perjantai 4. syyskuuta 2015

Päivä lottovoittajana

Näkisitpä läheltä, niin hieno!

Voi että, tänään voisin hyvin kuvitella voittaneeni lotossa ja peräti tuplaten. Onni on sielunrauha. Siitä enempi hetken päästä.

Ylin kuva on puhelinräpsy Esikoisen rippilahjataulusta. Hänhän pyysi mahdollisia rippilahjoja rehtinä rahana saadakseen ostaa itselleen jotain todella mieluista ja sellaista joka kulkee mukana. Eli taulun. Korut voivat hukkua, ajatelmakirjoja ei kukaan oikeasti tarvitse eikä hän kerää vielä kapiokirstuun astioitakaan. Niinpä toiveena oli sylikummilta rippiristi. Rahat Perillinen sijoitti pitkän pohdinnan jälkeen tähän maalaukseen. Espanjasta se kuskattiin tiukasti kuplamuoviin paketoituna vahvimman matkalaukun uumenissa. 

Kun tämä maalaus lähti kehystykseen, keräsin Torpan taideaarteiden pinkkaan muitakin kehystystä tai lasinvaihtoa odottaneita kuvia. Valmista tuli ja hienoa jälkeä on tehty. Eihän se ihan ilmainen keikka ollut, mutta onneksi voi hieman oravannahkakauppaakin harjoittaa. Se on niin pieni synti, ettei varmaan näy taivaaseenkaan. Jos klikkaat kuvaa, se aukenee suuremmaksi ja kehyksen hienot yksityiskohdat näkyvät. Rosoinen rautaefekti sopii täydellisesti tuohon kuvaan. Ja kuvan koko raameineen on rapsakat 84x64 cm.

Olisi ollut kiva saada kuva rippilahjataulusta kiitoskorttien matkaan, mutta ei ehtinyt.
Liikkeessä, jossa taulut kehystettiin, oli käynyt väkeä ihastelemassa tätä(kin) maalausta. Joku lehtikuvaaja oli vasiten käynyt kuvaamassa Esikoisen ensimmäisen taidehankinnan, mistä sen tietää mikä tulevaisuuden Picasso tämän maalasi.

No sitten siihen lottovoittoon. Ensinnäkin, sain TK:sta ihan asiallisesti pyytämällä lähetteen päänvaivan takia magneettikuvaukseen. Nyt siis odottelen ihan rauhassa kutsua kuvaukseen ja sitten katsotaan mikä tätä päätä oikein vaivaa. 

Toinen voitto nasahti kohdalle kun siemenpakkaamolle suuntautuneella kauranhakureissulla puhuttiin männäkesän sadosta. Valittelin heinätilannetta ja sain kehotuksen ottaa suunta pellon taakse. Hetken päästä hirmukiiturini renkaat sutivat naapuritalon pihaan josta etsin nuoren isännän. Hän esitteli heinänsä, niin hyväntuoksuista kuivaa heinää somasti verkotettuina, korkeissa paalipinoissa. Yhden paalin paino on parisataa kiloa. Ihan hevosille vasiten tehty ja paaleina kuivurissa kuivattu. Nuuhkin heinäntuoksuista ilmaa ja hyrisin tyytyväisenä.

Viisitoista paalia on nyt meille varattuna, ekat kaksi haen varmaan jo ensi viikolla. Oi että! Mikä parasta, hakumatka on noin 10 km suuntaansa. Eikä hintakaan ole hirmuinen, toki huono satovuosi nostaa heinän hintaa, mutta nyt säästyy hakukustannuksissa jokunen ropo.

Puuttuvat paalit saan haalittua aiemmilta toimittajilta. Toivotaan aikaista kevättä ja sitä myötä nopeaa laidunkauden alkua. Ponimieheltä tulee varmasti palautetta heinämääristä, nyt nimittäin loppui hänellä vapaa heinä, enää ei kasvatella talvella mahaa vaan syödään tarkat kilot ja tehdään niitä hevoshommia ihan oikeasti kunhan se kenttä valmistuu.

Jep, voisin todeta tähän että olo on kuin lottovoittajalla. Arpajaiset nyt olivat vähän erilaiset mutta voitot tulivat tarpeeseen.

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!

Pölhö ja Kustaa

PeeÄäs: OP tuolla kommenteissa kyseli kumpi koirista on Pölhö ja kumpi Kustaa, Pölhö on kyllä ihan itsestään selvä... kun kurpannoutaja noutaa jotain, niin sitten voi käydä näin. Tällä kertaa pesupallo toimi kurpan stunttina ja saalis tarttui noutajan alaleukaan. Ei se alapurenta nyt niin paha ole... Leffe vaan on hieman.. ööh... huoleton!

Pieni kurpannoutaja
PeeÄäs2: kun nyt vietetään vuotuista Suomenhevosen viikkoa, on tietysti Ypäjän Hevosopistolla asiaankuuluvat juhlakinkerit, Suomenratsujen kuninkaalliset. Eli ratsuhevosten ja kasvatustyön aatelisto paikalla. Menkää ja ihastelkaa, paljon komeita ja hurmaavia hevosia!  Iloa tuotti tämänpäivän uutiset suoraan pelipaikoilta, Ponimiehen ratsuttaja jenkkasi omalla ruunallaan komeimman ykkösrusetin luokassaan. Vesissäsilmin katselin tunnelmakuvia, on se vaan niin hienoa kun ratsukko pelaa täydellisesti yhteen, toisiaan tukien. Se on vähän niinkuin lavatanssit, jos toinen jenkkaa ja toinen humpppaa niin huonostihan siinä käy, yksissätuumin ja sopusoinnussa päästään palkinnoille. Onnea vielä kerran Ypäjälle, huomenna uusi tilaisuus! Olkoot tuulet suotuisat.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Syyskuun satoa

Tomato on it's way
Seniorikansalaisen työpöytä
Hortensian toinen tuleminen
Näitä tulee vähän. Tyhmää.

Ihan jos tarkkoja ollaan, niin kuvathan ovat elokuulta jolloin sain viimeksi kuvausherätyksen.
Tomaattia pukkaa, paljon. Kiva kun laitettiin eri laatuja, niissä on selkeä makuero. Ihan outo homma on se, että luumutomaateista monet ovat kärjestä 'puutuneet' eli tavallaan muuttuneet ihmeen puumaisiksi. Enin osa on kuitenkin ihan priimaa. Veikkaan, että ne ekat keskenjääneet ovat saaneet kesäkuun hallaöinä kylmää ja paleltuneet.

Tomaattikuvan etualalla kiemurtaa viiniköynnös, se on kauheasti kasvanut pituutta. Täytyy tutustua sen talveuttamiseen. Roudaanko ruukun kellariin vai peittelenkö kasvihuoneeseen, se pitää miettiä tässä jossain vaiheessa.

Hauska juttu on tuo Hortensian toinen tuleminen, äitienpäiväkukka ihastui kasvihuoneen olosuhteisiin ja antoi kiitokseksi uudet kukat.

Chilisadon äärellä puistelen päätäni ja puin nyrkkiä, perhana kun ei sitten ollakaan ensi talvea omavaraisina. Kylmän alku keski loppu kesän jäljiltä ne kukkivat vasta nyt ja vasta muutama palko siellä pullistelee vihreänä. Onneksi ne palot voi punastuttaa sisällä, kypsyvät hyvin uuninpankolla.

Valkosipulisadosta en hiisku vielä mitään. Pieniä ovat, penteleet, mutta onneksi edes maku on sitä mitä pitääkin.

Torpan punastus 
Parhautta, suoraan puskasta
Lisää parhautta

Punastuvista chileistä hataraa aasinsiltaa pitkin kipitellään ihastelemaan Torpan seiniä. Osa niistä on jo punakoitunut, osa taitaa jäädä ensi kesän kelejä odottelemaan. Tärkeimmästä aloitettiin, eli eteläpäädystä joka tuossa kuvassa onkin melkein valmiina.

Nyt on työn alla länsipuoli eli Paraatipuolen seinä.

Karviaispuskissa oli ensimmäistä kertaa kunnolla marjaa, sekä syötäväksi, että muutamaan hillopurkilliseenkin. Onneksi Torpan koirat eivät ole innostuneet karviaisista. Nasse vetää kyllä vadelmia niin korkealta kuin yltää ja maistuvat ne Leffellekin. Peetu ei piittaa terveysmarjoista, Äijäruokaa eli muroja ja raakaa lihaa sitä pitää olla.

Peetu on muuten Leffen tulon myötä alkanut suhtautua syömiseen ihan niinkuin terrierin pitääkin, kaikkimullehetitännenyt! Ruokarauhan turvaamiseksi Peetu syö eri huoneessa, Nasse ja Leffe hotkivat omat eväänsä pienen hajuraon turvin. Ja Nasse ryysää tietysti omat syötyään tullaamaan Leffen kupin mutta ei sinne jää tuon ahneen spanielin jäljiltä edes hajua.

Takaisin sadonkorjuuseen...
Omenasato on surkeaa katsottavaa, rupea, rupea ja rupea! Perhanan perhana, ei noista hilloa tai sosetta keittele. Enkä ole ihan varma syötänkö mokomia ruppanoita edes hevosille. Käykööt itse maistamassa kelpaavatko kunhan kotiutuvat.

Maahan asti 
Siellä ne punastuu...
... ja rupeuntuu

Mehua noista kuulema ehkä saisi, mutta sitä on vielä pakkasessa, edellisvuosien ylijäämää.
Ihailtavan uutterasti nuo ikivanhat omppupuut kuitenkin tekevät hedelmää, ovat nähneet sotavuodet ja maailman myllerrykset. Yksi halkesi viime syyskuun ensilumen alle, oli reppanalla vielä lehdet ja omput kannettavana kun satoi 20 cm märkää lunta, muistan sen kuin eilisen. Painajaisena.

Luontoäiti on ollut vitsikäs tänä vuonna. Kovasti ne väittävät oppineet, että ei ole ilmasto muuttunut, ihan normivaihteluiden skaalalla ovat sekä lämmöt että pakkaset. Minun sietokyvyn skaalaan tämmöiset vitsivuodet eivät oikein mahdu, joku roti perhana vieköön!

Mustaherukkasato oli pientä marjaa ja vähän sitäkin. Mutta punainen ja valkoinen, ne kyllä kantavat marjaa oksat notkuen. Onneksi naapurin suosikkimarja on punainen viinimarja ja puskat tyhjentyvät hänen ansiostaan rivakkaa tahtia.



Tähänkin päivään mahtui kaikenlaista. Ystävällisessä ja kotoisassa pankissamme sain hyviä neuvoja ja viitenumeroita laskutusta varten. Ei tarvinnut varata aikaa eikä jonottaa kuin noin 5 minuuttia.

Sieltä kurvasin kylän virastotalolle (semmoinen meillä oikeasti on, entinen kunnantalo) jossa on kaupungin yhteispalvelupiste. Kipitin käytävää rakennusviraston kansliaan. Kopkop oveen ja heti pääsin juttusille. Kun selitin ihan vakavalla naamalla huoleni siitä, tarvitaanko ratsastuskentän tekoon jokin toimenpidelupa tai -ilmoitus, mies hörähti nauruun. Ei kuulema tarvita, korkeintaan voi kohteliaisuussyistä ilmoittaa naapurille.

Naapuri valitti asiasta puhuessani. On kuulema epäreilua viedä hevoset pois, hänen maisemansa on ollut ihan tyhjä liian pitkään. Vaati hevosia takaisin, per heti.

Pienen miinuksen tähän päivään tuovat päiväkahvit Iso-J:n seurassa. Hän toi kaksi hillomunkkia kaupunkireissultaan. Minä hotkaisin toisen ja ryystin sumpit perään. Sitten kassi olalle ja kaupunkiin. Grit Strengthiä äheltäessäni se perhanan munkki paistorasvoineen lillui kurkussa ja pyrki väkisin ylös ja ulos. Jäi paha mieli niistä päiväkahveista. Ei kannata päiväkahvittelut ei.

Esikoinen hyppäsi kyytiin ja tehtiin pari lenkkiä. Matkalta tarttuivat kyytiin lähes priimat ruskeat nahkapäitset, toisen roina on toisen aarre -todettiin ja kaksikymppinen sekä päitset vaihtoivat omistajaa.

Nuorempi oli tänään(kin) ratsastamassa Ponimiestä. Eilien estetunnin seurauksena klikkailen vielä tänään nettikaupasta ostoskoriin uudet ratsastushousut. Entiset kävivät pieneksi (!!!) ja niihin tuli eilen polveen reikä. Ponimiehen hyppy ja sen korkeus yllättivät kuskin joka suistui satulasta. Onneksi mitään sairaalareissua vaativaa haveria ei tapahtunut vaan tunti jatkui pienen puhinan jälkeen.

Joo, ei huono päivä, ei ensinkään. Mitähän kivaa huominen tuo?
Mieti sitä, missä lienetkin.



PeeÄääs: tälle on naurettu tänään. Huonoa huumoria huonosti täytettyjen eläinten kustannuksella, olkaa hyvät.

maanantai 31. elokuuta 2015

Hei hei Kalle!


Torpan vanhin ja viimeinen marsu, Kalle pääsi tänään hetkeksi vihreälle. Nuorimmaisen sylissä oli turvallinen olla ja iltapäivän aurinko lämmitti mukavasti.

Se jäi viimeiseksi kerraksi, Kalle unohti herätä iltaeväille ja nukkuu nyt ikiunta. Panin voikukanlehden matkaevääksi ja kehäkukkakimpun haudalle. 

Yksi elämänvaihe on nyt takana kun Perillisten ensimmäiset omat lemmikit poistuivat kukin vuorollaan. Hauskoja pikkukavereita mokomat olivat, ikävä jää sitä kuikutusta jolla marsut kommentoivat maailmanmenoa. 

Kallen papanaralli jää klassikkona elämään!




sunnuntai 30. elokuuta 2015

Elokuun viimeinen sunnuntai



Elokuu alkaa kääntyä lopuilleen ja seuraavaksi vuorossa onkin silkkaa luisua kohti syksyn liukkaita räntätuhruisia päiviä. Pimeyttä kohti, sinne vaan. Onneksi ensilumen odotus on aina yhtä jännää ja adventista alkava joulunodotus tuovat mukavan tauon pitkään pimeään vuodenaikaan.

Syyskuu on parhaimmillaan rapsakan kirpeitä aamuja, nättiä ruskaa ja hiljalleen hiipivää talvilepoa.
En viitsi miettiä mitä se pahimmillaan on, kyllähän sen tietää; loputonta vesisadetta, tuulta ja yleistä ankeutusta. Kumpparit vuotaa ja muutenkin harmittaa. Levitä siinä sitten soraa ratsastuskentälle ja hakkaa tolppia maahan kun rapa roiskuu ja leka lipsuu...

Olisi nyt vähintäänkin kohtuullista, että vetisen kesän jälkeen saisimme kuivan ja kauniin syksyn.
Kylmäkin saa olla, kunhan on kuiva.

Viikonloppuna saatiin säiden puolelta ihan täyskäsi ja/tai koko kattaus. Ankarasta vesisateesta mukavaan aurinkoiseen säähän. Tänään satoi todella paikallisesti, valtatiellä satoi kuin saavista, meidän kylätiellä sadan metrin päässä oli kuiva tienpinta. Ja toisinpäin.



Alkava viikko on ainakin suunniteltu ihan tavalliseksi arkiviikoksi, eihän sitä toki tiedä mitä viikko vanhetessaan eteen heittää. Hyvin se ainakin alkaa, aamupäivällä istahdan kampaajan tuoliin. Päätin pätkäistä hiuksista vielä muutaman sentin vähemmäksi. Varmaan väriäkin kirkastetaan koska juurikasvu on viheliäinen vaiva ja saa naaman kuin naaman apeankalpeaksi. Hipsaaniassa hommatut rusketukset alkavat olla muisto vain.

Perjantaina on ensimmäinen lääkärivisiitti koskien päävaivaani, ilman jatkotutkimuslähetettä en sieltä pois lähde. Pitää varata ainakin vesipullo ja vähän evästä mukaan jos joudun oikeasti siellä jäkittämään.

Perjantaihin on kuitenkin pitkä matka, katsotaan nyt ensin miltä maanantain jälkeen tuntuu.
Nyt tuntuu ihan hyvältä, oltiin Perillisten kanssa hikisessä BodyVive -jumpassa. Uusi ohjaajatuttavuus oli vähän etäinen tai jotenkin vieras, mutta ohjelma itsessään ihan tykkihyvä.

Tykkihyvää viikkoa sinulle, missä lienetkin!