perjantai 6. maaliskuuta 2015

Välineurheilua


Vuosi sitten oltiin kuvan maisemissa, ihanalla pikku saarella keskellä Atlanttia. Samankaltaisissa hevosenpersausmaisemissa on näinäkin aikoina pähkäilty Ihmepojan satula-asioita.

On nimittäin tullut aika satulanvaihdon (kaikkien hevosihmisten kuuluu tässä vaiheessa kavahtaen hypähtää istuimeltaan ainakin kymmenen senttiä ylös). Kyllä, Operaation Satulanvaihto on täällä. On meillä karvanvaihtokin, mutta se on pikkujuttu.

Ihmepojan ensisatula siirtyi tarhakaverille ja sen jälkeen se päätyy vaikka baarijakkaraksi, ei siitä kalua tule enää, elämänsä ehtoossa on se penkki.

Ihmepoika on onneksi sangen suoranuottinen tapaus myös välineiden suhteen. Kunhan on sopiva, kaikki käy. Ja kuten ounastelinkin, siihen selkään ei mene yksikään satulamarkkinoiden edullisimmista merkeistä, kaikki pyörivät ponin vatsanseudun ympäri. Keikkuu eteen ja taakse, sivulle ja toisellekin. Kaikenlaiset satulavyöversiotkin on testattu, ei apua. On tyrkätty romaania alle (ei kirjaa vaan lampaankarvavällyä), pad-huopia, ihan kaikkea. Ja on sovitettu satuloita.

Asiaa on talven aikana pähkäilty ja tulin siihen tulokseen, että on syytä kokeilla jo edesmenneen hevoseni kautta tutuksi tullutta merkkiä.


Sattumoisin tulin vilkaisseeksi paikallisen varustemyymälän satulaseinää ja kas, siellähän oli pukilla tismalleen oikea malli, oikea leveys ja likimain täydellinen istuinkokokin. Kyytiin. Ja illalla sainkin ylistävää palautetta Ihmepojan tiimiltä, satula istuu 99 %:n hyvin, ehkä aavistuksen lapojen kohdalta kapea, mutta kunhan lapojen päältä tiristetään talvisilavat pois, penkki istuu kuin hansikas. Turha varmaan mainita, että ko. satulassa kuski istuu hyvin, oikein ja mielellään. Ei ole laihian kirkonpenkkimallia eli kapea, karhea ja kova vaan miellyttävä, mukava, perskurkkanoita hellivä istuin.

No siinä vaiheessahan hätäisempi heittää riemusta voltteja. Mutta muistin satulan hintalapun, 890 €. Joka oli kuulema tingitty hinta. No joo... tingitty ja tingitty. Itse samanmerkkisen satulan uutena ostaneena, vuosia käyttäneenä ja edelleen myyneenä uskon ymmärtäväni mikä merkkisatuloiden hintataso. Ja tuo 890 € on sen kuntoisesta satulasta paljon. Pari sataa on vähintään ilmaa hinnassa.

Pikaisella googlettelulla löysin heti toisen myyjän jolla oli parempikuntoinen hintaan 700 €. Mutta väärä istuinkoko.

Niinpä luotan taas kerran sosiaalisen median voimaan ja laitan tänne etsintäkuulutuksen.

CLIFF BARNSBY YLEISSATULA (malli Omega?)
Leveys 4, istuin 16,5 / 17 "

Havainnoista ja hintapyynneistä voi laittaa tietoa minulle ihan millä vaan välineellä, vaikka kommenttilootan kautta tai hirnakka@gmail.com ja soittaakin saa.

Ilmaiseksihan ei hyvää(kään) saa ja köyhälle kaikki on kallista. Hinta saisi kuitenkin käytetyllä olla käytetyn tasoinen, uuden osaan kyllä ostaa ihan itsekin ja sen tekisin jos olisi ns. löysää rahaa hillopurkkijemmassa. Juuri nyt ei ole.

---

Muilta osin hiihtolomaviikkoa on vietetty melko vähäisillä aktiviteeteilla. Eilen katsoin ampumahiihtoa telkkarista, alkuhan se on sekin.

Alkuviikko meni Esikoisella ja Iso-J:llä sairastaessa mitälie kuumetautia, me Nuorimmaisen kanssa sentään käytiin venyttäytymässä Body Balancessa ja tänään kävin vetämässä ihan häiriintyneet selkätreenit rakkaan koutsini kanssa. Valitettavasti videomateriaaliakin on eräällä kanavalla tilanteesta julkaistu, anteeksi siitä.

Muut voivat kurkkia loppukuumottelujen tunnelmia vaikka tästä youtube pätkästä, siinä näytetään kuinka burpee tehdään. Minä tein siirtymän kahden loikan välillä täyskierähdyksellä maassa, se oli joku rullaava burpee. Tein ensin kymmenen ja videolla näkyy välikuoleman jälkeen tehdyt kymmenen. Ei ole sulokasta eikä energistä liikehdintää, ennemmin se näyttää mursun kuolinkamppailulta.

Noh, kaikkeahan sitä pitää kokeilla, jopa kansantanhuja. Tai ainakin burpeehyppyjä.
Mukavaa perjantai-iltaa, missä lienetkin!







keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Voima ja vahvuus


Nimiä sen tarkemmin mainitsematta katson, että nyt on aika lähettää Torpalta voimaa ja vahvuutta niille jotka sitä erityisesti näinä aikoina tarvitsevat. Kopin saa ottaa ihan kuka vain ja erityisesti toivon voimaa ja vahvuutta niille, joita elämä taputtelee vähemmän myönteisellä otteella.

Olette ajatuksissa.
Missä lienettekin.

May the Force be with you.



tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tres Amigos


Toivepostaus Torpan marsuista.
Keväällä 2009 Perilliset olivat säästäneet viikkoroposistaan tarvittavan summan kokoon ja lähdettiin marsukasvattajan luo Nurmijärven suuntaan. Edellisenä yönä oli syntynyt kahden veljeksen pentue, rodultaan American crest. Ne ovat nuo musta ja ruskea tähtiotsa -tyypit. Niiden naapuriboksissa asusti pitkäkarvainen Sheltie (?) marsupoika, pari viikkoa vanhempi. Tyyppi viihtyi koko visiitin ajan kämmenelläni ja sai siinä ohimennen nimekseen Sulo.

Kun sitten vapuksi 2009 haimme marsupojat kotiin, kyytiin lähti myös tuo moppitukka Sulo.
Punainen sai nimen Nipa ja musta tähtiotsa oli Kalle.

Saman kevään aikana varmistui muutto Torpalle. Kun tuli muuton aika, marsupojat, kissat Patsy (R.I.P), mummo-Justiina ja Nasse pakattiin Äitikullan, Perillisten ja tv-systeemien kanssa autoon jonka kurvailin muuttoautojen edellä Torpalle.

Marsupojat olivat innoissaan vihreästä ruohosta jota riitti ja riitti, häkin yläosaa vain siirrettiin varjonpaikkoihin ja pojat söivät.


Talvet marsupojat asustivat Esikoisen huoneessa. Siellä niiden elinpiiri supistui väkisin häkin kokoiseen alueeseen koska Torpalla mellastivat silloin Veljekset Hulluudessa (R.I.P) eivätkä ne antaneet marsuille hetken rauhaa kun hoksasivat miten huoneen oven saa auki.

Niiden suurta hupia oli lojua häkin päällä ja haroa puolilaiskasti silloin tällöin marsujen heinäkasaa. Eivät marsut niistä mustista panttereista enää hätkähtäneet, eivätkä Peetusta joka uteliaana kurkki saaliseläimiä luontaisen vaistonsa varassa. Pian sekin hoksasi, ettei noista kavereista lähde muuta iloa kuin omituinen kuikutus ja jätti marsut rauhaan.

Joskus marsut pääsivät huoneeseen jaloittelemaan ja yllättävän vikkelästi ne pötkivät eteenpäin. Papanavana vain jäi jälkeen kun marsuralli pääsi käyntiin. Ne oppivat kulkemaan häkkinsä porttia siltana käyttäen häkkiin ja ulos.

Marsujen keski-ikä on käsittääkseni jotain 3-5 vuoden kieppeillä.
Nipa menehtyi viime kesän ukkosmyrskyllä salamaslaagiin, se sama salama halkaisi puun alle sadan metrin päästä ja Nipan sydän petti. Marsut viettivät silloin kesää riihen takana vesiheinää mussuttaen häkkikatoksessa.

 

Kalle ja moppi-Sulo elelivät Nipan kuoleman jälkeen rauhallista ukkomarsun elämää, kunnes viime lauantaina Sulo henkäisi viimeiset henkoset ja nyykähti heinäkasalle. Tiesin heti sitä vilkaistuani, että nyt on henki paennut Sulosta ja nostin vielä lämpimän marsu-ukon syliini. Se olisi täyttänyt 6 vuotta aivan näinä päivinä.

Kalle on vielä jäljellä. Se muutti pienemmässä häkissä Nuorimmaisen huoneeseen ja saa nyt erikoishemmottelua, lisäsalaattia ja muuta hyväskää. On varmasti yksinäinen ja ihmeissään. Eivätkä elinpäivät hänelläkään enää korkoa kasva, vähissä ovat. Askel on verkkainen ja uni maistuu.

Marsuhan on semmoinen epeli, että se virkistyy illaksi ja joskus öisin niiden metakka oli melkoista. Eivät ne kyllä tapelleet, ihan sopuisa joukko vaikka kolmeen pekkaan asustivatkin. Ei ollut tyttömarsuja rauhaa häiritsemässä.

Marsu on mukava lemmikki ja kiitollinen hoidettava. Meidän triolla oli monipuolinen ruokavalio kaikkea vadelmanlehdistä kuivaan heinään, juureksia, kuivaa leipää ja marsupellettiä. C-vitamiinilisää eivät saaneet elinaikanaan kertaakaan koska ruokavalio oli niin monipuolinen ja saivat kunnollista marsupellettiä jossa vitamiinit kohdillaan. Eivät sairastaneet mitään, koskaan. Joskus joku aivastus, mutta sekin oli selitettävissä puhtailla häkin puruilla tai heinätupon pölyhitusilla.

Ainoa hankala homma on kynsien leikkuu, mutta sekin sujuu kun pienestä pitäen opettaa marsut käsittelyyn.

Ei meille enää Kallen jälkeen uusia marsuja tule, laitetaan häkki myyntiin ja päätetään tämä ajanjakso  elämästä siihen. Oli mukava seurata näiden pikkuisten elämää vastasyntyneistä vanhuksiksi.
Toivotaan Kallelle pitkää ikää ja yhtä arvokasta lähtöä kuin Sulollekin. Nipakaan tuskin tajusi mikä sille tuli kun sydän äkkiä petti.

Pikkukavereista on ollut paljon iloa eikä häkin viikkosiivouskaan näin jälkikäteen ajatellen mikään mahdoton tehtävä ollut. Vaikka Perillisiä piti patistaa joskus sangen suurin kirjaimin hoitamaan homma.

Lämpimästi suosittelen marsukuikeloita lemmikiksi. Osta vastuulliselta kasvattajalta ja aina vähintään kaksi kaveria, marsu on laumaeläin!