lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kevätpäiväntasaus 2015

Keltaista! Kevät!
Tänään on ollut kiva päivä.
Aamulla ei ollut kiire minnekään vaan saatiin ihan rauhassa vetelehtiä ja parsia univajeita kasaan. Eihän niitä nyt ihmeemmin ole päässyt kertymään, mutta on kiva kun voi aamutallin ja koirien pissityksen jälkeen köllähtää vielä toviksi petiin. Sitten saa rauhassa ryystää toisenkin mukillisen kahvia ja lukea lehden rauhassa.

Päivällä hankkiuduttiin koko porukka jäähallille, kummipojan jengi oli pelaamassa C-poikien play-offseja. Tänään tuli niukka tappio, mutta huomenna ottavat revanssin kotihallissaan.
Toivottavasti keskiviikkona täällä pelattava matsi tuo hyvän ratkaisun ja kausi jatkuu finaaleihin.

Noh, matsi kerrallaan, huomenna on voitettava.

Koska on kevätpäivän tasaus, voidaan vilkuttaa talvelle hyvästit ja toivottaa kevät ja kesä tervetulleeksi.

Jatkan huomenna, kirkonmenoja on kahteen otteeseen, sitten on riparipassi hoidettu kuntoon.
Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Viralliset kevätkukat


torstai 19. maaliskuuta 2015

Tasa-arvon päivä... ja ihanaa turhuutta

No Photoshop, no filter

Eilen keskiviikkona oli ihana tyttöpäivä. Hömppäsin oikein kunnolla ja kuten kuvasta näkyy, pötköttelin pari tuntia kosmetologin lavitsalla kuunnellen ihanaa aaltojen kohinaa. Eikä tullut edes pissahätä.

Parin tunnin jälkeen oli silmät melko punaiset, mutta niitä koristivat oikein kivat bambiräpsyttimet.
Ripset tuulessa viuhuen kipitin hakemaan autoa ja vähän väliä kurkin peiliin jotta onko ne vielä tallella. Ovat ne. Muutama haiven on irronnut mutta se kuuluu asiaan. Ja on näillä viikon takuu, saan ihan ilmaisen takuuhuollon jos nyt ripisevät yksi kerrallaan pois.

Kyllähän tuo kiireisiä aamuja pelastaa eikä kanssaeläjien silmiä kirvellä meitsin aamunaama toivottavasti niin pahasti kuin ennen. Luulen, että minusta ja ripsistä tuli bestikset. Kiva oli saliltakin lähteä kun näytti jopa ihmiseltä, ei punakalta katkaravulta.

Tämä on sitten toistaiseksi ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen Torpan kauneuspostaus, sama pälli täällä on, välillä vähän laitetumpana mutta yleensä eleganssi on 'mielenkiintoinen ja luova'. Aamulenkillä koirien kanssa asuna olivat virttyneet lökäriverkkarit, villasukat, crocsit ja rääkyvän keltainen kevyttoppis. Ketä haittaa? Hangella oli kivaa. Pikkulinnut taisivat kyllä vähän järkyttyä näkemästään sillä niiden kiivas sirkutus vaimeni kun pelmahdin pihalle.

Nuorimmainen loikki onnellisena löydettyään kaupan jätskialtaasta suosikkimakunsa jäätelönä. Dominokeksit eivät sitten ole sama asia kuin Oreot, ettäs tiedätte. Vaikka minä en välttämättä sokkotestissä osaisi niitä erottaa.

Koska minulla ei ole mitään kohtuutta jäätelön suhteen, sain maistaa valvotusti vain yhden pienen lusikallisen. Hyvää oli. Minulla ja jäätelöllä on selvä peli, kaikki tai ei mitään. En tunne kohtuutta, kuulen sen avatun paketin houkuttelevan seireenin äänellä 'tule ja syö loput, tule kiireesti' ... ja sitten sitä mennään taas pakastimelle. 

On mulla pakastimen perukoilla yksi Aino Ihana mokkaunelma -paketti, avaamatta. Hyvä tietää, että lohtuherkku on saatavilla kun ankara tarve iskee. Nyt ei ole.

Aurinkokin paistelee vaikka piti tulla lunta ja ties mitä. 
Hömpsänhei, tasa-arvoa vaan kaikille, missä lienettekin!

Tämäkin vielä



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Silmua pukkaa


Siinä se on, hirmu pikkuinen hevoskastanjan alku, Tita sen tänne toi ja tietää tarkan tieteellisen nimenkin, minä puhun rehvakkaasti Hevoskastanjasta. Yrittää reppana yhä kohti korkeuksia, ei häneltä uskoa omiin voimavaroihin puutu. Se on kuitenkin vain ajan kysymys milloin ohiloikkaava rusakonretku hänet typistää bonsaimalliksi. Taisto Tammikin änkeää lumen alta esiin. Korkeutta ei vielä polven vertaa mutta sieltä vaan puskee. Silmut ja kaikki. Toivottavasti näkee kesän (rusakkovaara) ja pääsee vihdoin kasvuvauhtiin.

Käppäilin hankia pitkin tutkimassa talvisuojaamattomien kasvien tuhoja. Ei näytä pahalta, paitsi luumupuu on pätkitty kaikista versoista tyngäksi. Mitäs jätin suojaamatta, tässä se taas nähdään.

Päivä oli mahdottoman aurinkoinen ja lämmin, hanget sulavat niin, että kohina kuuluu. Illaksi näemmä jäätyy, (taas kerran) perskohtaisesti asian totesin, kun kurvasin pikkuisen vauhdikkaamman yhden mutkan ja mäjähdin ahteri-polvi-kämmenselkä -järjestyksessä kyljelleni. Ihan lähti jalat alta, ei kumpparin syrjässä sen vertaa pitoa ole. Aivan kun en olisi asiaa älynnyt aiemmin, en varmaan.

Mitään ei kuitenkaan ole rikki, pystyn yhä etenemään.

Nolliksen blogista löytyi linkki mainioon Jaskan Pauhantaa -blogiin josta kopioin oheisen 'Uusin Maammekirja' -pätkän riemuksenne. Lukekaa loput suoraan Jaskalta.

18. Pohjois-Karjala
Pohjois-Karjala on yhtä metsäistä kuin muu Suomi, melkein yhtä järvistä kuin Savo ja melkein yhtä mäkistä kuin Lappi. Siksi Pohjois-Karjalassa liikkuminen oli mahdotonta ennen teiden keksimistä. Matkustusmahdollisuuksien puuttuessa ja väestön asuessa harvassa serkun kanssa on menty naimisiin viidessä peräkkäisessä sukupolvessa. Maakunnan pääkaupunki on Joensuu. Sinne on rakennettu paikallisten mielestä nerokas ruutuasemakaava. Valitettavasti kaupunki on Pyhäselän luoteisrannalla ja kadut ovat järven suuntaisesti. Tuuli taas puhaltaa aina suoraan järveltä. Niinpä kadunkulmissa näkyy pohjoiskarjalaisia kasoissa, joihin he ovat kaatuneet tullessaan nurkan takaa hyytävän tuulen yllättämiksi. Oikeasti pohjoiskarjalaiset ovat savolaisia, jotka kuvittelevat olevansa karjalaisia. Savolaiset eivät kuitenkaan laske heitä savolaisiksi, koska he eivät ole riittävän kieroja. Karjalaiset taas eivät hyväksy heitä karjalaisiksi, koska he puhuvat savoa.

Tähän ei mulla tänään muuta lisättävää. Pitäkää maakuntahenkeä korkealla, missä lienettekin!

Tilhet kävi sorbuksella

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Hankirallia




Tänään kirkonmenojen jälkeen puhaltelin kamerasta pölyt ja otin sen ulkoilemaan. Valo on haastava, katsoi sitä minkä suotimen läpi tahansa. Mutta tuo on niin keväinen valo kuin ikinä olla voi. Hanki kantoi vielä iltapäivälläkin, Peetun riemulla ei ollut rajoja kun pääsi pellolle jahtaamaan oranssia vinkuvaa kumisiiliään. Joka sattuneesta syystä piileskeli taskussani koko ajan ja vinkaisi aina tarpeen tullen. Muutama kelvollinen pönötyskuvakin tuli, Peetun Tinderprofiiliin tarvitaan vähän machompaa kuvaa kun Peetu itsekin on jo aikuinen.

Ensin me Nuorimman kanssa korjattiin hevosten talvitarhan langat, olivat talven tuiskeissa päässeet liitoksesta ja koko pahuksen aitaus piti kiertää jotta sai langasta ns. löysät pois. Tarhasta löytyi kaksi Töttiksen Cinderella -leikeissä pudottamaa kenkää ja Ihmepojan miehekkäät upouudet päitset. Eivät ole menneet miksikään vaikka ovat olleet kolme kuukautta hangessa. Nuorimmainen ne sieltä askaroi irti.

Huomatkaa maalaiseleganssi, hyvä ettei työmiehen hymy pilkota. On se poni vaan melkoinen jonglööri, pahimpaan mahdolliseen sontaringin paikkaan se ne päästään ravisti. Onneksi löytyivät ja pesun jälkeen ovat kuin uudet. Mahtaa Ihmepoika ilahtua kun saa ne takaisin... not.


Nasse tapansa mukaan piti viisaasti hajuraon hevosiin. Se ei ole näemmä vieläkään päässyt yli siitä, kuinka edesmennyt Herra Harmaa Hevonen kimmastui kun Nasse pentuhuimuuksissaan kusaisi mainitun hevosen yöheiniin.

Nasse lähti ihan omille reiteilleen, vanha vispiläkinttu puuhasi mukaviattomana kuusenhavukasan liepeillä ja heti kun silmä vältti, pötki syvemmälle metsään, ei näkynyt eikä kuulunut.
Vartin päästä metsätietä jolkotti muina koirina takaisin, hieman reissussa hengästyneenä. Mitä ilmeisimmin oli saanut jänöpupun hajulle ja kävi vähän kirmailemassa.


.... Tuonne se Nasse meni...
... ja tuolta se tuli...


No mitäs hevoset? Eivätpä juuri mitään, seisoivat ja varisivat karvoja kuin ylivuotiset joulukuuset neulasiaan. Hangella on vaihteen vuoksi hyvin runsaasti tummaa karvaa siellä missä Vallu on piehtaroinut ja punaisia rautiaan karvoja siellä missä Töttis on hinkuttanut ruhoaan hankeen. Ennen oli hanki keltainen Ihmepojan temmellyskentillä.

Nyt ei pääse hevosilla eteen eikä taakse koska Töttis liikehtii tätä nykyä yhdellä kengällä (kopisteli irti toisen etukenkänsäkin) ja hanki on niin kova, etten minä lähde hevosen jalkoja sinne raapimaan kun ei ole mikään pakko. Töttiksen mahareppu on jo vähän koominen, ihan on tiine. Heinäpaalille.

Heinästä puheen ollen, sitäkin haettiin pari paalia joilla pärjättäneen seuraavat pari viikkoa. Pikkuisen taidan hövelisti annostella heinät, mutta minusta heinässä pihtaaminen on tyhmää. Hevosen vatsa kaipaa sulateltavaa säännöllisesti. Hyvin näyttää heinämiehellä onneksi riittävän tavaraa, meidän kiintiöstä on jäljellä vielä kymmenisen rullaa, sitten pitäisi olla jo melko hyvin laidunvihreääkin.

Saa nyt nähdä minkälainen kevät tästä kehkeytyy, nyt se on muutaman viikon etuajassa ja talvi ehtii tehdä monta comebackia. Nyt on kyllä täysi hönkä päällä ja se vain passaa.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!