lauantai 11. huhtikuuta 2015

Perjantain mietteitä


Katsellaan vielä vähän koiranpentuja kun minulla on sorttaamatta muutama sata kuvaa muista aiheista.

Päivän puuhastelujen perusteella katson itseni toipilaaksi, kohta varmaan täysin toipuneeksi.
Tauti oli ankara, mutta kesti onneksi vain muutaman päivän.

Räkää ja röhinää kyllä vielä riittää ja rykimiseni on vallan miehekästä. Heidipoloinenkin säikähti kun vastasin puhelimeen möreällä bassolla, ylläripylläri!

Toipumista odotellessa on ollut aikaa ajatella.
Lähestulkoon mitä tahansa ja ketä tahansa ajattelen, mieleen tuli kiitollisuus siitä, että juuri nämä ihmiset ovat elämääni ilmaantuneet. Kuka mitäkin reittiä.

Tylsiä unia?

Omia sukulaisiaan ei voi valita, mutta enimmäkseen hekin ovat mahdottoman mukavia ihmisiä joita kaikkia taitaa yhdistää tietty 'oman tilan kaipuu', se kulkee meillä suvussa. Ei tavata järin usein, mutta yleensä, tilaisuuden luonteen salliessa, hauskaa piisaa ja juttua riittää. Monet hautajaiset ollaan alati pienemmällä saattojoukolla hoidettu, mutta onneksi on ollut syytä iloisempiin juhliinkin. Eikä Iso-J:n puolen porukkakaan pöljempää sakkia ole, hyvin ollaan toimeen tultu ja tullaan toivottavasti vastakin.

Kun elettyä elämää on jo jokunen vuosikymmen, sitä on jonkinlaista vertailupohjaa ja ehkä vähän näkemystäkin siitä, mikä on hyvä ja hyväätekevä ihmissuhde. Joitakin nyt ajatellen opettavaisia ihmiskohtaamisia matkaan on mahtunut ja niinhän se pitää ollakin. Ei opi varomaan jos ei polta näppejään.

Monenlaista viheltäjää sitä onkin saanut nähdä, voi veljet sentään.

Mutta nyt on hyvä. Ei ole kyytä povella, ei uuvuttavia energianimijöitä, ei rasittavia vänkääjiä.

Lähipiiri on lähipiiri ja siihen kuuluu pieni mutta sitäkin timanttisempi ydin. Heti siinä ytimen laitamilla on monta rakasta ystävää, pikkuisen pidemmältä löytyy kaveria, toveria, frendiä. Vaikka yhteydenpito on hetkittäin hieman pätkivää, kaikkien kanssa voi pikaisen kuulumisten päivittämisen jälkeen jatkaa juttua siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.

Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää hyvä sydän ja luotettavuus. Jokainen hoitaa tonttinsa hyvin ja kenelle tahansa voi soittaa ja pyytää apua. Toki sitten vastavuoroisesti autetaan missä osataan.

Hevoset ovat tuoneet elämääni lukuisia ihmisiä. Osa on jo poistunut puhelinmuistiosta, mutta tottavie jäljellä on hevosihmisten aatelia. Ajatellaan nyt vaikka Ihmepoikaakin. Juuri nyt, kun Perheessä on eletty 'hieman haastavia' aikoja, asiat järjestyivät niin, että Ihmepoika pääsi suorittamaan jatko-opintojaan tuttujen ihmisten hoiviin.

Jotakuinkin näin
Niinpä olenkin tänään hyvillä mielin jättänyt Töttistyttiksen Vallun kotilaumaan. Homma sujui kuin rasvattu, hevosten lastaus vei noin 5 minuuttia ja ajomatka oli mennentullen mukava kun äärimmäisen venyvä autokauppias järjesti vetoautoksi upouuden Subarun version. Pitihän se testata, heti täysi kuorma päälle ja kulmakunnan korkeinta mäkeä nousemaan. Ei muuten yskinyt yhtään, nätisti ja tasaisesti liikkui. Eikä haissut kytkin :D 

Kiitos vielä kerran Heidille ja Tallimiehelle, täällä totutellaan tyhjään pihaan ja tallirutiinittomiin iltoihin.

Elämä on niin mahdottoman hyvää kun siihen kuuluu mahtavia ihmisiä kaikilta elämän aloilta!
Eikä sovi unohtaa blogimaailmaa. Tämän Pienen Ihmisen Päiväkirjan perustamisen jälkeen olen saanut tutustua (enimmäkseen virtuaalisesti) aivan uskomattomiin tyyppeihin ympäri laajan maailman. Niin paljon kuin nettiä joskus demonisoidaankin, on siellä paljon hyvääkin. Kiitos teille lukijoille, toivottavasti joskus jossain nähdään.

Nyt sitä kuvasiirtoa ja muita lauantain iltahommia.
Mukavaa illajatkoa, missä lienetkin.

Team Ihmepoika

PeeÄäs:
jos joku kummastelee otsikon ja julkaisupäivän epäloogisuutta, niin syyttävä sormi osoittaa operaattorin suuntaan. Perjantaina täällä ei liikahtanut teksti eikä kuva, kaikki pyki ja pätki niin paljon, että jätin homman kesken. Käyn varmaan vielä illemmalla lisäämässä muutaman kuvan.


torstai 9. huhtikuuta 2015

Kärsivällisyyttä


Tuulen koura on kopaissut riihen takaosaa, tuohan vaatii jokseenkin välittömiä korjaustoimenpiteitä, perhana sentään. En tiedä ovatko vanhat varttikatteet rullautuneet näinä viime päivien mytereinä vai aiemmin.

Tuulinen päivä oli eilen ja kuulema tänäänkin puhaltelee. Minä kuulen tänne tupaan kyllä kolinat ja näen pihalla vellovan oksasilpun mutta en juurikaan mitään muuta kykene tekemään.

Se on nyt nimittäin sillä lailla, että tässä sitä kasvatellaan kärsivällisyyttä. Viimeksi olen sairastanut melko pilkulleen vuosi sitten kun oli se viimeinen megatulehdus. Ja nyt on kurkussa puoli metriä piikkilankaa, hakkaava yskä ja muutenkin potuttaa. Päätä särkee edestä ja takaa, korvat plopsahtelevat kiinni ja auki ja vatsa on karrella yskänlääkkeistä ja strepsilseistä.

Mitään ei oikein jaksa eikä kannata tehdä koska yskänpuuskat alkavat heti. Tänään saattaa kuitenkin olla pikkuisen parempi päivä, se kurkun piikkilanka nimittäin tuntuu nyt vähän liikkuvan. Eli ehkä sieltä jo vähitellen lähtee jotain liikkeelle. Se jotain on varmasti ruma, kiroileva ja pahanmakuinen, mutta häätötoimenpiteisiin ryhdyn kaikella jäljelläolevalla tarmolla. Nyt on voiteluaineena kahvi.


Perillisten kärsivällisyyttä on koeteltu myös. Esikoinen teki eilen urotyön ja sai (?) minut oppimaan kuinka telkkariin saa virrat, kuinka löydän Netflixin ja kuinka saan sieltä toivomani sarjan (Lilyhammer) ekan tuotantokauden näkyviin.

Nuorempi hoitaa kokkailut ja kyökkihommat ja yrittää ymmärtää kähinästä ja raakunnasta ohjeitani.
Onneksi mitään teinidraamaa ei ole näinä ankeina päivinä nähty, minusta ei nyt ole erotuomariksi.

Tämän päivän aion vielä toipua, teen vain minimin ja todellakin vain minimin. Onneksi ei ole mitään ihmeempää sovittuna pakollisiksi kuvioiksi joten kohtuullisen hyvällä omallatunnolla voin vielä yhden päivän sairastaa. Sitten saa luvan riittää.

Remonttimies saapui juuri tavaralastin kanssa hommiin, nyt on kuulema kaikki tarvittava, jopa ne lattiapäällysteet ja maalitkin. Käsittääkseni koko homma meinataan saada pakettiin tämän viikon aikana. Olisipa hienoa semmoinen.

Eteisestä tulee huisan avara kun väliseinä on kaadettu pois. Nythän olisi tuhannen taalan paikka tehdä 'toimiva eteinen' mutta minulta ovat ideat loppu. Tai semmoiset budjettiin sopivat ideat. Tokihan voisin hakea himoamani talonpoikaiskaapit ja systeemit ja tehdä kerralla hienon. Mutta koska antiikkihankintoihin ei nyt löydy ylimääristä massia, on pakko säveltää jotain muuta. Melkein kuulen jo ikealaisen myymälän äänimaailman korvissani. Ja haistaisin lihapullatkin jos hajuaisti toimisi edes vajaateholla.

Katsotaan mihin venytään. Asiasta kukkakeppiin, onpa kiva nähdä taas maassa vihreääkin. Ensimmäisenä lumen alta pungertavat esiin ketkäs muut kuin vuohenputket ja talviot. Ilolla tervehdin kaikkia. Talvio ei nyt varsinaisena 'vihermattona' kasva mutta yrityshän se on tuokin, muutama hassu rankula siellä täällä. Taitaa olla ankea kasvupaikka tuo salavan alusta.


Seuraavaksi ohjelmassa on vielä bonusmukillinen kahvia, pikainen silmäys sähköpostiin ja sitten aamuburanat ääntä (heh) päin ja soffan pohjaan elpymään.

Tähän loppuun vielä muutama hassu koirannaama maanantailta. Koirakuumeelle ei näemmä ikinä siedäty niin paljoa, että immuniteetin saavuttaisi. Aina nuo mokomat näädät ovat yhtä hurmaavia. Onneksi meillä on jo kaksi (keskenään uhittelevaa) urosterrieriä ja kolmas olisi silkkaa ikävyyksien haalimista. Ja onneksi noilla kaikilla on jo omat kodit joita kohti suuntaavat tulevana viikonloppuna. Peetun jälkeläisten kohdalla voikin olla jo tiukempi paikka...

Mukavaa torstaita, missä lienetkin!


PeeÄäs: Kasvistäti hämää, hällä on Golden Ringin fleece mutta sylin täydeltä näädänpentuja.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Lyhyempi viikko


Se oli kyllä kiva, että tämän viikon maanantai saatiin kuitata pyhäpäiväksi.
Edes läppäriä en eilen avannut sillä saapuvien sähköpostien määrä (eilen kl. 19.30) oli jo 54 kpl eikä minulla ollut intoa niitä ryhtyä perkaamaan. Pelkkää spämmiä enin osa.

Se on kyllä nykyaikaa se, että jos ei sähköpostiin vastata tunnissa, tulee jo whatsAppissa tai muussa pikaviestipalvelussa kysely 'saitko viestin?' Juu sain, mutta en vastaa niihin lähettäjän aikataululla vaan omallani. Piste. Anteeksi.

Sitä paitsi, minä olen nyt vähän grumpy, sillä olen kärsinyt kroppaa raastavasta yskästä lauantaista lähtien. Kauhea yskimisen tarve tulee, mutta mitään ei irtoa. Raivostuttavaa. Viime yökin meni röhiessä ja rykiessä. Tänään olinkin haukkana apteekin ovella 9.30 ja säntäsin ennen mummovyöryä ovesta yskäntroppihyllylle. Nyt sitten vetelen vuoronperään sinkkiä, inkivääriä, yskänlääkettä ja teetä ja manaan kaikki mahdolliset kotitontutkin avukseni taistelemaan räkätautia vastaan.

Nyt ei ole aikaa eikä varsinkaan halua sairastaa.
Lyhyt keväinen viikko edessä ja paljon pitäisi saada aikaan.

Iso-J lähtee reissuun ja palaa vasta loppuviikosta. Eteisessä riehuu remonttimies joka metelistä päätellen irroittaa juuri nyt kattopaneeleita. Väliseinä on jo purettu. Jos Karma on suopea, ovat tilaamamme lattianpäällysmateriaalit saapuneet ja sekä ne, että seinä+kattopaneelit plus seinämaali ovat valmiina kun remppamies niitä lähtee noutamaan.

Nyt en jaksa edes tuskailla sitä, ovatko valitut sävyt sittenkään oikeat. Lattiaan tulee kuitenkin Tarketin vinyylilaminaatti, se on kai aika järkevä valinta koiraperheessä. Kyllähän ne käpälät toki putsataan, mutta turha mitään käsinhiottuja sauvaparkettikuvioita on lähteä ulkoeteiseen laittamaan.
Eipä tuossa eteisen lautalattiassakaan vikaa näyttänyt olevan, mutta yhtenäisyyden kannalta on paras nyt vetää pinnoite ja vaikka sitten eläkepäivillä hioa siihen nätti lautalattia.

Varsinainen rapatassujen kulkuväylä on sitä paitsi takaeteinen, se jossa on kaakelit ja lattialämmitys. Tuo etueteinen on vähän parempi rappu mutta vinyyli saa luvan kelvata sinnekin. Ei tässä nyt hienostelemaan ryhdytä.

Jep ja joo. Nyt voisin purkaa vähän koirakuvia, käytiin eilen kuvaamassa viisi pientä russelikakaraa. Tai eivät ne mitään pieniä enää olleet, nopeita pötkylöitä joilla oli kauhean terävät naskalit hampaiden tilalla.

Palataan asiaan, missä lienetkin!

Hups, mistäs tämä tähän tupsahti??