perjantai 22. toukokuuta 2015

Väsytystaistelua


Viikko alkaa olla arjen osalta paketissa eli nipussa. Viikonlopulle olisi paljon ulko... hevos... kaikenlaisia kivoja hommia, mutta on pikkuinen pakko istua koneella veivaamassa kuvia oikeaan asentoon. Tänään kuitenkin iski armoton happikato ja oli pakko livistää vähäksi aikaa sotimaan vuohenputkea vastaan. Aseena kiukku ja kaviokoukku.

Vastustajana vuohenputki on perin pottumainen, se luovuttaa kerkeästi ylimmät lehtensä ja ehkäpä sen mullanalaisen kyhmyrän mutta juurta, sitä se pirulainen ei anna kuin heruttamalla ja tipottain. Ja on niin mahdottoman hanakka leviämään, aivan järjetön riesa.

Meille se shittiäinen tuli ilmeisesti ensimmäisen ostamamme multakuorman myötä, piti olla seulottua ja ties mitä puutarhan parasta multaa. Bonuksena saatiin runsain mitoin vuohenputkea. Sitä on nimittäin eniten siinä penkissä, jonka perustimme (laajensimme) heti ensityöksemme. Siihen upposi tuosta kovan onnen multakuormasta roima läjä.

Huokaus... tätähän riittää (kuva netistä)

En minä tänäänkään saanut aikaan kuin näkyvien lehtien poiston ja ehkä metrisen pätkän juurta. Juolavehnä lähtee helposti kun saa juuresta otteen, näin keväällä se on vielä hento ja irtoaa kosteasta mullasta vetämällä.

Pakko oli todeta, että selkä ei jaksa kyykkimistä määräänsä enempää ja erinäiset slaavikyykyn versiot tulivat tutuiksi pionien välissä taiteillessa.

Muutama hyttynenkin tuli moikkaamaan, en tiedä otinko osumaa, ainakaan vielä ei kutise.

Mitä tulee tuohon vuohenputkeen, ilmaisversio leviää holtittomasti, tämä vasiten hommattu (kiitos Tita) kirjavalehtinen versio kasvaa kituliaasti. Tyypillistä.

Kirjovuohenputki (kuva netistä)

Kukkapenkkejä kiertäessäni totesin, että täällä viihtyvät vähän turhankin hyvin kanadanvuokko, kevätkaihonkukka ja pari hopeanväristä perennaa. Paikalliset lukijat saavat hakea niin paljon kuin tahtovat ainakin kahta ensimmäistä. Nyppäsin pari kauranversoakin pois, tuli ikävä hevosia.

Äitikulta viihtyy nykyisin hurjan hyvin kasvihuoneessaan, siellä köllöttää jo kolme kasvusäkkiä, kaksi täynnä tomaatteja ja yhdessä pönöttää kurkuntaimet. Kesäkukkien kylvötyöt näyttävät olevan vauhdissa ja mansikkamaallakin on näköjään hosuttu paikkausistutusten merkeissä. Täytyy välillä komentaa huilaamaan ja kieltää tikkailla kiipeily. Yrittää tietysti aina ensin itse ja vasta viimeisenä keinona tulee pyytämään apua. Vaivihkaa pidän silmällä ja yritän ehtiä hätiin ennenkuin päätyy omiin ratkaisuihinsa.

Tahtoa ja sisua hänessä on kuin pienessä kylässä, mutta iän tuomat rajoitteet asettavat omat esteensä. Ja sekös ottaa ohimohermoon, näemmä. Kiukkuista puhinaa tulee vastaukseksi. Yritän hillitä mieleni ja kieleni, hymyillen salaa sisäänpäin, tulen itsekin olemaan Perikunnalle pitkäkestoinen vastus johon ei väsytystaistelu vielä ihan lähivuosikymmeninä tepsi.

Tehköön Seniorikansalainen kuntonsa mukaan, hyvä on kun pysyy liikkeellä eikä sammaloidu nojatuoliinsa.

Uusi kasvu, vanhat raamit; Lipstikka

Taas näemmä lähti Hirnakalta ajatus... vuohenputkella aloitin ja Äitikultaan päädyin. No joka tapauksessa, pihan penkit on ainakin päällisin puolin kitketty joutavista, huomenna nakkelen sinne tänne vähän uutta multaa. Maakellarin katolta revin vatut hittoon ja kylvän unikkoa koko kummun täyteen. Saavat kylälläkin puhuttavaa, nyt kaupunkilainen viljelee unikkoa.

Meinasin ensin siirtyä suorin sorkin vaateriin, mutta sitten arvelin ansainneeni lasillisen kylmää valkoviiniä. Ja kyllähän se maistuukin pitkästä aikaa oikein oivalliselta. Totesin tuossa taannoin, että valkkaripulloja kierii jääkaapissa monessa lokerossa. Sinne niitä on ihan viilennystarkoituksessa asetettu -ja unohdettu samoin tein.

Päivän kivoihin juttuihin kuuluu muuten ehdottomasti serkkupojan puhelu. Kiva kun soitit, toivottavasti joudat pyörähtämään Torpalla jollain lomalla.

Nyt pikkuisen musaa luureista ja sitten Höyhensaarille.
Hyvää kevätyötä, missä lienetkin!


PeeÄäs: kuukauden musalinkki 

Voi sitä nuoruutta... kaikki on auki, kaikki edessä. 
Nuoruuden huimuudessa sitä vaan menee ja tekee, elää ja kokee.

Mistäkö tuli mieleen, no tänään on tasan 30 v siitä kun MS Viking Mariella lähti Itämerta kyntämään -ja on samalla merellä edelleen. 
Tuo kesä -85 oli kaikin tavoin yksi ikimuistoisimmista kesistä ikinä, Mariellakesä.


torstai 21. toukokuuta 2015

Hevosenleikkiä

Lounaskattaus, vuonohevonen heinäpedillä
En nouse, en!
No minä vähän tästä sivusta syön, nuku vain

Torpan hevoset, nuo hajasijoitetut karvakorvat ovat tässä kevään aikana kunnostautuneet mitä mielenkiintoisimmin tavoin. Kuvat eivät ole omiani, kunnia kuuluu ylemmästä kuvasarjasta Johannalle, alemmasta Heidille. Heidin blogista voit myös lukea alkuperäisen tapahtumainkuvauksen.

Asiaan.
Ensimmäisessä kuvassa Neiti Suomenhevonen huutaa: Tarjoilija, heinissäni on hevonen!
Neiti Prinsessainen joutui ihan itse ratkomaan tämän hevosenkokoisen ongelmajätteen heinissään. Se oli yrittänyt hellästi tuuppia, vähän töniäkin, monelta suunnalta. Ihmepoikahan piti päänsä ja vasta pitkällisen suostuttelun (ja ihmisäänen antaman komennuksen) jälkeen se nousi ja jätti mitä pehmeimmän petinsä.

En tiedä johtuuko Prinsessaisen tarhakaverista (poikaystävästä), mutta hänkin on nyt oppinut kaikenlaisia uusia metkuja ja mielenilmauksia joista omistajansa varsin värikkäin sanakääntein raportoi. Ehkä se on norjalainen itsetunto, viikinkien veri, joka antaa rautaisen luottamuksen omaan erinomaisuuteen ja huolettoman elämänasenteen. No worries, elämä on laiffii.

Tämä jälkimmäinen kuva on tältä viikolta. Heidi oli jäänyt kuuntelemaan tarhasta kuuluvaa mekastusta. Siellä olivat pienet blondit kehitelleen oikean kissatappelun jossa vinguttiin ja inistiin oikein tunteella. Onneksi sopu oli löytynyt (tai viisas Tuisku tuli väliin) ja kohta olivat ihan sovussa juomasaavilla. Mutta kiistakumppanin ahterissa oli ihan tosi sievät takakavioiden jäljet. Onneksi on kengättä, ei (toivottavasti) tullut mustelmaa kummempaa ruhjetta.

Mutta onpa se aikamoinen bitch, kaikkea se kevät ja laumaelämä tekeekin hevoselle. Siitä ankeasta lapsuudesta ei kai kukaan enää puhu mitään? Yli on asiasta päästy kun nyt ollaan niin tomeraa, niin tomeraa :D

Jännityksellä odotan vääjämättä lähestyvää Töttiksen ja Ihmepojan yhdistämistä. Voi sitä metakkaa ja metsänraikumista kun ylemmän kuvasarjan Neiti Prinsessainen ja Töttis kiistelevät Ihmepojan kylkipaikasta. Haistan jos suuren draaman ainekset. Ja laitan kameran lataukseen hevosten siirtopäivää varten.

Töttis was here

Torstai on piiiitkien hermojen päivä. Äitikulta pitää kyyditä taimikauppaan sillä pitäähän ne tomaatintaimet ja muut saada kasvihuoneeseen. Olen suunnitellut ajoreitin niin, että ehdin hoitaa samalla pari muutakin asiaa ja näen itsekin mahdollisimman laajan kattauksen paikkakuntamme puutarhamyymälöiden tarjontaa.

Adios ja morienttes, missä lienetkin!

Rakkaudella, tammoille



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Katajalainen

Sisäpiirin vitsi
Torpan päiväkirja vaatii merkinnän historiallisesta tapahtumasta. Joensuun Katajabasket voitti eilen tiukassa matsissa vihdoin kaivatun kullan. Hopeaa on ropissut aiemmin ja pronssiakin joskus mutta nyt se sitten kirkastui. Itse en sen kummemmin asiaa seurannut mutta toki lehdistä ja netistä luin finaaleja koskevat jutut edes pääpiirteittäin. Tiesin siis, että viimeinen finaali pelataan katkeraan loppuun Joensuun jäähallissa tiistaina.

Eilen (tiistaina) tankkailin kiesiä osulan hotellin vastapäisellä bensiksellä ja totesin, että Bisonsin bussi seisoo hotellin edessä ja pitkiä honkkeleita pomppelehti bussiin ja ilmeisesti aamuharkkoihin. Muistan arvailleeni onkohan pojilla bussissa valmiina mestaruuslippikset ja paukkukorkkijuomat.
Pakkohan ne lätsät on kuitenkin värkätä varuilta, olisi pirun tyhmää jos voitto tulisi eikä olisi näitä mestaruussymboleita.

Kenenköhän tehtäväksi jää suurin toivein värkätyin lippisten hävittäminen tarpeettomana?
Joensuulaiset ovat niin monena vuotena hopeat kaulassa finaalista lähteneet ja taatusti on ollut heilläkin kultahatut varattuna. Pitäisi melkein esittää kysymys seurajohdolle jotta mihin ja miten ne turhat hatut hukataan. Siinä hommassa varmasti koetaan kauden odotusten, viimeisten matsien ja kaiken sen tsemppaamisen haihtuminen savuna ilmaan. Hopea ei lämmitä, se aina hävitään. Mutta ei toki hävetä.

No nyt ei tarvinnut hävetä, hävitä eikä hukata, kultakypärät olivat pojilla päässä ja isot miehet itkivät. High five! Hienosti pompoteltu.

Aamu valkeni kultaisena, itse aurinkokin ilmestyi tätä keskiviikkoa kaunistamaan. On se kyllä merkillistä miten paljon enemmän energiaa ihmiseen virtaa kun saa kääntää aamu-unisen naamansa kohti lämmittävää aurinkoa.

Päivän ohjelmassa on ollut jo yksi kaupunkireissu, toiselle lähden aivan tuota pikaa. Pöydällä odottaa nippu papereita järjestämistään ja muutenkin olisi oltava aikaansaava ja reipas.

Tulta päin, missä lienetkin!

Kultainen toukokuu

PeeÄäs: selitys yläkuvaan. Paikallislehtemme virallinen nimi on Karjalainen, tänään se oli jotain muuta.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Fini!

Valmis! Kl. 20.00
Aamun lähtötilanne
Ruokatauon aikaan
Ovetkin paikoillaan n. klo 18

Nonnih! Valmista tuli. Siinä on Äitikullalle 8,9m2 kasvihuonetta, vihdoinkin!
Perhesopu säilyi, ylimääräisiä ruuveja jäi vain muutama ja paketissa olivat kaikki osat.

Oikeastaan mitään muuta 'virhettä' ei tehty, kuin oikean etureunan seinäelementin asetus uraan jäi hivenen vajaaksi. Sen voi paikata silikonitahnalla. Että hiton hyvä suoritus ensikertalaisilta.

Muutama tärkeä juttu tässä selkeni, yritän listata niitä jotenkin.
Ohjekirjaa pitää lukea tarkasti ja huolella.
Kaikki työvaiheet pitää tehdä siinä järjestyksessä kuin ne on kirjassa esitetty.
Kattopaneelien asennusvaiheessa silikonivoiteluaine oli tarpeen.
Muutamankin millin heitto ovissa on liikaa.
Osat ja tarvikkeet pitää inventoida ennen työn aloittamista ja lajitella ne numerojärjestykseen.
Perusta täytyy malttaa tehdä kunnolla.
Huoneen sokkeliosat säädetään ja kiinnitetään perustaan vasta lopuksi, rakennelma liikkuu ja elää asennusvaiheissa.
Asennuspäivien on syytä olla mahdollisimman tyyniä, kova tuuli haittaa ainakin päätyristikoiden paikoilleennostoa, apukäsiä tarvittiin.
Hommaan täytyy keskittyä ja varata tekemiselle aikaa. Ohjekirjan mukaan hommaan menee kahdelta tekijältä vähintään puoli päivää. Meillä meni pelkkään pystytykseen kahdelta ihmiseltä kaksi n. 8 tuntista rupeamaa.

Seuraava kasvihuone olisi jo huomattavasti helpompi pala purtavaksi, nyt kun yksi harjoittelukappale on koottu ja on tajunnut järjestelmällisyyden tärkeyden.

Vielä pientä pikkusipistelyä ja tomaatit voi tuoda kasvusäkeissä sisään.
Kyllä siitä selvittiin ja hyvä siitä tuli vaikka alussa vähän hirvittikin.
Huh huh!

Tämmöinen viikonloppu täällä, alkava viikko esittää omat haasteensa edetessään. Päivä kerrallaan.
Mukavaa alkuviikkoa, missä lienetkin !

Hehän ovat kuin kaksi marjaa...