lauantai 14. maaliskuuta 2015

Lauantain toivotut

Uunipaahdetut Siiklit lisukkeineen

No sehän se, lauantain toivottu. Iso lautasellinen hyvää ruokaa, kyytipojaksi lasi (no okei, kaksi) maukasta Tempranilloa, sauna ja pitkät yöunet.

Aamulla pakkasin talli-, koira- ja kotihommien jälkeen treenikassini (hajoilee) ja pyyhälsin kaupunkiin. Perhe jäi vielä nukkumaan, eivät tienneet mitään vaikka olisi Torpan myynyt ympäriltä.

Eipä kaupungillakaan älyllistä elämää näkynyt, ei ollut kisaturisteja eikä juuri ketään muutakaan siihen aikaan liikkellä.
Hyvin oli salilla tilaa tehdä treenit mutta kun keho on lauantaiaamuna kohtuullisen tyhjä, ei oikein mikään sujunut saati kulkenut.

Niinpä vaihdoin toisen paidan ja hiihtelin jumppasaliin. Ensin oli puolen tunnin Core -vatsarunttaustuokio ja sen jälkeen puoli tuntia aivan älyvapaata Grit Plyo loikintaa. Tuli kuuma ja tuli hyvä mieli.

Nyt alkaa olla päivä pulkassa kun on hevoset tallissa, kanat hoidettu, kissat ruokittu (niitä saa olla alvariinsa ruokkimassa) ja seuraava saunavuoro osuu omalle kohdalle. Töttis antoi jo sovitella kenkiä kinttuihinsa, kilkuttelin naulaa kenkään ja kavionpintaan eikä tamma oikeastaan reagoinut mitenkään. Toki kuunteli, mutta söi heiniään samalla.

Päivä oli aurinkoinen ja hanki kantava. Huomenna aamu alkaa hartaasti, Esikoisen riparipassiin tarvitaan vielä merkintöjä. Päivällä voisi vähän ulkoilla, kenties jopa kameran kanssa ja illalla sitten uusintahartaus (toinen passimerkintä). Ihan lepopäiväksi olen huomisen aikatauluttanut.

Leppoisaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Tästä se lähtee, kesä




Puhutaanko vähän hevosta?


Jouluaaton hevosnaamat

Olen miettinyt paljon Töttiksen törkeää käytöstä viimeisessä kengitystilanteessa. Eilen se oli onnistunut Tuhkimoittamaan itsensä, eli hukkasi toisen etukenkänsä tarhaan. Oi sitä potutuksen määrää mikä minut valtasi asian huomattuani. Noh, hommahan on hoidettava ja ensin pitää tuumata.

Olen hakenut syitä ja arvellut seurauksia. Kaikkihan johtaa jonnekin, mutta minusta se polku ankeaan lapsuuteen on nyt kaiveltu kokonaan. Pajatso on sen suhteen tyhjä.

Kuulostaa ehkä ihan henkimaailman hommilta, mutta minä tunnen tuon hevosen sielun. Minä olen sille lauman vanhin tamma, se jota uskotaan ja joka ei vie pahaan paikkaan. Me tehtiin tamman kanssa ekana kesänä diili, että tiedän mitä teen eikä hevosen tarvitse sitä kyseenalaistaa. Käytiin läpi monta hevosta suunnattomasti pelottanutta tilannetta ja se oppi, ettei sille tapahdu mitään pahaa. Sen piti vain luottaa.

Ehkä otteeni on lipsunut viime kuukausien aikana muiden kuvioiden vallattua aikani ja ajatukseni. Kontakti hevoseen on rajoittunut viime viikkoina minimiin. Ehkä se on kokenut tulleensa jollain tasolla hylätyksi ja päätynyt toimimaan pulmatilanteissa omalla tavallaan, riehumalla tai pyrkimällä tilanteesta pois.

Ehkä. En tiedä eikä ole kristallipalloa, ei oraakkelia kertomassa ohjeita ja näyttämässä suuntia. Itse pitää vaistoillaan navigoida.

Tänään Esikoinen teki iltatallissa työtä käskettyä ja nosteli kavioita kilkutellakseen niitä kaviokoukulla, ihan vaan treeninä. Mutta Töttis veti vihreät asiat (grönsaker) nenään ja riuhtoi koipensa irti. Rumasti.

Silloin vanha tamma minussa heräsi ja kävin kättelemässä hevosen. Se riuhtoi koipiaan irti. Niin ei tehdä ja pidin hevoselle puhuttelun.  Komensin sen nurkkaan ja varmistin, ettei livistä mihinkään. Puhe taisi tehota sillä se pyysi jo monta kertaa että riittää riittää, minä jo ymmärsin, olin tuhma. Jatkoin sen vieressä jäpittämistä ja sille puhumista. Kerroin, että kyseisellä luupäällä ei ole tässä maailmassa liikoja ystäviä, eikä minua kannata yrittää siirtää vihollisleiriin. Joka kerta kun se yritti kuikuilla jonnekin muualle (pois tilanteesta) puhahdin niin kiukkuisesti kuin ikinä osasin.

Hetken kuluttua tamma rupesi maiskuttelemaan ja pyrki turvallaan tavoittelemaan kättäni, koskettaakseen, kertoakseen että on läsnä ja vastaanottavainen.

Kun se oli osoittanut olevansa kuulolla ja luottavainen, kiersin hevosen ympäri kättelemässä jokaisen kavion, monta kertaa, eri järjestyksessä. Välillä harjasin kuivikkeet pois ja välillä vain nostin. Lopulta se nosti itse jokaisen jalkansa kun seisoin nostettavan jalan vieressä ja piti niitä ylhäällä niin kauan kuin pyysin. Ei tarvinnut kannatella, hevonen kantoi itse koipensa.

Sitten seisoin sen vieressä, pidin kättäni sen niskalla. Esikoinen teki samat temput, nosti ja koputteli.
No problem.

Erosimme ystävinä ja jotenkin uskon, että ensimmäinen askel kohti ongelmanratkaisua on nyt otettu. Ihan vaan vanhan tamman auktoriteetilla.

Joo ei, ei tarttee soittaa hätäpäivystykseen, ei raportoida ufokeskukseen eikä eläinsuojeluväen tarvitse rynnistää tänne vapauttamaan alistettua hevosparkaa ihmisen orjuudesta.
Meidän välit on ihan kunnossa eikä omassa lääkityksessä ole mitään paikattavaa. Ei ole kukkahattu silmillä eikä muutenkaan mitään hätää.

Ne välit vaan piti selvittää.
Ei mulla muuta, muista taputtaa hevosta, missä lienetkin.





perjantai 13. maaliskuuta 2015

Hupsistaprkele !


Rakas (remontti)päiväkirja,

minua harmittaa. Siis ihan aikuisten oikeasti harmittaa. Ja pikkuisen pelottaa.
Purkuryhmä saapui paikalle 7.30 ja kahdeksalta tontilla oli myös putkimies katkomassa vesiä. Katkoi lopullisesti sillä uutta vesipistettä nyt remontissa olevaan tilaan EI tule.

En nyt muista mikä sen vesijohtojen jakohomman nimi oli, nousujotain, tukki?
No semmoinen löytyi sitten vessassa sijaitsevan lämminvesivaraajan takaa kun osa varaajan suojakuorista oli irroitettu. Ja kappas kehnoa, siellä vuoti vesi varaajan putkista. Onneksi lattiakaivoon mutta vuoti kuitenkin.

Minä olen kohtuullisen neuroottinen mitä tulee satavuotiaan hirsitalon ja vuotavien vesiputkien yhdistelmään. En minä toki öitäni valvo peläten milloin putki paukahtaa, mutta semmoinen terve suojelunhalu ihmisessä kuitenkin on. Etenkin kotiansa kohtaan.

Muoviputkia ne meidän vesiputket ovat, eivät kuparia joka ajanoloon hapettuu (?) ja tulevat vääjäämättä tiensä päähän. Silloin tehdään hiton hankala ja kallis putkiremontti ja ollaan kotoa evakossa kuukausitolkulla.

Nykyisin käytetään sekä muovi- että komposiittiputkia. Jälkimmäisten käyttöiästä ei tietenkään ole muuta kuin arvailuja. Tyynenmeren muovilautta tulee tässä mieleen, jos se siellä suolaisessa vedessä lilluu vuosikymmeniä, en usko, että meidän vesiputket tuosta vaan posahtavat.

Nyt pitäisi sitten soittaa vakuutusyhtiöön ja kertoa tästä putkimiehen perjantaiyllätyksestä. Sieltä sitten antavat työmääräyksen tämän nyt ahertavan firman (Polygon) kartoittajalle joka tulee ja arvioi tilanteen. Ja sitten mitä ilmeisimmin korjataan. Vuosivähennykset huomioiden omaa lämiskää joutuu kaivelemaan pitkään ja hartaasti.


Tämä ei nyt kuitenkaan mene ihan niinkuin minä haluaisin, tulee liian paljon huonoa dataa kerralla eikä minun vähäinen korvienvälinen kovalevyni (jota perhe leikkisästi tuulitunneliksi kutsuu) kykene sitä käsittelemään. Hirnakkaa harmittaa ja täällä sitä nyt saa yksinään spekuloida erilaisilla kauhuskenaarioilla.

Yleensä perjantai 13. on jonkinlainen onnenpäiväni mutta nyt ei ihan siltä tunnu. Enimmäkseen v-tuttaa.

Turhautumistani purkaakseni tyhjensin vessaan kertyneet kosmetiikka- ja kemikaaliroinat, sain saaliiksi ison säkillisen vanhaksi mennyttä ryönää. Paripuoli korviksia, pumpulipuikkoja ja ties mitä roipetta.

Eikä päivä ole edes puolessa vielä.

Jippikayjee, missä lienetkin!


PeeÄäs:
Siinä se nyt pari viikkoa töhisee: 






keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vuoristorataa

Kemialliset aseet

Päivä on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa. 

Aamuhan lähti käyntiin ihan hienosti tykkihyvällä jalkajumpalla koutsin kanssa, hieman polvet notkuen (vain hieman) hoipertelin pukkarin puolelle. Sitten pikapikaa fyssarin tiskille, pidemmän aikaa piinannut lapajumi oikealla puolella vaati tarkastelua. Epäkäslihaksen takaosa (?) ja pitkä selkälihas riitelivät keskenään ja tuloksena oli aimo jumi. Vähän se jo aukenikin ja nyt selkääni koristavat siniset kinesioteipit.

On se vaan loistohomma, että saan saman katon alta kaikki palvelut mitä kehon (ja mielen) hoitoon tarvitaan. Tunteiden vuoristoradalla olinkin komeassa nousukiidossa kun kikkailin autoa kotia kohti.

Kengittäjä saapui silloin kun pitikin ja siitä alkoi Töttiksen show. Ja alamäki. Kengät sai kyllä ottaa irti, mutta auta varjele kun uusia piti kilkutella kiinni. Se ei nyt kertakaikkiaan sopinut Töttiksen biorytmien kanssa yksiin ja kolmella jalalla seisominen oli tälle hevoseläimelle (myytävänä, halvalla) tänään mahdotonta. Molemmat etukengät on nyt kuitenkin hevosessa kiinni. Takakengät ei. Ne odottavat tallin pöydällä, että haen klinikalta rauhoittavia aineita geelimäisessä muodossa (koska piikkikammo, hevosella). Sitten otetaan uusi yritys.

Suoraan sanoen v-tutti se porsastelu ja tukanheiluttelu, ihan jonninjoutavaa ja tarpeetonta. Olkoon vaikka kuinka pms-oireita tai ihan mitä vaan. Sikamaista käytöstä en hyväksy hevoselta enkä muiltakaan elollisilta olennoilta. Onneksi kengittäjämme on maailman rauhallisin ja hevosta aidosti kuunteleva kaveri. En kertakaikkiaan ymmärrä mistä tämä äkillinen protestointi naulaamista kohtaan, sama tyyppi on kuitenkin meillä hevosten pedikyyrit hoitanut kohta viiden vuoden ajan eikä yhdelläkään kerralla ole ollut minkäänlaisia käytösongelmia. Onneksi Vallu seisoi omalla vuorollaan kuin patsas. Ehkä kerran vähän korvat heilahtivat. Olen varmaan aiemminkin maininnut kuinka yksi järkevä ruuna paikkaa monen puolipölhön tamman aiheuttamat murheet. MOT.

Kolmen tuuman tappi silmien välissä ja v-tutuskäyrä ynnä verenpaineet tapissa lähdin kuromaan aikataulua kiinni ja takaisin kaupunkiin. Sieltä pikapikaa kotiin kääntymään ja taas matkaan. Esikoisen riparipassissa on vielä aukkoja ja niitä parsitaan nyt urakalla, aikaa on palmusunnuntaihin. Ja kyllä, kulkemisiin tarvitaan autokyyditys koska bussit eivät täällä todellakaan kulje samaa tahtia kuin kolmosen ratikat. Kymmenen kilometrin matka julkisilla ottaa bussien aikatauluilla toista tuntia.

Kun sitten viimein iltaseitsemän jälkeen raahasin kauppakassit Torpan portaita ylös, tuntui, että nyt lähtee näkö ja järki. Nälkäkin oli sietämättömän kova. Enkä minä todellakaan ole kivaa seuraa kun minulla on nälkä ja minua väsyttää sekä korpeaa erään hevoseläimen typerät temppuilut.

Päivän awwwww -momentum oli tämä pikkuinen orvokki joka heti lumivaipan alta päästyään päkisti kukan. Onko suloisempaa? No tähän päivään EI. Tuo on hieno. Kiitos Äiti Luonto, vaikka sekaisin oletkin, ovat kukat aina yhtä ihania.

Onneksi Toveri Tita lähestyi tekstiviestitse ja tiedusteli puhelumahdollisuutta. Jo vain se järjestyi ja toivottavasti päivä piristyi myös siellä pohjoisemmassa, minä sain tarpeellista vertaistukea (joskin valitettavan murheellisissa merkeissä) ja ehkäpä pystyin antamaan jotain ajatusta tulevia koitoksia varten. Ehkä en. Hengessä mukana kuitenkin olen!

Nyt tämä keskiviikko saa luvan olla taputeltu, painan Julkaise -nappulaa ja siirryn vaateriin. Minun piti vielä hautoa lapaani lämpötyynyllä ynnä hinkata putkirullalla mutta nyt ei pysty eikä jaksa. 

Hyvää yötä, missä lienetkin!


Yrittäjäainesta, todellakin

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Nyt on keväällä ote

Extra Terrestial Irlanninkataja

Aurinkoista maanantaita! Jo vain oli aurinkolaseille tarvetta heti aamusta. Ei tarvinnut Hirnakan pimeässä loskassa ajella vaan ihan sai reteästi kurvailla pleksit naamalla. Ja kyllä, kyllä totisesti aurinko jo lämmittää, mieltä ja naamaa. 

Mukavan näköistä oli katsella aamuauringossa höyryten sulavien tienpenkkojen lumia, ilmassa oli oikeasti niin paljon vesihöyryä, että näytti sumulta. Ja jos tarkkoja ollaan, sumuahan se olikin. Pellot alkavat paljastua lumipeitteestään, on se totta. Kevät.

Käsittääkseni tätä aurinkoista herkkua on luvassa useammallekin päivälle, en mutise vastaan yhtään. 

Kirmasin iloissani sohjoisessa hangessa aittaan hakemaan hallaharsoja ainokaisen havukasvikokoelmani (kaksi erilaista) suojaksi. Viime keväänä tuli niin massiiviset palovammat katajaparkaan, että ihmeen kaupalla se ylipäätään virkosi eloon. Nyt hänet on paketoitu sievästi paalinarulla (milläpä muullakaan) ja harsoilla. Siellä juuressa, vielä lumen alla lymyää jotain muuta katajalajia, olikohan se joku laakamalli? Ei voi muistaa. Jostain syystä tuo Irlanninkatajan kevättakki muistuttaa ET:a kylpytakissa.

Piha on jäinen ja helskatin pliukas, ihan menin mäkeä alas sujona, kumppareissa ei ollut yhtään pitoa ja hiekka, se kelvoton, on painautunut jään sisään tai vesikerros on sen huuhtonut sinne minne hiekkaa ei edes tarvittaisi. Olisin minä crocseissa muuten aittareissuni tehnyt, mutta kun lumisohjoa on melki polveen niin en tohtinut lähteä sukkia sinne kastelemaan. Kuten olen kai maininnut, crocsit ovat ainoat, joilla on jokin pito tuolla pihalla.

Millehän sitä alkais?
Viikon ohjelma näyttää taas mukavalta. Lomat aina sotkevat pikkuisen rutiineja, mutta nyt on taas tutut nuotit kalenterissa. Iso-J lähtee muutamaksi päiväksi reissuun ja me Perillisten kanssa pidetään Torppaa pystyssä. 

Ihmepojan satulahomma edistyy omalla painollaan, nyt pitäisi vain päättää ottaako sovulla upouuden vai odottaako sopivan käytetyn löytymistä. Kyseistä mallia on kyllä tarjolla, mutta jostain syystä myyjät pitävät melko suolaisia hintoja käytetyillä. No, niin kauan kun heillä on varastotilaa ja mahdollisuus roikottaa penkkejä myyntihyllyillä, ongelma ei ole minun. Ostan kun löydän sopivan ja edelleen saa lähettää vihjettä jos omissa tai tuttujen nurkissa pyörii kyseinen penkki joutilaana.

Nyt jos olisin yhtä reipas kuin suulas, olisin jo puskemassa parin kuukauden tositteet aikajanalle. Mitätön homma joka on taas aloittamista vaille valmis. Sehän tässä tympiikin. Keitänpä ensin kahvit ja kokoan sitten itseni tuohon paperien niputtamishommaan.

Mukavaa viikon alkua, missä lienetkin!

Mopsien viisautta


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Hyvää naistenpäivää !

Good housekeeping

Naistenpäivän kunniaksi hinkkasin uunin niin puhtaaksi kun sen nyt suinkin saa. 
Hyvillä mielin jatkan pyhäpäivän viettoa. Sangen hartaissa merkeissä onkin päivä sujunut, aamulla jahdattiin riparipassiin merkintää kotikirkosta, nyt illalla vielä Taize-messusta. Täytyy kyllä mainita, että tuo Taize -laulanta kuulostaa minun korvaani huomattavasti mukavammalta kuin perinteinen narisevien virsien synkeä veisuu. 

Huomenna alkaa taas arki ja rutiinit, kevät saapuu nyt kohinalla, läiske ja lätinä vain käy kun lumet sulavat. Ensi viikolla on ennusteiden mukaan ihan hyvät saumat saada ensimmäiset pisamat nenänvarteen, aurinkoa luvassa. Pitääkin putsata aurinkolasit valmiiksi.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.