lauantai 28. helmikuuta 2015

Huomioita helmikuusta

Ensinnäkin, helmikuu sujahti sukkelasti. En muista näin nopeaa helmikuuta kyllä ensinkään. Voihan tässä olla nyt se, että elämässä ollaan ns. kiihdytyskaistalla ja viikot, kuukaudet sekä vuodet vilahtavat ohi entistä vinhempaan .

Helmikuu oli lämmin. Epätalvi. Muisti- ja mielikuvissani helmikuu on kylmä, talven kylmin kuukausi, vasta loppupuoliskolla hetkittäin helpottaa kun aurinko paistaa päivisin sen verran, että pientä sulamista tapahtuu.

Helmikuu oli vähäluminen. Tammikuussahan satoi harva se päivä ja aina, lunta. Nyt sataa mutta vettä, räntää tai jotain muuta sen kaltaista märän olomuodon ainetta. Hanki vajui kymmeniä senttejä ja nyt jo näkee metsissä paljaita länttejä, isoja pälviä ja täysin lumettomia alueita.

Helmikuussa käytiin reissussa, Tukholmassa asti. Oli kiva reissu, Nuorimmaisen ensimmäinen visiitti naapurimaan pääkaupunkiin. Olisihan siellä viihdytty pitempäänkin mutta joskus toiste sitten.

Helmikuu oli kuntoilukuukausi, ei pahempia kolhuja, ei näkyviä vammoja eikä kipsejä. Uskallan näin optimistisesti jo todeta vaikka vielähän tätä kuukautta on muutama tunti jäljellä. Kunto kasvaa kohisten ja mieliala paranee samassa tahdissa. Uutena ihanuutena liikuntaan olen saanut kehonhuoltotunnit, säännöllisesti pari kertaa viikossa. Putkirullailua pitäisi harjoittaa kotona, mutta se on niin mahdoton yhtälö nostaa rulla nurkasta matolla ja aloittaa. Sitä nimittäin tietää, että kipeitä jumipaikkoja löytyy ja rulla saa ne mitä mojovimmin tuntumalle. Katselin taannoin kauhulla kun eräs tuttu hinkutti harmaan viemäriputken (muovinen) avulla. Vieläkin puistattaa.

Helmikuussa hölmö kiuruveteläinen kana aloitti hautomisen, sitkeästi on munakasan päällä kököttänyt mutta tipun tipua ei ole vielä näkyvissä. Voihan se olla, että nuori kukko ei ole vielä hoksannut hoitaa hommiaan eikä munissa ole mitä idättää. Täytyy nyt vaan odottaa, kyllä sieltä vielä tipuja tulee.

Helmikuussa Oscar ja Felix, nuo roistot, siirtyivät konsulttien elikkäs valmentajien kerhoon. Eipä ole leikkaus millään tavoin rauhoittanut kattipoikien mieltä, samanlaisia matonruttaajia ja mätkähtelijöitä ne ovat kuin ennen leikkausta.

Helmikuu oli Torpan väelle helppo, pitkästä aikaa on mukava sanoa näin. Arki sujuu omalla painollaan, ei ole sairasteltu ja muutenkin on ollut ihan sitä ihanaa rutiinien rytmittämää arkea. Parhautta.

Helmikuussa kamerani on saanut huilata, voisi vähitellen herätä talviunilta ja vaatia säännöllisempää ulkoiluttamista.

Uteliaana jään odottamaan minkälaisia mietteitä maaliskuusta irtoaa. Se alkaa hiihtolomaviikolla. Kalenterissa on väljempää ja tilaa jopa pienelle spontaanille irtiotolle, päiväreissu naapurikaupunkiin tai jotain. Taidan aloittaa kurkkaamalla Lippupalvelun tarjontaan, sieltä voisi vaikka saada ideoita.

Rauhallista, rentoa lauantaita, missä lienetkin!

***

PeeÄääs:
Voi noita nykyajan nuoria...
söin juuri yhden parhaista aterioista ikinä. Nuorimmainen aloitti iltapäivällä kokkailut ja tarjolla oli mitä mahtavin ateria. Padassa (ja punaviinissä) pitkään haudutettua pohjois-italialaista lihapataa, itse leivottua ciabattaleipää, uunissa paahdettuja perunoita ja jälkiruokana raikas ja kirpeä sitruunarahka-mansikka-keksimuru -jälkiruoka. Kiitos ja ylistys koulun kotitalousopetukselle. Hyvä on ihmisen vanheta kun on ruokahuolto turvattu.

torstai 26. helmikuuta 2015

Ilon kautta

Ei lisättävää

Viikko torstaissa, helppo viikko tähän saakka, suorastaan ilon kautta kulkenut. Toki pientä säätöä aikataulujen kanssa, mutta muuten oikein kelpo viikko kerrassaan. Sain sitten vihdoin luovuushousut jalkaan ja synnytin ilman suurempia tuskia muutaman tuotekoosteleiskan (hirveä sananakin). Ihme ripellystä ja säätöä kuvaformaattien ollessa jokainen omanlaisensa. Luurit korvilla sain muun Torpan äänimaailman suljettua melko tehokaasti pois ja pystyin jopa uppoamaan työhön ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Miten me ennen tehtiin luovia töitä kun ei ollut spotifyn runsaudensarvea??

Hupaisaa on se, että kun teet jotain suunnitteluhommaa ja päädyt omasta mielestäsi hyvään, selkeään ja helppotajuiseen versioon, aina löytyy joku joka huutaa, että hei tästä puuttuu se ja se ja se. Kun se tyyppi ihan vedoksen avaamalla ja ajatuksella lukemalla näkisi ne tiedot, koosteena kuvien yhteydessä. Eipä suotta sanota, ettei pidä koskaan aliarvioida ihmisten käsityskykyä ja ohjeet tehdään yksinkertaisimman mukaan. 

Siinä vaiheessa kun mainitsin laittavani seuraaviin tekstit tavutettuna ja KEP-PI-KIR-JAI-MIN taisi pointtini tulla selväksi. No se siitä. Kyllä ne oppivat, myyntimiehetkin, ilon kautta !

Yläkuva näyttää päivän parhaan viestin. Tämä alempi taas sen iloisen faktan, että reilut sata päivää aurinkoon. Ihan sama mitä täällä kotimaassa silloin sataa, me vietämme vuoden toisen juhannuksen ja sitä seuraavan kuukauden huomattavasti aurinkovarmemmassa paikassa.

Juhannus 2015, ver.  2.0
Hommahan menee niin, että vietämme perinteisen suomalaisen pipo-sadetakkijuhannuksen näillä sään kurittamilla kunnahilla ja siirrymme sen jälkeen viettämään espanjalaista Juhannusta sen oikeana ja virallisena päivänä. Itse asiassa, tuo laskuri on päivää liian aikaisessa, muistin lentopäivän väärin. 23.6. on juhannusaatto ja 24.6. ihan virallinen pyhä, San Juan. 

Sadassa päivässä ehtii kuitenkin tapahtua paljon ja monenlaista. Jos nyt kaikki sujuu kuten suunniteltu, saadaan Esikoinen ripille ja elämä siihen malliin, että päästään reissuun koko kööri, jopa samalla lennolla. Koska mukana on aina pari muuttujaa, mikään ei ole varmaa. Elän kuitenkin toivossa ja odottelen sandaalikelejä. 

Nythän tuolla pihalla saa taas pliukastella, ei ota kumpparin pohja pitoa sitten millään. Käsi otti  yllättävän kipeää, mätkähdin nääs (oman) kontin kautta kylkimakuulle pihalla, ensin tärähti gluteus, sitten oikea lapa ja hyväksi lopuksi iskin oikean käteni jäähän, kuin homman sinetiksi. Nyt on koko kämmenselkä ja ulkosyrjä enempi vähempi arkana. Olen hölvännyt käteen hevoslinimenttiä, magnesiumsuihketta ja lukenut kaikki osaamani loitsut. Jospa se siitä parantuisi issekseen. Kipsiä ei tarvita.

Huominen perjantai vielä ja sitten meidän koululaiset kirmaavat hiihtolomalle. Kaupunkiin kirmaa myös runsaasti kisaturisteja, alkavathan ne ampumahiihtokisat naapurikunnan puolella. Meillä ei ole tarkoitus ampumahiihtostadionille hankkiutua, Esikoinen menee lautailemaan lähirinteeseen ja ehkäpä Nuorimmainen pääsee Ihmepojan kyytiin. Niistä kiemuroista sitten tuonnempana. Nyt mallia Oscarista ja pötkölleen. 

Ilon kautta, missä lienetkin!

Pehmeetä touhua
MUOKS:
Elämän ironiaa. Juuri kun päivän otsikkona on 'Ilon kautta', tulee illalla viesti joka vie polvet veteläksi ja tuo surun sydämeen, ystävän perheen vaikean tilanteen takia. Voi kun voisin syntymäpäivääsi tuoda edes hitusen onnea. Muista, että voit soittaa koska tahansa. 


tiistai 24. helmikuuta 2015

Ei tunnu missään



Tähän alkaa jo tottua. Eikä kuitenkaan totu ikinä. Meillä on vesivahinko.

Ei onneksi niin massiivinen kuin edellisellä kerralla jolloin koko takaeteinen (kodinhoitohuone), kylpyhuone ja sisäsauna menivät remonttiin. Remontin loppusumma oli viisinumeroinen eikä se alkanut ykkösellä. Tarkistin asiaa säännöllisesti vakuutusyhtiön korvauskansiosta ja sydän pomppasi kurkkuun aina kun näin uuden summan joka oli maksettu urakoitsijalle. 

Nytkin on jo tullut sähköpostiin ilmoitus korvauksesta, omavastuu 250 € on pakko niellä. Tässä tapauksessa sekin on vain murto-osa vahingon loppusummasta.
Aineelliset vahingot jäivät tuohon vettyneeseen ja homehtuneeseen pärekoriin jossa säilytettiin sekalaisia muovisandaaleita ja muuta kesäkenkäsälää. 

Kosteusmittaaja tuli kellontarkasti aamulla sovittuun aikaan, oli jo paikalla kun kurvasin pihaan.
Sama tyyppi joka oli viimeksikin. Seuraavaksi tulee purkuryhmän johtaja, purkuryhmä, kuivattajat ja siitä se sitten taas lähtee totuttuun tapaan.

Paitsi että ei näihin vesivahinkoasioihin kyllä totu ikinä. Tälläkin kertaa oli onni matkassa, perusrunkoon ei ole tullut kosteutta vaan pelkästään etueteisen (jälkeenpäin rakennetun) seinään ja lattiaan. Siinä on tuommoinen saappaidenpesuallas jota ei ole käytetty koko aikana kun olemme tässä asuneet. Ilmeisesti sulkueriste on vuosien kuluessa kovettunut ja nyttemmin pettänyt, jolloin pientä tihkumista on ollut ties kuinka kauan.

Nyt noista (melkein) viimeisistä 80-luvun kaakeleista ja klinkkereistä päästään eroon... ei taaskaan siinä tahdissa jossa olisin toivonut, mutta kuitenkin. Koko vesipiste poistetaan ja pesukomeron väliseinä puretaan pois jolloin saadaan paljon avarampi ja valoisampi sisäkuisti. Joskus ostetaan sinne joku passeli kaappi, mieluusti valmiiksi vanha talonpoikaistyyppinen systeemi.

Huoh. Onneksi ja vielä kerran onneksi nyt ei tapahtunut pahin eikä edes toiseksi pahin. Suurin riesa taitaa tulla vieraan väen ramppaamisesta talossa, mutta sekin on väliaikainen riesa.
Onneksi on kotivakuutus.



Muuten elo Torpalla sujuu entiseen malliin. 
Nasse kävi eilen lääkärillä ja eturauhanen oli suurentunut kuten ounastelinkin. Piikki niskaan tuli siitä. Anaalirauhaset olivat täyttyneet ja ne tyhjennettiin (hyh mikä käry). Sydän oli ok ja keuhkot normaalit, mitään viitteitä sydämen vajaatoiminnasta ei löytynyt. Nyt pidän tarkkaa päiväkirjaa mahdollisista oksenteluista ja räkäisistä aivastuksista ja yritetään löytää jokin järkeenkäypä selitys oudoille oireille. Molemmat rekut saivat roiman matolääkkeen eilen ja Nasse nauttii lisäksi kymmenen päivän antibioottikuurin.

Itse olen saanut terveenä kitua, mitä nyt vähän gluteus tykkäsi huonoa eilisestä kyykkäysmaratonista ja vasemman käden peukalohanka otti tänään osumaa puntinkulmasta.

Säätila on vaihteleva, joko sataa vettä tai lunta. Välillä vaihteeksi räntää.
Kissat ovat entisellään, riehuvat kuin riihipirut. Niiltä taisi lähteä pallien myötä viimeinenkin järjenhitu, ei ole jarruja eikä järkeä.

Mukavaa viikon jatkoa, missä lienetkin!


PeeÄäs: Ponimies oli eilen opetellut uuden taitolajin, hevosenkengänheiton. Oli sievästi nakannut toisen etukenkänsä hatelikkoon josta se kylläkin löytyi pienten etsintöjen jälkeen. Niin nätti ja ehjä, että sen saa vielä taottua takaisin. Toivottavasti ei ota tavakseen.