jopa luuta, eikä sitä riskiä haluttu ottaa. Aamulla tuli kuitenkin perinteinen ajolähtö eli kiireessä ne luut unohtuivat.

Yhdeksän aikoihin Nuorimmainen soittaa ja raportoi, että luukiekko oli juuttunut Lefan alaleukaan. Ihan niinkuin se pesupallo viime viikolla.

Apuun oli tarvittu Äitikulta, joka piteli koiraa ja Nuorimmainen kihnutti hampaiden väliin kiilautuneen luurinkulan irti. Tilanne oli ns. päällä, mutta mitä tekee Lefa? Se ryökäle kyttää silmä kovana mummon herkkuja ja vispaa hännällään. Sille oli ihan ok, että alaleuassa on rinkula.

Lefalle kaikki on yleensä muutenkin fine. Ei huolet paina tätä hippiä, liehutaan vaan ja iloitaan. Ja ruokaillessa käytetään mummomyssyä jotta korvat eivät ryvety ruokakupissa.

Lefa oli siis tuo otsikon plus yksi -osio. Kaksitoista tulee tässä:

Oi kyllä, KYLLÄ!!!!

Jeijeijei, toiveeni on kuultu ja kaupungissa kuvataan parhaimmillaan hyväntekeväisyyshengessä palomieskalenteria. Kyllä, palo- ja pelastusmieskalenteria vuodelle 2016.
Ilmeisesti porukkaa on keräilty useammastakin maakunnan kaupungista ja kylästä, meillähän näitä könsikkäitä piisaa.

Tiedättekö, minulla meinasi tulla ananasviipaleet nenästä, kun käänsin tämän lehden päivän läpyskästä esiin. Tungin ne samaa reittiä takaisin ja keskityin lukemaan päivän ilosanomaa.

Tilauksen laitan heti vetämään. Sen voi käsittääkseni käydä esittämässä paikallisella paloasemalla, mutta enpä taida tohtia. Voi nimittäin käydä niin, että köhhöhhöhhöh -ujous iskee ja kyselenkin lupaa risujen poltolle. Niinpä laitan anomukseni sähköpostitse. Taidan vielä varmuuden vuoksi laittaa Äitikullan nimissä niin eivät rupea kylillä puumaksi nimittelemään. Eikäkun eihän se toimi, Äitikultahan on sitten puumien puuma.... hmm. Mietin. Mietin. Mietin. Ja hommaan sen pahuksen kalenterin vaikka miten.

Yksi reitti kalenteriin voisi olla sen kuvaaja. Hänen liikkeestään uskoisin kalenterin tai kaksi saavani.

Muilta osin tämä päivä oli oikein kelvollinen keskiviikko.
Vieläkin on eilisen saavutuksista johtuen hohdokas ja jotenkin ansiokas olo, niin monta asiaa sain ruksata to do -listaltani. Selvisin jopa parista 'palvelunumero'puhelusta.


Mitä tulee autoasioihin, Fordkarma on aloittanut. Osa teistä tutummista tietää, kuinka ristiriitainen suhde minulla on kyseiseen automerkkiin. Perjantaiksi sovittu Iso-J:n uuden kiesin toimitus siirtyy seuraavalle viikolle. Auto on kyllä maassa, ehkä jopa Suomessa. Mutta se ei ole luovutuskunnossa perjantaina virka-ajan puitteissa. Jotain siihen pitää asentaa, kilvittää ja mitähän lie. Jotenkin olin täysin unohtanut F-karman, nyt se sitten muistutti ihan tälleen pienesti, että elossa on ja silmä tarkkana vahtii tilaisutta opettaa ihmiselle nöyryyden hyvettä.

Joka tapauksessa, pakkaamme perjantaina nykyiseen autoon talvirenkaat sun muut hilppeet ja ajamme etelään. Ymmärtääkseni saamme käyttöömme jonkun esittelyauton, mitä ilmeisemmin jopa ihan samanlaisen pelin joka meillekin on tulossa. Tuskin ne meille mitään vaihtoautohallin perukoita löytämäänsä Ka -mallia tohtivat esittää. Tai eihän sitäkään tiedä, F-karma kun on mahtava voima.

Onneksi Iso-J:llä pukkaa keikkaa etelän suuntaan seuraavallakin viikolla jolloin oma ajokkimme pitäisi olla luovutuskunnossa. Pitäisi, F-karmasta kun ei koskaan tiedä.

Tänään kuin kiusalla, kaupungilla ohitseni pyyhälsi semmoinen kulkupeli josta odottelemme minulle tarjousta. Oli kuulkaa vinhan näköinen kapistus, eka tässä kaupungissa. Ilolla moisen omakseni kuittaan jos ja kun papereita jossain vaiheessa päästään tekemään. Esittelyauto on toki oikein hyvä vaihtoehto, tehdastilauksessa saisi valita värin. Värinvalinta on yksi autokaupan tärkeimpiä tehtäviä. Nyt se ilo saattaa jäädä, mutta uskon, etten purskahda kyyneliin jos minulle ojennetaan hopeanvärisen auton avaimet.

Jep. Iso-J on tulossa kotiin, siispä siivoamaan.

Kivaa keskiviikkoa ja toiveikasta torstaita, missä lienetkin!

Tyrnisato





tiistai 8. syyskuuta 2015

Hajanaisten kenkies lotinaa...

Nyt saa sataa
Tyylistä ei tingitä

... loppuu se hajanaisten kenkien lotina, tikkaita menin ostamaan, mutta kumpparit tarttui ekana käpälään.

Iso-J tunki käsväskyyni Tokmannin tarjouskuvastosta irtikynsimänsä suljunpalan, jotkut niveltikkaat pitäisi osata hakea. Ennen tikkaita löysin kumpparit ja nämä lähtivät heti kuljetukseen kun kokojakin oli vielä hyvin valikoimassa. Marralle tiedoksi, näitä oli myös lilana.

Kahdet Hunterin saappaat on nyt särkirikkireikäisinä, saas nähdä kauanko nämä norjalaiset kuljettimet näissä oloissa kestävät. Hintalappu oli positiivinen yllätys, siksi tein ns. oman hiihdon ja panostin syksysäihin.

Sain minä ne niveltikkaatkin, nyt passaa rymytä Torpan seinillä. Hieman panostusta työturvallisuuteen, entiset A-tikkaat nuljahtivat taannoin vinkkeliin ja iso mies päästi ison huudon ennenkuin mätkähti maahan. Kerroinko jo kuinka punamultamaali näyttää kaukaa katsottuna ihan vereltä?

Hirmu reipas olin tänään, monta asiaa sai henkselit ylleen. Kirjanpitäjäkin järkyttyy töihin palatessaan kun näkee miten ison pinkan papereita olen hänelle omin pikku kätösin esivalmistellut. Ei jää tilinpäätös kiinni papereista, ne on siellä missä pitääkin ja kuukauden tositteilla vielä nokitin, jotain siirtosaatavia jäi tilikaudelta seuraavalle ja nehän pitää huomioida, vissiinkin.

Koirat saivat eläinruokaostoksilta tuliaisia, kolme putkiluukiekkoa eli yksi per kuono.
Siinä kävi juuri niin kuin arvelinkin. Leffe lipsutti kuin mehujäätä, Peetu teki tehokasta työtä ja hotkaisi sisuksen kitaansa. Nasse toki osasi omansa tuhota, mutta ei Leffe. Ei se kurpannoutaja osaa edes luuta jäytää. Niinpä siinä kävi niin, että nopeet söivät hitaat ja Leffe tyri oman leiviskänsä. Peetu nappasi spanielilta saaliin. Ihan kuin Peetu olisi ollut pikkuisen pettynyt kun luunnappaus kävi niin helposti.

Aina ei voi voittaa ja Leffe ihmettelee miksi hänelle jäi (taas) mustapekka käteen. Eli luun rinkula. Nyt se hönö tepastelee ympäriinsä kauhean ylpeänä kun hänellä on oma saalis. Eikä kukaan tohdi kertoa sille, että näyttää ihan tajuttoman tyhmältä se luurengas suussa. Melkein kuin se pesupallo.

Esikoisen leirikoulutilikin on tyhjennetty ja fyrkat luovutettu luokanvalvojalle. Minä olen osuuteni tehnyt ja voin hyvillä mielin kuitata kirjanpitoaineiston omalta osaltani suoritetuksi. 

Iso-J:lle tiedoksi, matto on pesty, siihen tuli pari tahraa luiden imeskelystä johtuen. Tuli puhdas.
Nyt toveri Tyyny jo kutsuu, sinne siis!
Hyvää yötä, missä lienetkin!

Peetu pääsi läpi putkiluusta(kin)


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Lilluntaa ja maailmantuskaa

Palju valmis

Lottovoittajafiiliksillä jatkui lauantaikin. Etenkin kun iltapäivällä minua ja Iso-J:a noudettiin illanistujaisiin. Pöytä notkui Andalucian hengessä tapaksia, pientä ja isoa, tikuilla ja ilman. Voi että, enpä olekaan sitten Hipsaanian loman valmiiseen pöytään istunut. Nyt istuttiin pitkän kaavan kautta. 

Kun tapakset oli tuhottu, oli aika siirtyä saunan kautta paljuun. Tähtitaivas, lämmin palju ja hyvä seura, voiko ihan oikeasti enempää ihmiskurja vaatia? En minä ainakaan kehtaisi. Paha maailma pahoine asioineen jäi jonnekin kauas kun me neljä keski-ikäistä lilluimme paljussa, höpöttelimme asiasta ja asian vierestä, sitten alkoi raskas sade ja painavat pisarat olivat kuin taivaallinen suihku. 

Kello oli jo huisan paljon sunnuntain puolella kun kömmimme paljusta yöpalalle ennen kotiinlähtöä. Kuljettaja saapui täsmällisesti ja huojuimme taapersimme Torpan pihatietä ylös pikkutunneilla. Perikunta oli ollut keskenään illan ja kaikki oli sujunut oikein hienosti.

Voin kertoa, että kl. 07:n herätys tuli vähän turhan aikaisin. Jotenkin kuitenkin onnistuin keräämään koirat hallintaani, ruokkimaan ne ja vieläpä toimitin kaikki kolme piskiä pellonlaitaan aamutarpeilleen. Sitten tuli ankara unentarve minulle, aamumyslien jälkeen kömmin takaisin petiin jossa lepuutin puolille päivin.

Pikkuisen oli maailmantuskaa ohimossa, onneksi vain vähän.

Helmenkalastusta

Perjantai-iltana syvennyin pieneksi hetkeksi melkein 600-sivuiseen kataloogiin, yritin löytää helmiä valtavasta valikoimasta ja miettiä mikä tuote olisi näytetilauksen väärti, maailmahan on tavaraa pullollaan ja minun tehtäväni olisi perkata tuo kattaus läpi, etsiä joukosta helmet.

Muutama Post-it -lappu löysi sivunsa, ehkä löytyi helmi, ehkä on huti. Uskoisin kuitenkin, että jokin vainu minulla on ja näistä löytyy työsarkaa.

Jäin miettimään vielä yhden lasillisen ajaksi maailman epäreiluutta, toisaalla hukutaan tavaranpaljouteen, toisaalla hukutaan evakkomatkalla Välimereen.
En oikein tiedä mitä asiasta osaisin ajatella, niin paljon tietoa, mielipidettä, faktaa ja fiktiota. Tänään totena esitetty asia paljastuu huomenna valheeksi. Ja ehkä myös toisinpäin.

Auttaisin jos voisin, auttaisin jos osaisin. Mutta realisti minussa vaatii oikeata osoitetta avulle, miten voin olla varma, että lahjoittamani eurot menevät oikeasti lääkkeisiin, sidetarpeisiin, ruokaan, puhtaaseen veteen? Ettei niitä vesiä viskota ojiin, etteivät eurot mene hyväntekeväisyysjärjestön byrokratiaan, että vaatteet päätyvät oikeasti apua tarvitseville. Että rakennettaisiin rauhaa, ei pyrittäisi lisäämään oman yrityksen voittoja hyötymällä sodasta. Sodissahan on aina myös niitä, joiden intresseissä on sotien pitkittäminen. Jokuhan ne aseet ja panokset myy, joku hoitaa lääkkeeet, joku muun kaluston. Äkkiä loppuu leipä ja osakkeenomistajat äänestävät uudet sätkyukot käskettävikseen.

Huoh. Nyt se viisasten kivi tänne ja äkkiä. Tai ainakin näistä asioista päättävien käsiin.

Tämä päivä oli Suomenhevosen päivä. Meillä ei liputettu eikä muuten nähty Suomenhevostakaan. Päivä jäi vähän torsoksi. Iso-J maalasi Torpan paraatipuolen seinän, me viimeistelimme tallin maalauksia. Aloitin myös sähkölankojen poistamisen tarhasta, nurinhan ne aidat menee pitkältä pätkältä joten sähkölangat vekspois.

Illalla kävin Perikunnan kanssa venymässä Balancessa ja uusi ohjelma meni suoraan tunteisiin, tykkään älyttömästi. Sauna hoiti loput. Nyt on keho ja mieli hoidettu viikon haasteisiin.

Alkava viikko tuo eteen kaikenlaista, perjantaina kuittaan uuden auton Tuusulassa. Sinne on pitkä matka ja paljon on tehtävä sitä ennen. Taidan aloittaa valmistautumisen siirtymällä petiin.

Tähän lopuksi Felixin kaksoisolennon (pelottavan samannäköinen kuin meidän läskipää) mietteitä, ei se ole helppoa kissallakaan vaikka kissanpäivistä puhutaankin.

Letkeää nousuviikkoa, missä lienetkin! 


Pikkupikkuraukka