lauantai 18. heinäkuuta 2015

Toistan itseäni



Uusi päivä. Uusi kirja. Uusi pareo. 
Nahka tummuu ja minä loikoilen auringossa kuin uninen merimakkara.

Talletan hyvää mieltä ja merentuoksua, auringon lämpöä ja tulikuuman hiekan tuntua jalkapohjissa, aaltojen kohinaa ja autuasta laiskuutta. Tätä tarvitaan marraskuussa.

Hasta luego!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Tropical playa

Pullopostiapa hyvinkin

Tänään on ollut hyvä päivä. Siis tänäänkin. Hieman jo haikeus hiipii mieleen kun viimeinen viikko tällä kertaa on alkanut. Mutta en murehdi sitä tänään. Ehkä huomenna. Tai ensi tiistaina kun pitää survoa matkalaukut kiinni.

Siihen saakka mennään näillä.

Let the sun shine! 

PeeÄäs: nuo epäterveelliset haribokarkit ja paheksuttava cokis ovat Nuorimmaisen eväitä, minä ravitsen itseäni Hawaian Tropicilla ja Caseran tölkkituotteilla. 

Hupsista ja muuta mukavaa

Lounasleipä Malagassa

Ai että, mistähän sitä taas purkaisi tätä kaikkea kokemaansa ja näkemäänsä? Maanantaina kurvailtiin Malagaan, ajettiin auto El Corte Inglesin halliin ja käppäiltiin vanhan kaupungin kujille. Nyt vähitellen alan ymmärtää miksi niin moni on ihastunut Malagaan. Automuseo oli nyt vierailulistalla, samoin Picasso, mutta aika kului niin nopeasti vanhassa kaupungissa, että oli pakko lähteä kotia kohti. Katedraalissa kyllä käytiin ja minulla on nyt kuvia Kardinaalisormuksesta ja muista ihmeistä.

Kenties loppuviikosta ehdimme vielä yhdelle koukkaukselle Malagaan ja pääsemme vihdoin sen automuseon ovista sisään. Koordinaatit on kyllä tiedossa.

Maanantai oli ihan hassu päivä, merestä haihtui tämän kuumuuden takia hurjasti kosteutta ja se pakkautui lähivuoriin eikä jaksanut nousta ylös. Kemiallisista reaktioista ymmärtävät katsokoot nyt muualle mutta en minä osaa paremminkaan selittää. Oltiin siis kirjaimellisesti ihan pilvessä :D

Malagan kenttäkin oli niin sumeana, että mietittiin jo montako lentoa viipyi tai peruttiin sumun takia. Uutisissa ei kyllä kukaan maininnut mitään joten tuskin tuo iso katastrofi oli. Meille oli vain ihan uusi ja outo ilmiö.

Rikkaruohoja?

Tänään jahkailtiin kämpillä niin pitkään, että lopulta (ärsyyntynyt) minä ja (tuskastunut) Nuorimmainen lähdettiin valumaan mäkeä alas ja kaupunkiin. Kohteena oli eräs kirjakauppa. Joka on avoinna oven lapun mukaan 10-15. Eipä juuri lohduttanut kun kello oli 15.15. Huomenna paremmalla ajoituksella ja saadaan rantalukemiset kassiin.

Tehtiin pikkuisen tuliaisostoksia ja ihmeteltiin ihania pikku kujasia. Naureskellen istuttiin eräällä terassilla ja mietittiin, miten sekin ravintola olisi kotimaassa kielletty koska a) kuja oli liian kapea b) kuja oli ihan vino c) tarjoiltiin ulos d) valitse vapaasti joku muu vika.
Tinto de Verano oli todella hyvä ja virkistävä eikä juniori valittanut jäätelöstään, hyvin kelpasi.

Löntysteltiin siitä sitten paseota pitkin ja päädyttiin erään kivan ravintolan terassille tapaksille. Oma suosikkini on tikkuun asetellut hiilloksella kypsennetyt naudanlihapalaset chimichurrikastikkeella, Nuorimmainen rakastaa talon perunoita chilimajoneesilla. Yhdessä ne ovat täydellinen combo.

Siitä hypättiin Iso-J:n kyytiin, pääsivät sitten vihdoin mäen alas... vain pari tuntia meidän jälkeemme.
Ajettiin alemyynteihin paikalliselle Stockalle, kun on kovat lähtöhinnat, tohtii antaa rebajassia 50% ja vähän enemmänkin. Sattui vielä niin mukavasti, että Iso-J oli sonnustautunut ostohousuihin ja matkaan lähti pari kivaa paitaa ja mulle kauan himoamani Tomsin tossut.

Viiniosastolta löytyi ilahduttava kattaus hyviä viinejä, ylävasemmalla on Celeste, ehdoton suosikkini, kiitos valveutuneen Toveri Nempan. Eikä hintakaan päätä huimaa, hätäiset 6 €. Lähtee kotiin mikäli matkalaukkuihin mahtuu.

Helppo-ottoisia viinejä, tykkään!
Ökyhippi

Näistä Tomseista pari sanaa. Nämä ovat vegaaneillekin käypäiset tossut, älkää kysykö miten. Oli kuitenkin joku vegaaniliiton hyväksymisleima ainakin joissain malleissa. Minä halusin nuo hopeaglitteriset ja ne sain kun löytyi riittävän iso koko vasempaankin räpylään. Jokaista myytyä tossuparia kohti yksi kengätön lapsi saa kenkäparin joten winwin -tilanne, parempi omatunto ja hetkellinen sielunrauha.

Tuon maailmanlaajuisen omatuntohomman lisäksi pitää klikkautua johonkin Toms -yhteisöön ja tehdä pari juttua, mm. kulkea päivä paljain jaloin solidaarisuuden nimissä. Niin ja liimata Toms -tarra autoon tai läppäriin. Tuon pikkuisen lipun rooli on vielä vähän epäselvä, ehkä sen voi ommella reppuun tai nutun selkään. 

Jotenkin tuli tunne, että nyt on viety sosiaalinen vastuu uudelle levelille mutta joo, minulla on hopeiset glitter -espadrillokset ja ehkä yksi lapsi sai uudet kengät myös. En tunne oloani yhtään ylevämmäksi kuin ennenkään.

Sitten tuntuikin vielä vähän vähemmän höveliltä kun ovelle ilmestyivät leipäjonolaiset kissat, Osku ja Rusku. Niitä ei periaatteessa saisi ruokkia, meillähän on se kadun suomalaisten kimppalemmikki Rusina jota jokainen paikallaolija hoitaa parhaan kykynsä mukaan. Me ruokimme ja pidämme vesikupin täynnä. Nämä kaksi hiljaista hiipijää tulivat Rusinan mukana bonuksina ja kyllä niillekin on ruokaa riittänyt.

Rusinalla on sen verran pahan näköinen räkätauti, että pitäisi pyydystää se katti ja viedä eläinlääkärille, antibioottikuuri, rokotukset ja matokuuri nyt ainakin näyttäisivät akuuteilta hoitokohteilta. Täytyy vähän miettiä mistä saadaan joku kattiloukku ja kuljetuskoppa.

Callen kissoja

Tasan eivät mene nallekarkit kissoillakaan. Siinä missä nämä kaksi andalucialaista kulkuria etsivät hyväntekeväisyydestä ruokaansa, Torpan pulskat pojat saavat tuliaisina tennarin. Tuohon mahtuu ehkä Oscar ja puolet Felixistä tai sitten Felix mönkii tossuun ja Oscarilla on jännää ulkopuolella.

Olihan tuokin turhake pakko ottaa kun kohdalle osui eikä hinta ollut hirmuinen. Tosin tossun mukana tullut el Corten paperikassi olisi varmaan aivan yhtä jännä kuin tuo tossu.
Nyt öitä ja kivaa viikonjatkoa, missä lienetkin! Minä menen aamulla rantsuun ja nautin viimeisen lomaviikon iloista. Kun ollaan ajoissa liikkellä, päästään ehkä mussuttamaan churrojakin. Edes kerran.

Hasta luego!

Torpan kissojen uusi peti






maanantai 13. heinäkuuta 2015

Viikko nro jotain, ehkä kolmas?

Playa Tropical

Enpä voi valittaa, että kiirettä olisi pitänyt, hauskaa kyllä piisaa. Toveri Nemppa lennähti sinivalkoisin siivin Marbellaan ja kyllähän me ehdimme muutaman mukavan yhteisen tuokion yhdessäkin viettää.

Rannallakin ehdin kierähtää kyljenkierron jos toisenkin. Täällä vaan se rannalle lähtö on oma operaationsa. Ensin haastatellaan perhe, kuka tahtoo rantaan, kuka ei. Sitten jokainen pohtii omaa kantaansa omassa poterossaan ja lopulta rantaan lähtevät minä ja ehkä Nuorin. Pari kertaa jopa Iso-J on liittynyt joukkoon tummenevaan. Esikoinen jatkaa mushroom -elämäänsä ilmastoidussa talossa ja ottaa aurinkoa (ryppyjä kaihtaen) maksimissaan 20 minuutin jaksoissa.

Minulla se ryppyjen vastainen taistelu alkaa olla selkee peli, meikäläisen tappioksi, joten otan ilon irti jokaisesta säteestä jota tuo ihana valonlähde antaa.

Auringon jälkeen parasta on suihku ja hyvä illallinen. Ilman mehukeittoa emme yhdestäkään laskusta selviä, lempiravintolamme kyllä muistaa koko perhettä runsain mitoin ja pitkin kaadoin.

Jälkiruoka: mehukeittoa

Niin, yhtenä päivänä ajelimme Nemppakuoman hotellin halliin Marbellaan. Sieltä otimme vaihteeksi vesibussin Puerto Banúkseen ja vietimme rennon löntystelytuokion. Samaan aikaan kun me Iso-J:n kanssa notkuimme rantakatua eestaas, Perikunta kera Nempan siemailivat cokista ja Cavaa LV:n myymälän ilmastoidussa interiöörissä. Kuulema koskaan ikinä cokis ei ole maistunut yhtä ylelliseltä kuin silloin. 

Voin kertoa, että minulla meni Tinto de veranot väärään kurkkuun kun näin Perikunnan purjehtivan kadulla LV:n ruskeat paperikassit käsivarrellaan.

Onneksi vain Nemppa teki ostoksia, Perikunta kuljetti kuvastoja paperikasseissa. 
Kiitos vielä kerran Nempalle, kun järjestit tuon ikimuistoisen vip-hetken Perikunnalle. Ehkä nyt tuli vähän motivaatiota pihanhoitoon ja Torpan ylläpitoon.

Saudi-Arabian kuningasperheen jahdit
Johan on vehkeellä hintaa eikä edes vetokoukkua
Maserati tai jotain
Lisää mehukeittoa
Hopianuoli?
Sinne vaan...

Marbellassa erinomaisten pizzojen sulattelukierroksena teimme vielä pikaisen kierroksen vanhan kaupungin tärkeimpiin kohteisiin ja nälkä jäi. Meinaan tutustumisen nälkä. Hieno kaupunki vaatii ehdottomasti lisää tutustumista.

Olisi oikein hyvä idea ottaa huone El Fuertesta yhdeksi yöksi ja viettää ilta ja yö Marbellan vanhassa kaupungissa. Ehkä jopa niin hyvä idea, että jaksan raahata järkkäriäkin mukana. Valtavan kaunis ja kuvauksellinen kohde.

Seuraavana päivänä Nemppa tuli vieraaksemme ja piipahdimme omassa suosikissamme, Mijas Pueblossa. Nälkä jäi sinnekin, toinen yön yli -kohde. 

Toinen viikon kohokohta oli tavata vanha koulukaverini. Tovin jos toisen toisiamme tuijotimme kunnes vihdoin karjalainen puheliaisuus vei voiton ja kuulumiset on päivitetty useamman vuosikymmenen ajalta suunnilleen päivän tasalle. Hieno juttu, toivottavasti yhteydenpito säilyy nyt kun on kanava auki. Elämä ei helpon kautta ketään päästä, antaa paljon ja vaatii paljon.

Mijas Pueblo, taas kerran 
Rupinen kurppa ja rupiset varpaat
Kreikkalainen ilta

Nempan tällä kertaa viimeisen andalucialaisen illan vietimme meidän kulmilla. Treffattiin kaupungilla, käytiin meidän mäellä ja sitten takaisin Paseolle syömään. Nyt syötiin poikkeuksellisesti kreikkalaisittain, ei huono. Mutta ei ihan superhyväkään.  Pikkuisen ampui yli ja vähän jäi vajaaksi, ruoka ja palvelu nimittäin.

Mutta kaiken kaikkiaan, kiva päätös kivalle viikolle ja haikeiden halausten kera saatoimme Ystävän taksiin, kentälle ja yölennolla Suomeen. Aamulla oli pakko tarkistaa Iltasanomien nettisivut, olinhan lukenut yön Nempan jättämää kirjaa Paratiisiuhrit 
Onneksi fakta oli se, että lento meni hyvin ja Helsingissä oli koleaa.

Iltapäivällä kurvailimme pienen lenkin lähikukkuloilla. Tulimme syömään omaan kaupunkiin. Vietin pienen hiljaisen hetken tismalleen vuosi sitten menehtyneen, espanjalaistuneen serkkupoikani muistolle. Karpalolonkero oli hänen lempijuomansa täällä Hipsaanian auringon alla ja sen minä itsekin join. Itse asiassa kuittasin kaksi,  koska oli niin hyvää. 

Silloin kun me tänne tulimme, ensimmäinen visiitti oli reissu Antennivuorelle. Sietä dekkaroin Neiti Etsivänä kyltin, joka oli kiinnitetty serkkupojan tuhkien lennätyspaikalle. Löytyihän se kun osasi etsiä. Löytämisen ilosta ei voi puhua, pala nousi kurkkuun ja ikävä tuli, vaikka yhteydenpito oli sangen satunnaista. Monta hyvää lapsuusmuistoa nousi kuitenkin mieleeen, niitä kun ei ole koskaan liikaa.

Karpalolonkero, Serkulle



Toivon, että mahdollisimman moni lukija malttaisi klikata tuon youtube -linkin. Se ei ole yli-imelä eikä pateettinen, vaan silkkaa tunnetta. Ehdottoman kaunis musiikkiesitys.

Hyvää yötä, missä lienetkin!