torstai 28. toukokuuta 2015

Brinsean perilliset

27.5. Eka vekara
27.5. illan nokankoputtelua
Laadunvalvoja Felix
Ja taas on jännää
Uunituoreet tirppaset 28.5.15

Näin siinä sitten kävi. Kymmenen maatiaiskananmunaa latasin eläinkoe mielessäni 8.5. lainakoneeseen. Läpivalaisun mukaan yksi ei ollut itänyt, jäljelle jäi yhdeksän. Toissapäivänä kuulin piipitystä ja keskiviikkona eka ipana potki yksiönsä seinät halki ja pungersi maailmaan. Koska tyyppi oli ihan orpo ilman yhtään ystävää, kiikutin ekan hosulin talliin kanamammojen hoiviin, siellä se menee kuudentena kuin tyhjää vain. Nokkii seesaminsiemeniä ja on vain aavistuksen verran hitaampi kuin pari päivää vanhemmat 'sisaruksensa'.

Eilen kaikkiin kahdeksaan jäljellä olleeseen munaan ilmestyi nokanmentävä reikä ja tänään näitä piipittäviä kirppuja on plopsahdellut tasaista tahtia. Ilta yhdeksän kieppeillä kaksi viimeistä räpiköi ulos kuorestaan. Aamulla kuoriutuneet ovat jo paljon pontevampia ja nämä viimeiseksi tulleet vetävät vielä happea.

Yön saavat vielä viettää brinsealaisessa kodissaan, sitten sammutan koneesta virrat ja siirrän tipuset laatikkoon. Laatikko viedään saunatupaan jossa on lämmin. Siellä saavat kasvatella sulkia ja liittyvät sitten aikanaan kahden kanaemon kaitseman kuuden tipun sakkiin. Ja siitä vähitellen kesän edetessä kanamammat paimentavat tipuset uloskin. Eipä käy kateeksi kanamammoja, 14 vikkelää pikkutirppaa tietää kiireistä kesää. Onneksi maatiaisilla toimii vanha kunnon koko kylä kasvattaa -periaate ja isot katsovat pienten perään.

Kone oli varmatoiminen ja helppokäyttöinen, voin suositella lämpimästi. Itse en välttämättä omaa hautomakonetta hommaa, koska luomutipu on aina luomutipu. Mutta mukava toukokuun projektihan tämä on ollut meille kaikille. Kyllä näistäkin ihan kelpo eläjiä tulee. Kukot siirtyvät sitten uusiin koteihin tai ilmavoimiin, kanat jäävät kasvamaan.

Se on kyllä jännä, että luomusti maailmaan tulleet kanat ovat loistavia emoja, konehaudotut (joita meillä on vielä 4 aikuista) eivät halua hautoa. Täytyy nyt näitä seurata miten vaistot kehittyvät. Laitan nilkkahilut kinttuun niin tiedän kuka on mitäkin sarjaa.

Tänään on näiden tipuhommien lisäksi varauduttu huomiseen reissuun. Kanalassa on tehty illankähmyssä pientä siirtoa ja säätöä, Titan parvi (plus The Bonus) odottelee jo omassa osastossaan. Siihen liittyy aamulla vielä muutama munaturvajoukkolainen ja sittenpä lähdetäänkin reissuun.

Kotiin tullaan sunnuntaina, voipi olla hiljaista tällä kanavalla siihen saakka.
Mukavaa viikonloppua ja ihanaa kesäloman alkua niille, joiden koulutyön kesä katkaisee!

Heipatirallaa, missä lienetkin!


PeeÄääs:
otsikon nimi johtuu tietenkin hautomakoneen merkistä, ettäs tiedätte.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Piip-piip


Varhainen lintu

Eipä mulla muuta tällä hetkellä, kuin että hautomakone on tullut äidiksi. Ensimmäinen pikkuinen pinnisti yksiöstään ulos seitsemän aikoihin tänä aamuna. Hetken märkä ja käppyräinen rääpäle huokaili ja lepäsi, sitten taas piippasi ja yritti hakea jalkoja alleen. Lepäsi, piippaili, räpiköi ja yritti taas. Rymysi pari kierrosta koneessa olevien munien ympärillä ja piipitteli aina vain äänekkäämmin.

Pikainen neuvonkysely FB:n Munanetti-ryhmässä tuotti ohjeet siirtää tämä aikainen tipu kanan alle. Seuraavien pitäisi nimittäin kuoriutua vasta perjantaina. Yhdessä munassa on kyllä jo pieni särö ja voi olla, että sieltä seuraava valmistautuu kuoriutumaan.

Kiikutin äsken tämän pikkuisen tallissa olevien kanamammojen ja viiden tipun häkkiin, helman alle se sujahti niin että heilahti, kanamamma kyykistyi päälle ja kurnutti äidillisesti. Taisi ottaa omakseen tämän tapauksen.

Näillä näkymin tämä konehaudonta jää kokeiluksi, on se kuitenkin niin luonnotonta maatiaiskanoja haudottaa, kanaemo on kuitenkin aina paras emo.

Katsotaan nyt loputkin kindermunat ja toivotaan hyvää alkua pikkuisille vaikka koneesta ovatkin saaneet alun elämälleen. Näistä saattaa sukupuolijakaumasta riippuen herua muutama myytäväksikin, katsotaan sitä sitten kesemmällä kun harjat ja heltat kasvavat. Tämä pikkuinen näyttää kyllä hyvin kanalta, tuossa nokalla ei ole näkyvissä minkäänmoista harjan alkua. Kukkotipuilla sen näkee jo noin pienestä.

Nyt riipaisen tuvan ikkunoista valkoiset verhot alas ja koneeseen, Esikoinen pesee jääkaappia ja tekee sieltä samalla arkeologisia kaivauksia. Ällöttävin löytö tähän asti on vajaa purkillinen jotain valmislattekahvia, ruskeita kokkareita. Sanonko miltä näytti? No en sano, kuvittele itse *yrks*

Kepeää keskiviikkoa, missä lienetkin!

Piippiippiippiip
Maaorava?

TILANNEKATSAUS kl. 21.50:
hautomakoneessa 8 munaa joista viidessä särö. Siellä on kohta ruuhkaksi asti tipusia :D

tiistai 26. toukokuuta 2015

Äänet pääni sisällä

Puu surisee

Nonnih, minä tyttö sitten kuulen ääniä. Tänään seistä tönötin pitkän tovin pihalla ja kuuntelin, yritin ymmärtää mitä kuulin ja kuulenko omiani. Tulin siihen lopputulokseen, että ihan minä oikein kuulin, salava surisee. Tasainen hurina, kuin jokin iso suriseva kone olisi muuttanut salavaan.

Ihmisen pitää tietää miksi jokin asia tapahtuu. Niinpä yritin päätellä mikä ja miksi aiheuttaa surinan.
Se ei ollut heinäsirkkojen siritystä, se kuuluu vasta heinäkuussa ja kuuleminen loppuu aikanaan. "Minne katosivat heinäsirkat" kysyivät muinaiset Lapinlahden linnut josta tuli mieleen toinen ansiokas kappaleensa jonka nimi taisi olla Vihtaasi on kustu. No se siitä. Olisiko käynyt niin? Hulluksi on tullut Hirnakka.

Ei se surina tullut heinäsirkoista, ei Lapinlahden linnuista eikä muistakaan siivekkäistä. Vappupilli tosin kiljui kurkku oikosenaan, mutta sekin korviavihlova rääkynä jäi tasaisen humisevan surinan alle. Erittäin epätodellinen olo. Sitten minä näin pörriäisen. Ja toisen. Ja monta. En tiedä olivatko ampiaisia vai mehiläisiä. Kävi mielessä, että joltakulta naapurilta on tarhamehiläisyhdyskunta karkuteillä mutta sellaista mustaa pörisevää pilveä ei näkynyt. Vain runsain mitoin niitä amppareita tai mitä lie pimppareita ovatkaan.

Ette arvaa kuinka helpotti kun sain äänille jonkin selityksen. Todella harvinaisen voimakas ääni, niitä oli paljon. Onneksi en nähnyt kaikkia, sillä sanotaanko nyt nätisti, en oikein välittäisi olla ampiaisten mielenkiinnon kohteena enkä edes tietää, mikäli niitä parveilee muutaman metrin päässä satoja ja tuhansia yksilöitä. Hrrr... Siirryin sisätiloihin.

Hetken sain tehdä koneella juttuja kun kuulin linnun piipitystä. Jumalauta! Lintu, talossa. Tietää harmia. Sulkia, sontaa, sotkua ja häiriintyneinä riehuvia nuorisorikoll... kissoja.

Muna piippaa
Voin hyvin kuvitella kuinka näytin tarhapöllöltä, pää kääntyili suuntaan ja toiseen, pälyilin, kurkin ikkunasta, kuuntelin uuninhormia... ei mitään. Nada. Ja sitten taas, piip-piip-piip, selkeä linnun ääni.
Hautomakone työpöytäni kulmalla on herännyt eloon! Sieltä löytyi piippaava muna ja sen kuoressa on särö. Poikasten pitäisi kuoriutua vasta perjantaina, mutta mitä ilmeisimmin joukkoon on joutunut muna joka on ollut hautovan kanan alla päivän tai pari ennenkuin olen sen hoksannut poistaa. Ja se alkaa nyt olla valmista tavaraa ilmiintymään tipuna maailmaan.

Noissa hautomakoneissa on tasainen lämpötila. Kosteutta tuossa mopomallissa säädellään manuaalisesti, pikkuisella kermanekalla lorautan keskellä olevan pyörylän toiseen osaan vettä.  Samoin munia pitää kääntää kahdesti päivässä. Hienommissa malleissa kone vatkaa munia automaattisesti. 

Voi hyvänen aika sentään, äänet tekevät ihmisen päivästä jännittävän.
Aamulla meillä saattaa olla eka konetipu. En minä sitä tuolta oikein tohdi poiskaan ottaa, mutta voisihan sen yrittää livauttaa tallissa asuvien kiuruveteläismammojen tipujen sekaan, siellä on viisi tipua, kolme munaa jäi suutariksi ja päätyi kompostiin. Perjantaina kun on varsinainen kuoriutumispäivä, tulee hyvällä tuurilla kahdeksan tipittäjää. Niille on varattu alkuajoiksi kissaturvallinen puulaatikko, muinainen kissankuljetuskoppa jossa on läpinäkyvä kansi, erinomainen tupatipula.

Ämpäri potpottaa

Enpä sitten enää jaksanut ällistyä tai reagoida kun totesin kanalakeikalla ämpärin potpottavan, Kochinkukko siinä rouvansa kanssa tekee ruokatoimituksen vastaanottotarkastusta.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, niin kuuma, että piti ihan takki heittää. Jäätelöäkin teki mieli eli ihan kevätkesän huippupäivä säätilan puolesta. Toukokuu on muutenkin yksi parhaista kuukausista. Kaikki on niin uutta, vihreässä on satoja sävyjä ja kukkien ylenpalttinen räikeys tuntuu vain piristävältä.  Mitä kirjavampi sitä parempi, pitkän harmaanruskean ja valkean kauden jälkeen vihreys, kirkkaus ja värit ovat tervetulleita.

Iso-J lähti vaihteeksi reissun päälle, me lähdetään sitten Nuorimmaisen kanssa perjantaina matkalle pohjoiseen.

Sitä ennen on paljon tehtävää, yksi mukavimmista on piipahdus parissa konditoriassa tutustumassa juhlakakkuvalikoimiin. Sen verran pidetään perinteistä kiinni, että juhlapöydästä löytyvät karjalanpiirakoiden ja munavoin lisäksi voileipäkakut, kermakakku ja muutama suolainen piirakka. Lisäksi juustokakkuja, moussekakku ja mitä nyt vielä keksitäänkin, Nuorimmaisen kotileipomo loihtii varmasti jotain pikkumakeaa, ehkä raparpericupcake -törsäkkeitä tai jotain, saa nähdä. 

Huomenna on Esikoinen taksvärkkipäivän merkeissä kotona eli pesemme tuvan ikkunat, verhot ja kaikki kaakelit ja muut seinäpinnat joita harvemmin tulee puunattua. Tuvan lehtikori on syytä käydä läpi, siellä on kerrostumina kaikkea viime joulun reseptileikkeistä vanhoihin Hesarin kuukausiliitteisiin. Puolivuotistyhjennyksen paikka.

Nyt vielä pieni pihakierros, sitten siirryn kuuntelemaan minkälaisia ääniä Nukku-Matti tänä iltana päästelee vai kolkkaako kerralla. Käki muuten on kukkunut varsin uutterasti, satakieltä ei ole kuulunut ja mustarastaskin luikuttaa jossain muualla. Yksi kyyhky hönkii surkeasti, nuo ovat niitä iltayön rentouttavia ääniä joita ihan ilokseen kuuntelee.

Pysy kuulolla, missä lienetkin!

Mummon väriläiskiä ja länttejä
Kevään räikeät värit




sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kanatortilla ja muita juttuja

Valkovuokko kertoimella

Jopas viuhahti viikonloppu vauhdilla. Lauantaina tuuli törkeissä lukemissa, muttei sentään sähköt lähteneet. Pientä pihahommaa ja muuta hommaa laidasta laitaan. Kaupungissa käytiin sovittamassa Iso-J:lle uusi puku ja löytämässä kesäjuhliin kenkiä. Sattui ihan järjetön tuuri, puolenhinnan alennuksessa olivat ne parhaimmat ja näteimmät.

Rasti seinään, minä ostin (maltilliset) korkkarit. En muistakaan milloin oli edellinen kerta. Näillähän sitä nyt pärjääkin hyvin seuraavat vuodet.

Tänään kurkkasin aamupäivällä kanalaan jossa kaksi kiuruveteläiskanaa köllöttää hautomismaratonia. Toisella on jo kaksi tipua ja toisella oli juuri eka kuoriutumassa. Tiukassa paketissa kanaparan elämä alkaa. Melkoista taistelua näytti olevan, mutta en puuttunut tapahtumien kulkuun koska minusta ihmisen ei pidä mennä sorkkimaan sinne, missä on vuosituhanisen ajan pärjätty itse.

Kannoimme kääpiökochinparven ja Vappupillin ainokaisen rouvansa kera kesäasuntoonsa, sisävuoroon siirtyivät kaksi nuorta kukkopoikaa joista toinen lähtee pian uuteen kotiinsa, toista kutsuu kassara jos ei kotia löydy. Eilen jo yksi ylijäämäkukko lähti uuteen kotiin joten ehkä tässä ei tarvitse kirvestä teroitella kukkoa varten.

Tiiviistä paketista vapauteen

Sen verran jäi kuoriutuvan tipun kohtalo kaivelemaan, että kävin myöhemmin kurkkaamassa mitä kuuluu uutukaiselle. Se rötkötti velttona, kylmänä ja märkänä pesän reunalla, ei emokanan alla.
Emokana keräsi helmansa ja marssi kokonaan ulos kanalasta jättäen tipun ja kaksi muuta munaa (joista jo toisessakin oli eka reikä ja pikkuinen nokka näkyi.

Minä siirsin kaksi hylättyä munaa naapurilokeron kanamamman alle ja otin elottomalta tuntuneen tipun kuljetukseen. Kotona föönattiin (varovasti tietenkin) tipuun lämpöä ja kuivattiin untuvat. Ei näkynyt elonmerkkiä, jotain vaimeaa jalkojen liikutusta ehkä. Meinattiin jo jättää homma tuloksettomana kesken ja siirtää tipu kompostiin. Mutta sitten se peijooni vinkaisi ja heti perään toisenkin kerran.

Lisää föönihoitoa ja sitten tipu lämpimään pyyhkeeseen tortillaksi rullattuna. Tungin tortillan varmuuden vuoksi paitani alle vierihoitoon. Oli hauskaa maalata kun rintavarustus piippasi tahtia.
Kun sain maalausurakan valmiiksi ja tipu metakoi jo tauotta, vein sen kanalaan kanamamman alle. Sinne jäi ja näyttää voivan ihan hyvin. Toivottavasti on kana ja voi jäädä kotiparveen, nimeksi sille tulee Tortilla. 

Illalla siirrämme varmuuden vuoksi mammakanan tipuineen ja kuoriutumattomine munineen isoon marsunhäkkiin. Eivätpähän putoa pesästä tai muutenkaan joudu turhan ahtaaseen paikkaan, noiden pikkuisten henki on niin höllässä ensimmäisinä elinviikkoina.

Tiputortilla avattuna
Uusi perennapenkki
Tässä Äitikullan ja Iso-J:n työmaa, yksi niistä. Siinä on nyt möyhittynä ja käännettynä uusi aurinkoinen perennapenkki, pituutta viitisen metriä. Välissä on sorakäytävä (vaatii liuskakivilaattoja) ja sitten alkaa Äitikullan putsaama ja paikkausistuttama mansikkamaa. Jotain tuohon mullan ja soran väliin täytyy laittaa, varman kannan varastosta Torpan kattotiiliä joilla tulee hieno rajaus. 

Melkein tekisi mieleni tyrkätä penkin takaosaan (kasvihuoneen puoleiselle pitkälle sivulle kivien eteen) jotain ikivihreää mutta taitaapa olla turhan paahteinen paikka havuille. Ehdotuksia kuunnellaan, antaa tulla vaan.

Illan ohjelmassa olisi vielä vaikka mitä, mutta kaikkeen ei ehdi ja osa hommista pitää jättää hamaan tulevaisuuteen. Tässä lopussa vielä otos lauantailta, huomatkaa kontrasti todellisten käyttöjalkineiden ja juhlakaluston välillä. Tennarit on aina tennarit, nuo pinkit söpöydet ovat vähän kuin helmiä sioille.

Leppoisaa Helluntain jatkoa, missä lienetkin!

Kontrasti

PeeÄäs:
käytiin illalla Nuorimmaisen kanssa venymässä Body Balance -tunnilla. Suureksi hämmästyksekseni laskeuduin vahingossa yhdessä jalkavenytyksessä liki täyteen spagaatiin. Kauhistuin niin, että melkein horjadin tasapainosta. Eipä olisi uskonut tätä päivää näkevänsä. Kehon liikkuvuus on lisääntynyt noin 150 %. Hupsistaprkele!