perjantai 6. helmikuuta 2015

Ihan tavallinen perjantai

Pakkoruotsia?

No hups kun viikko taas luiskahti niin liukkaasti viikonloppuun, että en juurikaan jaksanut päiväkirjamerkintää tehdä, saati vierailla muidenkaan kuulumisia kurkkimassa. Kyllä minä yhä kuitenkin meinaan tätä päiväkirjaa pitää ja tehdä niitä eläinpostauksiakin. Titalle täällä haudotaan omia kanasia, siitä sitten enemmän tuonnempana. Nyt vielä eletään puhelinräpsyjen varassa ja merkitsen muistiin talven tapahtumia verkkaisella tahdilla. Yritän kuitenkin saada vähintään kolme merkintää per viikko jotta edes joku roti säilyy.

Eihän tänne isoja ihmeitä mutta yhdelle perjantaille kuitenkin ihan riittävästi. Eka kuva kertoo kohtaamisesta bensamittarilla. Kaupungin matkakeskuksen kulmilla olevalla St1:llä päätti automaatti asioida kanssani toisella kotimaisella. No mikäs siinä, tack tack, nu ska vi tanka på svenska. Pikkuisen yritin kurkistella ympärilleni onko kyseessä joku piilokamerajuttu mutta koska mistään ei kuulunut hihitystä tai muutakaan epäilyttävää, jatkoin puuhiani tankin ja auton parittamiseksi.

Onnistui ja kvittokin tulostui ihan nätisti. Voin vain kuvitella jonkun ilomantsilaisen isännän ilmeen kun kone hälle alkaa ruotsiksi ohjeistamaan. Äkkiä tulee tunkkia tankin kylkeen jos ei kieli muutu.

Myöhemmin muistin, että Duudsoneitten H-P on kaupungissa, mutta tokkopa hänkään joutaa tankkikällejä tekemään kun on puhumassa kiusaamisesta koululaisille. Myös Nuorimmaisen koulussa.

Kiesi hörähti tulille ihan nätisti joten ilmeisesti sain ihan oikeaa polttoainettakin, ei mitään jätteneutralia lightversiota.

Iltapäivän aurinko helmikuussa

No sitten toinen ihme oli iltapäivän aurinko. Sinne se on länteen laskemassa, mutta kuvanottoaikaan, n. 14.30 se oli vielä noin korkealla. Ihana kirkas ja kaunis valoilmiö joka vetää suun hymyyn ihan väkisin. Minkäänlaista lämpötehoa tuosta ei vielä irtoa, mutta mieltä toki lämmittää ajatus lähestyvästä keväästä ja kesästä ja valoisista ajoista.

Korkealla ovat kinoksetkin, ihan hirveä miten paljon tuota lunta nyt sitten kuitenkin kertyy.
Viime yönä oli taas pyryttänyt viitisen senttiä lisää vaikka minä jo tilasin yläkerrasta kevättä. Ei heru näemmä vielä tai sitten tilasin väärällä koodilla.

Myrskyä ja mylvintää on luvassa tuleviksikin öiksi. Siksipä tänään on lämmitetty tuvan uunia. Rannikolle näyttäisi tulevan ihan kunnon myteri, ainakin Norjassa on päädytty jopa evakuoimaan joku rannikon saari. Pikkuisen minua hiottaa ajatus meriyöstä maanantain vastaisena yönä Helsingistä Tukholmaan, mutta uskon tuulten laantuvan siihen mennessä *koiranpentuilmeitä yläkertaan*.

Viime kesän ukkosen tihutyö, rajapihlaja on haljennut nätisti kolmeen suuntaan, meille, teille ja heille. Tuo on se hevosten kesälaitumen varjopuu jonka alla yleensä notkuvat pahimman paahteen ajan. Ensi kesänä ei varjoa ole, tuo raasku on kaadettava kokonaan pois ennen aitojen laittoa.

Kolmeen jaettu pihlaja

Eivätkä kyläläisetkään jääneet osattomiksi Torpan ihmeistä. Illan päätteeksi tarjoilimme heille vähän jännempää actionia, ohikulkijat joutuivat hidastamaan oikein kunnolla nähdäkseen kaiken. Uteliaimmat taisivat peruutella useampaan kertaan. Uskon, että kaurapusseja kuumennellaan monessa talossa niksahtaneita niskoja varten, lämpöhoitohan se auttaa moneen vaivaan, myös uteliaisuuteen. Tai sen seurauksiin.

Meillä oli se päältäajettava ruohonleikkuri huollossa ja tänään haettiin musta paholainen kotiin. Koska meiltä ei löytynyt tähän hätään ajoramppia kärrystä alas, piti kone ajaa sieltä alas kun nostamaan ei kahteen pekkaan tohdittu ryhtyä.

Kuomullinen peräkärry, leikkuri kyydissä ja leikkurin kyydissä Iso-J joka peruutteli vehkeen alas. Minä pitelin takalautaa (koska olen vahva) ja sitten painovoima hoitikin lopun, kärry niiasi nätisti taakse ja Iso-J huristeli sievästi talliin. Pikkuisen jänskätti pitääkö kuomun lukitus, se olisi nimittäin sopivasti alaspaukahtaessaan tehnyt rumaa jälkeä sekä mieheen että koneeseen. Onneksi kumpikin on vakuutettu.

Homma päättyi onnellisesti. Sama kärry pääsee huomenna heinänhakuun. Minä karautan heti aamusta viikon viimeiseen BodyViveen hikoamaan ja sitten onkin aika pakata nyytit ja huristella Nuorimmaisen kanssa etelään vievälle tielle. Sunnuntaina sitten valkoisella laivalla kohti länttä. 

Nyt on hevosten iltaleipien aika ja sitten minäkin oikaisen itseni petiin. Pikkuisen yläselässä kihelmöi, aamun jumppahetki koutsin kanssa oli haastava, mutta palkitseva. Otin kuvan treenipäiväkirjan sivusta. Eihän tuo mitään kerro jos ei osaa tulkita, mutta minulle se kertoo paljon siitä, että voimatasot alkavat olla entisellään. 

Viime vuonnahan taukoa tuli ja paljon koska tärkeämmät asiat (Nuorimmainen) menivät omien treenien edelle. Niinpä nyt olen kirinyt ja melkeinpä saisi jo vähän kiitellä itseään. 

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Päivän saldo

PeeÄäs: kuulin tänään erityisen ihmeellisen termin: pakarakimara. Kyseessä on fitnessbuumilla rahastamisen uusin multihuipentuma ja epäilemättä tähänkin fit and beauty -trainingcampiin löytyy liuta maksavia asiakkaita. Mutta oikeasti hei, pakarakimara! En kestä. En.


tiistai 3. helmikuuta 2015

Tyrnin Marja, talvirenkaat ja lumisade


Tänään oli hyvä päivä.
Minä sain uskolliseen kiesiini uudet talvinakit. Nyt on nastaa ja pitoa eikä tarvitse ohitustilanteissakaan peljästyä, että kiesi heilahtaa raviojan puolelle.

Vanhat nakit olivat suoraan sanoen laittoman huonossa kunnossa. Vaikka päällisin puolin oli urasyvyyttä sun muuta, fakta on se, että ne Continentalit ovat olleet alla jo viisi talvea eikä nastoista ollut jäljellä kuin paikat. Ja kyllähän se kumiseoskin ajan myötä kovettuu, hapertuu ja ties miten vanhettuu. Silloin ei ole pitoakaan.

Odotteluaikana laajensin maailmankuvaani ja löntystelin kylän huoltikselle puoli viiden teelle. Se on se sama huoltis jonka tankista noin vuosi sitten herui Iso-J:n autoon jäteöljyä. Nyt on huoltis rempattu ja siisti ja tankista tulee sitä tavaraa mitä tilaakin.

Muuten kiva kokemushan se teehetki oli, mutta kolikkopelien luota rääkyi tuo (v)ihastuttava Pallivahan kotileipuri Marja Tyrni munakelloineen. Voi jösses! Onneksi sitä pelannut ukkeli hiihteli jonnekin muualle ja pelikone vaikeni. Ei ollut kuulema Marja antavalla päällä totesi ukkeli ennen poistumistaan.


Minä nieleskelin välipalan korvikkeeni ja kulautin teet ääntä päin ja lähdin kyselemään kiesini vointia. Siellä se reppana oli, tunkilla ja kaksi uutta rengasta alla. Nopeastihan se aika meni rupatellessa ja korjaamon Emma-koira kerjäsi rapsutuksia.

Kotiin oli kiva kurvailla kun ei sutinut yhtään. Huonompi kuski olisi kyllä hilpaissut pöhheikköön niillä vanhoilla renkailla. Onneksi rötös on vanhentunut ja jatkossa aion ihan itse seurata renkaitteni kuntoa. Ikinä enää en noin riskirajoilla aja.

Kotona oli mukava ylläri, Heidi tuli katsomaan Vallupappaa. Kyseinen katsonnan kohde notkui tarhan äärimmäisessä alalaidassa eikä tullut vahingossakaan tervehtimään emäntäänsä. Pappa mökötti.

Kun ei ollut Vallusta seuramieheksi, sain Heidistä juttuseuraa tupaan asti, kiva kun kävit!
Oscar ja Felix kävivät kumpainenkin kiehnäämässä, varma keino löytää ne roistot tästä torpasta on kattaa mukit pöytään ja istahtaa alas. Salamana kumpikin lojuu keskellä pöytää.

Jospa se Vallukin olisi ensi kerralla vähän suopeampi. Iltatallissa Vallu oli ihan oma itsensä ja äsken valoja sammuttaessani kerjäsi suu napsuen leipäpalasia. Minulla on tapana tipauttaa muutama leivän känttyrä heinäkasojen päälle ennen valojen sammuttamista. Eivät ole hevoset ikinä yöpalasta valittaneet, lähinnä tuhahdelleet kitsaalle annostelulle.

Turha kai mainita, että tänään on satanut lähes tauotta. Piti olla heikkoja lumikuuroja. Oli kaksi lyhyttä taukoa ja sitten satoi taas.

Traktorimies ehätti käymään ennenkuin ehdin lykkäämään pihapoluilta lumet ajoreitille. Nyt joudun ihan itse ne kippaamaan penkalle. Tänään en tosin kippaa mitään muuta kuin iltapalan käkättimeen ja itseni vaateriin. Luonnollisesti Iso-J on taas kerran turvallisen välimatkan päässä Espoossa. Aika laimeasti yritti puhelimessa osoittaa myötätuntoaan valittaessani lumitöistä, luulen kuulleeni vaimean nauruntyrskähdyksen. Ikävä ihminen.

Huomenna on ohjelmaa aamusta alkaen joten uudet talvikumit pääsevät pyörähtämään lenkin jos toisenkin.

Mukavaa keskiviikkoa, missä sitä vietätkin!



sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Helmiä

Tyyyyyylsääääää.... lets riehutaan!

Kuukausi vaihtui, vuoden toiseksi tympein kuukausi olikin nopea ja sujuva. Valon määrä kasvaa huisaa vauhtia ja se jos mikä kaamoksen kurittamaa mieltä piristää.

Lunta on nyt se määrä joka näillä main tapaa olla keskivertotalvena, n. 40-50 cm. Nyt ei sitten yhtään nappaisi todistaa superlumitalven ennätystä vaan tämä määrä olisi just hyvä. Ja voisi alkaa ihan vaikka heti huomisesta vajumaan vähemmäksi.

Kissat ovat vielä saaneet pitää pallinsa, mutta nyt loppuu se pöytäliinalla lepuuttaminen, yritän saada ajan osutettua niin, että voin olla kotona pari seuraavaa päivää katsomassa toipumisen perään. Ja eritoten suitsimassa hillitöntä riehuntaa.

Huomaa kyllä, että pölhöenergiaa on kertynyt sisällä luuhatessa, tuosta liinalta kun lähtee, takana loimottavat kynttilät ovat hätää kärsimässä.

Muutenkin ovat kuin pahaiset teiniklopit, rymytään ja remutaan kuin viimeistä päivää ja sitten katsotaan niin viattomasti kun ihmisväki säntäilee pelastamaan milloin kukkavaaseja milloin mitäkin.
Felix on varsinainen ponnarirenksurosvo, se hakee niitä suun täydeltä astiasta jossa niiden paikka on ja sitten niitä jahdataan pitkin lattioita. Matot täytyy kohta laittaa kaksipuoleisella teipillä kiinni lattiaan.

Mulleko puhut?
Tästä sunnuntaista alkoi muuten valaistuminen. Olin elämäni ensimmäisellä 'oikealla' joogatunnilla kun osallistuin Nuorimmaisen kanssa salillamme Flow Jooga näytetunnille. Niin tuntui sujuvalta ja helpolta, että buukkaan jatkossakin tunteja itselleni jos ja kun ne saan aikatauluun survottua. Tiedä miten viisas ja jalo ja zen minusta tuleekaan. Ainakin huomattavasti paljon notkeampi.

Iltapäivällä kävimme tervehtimässä Ihmepoikaa joka olikin kovin tyytyväisen oloisena tarhakaverinsa kanssa. Panin merkille, että Ihmepojalla oli sininen viitta niskassaan mutta tarhakaveri oli nakuna. Kovasti on kuulema ollut kiltti ja herrasmies ja kaikkea ihanaa. Ikävä tuli mutta hyvillä mielin jätimme ponin taakse. On se kyllä upea homma, että meillä on tuon hevosenmuotoisen jalokiven kanssa apuna joukko taitavia ja ponia rakastavia apuihmisiä.

Kun hevosenkatsomisreissulta kotiuduin, oli Iso-J jo hoputtamassa hiihtämään. Sukset autoon ja jääladulle. Lähtöpaikka oli oikea, mutta latua siellä ei ollut. Siispä umpihankihiihto seis, sukset autoon ja koulun ladulle. Sieltä löytyi oikein mukava pururatalenkki jossa oli muutama kuumottava nousu ja pikkuisen kuumottavampi lasku. Suksi ei luistanut ei yhtään joten laskuissa piti lykkiä lisää vauhtia ja silti tökkäsi kiinni jos yhtään päästi painoa suksen etuosalle. Yhteen kiekkoon jätettiin ja todettiin, että voitelussa vika. Tämmöinen jonninjoutava -1° on kaikkein hankalin keli. Etenkin kun ottaa huomioon, että minun suksieni pohjassa on sinne vuonna 2009 lyöty pitoteippi.

Ratsuoppilas tarkkana

Monenlaisia helmihetkiä tähänkin päivään mahtui. Nyt olisi vielä pikkuisen muita hommia. En tiedä yrittääkö jonkinlainen flunssa tehdä tuloaan, välillä paleltaa, välillä on kuuma ja väsyttää ihan tolkuttomasti.

Ensi viikko on taas omanlaisensa, sunnuntaina meidän pitäisi Nuorimmaisen kanssa astua laivaan ja suunnata kohti Tukholmaa. Tällä kertaa seilaamme valkoisella paatilla. Mutta paljon ehtii vettä Pielisjoessa virrata ennenkuin laivaan astutaan. Päivä kerrallaan.
Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!